Harva, jos kukaan ymmärtää läpikotaisin Donald Trumpin politiikkaa.
Toisaalta sitä voi lukea kuin avointa kirjaa. Ihme on – kaiken jälkeen - että
sitä kannattaa niin moni vielä tälläkin hetkellä. Kuulun niihin, joiden on
ollut vaikea ymmärtää, miten alas amerikkalainen liberaalidemokratia on
vajonnut. Tosin vastarinta kasvaa nyt jo republikaanien omissa riveissäkin. Mitään
varmuutta tulevaisuudesta ei voida kuitenkaan lupailla.
Kaikki Bidenin aikainen sympatia ja sovittelevuus avainmaiden
välisissä suhteissa (EU-maat, Nato-maat, USA) on kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Mitä on jäljellä yhteistyöstä Naton sisällä? Biden itse kelpaa enää
sylkykupiksi. Sen sijaan tilalle on tullut täysin yllättäen USA:n ja Venäjän
johtajien keskinäinen sympatia.
Ihmiset pystyvät enää ottamaan kantaa hulluuden laajenemisen
rajoihin, jos niihinkään. Trumpin politiikka on rosvovaltiopolitiikkaa, mutta
missä kulkee punainen viiva, jota rajaa Trump ei pysty enää murtamaan? Tähän
saakka Trump on pärjännyt kokeilemalla rajaa, jossa hänen etenemiselleen pannaan
piste. Heikko Eurooppa ei pysty vetämään rajoja eivätkä Kiina ja Venäjä edes yritä,
koska ovat samassa pelissä mukana. Jos yhdessä suunnassa tulee ongelmia, Trump vaihtaa
tai modifioi keinoja, jolla hallitsee tilanteen. Rehellisyydellä ja omantunnon
kysymyksillä ei ole juuri mitään virkaa Trumpin
politiikassa.
Tärkein trumpismin vallan vaikutuskanava on Yhdysvaltain sisäpolitiikan
lisäksi turvallisuuspolitiikka tai
sotilaspolitiikka. Ensinnäkin Trumpin eteneminen pysähtyy, jos hänen tullipolitiikkansa
kaatuu oikeudessa. Toinen vakava este Trumpin politiikan jatkolle on, jos hän
epäonnistuu turvallisuuspolitiikassaan. Kuinka kauan hän saa tukea Grönlannin
haltuunotolle a) rahalla (alueen ostaminen), b) sotilaallisella painostuksella
+ sodalla uhkaamisella ja c) piittaamattomalla sotilaallisella interventiolla?
Trumpin politiikka on kasvanut hänen persoonastaan, jossa
itsekäs omahyväinen omistajuus on kaiken ytimessä. Hän pelaa peliä, jossa
omistamisella on kaiken kattava rooli.
Sekä henkisen että fyysisen omistajuuden puolesta hän on valmis
panostamaan kaiken itsestään irtoavan.
Trump on ennen kaikkea läpivalaissut eri valtioiden politiikan
ohuutta ja käyttänyt häikäilemättömästi entisten liittolaisten heikkoutta
hyväkseen. Jostakin syystä EU ei ole kehittynyt liittovaltion suuntaan, johon
EU:n perustajaisät olisivat halunneet sitä viedä. Ehkä kansallisvaltioiden kulttuuriset
erot ovat olleet niin kiveen hakattuja, että yhteistyö on kärsinyt ratkaisevasti.
Vastakkain ovat yhtäältä EU:n loputon kokoustaminen ja toisaalta
Trumpin improvisoima voimapolitiikka
etupiiriajatteluineen. Tähän mennessä Trump on pyyhkinyt pöytää neuvottelumenettelyillä
eikä junnaavalla kokoustamisella ole
tehty tulosta. Trumpin neuvottelutaktiikka perustuu juuri tähän: muut osapuolet
eivät lähde Trumpin peliin mukaan, vaan välttävät
riskejä yrittäen pitää kiinni asiallisesta neuvotteluprotokollasta.
Trumpin naiivi käytös hämmentää. Kun hän ei saa aidosti lelua
(Nobelin rauhapalkinto), hän haluaa hallintaansa sen sijasta – tekosyyn
löydettyään – Grönlannin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti