Kun Donald Trump vihjaili ensimmäisellä
presidenttikaudellaan imperialistisista tavoitteista, pidettiin niitä
tavallisina Trumpin ylilyönteinä. Trump mainitsi valtioiden nimetkin, jotka
olivat liipaisimella. Sitten asia tuntui huuhtoutuvan pois pinta-huomioiden
joukosta ehkäpä Ukrainan sodan saaman huomion johdosta. Turha toivo! Trump on nyt
palannut asiaan yhtä itsepintaisesti kuin aiemminkin: Yhdysvaltojen on saatava
Grönlanti, Panama ja Kanada! Vakavimmin
USA tavoittele Grönlantia strategisista syistä. Vastavoimana on mm. Venäjä,
jonka kanssa ailahteleva Trump muutoin kyllä kaulailee. Kanadan mukanaolo
listalla on lähinnä kiusantekoa ja kuvitelmaa, että sillä voitaisiin vaikuttaa
Kanadan politiikkaan ja kauppaan Yhdysvaltojen kanssa.
On hyvin vaikea kuvitella, että Grönlannin pakkosiirrossa
onnistutaan. Jokin trumpilainen diili voi kuitenkin tulla kysymykseen.
Toivottavasti tanskalaiset eivät sorru yhtä laihaan diiliin kuin venäläiset
myydessään vuonna 1867 Alaskan Yhdysvalloille 7,2 miljoonalla dollarilla eli selvään
alihintaan. Myytyjen alueiden strateginen arvo voi kohota myöhemmin
suunnattaman korkeaksi. Ihme on, jos esille ei ole otettu vaihtoehtona
Yhdysvaltain sotilastukikohdalle varattua maa-aluetta Grönlannissa.
Tämä on monimutkainen kysymys: miten Grönlannin poliittinen
solmu voidaan avata järjellisesti osana sääntöpohjaista kansainvälistä
järjestelmää.
Entä jos Grönlannin osto on Trumpille osa henkilökohtaista
suurmieshaaveilua?
Nyt käynnistetyllä uusimperialismin toisella kierroksella
kohteeksi on valittu Grönlannin lisäksi uusi valtio, Venezuela, syynä on maan rikollisjärjestöjen välittämät huumausaineet ison
pohjoisen valtion kansalaisille, sanoo Donald Trump. Harva uskoo tätä.
Todellinen syy ovat maaperässä säilyneet jättiläismäiset öljyvarat, jotka
odottavat pumppaamista. Tällä kertaa Trump toimi suoraviivaisti hyökäten
Venezuelan kimppuun ja luullen että valtion itsemääräämisoikeuden kumoaminen tapahtuu
yhtä helposti kuin kuin presidentti Maduron sieppaaminen ja vangitseminen. Epäilen, että ylpeiden venezuelalaisten
tunteet isänmaataan kohtaan ovat paljon tiukemmassa kuin se öljyn pakkomyynti
Yhdysvaltain hyväksi, jota Trump nyt
yrittää.
Yhtenä polkuna tulevaisuuteen ovat ”maailmanjakajien
markkinat”, jotka ovat innostuneet monroelaisesta etupiirijaosta: läntinen
pallonpuolikas luetaan lännen etupiriin ja itäinen venäläiseen etupiiriin. Näin
siis yksinkertaistettuna. Kuulostaa suureelliselta
houreelta, mutta sovellettuna käytäntöön se voi johtaa valtioittaisiin tai osa-alueittaisiin väkivaltaisiin ratkaisuihin (Ukraina, Grönlanti, Panama,
Iran, Venezuela, Kolumbia jne.) . Keinoina käytetään aluksi uhkailua ja pelottelua.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::
Mutta onko tässä nykykehityksessä mitään todella ennenkuulumatonta?
Emmekö ole nähneet tämän saman kaltaisen kehityskulun jo aiemmin historiassa? Yhdysvalloilla on pitkä historia maa-alueiden valtaamisesta heikommilta naapureiltaan.
Manifest Destiny (”Kutsumuskohtalo”) kulminoitui
raadolliseen maiden ja mantujen himoon. Manifest Destiny oli korostetusti
valkoisten manifestaatio, valkoisten ylivallan peitenimi.
Koko 1800-luku on Yhdysvaltain laajenemisen
historiaa omalla mantereella (Louisianan osto Ranskalta, sitten valloitussota
Meksikoa vastaan). Yhdysvaltojen laajenemisella oli takuutaho: God Is On Our
Side. Jumala piti huolta, että vastustajat nujerrettiin. Uudisasukkaita veti
länteen Kalifornian kulta eikä jalo lähetystehtävä.
Yhdysvallat pyrki erottautumaan muista
länsivalloista ja niiden siirtomaapolitiikasta. Erityisen vastenmielinen oli
brittiläinen kolonialismi. Yhdysvallat ei pyrkinyt täydelliseen
alistamiseen, vaan protektoraattien ja sotilastukikohtien
perustamiseen. Sodat olivat siis eriluontoisia kuin Euroopan suurvalloilla,
jotka kävivät valloitussotia.
Yksi oleellinen strateginen eroavuus jäi
vallitsevaksi: Yhdysvallat pyrki maailmanvallaksi tukikohtajärjestelmän avulla
ja onnistui siinä todella tehokkaasti: se rakensi 1900-luvun puolella 750
sotilastukikohdan verkoston. Toinen erittäin tärkeä strateginen
ulottuvuus oli jo varhain omaksuttu vaikuttaminen musertavan taloudellisen
ylivallan kautta. Yhdysvalloista kasvoi globaali talouden jättiläinen, ja se
käytti taloudellista vaikutusvaltaansa sumeilematta omien etujensa ajamiseen.
Uusi amerikkalainen imperialismi, joka piti
sisällään liberaalin demokratian levittämisen jäi valtapoliittisen strategian
varjoon.
Kirjailija Mark Twain toimi 1900-luvun vaihteen
imperialististen miehitysprojektien (Kuuba, Filippiinit) kriitikkona ja
kansakunnan omanatuntona. Hän syytti Yhdysvaltoja siitä, että se ”ei
vapauttanut, vaan valloitti”.
Kuten edellä on tuotu esille, jäi
Yhdysvaltain kutsumuskohtalosta vaikutelma, että se oli pääosin peitenimi
vallan anastamiselle. Ehkä juuri Mark Twainin saarnat amerikkalaisten
omantunnon herättämiseksi kuitenkin vaikuttivat sen verran, että Yhdysvallat ei
lähtenyt vanhan tyyppisen kolonialismin tielle. Missä on tämän päivän Mark
Twain, joka herättäisi tervehenkiset amerikkalaiset vaipumasta kolonialismin
alahaisen alhoon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti