Miksi ideologiat kiehtovat ihmisiä ? Joku voisi sanoa, että kysymys on turha: jokaisella ihmisellä on ideologia, joka on maailmankuva, arvomaailma tai ajatuskehikko/rakenne, jonka varaan elämä rakentuu. Tarkoitankin tässä ideologialla oppirakennelmaa (esim. sosialismi tai uusliberalismi). Siis kysymyksessä on dogmaattinen ideologia.
Kun Francis Fukujama 1990-luvun alussa kertoi meille, että liberaalidemokratia on voittanut sosialismin ja voitto on lopullinen, en näe hänen tarkoittaneen liberaalidemokratia -nimistä ideologiaa. Hän ajatteli, että liberaalidemokratia on luonnollinen tapa ratkaista yhteiskunnalliset haasteet ilman ideologista riippuvuutta.
Olen monesti kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka vasemmiston aatemaailmaa pidetään ideologian läpitunkemana, mutta esimerkiksi markkinatalouden eräitä piirteitä ei pidetä ideologiaan kuuluvina. Siispä liberaalidemokratialla tai markkinataloudella ei ole juuri mitään tekemistä ideologian kanssa. Ne on vapautettu ideologian kahleista. Mitenkähän on ? Itse pidän uusliberalismia sosialismin rinnakkaisideologiana. Molemmissa on oppirakennelma takana, molemmilla on gurunsa. Molemmissa on sama piirre: ne olettavat ihmisten käyttäytyvän tietyllä tavalla oppirakennelman mukaisesti. Niissä on jopa sama avainkäsite, joka on omistajuus. Sosialismissa se oli äärimmäisen pitkälle viety kollektiivinen omistajuus aina pakkokollektivismiin saakka ja uusliberalismissa vastaavasti erittäin pitkälle viety yksityisomistajuus. Finanssikriisin alkuperäinen syy oli pyrkimys laajentaa yksityisomistajuutta (homeownership) henkilöille, joilla siihen ei ollut varaa. Kun ideologian mukaisesti tuloeroja ei haluttu kaventaa, ”kavennettiin” omistajuuseroja karmein seurauksin. Ainoa tapa kaventaa omistuseroja on nimittäin velanotto. Tavoitteena oli amerikkalainen unelma eli omistusasunto. Niinpä omistauasunnon hankkkimista tuettiin epärealistisella tavalla käsirahatuella. Tausta-ajatuksena oli omistajuuden ja omistajuuden perimisen kautta sitoa köyhät amerikkalaiseen kapitalismiin pysyvästi.
Olen tämän blogini kirjoituksissa esittänyt lukuisia kriittisiä havaintoja uuslibaralismista. Edellä esitetyn omistajuusajattelun joku voisi tulkita siten, että uusliberalismi ei ole dogmaattinen ideologia, vaan eräs ”puolueeton” lähestymistapa markinatalouteen. Kuitenkin uusliberalismiin tosiasissa liittyi vastustamaton kiehtovuus nimenomaan ideologiana.
Meillä on lukuisia esimerkkejä ideologian vastustamattomuudesta. Jos sivuutetaan sosialismi, niin kansallissosialismi on oiva esimerkki ideologian houkuttelevuudesta. Sekin lupasi ihmisille suuren tulevaisuuden.
Mikä ihmisiä kiehtoo ideologiassa ? Kävin eräässä pitkäkestoisessa koulutuksessa, joka koski oppimista organisaatiossa. Luennoitsija esitti mielenkiintoisen kalvon, jossa ympyräkuvion keskelle oli tekstitetty ”arvot” ja sen ympärille oli piirrretyy kehä, jonka nimi oli tunteet ja identiteetti. Sitä ympäröi kehä jonka nimi oli asenteet. Ulommaisena oli kehä, jonka nimenä oli ajatukset. Varmaan tutkittua asiaa.
Arvot ovat syvimmällä. Ne juuri ovat ideologian alku ja juuri. Itseasiassa tulkitsen ne suurinpiirtein samaksi asiaksi. Huomiota kiinnittää, että ajatukset suodattuvat arvoista (ideologiasta) tunteiden ja asenteiden kautta. Minä puolestani haluaisin luottaa järkeen. Järkiperäinen ihminen pyrkii näkemään ”ajatuksen” (järki, äly) tekijänä, jonka kautta todellisuutta tulkitaan. Tämä ei siis kuitenkaan pidä paikkaansa ympyräkuvion mukaan, vaan todellisuuden eritteleminen faktoina ja faktojen osina ei riitä selvittämään ihmisen käyttäytymistä. Ideologia vahvimpana (sisimpänä) ohjaa ihmisen käytöstä.
Moni pitää näitä asioita itsestään selvinä ja mm. tunneälyn läpimurto ihmisen käyttäytymisen tulkkina saa tästä prosessista selityksen. Haluan kuitenkin nostaa järkeen perustuvan (pragmaattisen) käyttäytymismallin esille ja haastaa ideologian ensisijaisuuden. Ideologioihin sisältyy vastenmielisiä piirteitä, jotka panevat pohtimaan eikö kuitenkin kasvatuksen ja koulutuksen avulla voitaisi lisätä kriittisyyttä dogmaattisia ideologioita kohtaan. En siis taistele henkilökohtaista ideologia-asettelua vastaan; jokaisella ihmisellä on arvomaailmansa.
Ajatellaanpa esimerkkinä vaikkapa uusliberalistiseen ja konservatiiviseen teekutsuliikkeeseen liitettyä lausetta ”there is nothing to know”. Annetaan ymmärtää, että mitään ei tarvitse tietää, kaikki on mielipidettä. Tietoa pidetään elitistisenä asiana, sensijaan korostetaan kokemusta, omaa tuntemusta tai mielikuvaa. Järjettömien päätösten takana saattaa olla irrationaalinen ideologia. Pelottaa ajatella, että ympyräkuvion sisäkehät pääsevät vallitsemaan ihmisten käytöstä. Ja niinhän ne pääsevät.
Uusliberalismin peruskäsitteistöä edustavat trickle-down theory ja supply-side economics. En ole niitä koskaan pitänyt analyyttisinä arviona yhteiskunnallisesta kehityksestä tai ihmisten käytöksestä. Mutta ne ovat vastalauseistani huolimatta murtautuneet moniin yhteiskuntarakenteisiin ja monien ihmisten ajatuksiin.
Voidaan myös ottaa esimerkiksi Maailmanpankin ja IMF:n päätökset. Niitä ovat ohjanneet uusliberaalit ajatukset ”rakennemuutoksista” (so. julkisen sektorin supistaminen) ja tuki suuryritysten tunkeutumiselle kehittyvien maiden markkinoille. Seuraukset ovat olleet tuhoisat. Tosiasiassa esim. Aasian tiikerit ovat menestyneet juuri valtiokeskeisen tukirakenteen johdosta. Vasta aivan viime aikoina uusliberalismin otetta on saatu höltymään velkaisissa maissa.
Miten vapautua dogmaattisen ideologian kahleista ? Ideologiaan liittyy aina laumasieluisuus. Tarvitaan kykyä kriittisesti eritellä trendejä eikä sokeaa gurujen seurantaa. Erityisesti nettisukupolvi tarvitsee tervettä (itse)kritiikkiä. Ideologin erottaa siitä, että hän ei vaihda mielipidettään, vaikka tosiasiat kumoaisivat hänen ajatuksensa.
On tärkeää, että vastalauseita esitetään. Yksi tärkeimmistä toisinajattelijoista on Joseph E. Stiglitz, joka uusimmassa kirjassaan The Price of Inequality osoittaa vastustamattomalla tavalla uusliberalistisen ajattelun ohuuden. Ehkä häneen ja hänen kirjaansa kannattaa palata tarkemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti