lauantai 26. joulukuuta 2015

Valhe, emävalhe, uutinen

Mehän kaikki tiedämme, että uutisia myydään otsakkeilla. Nyt jo kirjojakin myydään otsakkeilla, joilla ei välttämättä ole yhteyttä itse kirjan sisältöön.

Jotta voisin eritellä tarkoitusperiäni otan esimerkin. Uuden Suomen otsake (20.12.2015) kuului: ”Kaksi professoria tutki Suomen lukuja – `Luulisi kaikkien ymmärtävän´ ”. Itse jutussa Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Viren hänelle ominaiseen tyyliin linttasi koko Suomen taloudenhoidon alimpaan hornaan: ”Valtion ja kuntien menoissa ei näy mitään taittumista 2008-2014, joka vastaisi veropohjassa tapahtuneita muutoksia”. Tämän hän esittää ikään kuin suurena uutisena, etten sanoisi paljastuksena. Tämä asian tietää jokainen vähänkin talous- ja yhteiskuntaelämää seurannut kansalainen.

Olemme liki pitäen kaikki yhtä mieltä siitä, että pieleen meni. Mielestäni tämä on iskostettu niin hyvin mieliin, että sillä ei tarvitse enää lyödä. Kysymys on siitä, miten päästä kuiville ropakosta.

Varsinkin vuosien 2007-2009 palkkaratkaisut olivat ylimitoitettuja. Koska vuosina 2010-2011, kahden vuoden ajan, bruttokansantuote kasvoi lähes 3 prosentin vuosivauhtia, sotki tämä esim. valtiovarainministeriön ennusteet pahan kerran. Tarkoitan ennusteita vuosille 2012-2013, jotka laadittiin ylioptimistisiksi kahden kasvuvuoden jälkeen. Menokehitysjarrutuksen olisi pitänyt olla päällä viimeistään viimeksi mainittuina vuosina toteutunutta kovempana. Mutta jäljestä päin kaikki on niin selkeää.

Valtion- ja kuntien talous tietenkin toimii automaattisten vakauttajien tavoin (so. työttömyys- ja sosiaaliturvamenot kasvavat taantumissa ja äkkileikkauksissa ei ole mitään järkeä). Olisi melko julmaa, jos vuoden 2009 bkt-romahdus 8,3 prosentilla olisi suoraan ”siirretty menosäästöihin”. Siitä olisi syntynyt tuhoisaa jälkeä.

Mielestäni esimerkiksi SAK:n esittämät palkkamaltti + vientisektorin palkkajohtajuus + työnantajamaksujen alennukset osoittavat suunnan järkiperäiseen ratkaisuun.

Olemme samassa sopassa kuin useimmat länsimaat. On tapahtunut paradigman muutos, jossa olemme rakentaneet monien muiden valtioiden tavoin elintasomme aiempien tulojatkumoiden varaan. Tähän ongelmaan ei ole globaalin talouskehityksen valossa mitään patenttiratkaisua. Me olisimme olleet toisenkinlaisella politiikalla ongelmissa. Aivan varmasti.

Uudessa Suomessa viitataan Matti Virenin lausuntojen yhteydessä professori Robert Solowin haastatteluun Helsingin Sanomissa. Jostakin syystä Uusi Suomi on niputtanut Solowin ja Virenin näkökannat yhdeksi saman mieliseksi kokonaisuudeksi. Miksi? Se ei ole yllättävää, että Matti Viren toistaa madonlukujaan meille, joiden ”luulisi ymmärtävän”, mistä on kysymys.

Samanlaista ymmärrystä ei kuitenkaan ole suotu kaikille, ei edes professori Solowille, jonka Helsingin Sanomat esittelee yhtenä 1900-luvun johtavista taloustieteilijöistä. Virenin ja Nobel-voittaja Solowin ajattelussa on jättiristeilijän mentävä aukko: Viren maalaa pirun seinälle samaan vanhan tapaan kuin mitä hän on jo vuosia tehnyt. Solow sen sijaan ymmärtää hyvin pitkälle tapahtunutta kehityksen logiikkaa liikaa hötkyilemättä.

Antaa Solowin sanoa, mitä hänellä oli mielessä: ”Jos suomalaisten elintaso kasvaa vuodessa 0,5 prosenttia 2,5 prosentin sijaan, se vaatii totta kai mukautumista. Mutta kyseessä ei silti ole mikään perustavanlaatuinen tragedia” (HS: ”Kitulias kasvu tai uusi teollinen vallankumous”, 20.12.2015). Aika hyvin sanottu. Näkee, että 91 vuotiaalla professorilla on perspektiiviä.

:::::::::::::::::

Niin, miten Uuden Suomen uutisoinnissa Virenin ja Solowin lausumat on saatu saman otsakkeen sisälle yhtäpitävinä? Ne eroavat kuin yö ja päivä toisistaan.

Yhden ehdon joudun asettamaan: on onnistuttava lähivuosina puristamaan budjettialijäämä niin pieneksi, ettei velkamäärä suhteessa bruttokansantuotteeseen kasva– ei ainakaan merkittävässä määrin. Paras apu tähän on bruttokansantuotteen hieman nykyistä suurempi kasvu, jolloin verotulotkin kasvavat. Jonkinasteinen inflaatio olisi myös hyvä apukeino.

Kiinnitän huomion myös Solowin lausumaan, kun hän toteaa taantumasta noustavan helpommin (koska on käyttämätöntä kapasiteettia) kuin pyrkiessämme luomaan uutta kasvua. Tässä meillä on miljardin euron dilemma, sillä tästähän nyt on kysymys.

Sitten hän puuttuu aivan oleelliseen kysymyksen todetessaan, että on virhe verrata julkista velkaa kotitalouden velkaan. Ei hallitus meillä suoraan niin tee, mutta kaikki säästötoimen pakkolakeineen ovat heijastumia ”kotitalousajattelusta”. Investoinnit on se lääke, jolla talous on mahdollista saada nousuun. Muutamat viime viikkojen suurinvestoinnit ovat toivottavasti ennusmerkkejä tulevasta.

Solow nostaa esille tuottavuuskasvun aneemisen tilan länsimaissa – myös Suomessa. Siihen vaikuttamisen keinoista ollaan nykyisten johtavien kansantaloustieteilijöiden kesken eri mieltä. Joidenkin mukaan nykyinen tietotekninen kehitys ennakoi uutta teollista vallankumousta, joka ratkaisisi tuottavuuskasvuongelman. Toiset taas ovat sitä mieltä, että tietotekninen vallankumous ”meni jo” ja tuottavuuskasvu ei ole sen vuoksi parantunut juuri lainkaan IT-kuplan puhkeamisen (2000-luvun vaihde) jälkeen.

Ongelman ytimessä on tuottavuuskasvun esteiden lisäksi väestön vanheneminen ja massiivinen eläköityminen.

Onko digitalisaatiosta teollisen vallankumouksen synnyttäjäksi? Solow on skeptikko. On esitetty, että liian suuri osuus digitalisaatiosta kohdistuu peliteollisuuteen ja viihteeseen, ja nämä eivät synnytä tarpeeksi kasvua.

Voihan se olla niin, että kun 1980-luvulla valitettiin, ettei ITC jostakin syystä näkynyt kasvusysäyksenä, niin sitten 1990-luvulle tultaessa voimakas kasvu käynnistyi vihdoin viivästyneenä (kun uudet innovaatiot kypsyivät tuottavaksi liiketoiminnaksi). Vuosituhannen vaihteessa talous sitten ylikuumeni ja johti IT-kuplan puhkeamiseen 2000-luvun alussa. Sen jälkeenkin digitaalisuus on kehittynyt harppauksin, mutta ei mitenkään vallankumouksellisella tavalla.

Kuitenkin itse jaksan uskoa digitaalisuuden keskivahvaan kasvupotentiaaliin.

::::::::::::::::::::::::::::::

Vain huono uutinen on hyvä uutinen. Saamme näköjään tottua näihin. Ainoa mahdollisuus on luottaa yleissivistyksen tasoon, jonka avulla suurimpaan osaan otsakkeista ja itse juttujen sisältöön voidaan suhtautua kriittisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti