Eduskunnan täysistunnon yhteydessä 16.12.2015 käytiin kesken budjettikäsittelyn merkittävä keskustelu lainsäädäntövalmistelun nykytilasta. En juurikaan tässä puutu välikysymyksen varsinaiseen teemaan, siis valtiovarainministerin enemmän tai vähemmän perättömiin puheisiin. Aivan oikein useat kansanedustajat suhtautuivat kriittisesti hiekan heittämiseen toisten silmille. Jos pintariitely jätetään pois, käytiin aivan hedelmällinen keskustelu.
Kirjoitin aiheesta blogikirjoituksen ”Päätöksenteon laatu heikkenee” 5.10.2015. Tarkoitus oli käsitellä asiaa hiukan tarkemmin demokratian toteutumisen näkökulmasta. Käytän tässä hyväkseni tuota kirjoitustani useaan otteeseen.
Varmaan ilmapiiriä myrkyttävän ärtymyksen yksi syy on, että jokainen haluaisi taloutemme olevan paremmassa kunnossa, kuin mitä se tänään on. Mutta kun alavire jatkuu kuukaudesta ja vuodesta toiseen, näkyy se turhautumisena käydyissä keskusteluissa. En kajoa tähänkään tarkemmin.
Eduskunnassa ihmeteltiin välikysymysten runsautta kuluvana syksynä. Alun perin ajatus on ollut välikysymysprosessia kehiteltäessä, että siinä hallituksen olemassaolo on oikeasti liipasimella. Jo lukuisia – etten sanoisi lukemattomia – välikysymyskeskusteluja sitten on käynyt ilmi, että niitä esitetään politiikan näyttämön pitämiseksi aktiivina. Pikku hiljaa välikysymys on muodostunut ikään kuin kliimaksiksi normaalille eduskuntadebatille ilman todellista tarkoitusta saada hallitus nurin. Sanoisin kuitenkin niin, että useimmille välikysymyksille on löydettävissä perustelu, on meillä sen verran ankea taloudellinen tilanne. Myös väittelykulttuuri on ajan myötä kehittynyt. Hyvää on myös Ylen Areenassa esitettävät televisioinnit.
Keskustelun yhteydessä puhuttiin lainvalmistelun ennakoivasta vaikuttavuusarvioinnista, komiteatyöstä lainvalmistelun osana ja lobbarirekisteristä ulkopuolisen vaikuttamisen tunnistamiseksi. Jotenkin tulee mieleen ilkikurisesti nämä puheet sääntelyn ja byrokratian purusta, jonka ihmeitä tekevää vaikutusta olen aina epäillyt….. Kirjoitin kerran protestiksi blogikirjoituksen ”Sääntely luo vapautta”.
Olen aidosti kannattamassa monijäsenistä ja monitahoista valmistelua. On parempi tehdä tehokkaasti ja harkiten kuin nopeasti ja hosuen. Jostakin syystä tämä hallitus on vielä ottanut ohjenuorakseen pakkomielteisen ”jämäkkyyden” ilman riittävää perehtymistä asioihin.
Osasyy valmistelun hätäisyyteen on lyhytjänteinen kuvitelma, että Suomi kaatuu ongelmiinsa, jos asioita ei pistetä poikki ja pinoon - ja räväkästi. Tämä on johtanut panikoitumiseen ja virheratkaisuihin. Sama ongelma oli jo edellisellä hallituksella, mutta se pistettiin hallituksen kyvyttömyyden piikkiin. Taitaa olla kysymys vähän periaatteellisemmasta ongelmasta…….
Yksi syy kiireeseen on myös median ja somen luoma paine, vaikka sitä ei hevillä myönnetä. Julkisuus sekä ahdistaa tekemään nopeita päätöksiä että moittii, kun kiireen keskellä on tehty hätiköityjä ratkaisuja!
:::::::::::::::::::::::::::::::::
Yhtenä kaikkein tärkeimmistä uudistuksista pidän eduskunnan tietopalvelun perustamista. Se on osaltaan mahdollistamassa tasokkaan keskustelun ja vaihtoehtoisten ratkaisujen etsimisen, koska oppositiokin saa tarpeeksi vahvan evästyksen ehdotuksilleen. Tässä lähestytään Yhdysvaltain puolueetonta Congressional Budget Officea (CBO), jota ilman polarisoituneessa poliittisessa pelissä on vaikea löytää totuuden siementä.
Mutta entä vähän syvällisemmin? Mistä on kysymys, kun poliittinen valmistelu ja päätöksenteko on vaikeutunut? Jotakin on tapahtunut päätöksentekoympäristössä, joka on tehnyt siitä kroonisesti hapuilevaa.
Yksi lähtökohta on populismin leviäminen. Populismihan oikeasti tarkoittaa sitä, että vaikeita päätöksiä on itse asiassa helppo tehdä, kunhan vain oikeat ihmiset ovat päättämässä. Voihan tietysti olla, että onnistumme valitsemaan kerta toisensa jälkeen väärät henkilöt parlamenttiin ja puolueet sitten valitsevat väärät henkilöt hallitukseen. Ihan näin asia ei taida olla. Vaikuttaa siltä, että monimutkaistuvassa yhteiskunnassa päätöksenteon tuska lisääntyy ja demokratiassa kompromissit vaativat suunnattomasti ponnisteluja. Toista on autoritäärisissä yhteiskunnissa: kun yksi henkilö ( tai pieni joukko) päättää, yksinkertaistuu päätöksenteko. On toisaalta hyvä, että autoritäärisesti johdetut valtiot haastavat liberaalit demokratiat: kansanvaltaisesti johdetuissa yhteiskunnissa pysytään virkeinä.
Päätöksenteon valmisteluun käytetty aika näyttää lyhentyvän (tai pikemminkin hallitus asettaa itselleen ja muille liian tiukat valmistelu- ja päätöksentekoaikataulut). Kun lainsäädäntö on monimutkaistunut ja huomioon otettavien asioiden määrä on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt, tarvitaan huolellista valmistelua. Nyt näyttää käyvän niin, että puutteellisen valmistelun seurauksena tehdään virhepäätöksiä, ja ne korjataan edelleen puutteellisella valmistelulla, jolloin syntyy uusia virhepäätöksiä. Hätiköiminen tuottaa sutta.
Näyttäisi siltä, että myös aiemmin vahvan tietopohjan tarjonnut virkamieskoneistokin takeltelee. Taustalla on tässäkin liian suuri kiire usein pienennetyllä organisaatiolla. Laskelmat ovat oletuksia, ja kun päätösehdotukset ovat riittävän monen oletuksen (oletusketjun) päässä, heikkenee valmistelun taso. Entä onko virkamiesten laatu heikentynyt?
Olemme siirtyneet lobbauskulttuuriin. Yhä useammin päätöksentekijöiden kintereillä liikkuvat ”paremmin tietäjät”, jotka auliisti jakelevat neuvojaan taustaryhmiensä mielen mukaisesti. Neuvot ovat usein ristiriitaisia, ja tarvitaan kylmäpäisyyttä nähdä aita risuilta. Neuvojen lisäksi neuvoille tulee hinta, josta riippuvaiseksi päätöksentekijä jää. Lobbausrekisteri voisi tehdä tästä haasteesta läpinäkyvämmän.
Sopimusyhteiskunnan rapautuminen on ollut viime aikoina vahvasti esillä. Jouduttaessa vaikeuksiin yritetään käyttää oikotietä, pakkoa ym. Voihan tietysti olla, että kriisitietoisuus ei ole edennyt riittävän pitkälle, mutta vielä pahempaa on, että ongelma yritetään ratkaista keinoilla, joilla sitä ei voida ratkaista. Ongelmien ymmärtäminen saattaa olla kunnossa, mutta ongelmanratkaisukyky on hukassa.
On selvää, että välipuheita on ollut joillakin tahoilla kolmikantaan sitoutuneen sopimusperinteen murtamisesta. Ammattiyhdistysliike on asettunut barrikadeille. Vastakkainasettelu on valmis. Kuulun niihin, joiden mielestä SAK:n tarjous palkkojen monivuotisesta 0-linjasta + vientialojen määrittämä palkankorotusvara tulevaisuudessa ovat vakavan harkitsemisen arvoisia. Pakettiin liittyvät työnantajan sairausvakuutusmaksun, työttömyysvakuutusmaksun ja työeläkemaksun alennukset täydentävät tarjouksen. Ne eivät korjaa taloutta välittömästi, koska talouteen vaikuttavat niin monet muut tekijät, mutta sitä eivät myöskään tee hallituksen vaihtoehdot, jotka sitä paitsi ovat monilta osin talouskasvua vahingoittavia.
Tulosorientoituneisuus on tavoiteltavaa liiketoiminnassa, mutta yhteiskunnallinen lainsäädäntö vaatii - paitsi tuloshakuisuutta – niin myös pitkäjänteistä hötkyilemätöntä asioihin perehtymistä ja huolellista valmistelua. Kokemusta ei kannata sivuuttaa pelkästään sillä verukkeella, että ”kokeneet” toimivat jarrumiehinä ja vetkuttelevat asioiden kanssa.
Luottamuksen merkitystä eri päätöksenteko-osapuolien välillä ei voida liioitella. Luottamusyhteiskunta perustuu vuosikymmenien varrella kerättyyn luottamuspääomaan. Tämän pääoman hävittäminen tai rapauttaminen on kohtalokas virhe. Siksi kaikkien osallisten pitäisi varjella sitä. ”Luottamuspääomamuistia” voidaan pitää yllä tietoteknisesti, mutta sen henki ja ajatus on pitkäaikaisen kulttuurin tuote.
Lainsäädäntötyössä tarvitaan siis jäitä hattuun. Lakien valmistelu on aikaa vievää puuhaa. On täysin mahdollista, että talouden positiiviset muutokset käynnistyvät nopeammalla syklillä kuin kilpailukykyä parantavat toimenpiteet alkavat vaikuttaa. Viime mainittuja tarvitaan pitkäjänteisemmän talouspolitiikan osana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti