”Yeah! Yeah! Tässä tulemme. Beatles Suomessa” (Teos, 2017) on kahden iltapäivälehden toimittajan, Mikko Vienosen ja Juha Niemen kirja Beatles-ilmiöstä Suomessa 1963-1970 jälkivaikutuksineen.
Lähtökohdaksi voidaan ottaa kirjassa oleva Kari Suomalaisen hauska pilapiirros vuodelta 1964, jossa piirros on jaettu kahtia siten, että Maurice Chevalierin, 76 vuotta, kuva on toisella puolella ja Beatlesia esittävien kitaraa rämpyttävien ukkojen kuva toisella puolella. Provosoiva kysymys kuuluu, pystyvätkö beatlet tekemään sen saman kuin ikinuori Chevalier eli olemaan huipulla vielä ikämiehinä. Patakonservatiivisen Karin itsestään selvänä pitämän vastauksen voi lukea jo kysymyksestä. Toisin kävi: Ringo Starr, nyt 77 vuotta(!), villitsee yleisöä edelleen, eikä Paul McCartney jää yhtään jälkeen. Ja yhtye on kuolematon legenda.
Olen suunnattomasti viehättynyt populaarimusiikin neitseellisistä vaiheista juuri noina beatlemanian vuosina. Jotenkin kaikki tapahtunut yhtyi uuteen maailmanjärjestykseen, jossa nuorilla oli - kerrankin - oma tärkeä sijansa.
Yhtyeen läpimurto tapahtui Englannissa vuoden 1962 puolella ja Suomessa seuraavan vuoden syksyllä kuten monissa muissakin maissa (Yhdysvalloissa tosin vasta kiertueen yhteydessä helmikuussa 1964). Itse asiassa Suomi oli aivan kärkipäässä yhtyeen läpimurtoaikatauluissa.
Eräänlainen Beatles-koekysymys on, missä olit, kun kuulit ensimmäisen kerran Twist and Shoutin? Vastaan, kuten Jake Nyman: kuulin sen marras- tai joulukuisena iltana 1963 luonnonjääkentän ämyreistä. Sen voi sanoa olevan yhtyeen läpimurtosingle Suomessa. Englannissahan sitä ei julkaistu lainkaan singlenä! Myöhemmin toistui sama ilmiö: suurimmat hitit kuten ”All My Loving” (1964) ja ”Yesterday” (1965) eivät ilmestyneet singleinä Englannissa. Vain Beatlesilla oli varaa moiseen ryöstöviljelyyn!
Kirjoittajat sivuuttavat ”She Loves You” -kappaleen melko ohuesti ottaen huomioon, että se nosti Beatlet suositusta yhtyeestä mega-yhtyeeksi Englannissa. Se käynnisti beatlemanian Britanniassa. Suomessakin puhuttiin yhdessä vaiheessa halveksuen ”jeejee-musiikista” beatlemusiikin symbolina ”She Loves Youn” kertosäkeen takia. Muutoin Suomessakin kävi, kuten Yhdysvalloissa myöhemmin: aiemmin julkaistut levyt useiden edeltävien kuukausien ajalta vyöryivät samaan aikaan myyntilistoille läpimurron seurauksena.
Tapahtui valtava kulttuurimurros, kun Beatlesit iskivät rautalangan jälkeiseen iskelmäpohjaiseen nuorisomusiikkiin vuodenvaihteessa 1963-64. Monien oli vaikea hyväksyä muutosta, niin minunkin. Että oikein sanat musiikkiin! Ajauduin hetkeksi sivuraiteelle, mutta palasin sieltä pian: kehitys kehittyy, ei mahda mitään.
Vanhemman polven muusikot tekivät beatleille saman kuin varhaiset rock and roll versiot rockille: musiikki vesitettiin tunnistamattomaksi. Tästä kuuluisin esimerkki on Humppa-Veikkojen single ”Hän sinun on” (She Loves You) ja ”Kaikki rakkauteni” (All My Loving).
Beatles vaikutti kahdella tavalla: ensinnäkin kotimaisiin yhtyeisiin ja toiseksi suoraan suureen yleisöön. Ja vastaanottava yleisö ja soittajat olivat juuri oikeassa iässä: suuret ikäluokat syntyivät 1940-luvun jälkipuoliskolla.
Beatles Suomessa oli alusta lähtien iso ilmiö, vaikka yhtye ei koskaan esiintynyt Suomessa. Toista oli länsinaapurissa: moderni Ruotsi sai beatlet vieraakseen ensimmäisenä Englannin ulkopuolisena maana jo vuoden 1963 puolella!
Beatlesin tien avaajana menestykseen Suomessa oli Suosikki, jonka juuri uudistettu läpikaupallinen tyyli tuki Beatlesien alkumenestystä. Mutta Suosikkikin myöhästyi liikkeelle lähdössä melkoisesti!
Kirjan kirjoittajat ”elävät” Beatlesin alkuvaiheet fanien kautta. Tästä saamme lukea varsin yksityiskohtaisia tarinoita. Mandyn ja Mamien fanimatka – jos se on kaikilta osin totta – avaa varhaisen näkymän villiin, mutta viattomaan fanikulttuuriin. Myöhemmin kaksikko esitellään kirjassa Suomen ensimmäisinä bändäreinä – viattomassa mielessä.
Ensimmäinen vakavammin beatleihin perehtynyt toimittaja oli Helsingin Sanomien silloinen avustaja Maarit Niiniluoto, joka näin avasi näyttävän toimittajan uransa. Yleensä jutut perustuivat kuitenkin yhtyeen aiheuttamaan hysteriaan. Ensimmäinen todella suuri artikkeli oli kokonainen aukeama Ilta-Sanomissa marraskuussa 1963, mutta siinäkin kuvien osuus oli vallitseva.
Marraskuussa heräsi nuorisolehti Iskelmä, Suosikki ei vielä silloinkaan. Iskelmän ”Beatles-haastattelu” perustui englantilaisten pop-lehtien New Musical Expressin ja Melody Makerin juttuihin (niistä minäkin ammensin tietoni vähän myöhemmin) eikä aitoihin haastatteluihin.
Suomalaiset yhtyeet toipuivat nopeasti ja omaksuivat Beatles-tyyppisen musiikin ja muodin. Tapahtui mielenkiintoinen ilmiö, josta olen jo kertonut aiemmin näissä blogeissa: vaikutteet ulkoa tulivat Suomeen suomenruotsalaisten bändien kautta. Ne seurasivat Ruotsin lehtiä populaarimusiikin tapahtumista ja pääsivät levyttämään varhaisessa vaiheessa saaden melkoisen etulyöntiaseman. Suosikki piristyi modernisoimalla ja kaupallistamalla lehteä mm. jättijulisteilla ja Suosikki 100 -listalla. Ripeässä tahdissa levikki nousi 80 000:een. Beatleista tuli vakiomyyntikanava lehteen.
Kun levyjen saanti oli vaikeaa erityisesti maaseudulla, nousi levyautomaattien suosio Beatlesin menestyksen tahdissa. Radion vaatimaton pop-ohjelmien tarjonta, josta olen näissä kirjoituksissani monesti maininnut, lisäsi levyautomaattien merkitystä. Vuosi 1964 oli beatleille sadonkorjuun aikaa: kaikki levyt ja single-levyjen b-puoletkin nousivat listoille: menestys oli tyrmistyttävä. Samaan aikaan kotimaisten cover-versioiden julkistaminen yleistyi, joskaan ne eivät pärjänneet alkuperäisille, mikä sekin poikkesi normaalista käännösten menestyksestä.
Kirjassa on mainio kuvaus kesätoimittaja Maarit Niiniluodon ja Gula Lindroosin (helsinkiläinen koulutyttö, joka ryhtyi vetämään Beatlesin faniklubia) unelmamatkasta Beatlesin ”paluukonserttiin” Tukholman Johanneshoviin kesällä 1964. Mukana oli faniklubin sihteeri, eräs Irina Milan…..
Niiniluodon matka onnistui erinomaisesti ja ensimmäistä kertaa The Beatles päätyi suomalaisen lehden etusivulle erittäin asiantuntevassa jutussa.
Beatlesin läpimurtoon liittyy ”tukkasota”, josta on käyty monta taistoa kodeissa ja kouluissa. Tukka ja villi musiikki kiteytettiin yhdeksi alkukantaiseksi kokemukseksi. Ja sainhan minäkin osani pitkätukkamuodista, kun luokanvalvojamme kiersi pitkin pulpettien välejä ja moitti pitkistä tukista. Minun kohdallani opettaja pysähtyi ja tarttui niskavilloista kiinni – toki hellävaroen. Silloin se tuntui nöyryyttävältä.
Pian muoti ulottui asukokonaisuuksiin ja lopulta kaikkeen rihkamaan. Beatles-purkkakuvien keräilyyn en lähtenyt, koska kaikki tarmo meni mestaruussarjajääkiekkoilijoiden kuvien ostamisen ja vaihtamiseen…… Ja Beatles-paidasta se alkoi Björn Wahlroosinkin kapinallisen ura (luokkakuva kirjassa!)…..
Varsin hitaasti yhtyeen musiikilliset ansiot pääsivät esille. Arvioita sotki Suosikki, joka – kun se vihdoin tajusi Beatlesin merkityksen ilmiönä – keskittyi läpikaupalliseen Beatles-markkinointiin. Iskelmä yritti olla analyyttisempi, mutta Suosikki peri voiton. Valitettavasti Suomen pienillä markkinoilla ei ollut tilaa perusteellisemmille arvioille. Niinpä tilaa saivat Jaakko Jahnukaisen (”herra levyraati”) kaltaisten Beatles-vihaajien törkyarviot. Ne maltillistuivat vasta, kun Jahnukaisen esimies Iskelmä-lehdessä, Isto Lysmä puuttui asiaan. Sen verran merkittäväksi kirjoittajat arvioivat Jahnukaisen, että antavat hänen tapaukselleen kirjassa yhden lyhyehkön luvun.
Suosikki repäisi oikein kunnolla lokakuussa 1964, kun se julkaisi 100-sivuisen Beatles-paketin ikään kuin korvauksena hitaalle lämpenemiselle.
Oliko Beatles Suomen TV-kanaville pelkkä kuriositeetti? Ei ollut. Vuoden 1964 aikana yhtyeestä oli kymmenkunta juttua TV:ssä. Tosin pääosin keskityttiin yhtyeen uran pintapuolisiin ilmiöihin (tukkamuoti, hysteria).
Herkässä olivat myös ennustukset yhtyeen alamäestä. Niitä alkoi ilmetä jo vuoden 1964 aikana. Kun yhtye ei ollutkaan koko ajan hittilistojen kärjessä, ennustettiin pikaista putoamista huipulta. Beatles ei koskaan pudonnut menestymättömyyttään, se vain lopetti - levymyynnin ollessa huipussaan - kuuden vuoden kuluttua.
Beatlesien uran kannalta ratkaiseva läpimurto USA:ssa helmikuussa 1964 (Ed Sullivan -showssa käsittämättömät 74 miljoonaa katsojaa!) sivuutettiin Suomen tiedotusvälineissä maininnoilla eikä sen merkitystä juuri huomioida kirjassakaan. Beatlesien uran kannalta show ( ja kappaleen I Want to Hold Your Hand” menestys) oli kuitenkin käsittääkseni merkittävin yksittäinen tapahtuma yhtyeen uralla.
:::::::
Merirosvoradiot pakottivat vihdoinkin 1960-luvun puolta väliä lähestyttäessä Ylen avaamaan kanavansa nuorille ohjelmantekijöille. Varhaiskypsä Markku Veijalainen, jonka murrosikäisten kasvukipuja käsitteleviä pienoisromaaneja minäkin luin, sai 16-vuotiaana oman ohjelman Yleisradioon tammikuussa 1964. Viihteen monitoimimies hääräsi pian kaikissa mahdollisissa tiedotusvälineissä. Alun jahnukaismaiset Beatles-antipatiat vaihtuivat pian ylistyspuheiksi. Veijalainen edisti kiistatta Beatles-musiikin tunnettuutta Suomessa, jossa pop-musiikin radiosoitto oli todella vähäistä. Siksi Veijalainen erottui joukosta.
(jatkuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti