Hyvinvointi- vai kilpailuvaltio?

Nykyaikaisen valtion tai yhteiskunnan roolia pohdittaessa joudutaan monimutkaiseen käsitteiden viidakkoon. Pertti Joenniemi puhuu Helsingin Sanomien Vieraskynän artikkelissa ”Kilpailuvaltio syrjäytti perinteisen turvavaltion” 3.12.2017 kahdentyyppisestä valtiosta. Turvavaltio on se yksikkö, josta olemme tottuneet puhumaan, ja joka on ”auttanut kansalaisia samaistumaan valtioon”.

Turvavaltion kilpailija on kilpailuvaltio. Joenniemi korostaa tapahtunutta muutosta, jossa turvavaltio on joutunut väistymään kilpailuvaltion tieltä. Valtiot paitsi kilpailevat keskenään niin ovat myös vuorovaikutteessa keskenään. Rajattomat kansainväliset markkinat sanelevat pitkälti valtion roolin. Rajat ovat kilpailuvaltion toimintaa haittaava tekijä.

Turvavaltio loi puitteet kansalliselle itseymmärrykselle. Joenniemi puhuu surutyöstä, jota tehdään muutoksen takia: valtiokäsitteen selkeys on kadonnut. Tästä ”surutyöstä” voidaan tulkintani mukaan johtaa myös populistiset, nationalismia korostavat aatteet. Käytännössä kilpailuvaltion vuorovaikutteisuutta edustavat maahanmuuttajat ja pakolaiset ovat monien ”turvavaltiolaisten” ärtymyksen kohteena. Maahanmuuttajien koetaan rikkovan perinteisen kansallisvaltioeheyden.

Tavallinen mattimeikäläinen kavennetaan kilpailuvaltiossa kuluttajakansalaiseksi, jonka moni kokee ongelmalliseksi, koska on sisällyttänyt valtioon paljon laaja-alaisempia odotuksia. Siirtymä turvavaltiosta kilpailuvaltioon on vaikuttanut valtion tarjoamaan turvaan: se on pikku hiljaa pienentymässä.

Monet haasteet vaikuttavat siihen, että perinteinen turvavaltio ei riitä. Kansainväliset haasteet vaativat yhteistyötä muiden valtioiden kanssa. Tällainen ilmiö on esimerkiksi terrorismin vastustus.

Jopa sotien luonne on muuttunut. Turvavaltion aikana sota oli ”identiteettinen turvakahva”, jolla omaa asemaa on suhteutettu muuhun maailmaan. Kilpailuvaltio purkaa näitä näkemyksiä ja luo epävarmuuksia, kun kiinnittyminen valtioon ohenee. Sotakin on muuttanut luonnettaan.

Toisaalta itse näkisin suhtautumisessa kilpailuvaltioon ja turvavaltioon eroavaisuuksia riippuen siitä, mistä ilmansuunnasta puhutaan. Väittäisin, että monet kokevat suhteen Venäjään turvavaltiopohjaisesti, kun taas länteen näköala avautuu enemmänkin kilpailuvaltion pohjalta. Toisaalta eikö voitaisi ajatella niin, että kilpailuvaltioajatusta voitaisiin soveltaa Venäjään, koska suhteiden parantamiselle olisi tilausta? Länsi taas on tuonut kilpailuyhteiskunnan osaksi meitä siinä määrin, että monet kaipaavat turvavaltion suojaa – ehkäpä tiedostamattaankin.

:::::::::::::::::

Toisenkaltainen (tai rinnakkainen) näkökulmakin voidaan valita. Haastattelukirjassaan ”Hyvinvointivaltion vastaisku” (Like, 2017) Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen tarkastelevat julkisen palvelun kustannuksella tapahtunutta yksityistämistä. Tällä muutoksella on yhtymäkohdat Joenniemen määrittelemiin kilpailuvaltioon ja kuluttajakansalaisuuteen, samoin kuin valtion pienentyvään rooliin sosiaalisen turvallisuuden takaajana. Kun julkinen palvelu on heikentynyt (tai sitä uhkaa heikentyminen) on yksityinen kulutus voittanut alaa monien toiveiden mukaan, mutta varjopuoliakin on nähtävissä: eriarvoisuus on kasvanut ”kilpakulutuksen” kasvaessa. Kilpakulutus on ollut osaltaan johtamassa myös ylivelkaantumiseen, kun varakkaimmat yhteiskunnan jäsenet ovat luoneet kulutustason standardit. Voimakkaimmin kehitys näkyy Yhdysvalloissa. Kun rahat eivät riitä, on vaikeaa pysyä kilvassa mukana. Seurauksena veroja on ruvettu halveksimaan eikä julkisia hyödykkeitä arvosteta.

Meillä Suomessa luottamus toisin ihmisiin, viranomaisiin ja yhteiskunnan instituutioihin on ollut lujassa. Niinpä julkisen palvelun korvaaminen yksityisellä on herättänyt laajaa epäilyä. Nykyinen hallitus on pyrkinyt muuttamaan yhteiskuntaa ”valinnanvapautta” suosivaan suuntaan (joka usein tarkoittaa julkisen palvelun kanssa kilpailevan yksityisen palvelun suosimista tai ainakin nostamista julkisen palvelun rinnalle). Monille on kuitenkin jäänyt epäselväksi saavutettavan hyödyn määrä. Korvataanko vanhat hyvät julkiset palvelut uusilla ei niin hyvillä palveluilla pelkästään ideologisista syistä?

”Kilpailu käydään nimenomaan yksityisillä hyödykkeillä, yleensä sosiaalisesti näkyvillä tuotteilla tai palveluilla” toteavat Jauhiainen ja Mäkinen haastattelulähteeseensä, professori Juliet Schoriin viitaten. Tässä näkemyksessä on tietenkin paljon amerikkalaisia piirteitä, mutta on se sovellettavissa myös Suomeen ja suomalaisiin. Julkisen sektorin koulutuksessa – vaikkapa peruskoulussa – ei ole juurikaan kilpailuelementtiä.

Tulo- ja varallisuuserojen kasvu lisää kilpailullisuutta kulutuksessa.

Vaikka kilpakulutus on välillä hiipunut esimerkiksi finanssikriisin seurauksena näyttää trendi olevan edelleen yksityistä kulutusta paisuttava Tv-sarjat, elokuvat, media, some kannustavat omalla panokselleen tähän. Joiltakin osin vauhti on vain kiihtynyt. Suomessa on seurattu Yhdysvaltoja jopa niin, että kun finanssikriisi pysäytti amerikkalaisten velkaantumisen niin Suomessa se on jatkunut. Yksityinen velka on ennätystasolla ja maksuhäiriöt ovat yleistyvä ongelma.

Ideologisesti Yhdysvallat ja Englanti ovat johtaneet julkisen kulutuksen niukentamista, mutta Suomi seuraa tiiviisti perässä. Surutyö turvavaltion/hyvinvointivaltion puolesta voidaan nähdä kaihoisana haluna palata johonkin sellaiseen maailmaan, jota ei enää ole. Toivoisin kuitenkin suhteellisuudentajua käytävään keskusteluun. Ei julkisen sektorin palvelu ole epäkuranttia, varsinkin jos se pitää huolta palvelun ajantasaisuudesta ja uudistumisesta. Ei valinnanvapaus ole taikasana, jota pitää nöyrästi toistaa vain siksi, että se on nyt ideologisesti trendikästä. Valinnanvapaudessa on kaksi kovaa haastetta, valinta ja vapaus.

Kun Suomi on nyt täyttänyt 100 vuotta ja sen saavutuksia on juhlapuheissa ylistetty, on syytä arjessakin muistaa turvavaltion/hyvinvointivaltion vahvuudet. Näitä vahvuuksia ei kannata heittää pois pelkästään sen takia, että kuvitellaan muutoksen olevan ainoa mahdollisuus.