keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Trump vs. Biden: ensimmäinen väittely

 


 

Donald Trumpin ja Joe Bidenin ensimmäinen TV-väittely on juuri päättynyt varhain 30.9. 2020 aamulla ja hämmentyneenä lasken muistiinpanojani varten varaamani kynän kädestäni. Vai oliko tässä mitään  hämmentävää: kilpalaulanta oli sitä,  mitä odotettiin. Vaaliväittelyn puheenjohtajalla,  Fox Newsin uutisankkurilla Chris Wallacella oli suuria vaikeuksia pitää Clevelandissa käyty ”väittely” (tai retorinen tappelu) hallinnassa. Puheenjohtaja joutui toimimaan myös taistelun erotuomarina ja teki sen huonolla menestyksellä.  Oliko hän valmistautunut otteluun? Tietenkin,  mutta silti tilanne karkasi käsistä.

Käsittelyssä oli kuusi teemaa, joista kumpikin ehdokkaista sai pitää kahden minuutin  alustuspuheenvuoron. Sen jälkeen oli tarkoitus käydä keskustelua,  mutta sananvaihto meni päälle puhumiseksi.

Kumpi ehdokkaista kantoi suuremman vastuun hulabaloon synnyttämisestä? Ehdottomasti Trump. Hän oli alusta lähtien päättänyt ottaa puhetilan  haltuunsa, mutta ei niinkään retoriikalla vaan päälle huutamalla. Trump käyttäytyi kuin katugangsteri eikä Biden edes yrittänyt vastata samalla mitalla,  ja niillä kerroilla kun hän lähti päällehuutamiseen,  lavalle jäi kaikumaan Trumpin paasaus.

Trumpin osalta väittely eteni suurin piirtein niin, että puheenjohtaja kysyi kysymyksensä ja sitten Trump vastasi  kysymykseen, johon hän halusi vastata.

Trumpin käyminen kierroksilla oli odotettu ”yllätys”. Hän ei edes yrittänyt hillitä itseään. Hän oli tutunoloisesti aggressiivinen öykkäri, jonka paraatilaji on mutapaini. Välillä Biden taivasteli näkyvästi Trumpin käytöstä ja hiljeni mielenosoituksellisesti ”luovuttaen” estradin turhautuneena  Trumpille. Puheenjohtajalla oli suuria vaikeuksia saada Trump pysymään puheenvuoroprotokollassa. Välillä tuli mieleen, että Trump kävi kahden rintaman sotaa sekä puheenjohtajaa että Joe Bidenia vastaan. Pystyikö Wallace  tämän kaiken keskellä puolueettomuuteen?” Ei pystynyt,  hän joutui antamaan (lue: luovuttamaan) Trumpille puheenvuoroja (tai  päällepäsmäröintivuoroja) selvästi enemmän kun Bidenille. Eri asia on sitten, kuka olisi pystynyt selviämään puheenjohtajan tehtävistä kunnialla tässä tilanteessa.

Trumpilla ei tunnu olevan kuin yksi taktiikka. Hän on kuin nyrkkeilijä,  jonka ainoa tapa menestyä on  silmitön hyökkäys vastustajan kimppuun. Trump käytti väittelyssä tapansa mukaan toistoa ja retorisia aasinsiltoja pelatakseen itselleen miettimisaikaa ja päästäkseen seuraavaan lauseeseen. Vaalinäkymä on pahaenteinen. Väittelyssä kävi ilmi,  ettei Trump tappion kärsiessään myönnä hevillä häviötä.

Biden pyrki puhumaan suoraan TV-katsojille, joka oli hyvä veto, koska Trump oli epäkypsä debatoija, joka ei ota katsekontaktia.  Trump puhui kilpailijastaan ”Joena” ja  Biden  Trumpista ”hänenä”. Trump lähinnä pyrki päälle puhumalla estämään Bidenin argumentoinnin. Kohteliaisuuspisteitä ei väittelystä kannata jakaa, mutta Bidenin kotikasvatus piti ylivoimaisesti paremmin.

Bidenin lievä änkytys tuli kyllä esille, ja vastustajat voivat sen nostaa julkisuuteen, mutta minun mielestäni Biden puhui ennakko-odotuksiin nähden sujuvasti. Epäilen,  että Biden saa paljon myötätuntoääniä esiintymisestään. Ainakin aluksi hän yritti pitäytyä laatimassaan vaalitilaisuuden ennakkosuunnitelmassa. Joissakin tilanteissa Biden selvästi kyllästyi Trumpin  päällepuhumiseen ja keskeytti oman puhevuoronsa.

Biden oli varmaankin miettinyt taustaryhmänsä kanssa, minkälaisia nimityksiä hän saattoi käyttää Trumpista. Niinpä mukana oli neutraalimmasta päästä vaikkapa ”valehtelija”. Bidenin kannattaa pitää mielessä , että hänellä on tässä rääväsuukilpailussa  vain menetettävää,  sillä hän on varsin pidetty poliitikko.

Koko väittelytilaisuus oli  voimakkaasti propagandasävyinen. ”Asia edellä”-agenda kärsi väittelyssä suurimman tappion, vaikka puheenjohtaja toista yritti. Toki asiaakin saatiin keskustelijoiden itse aiheuttaman häiritsevän metakan läpi kuuluville ja siitä pyrin seuraavassa luomaan yhteenvedon.

Kaikki teemat johtivat jyrkkiin erimielisyyksiin väittelijöiden välillä. En havainnut yhtäkään aihetta,  josta olisi oltu edes sinne päin samaa mieltä. Ylen Aamu-TV:ssä käytettiin ilmaisua, että molemmat toivat identiteettisanomaa (rotu, sukupuoli, ilmasto ym.) julki. Ehkä näinkin, mutta joka tapauksessa kumpikin profiloitui taustajoukkojensa mukaisesti jyrkästi toisistaan  poikkeaviksi vaihtoehdoiksi.

Korkeimman oikeuden jäsenten valinnasta ja seuraamuksista käytiin tiukka keskustelu. Tavan mukaan keskustelu rönsyili, mutta päällimmäiseksi jäi Trumpin halu käyttää tuomarinimitystä hyväkseen. Päätös  on juuri näinä aikoina kääntymässä hänen hyväkseen (äänet korkeimmassa oikeudessa 6-3 republikaanien hyväksi, jos puoluekannoista pidetään kiinni). Biden edusti odotetusti  kantaa,  jonka  mukaan vaalit tuli käydä ensin ja vasta sitten nimetä  korkeimman oikeuden puuttuva jäsen. Toinen kiistan aihe on Obamacare,  jonka kaatamiseen Trump pyrkii korkeimman oikeuden em. jäsenkirjon kautta. Aiheen käsittelyn yhteydessä korona tietenkin nousi myös esille, koska  se kytkettiin Obamacareen. Biden on voimakas Obamacaren kannattaja.

Koronapandemia oli tietenkin yhtenä aiheena. Tässä,  kuten muissakin aiheissa Biden korosti, että Trumpilta puuttuu ”plan”, suunnitelma viitaten trumpilaiseen improvisointiin. Rokotteen käyttöönotosta osapuolilla oli odotetusti täysin poikkeava kanta: Trumpin aikataulu oli pikainen,  kun taas Biden korosti rokotteen luotettavuutta ennen  kuin se päästetään markkinoille mahdollisesti kesällä 2021.

Talouden hoidossa Trumpilla on etunaan ennen koronaa vallinnut talouden myötätuuli alhaisine työttömyyksineen. Biden korosti talouden aneemisuutta koronakriisin aikana. Hän syytti Trumpia mitääntekemättömyydestä koronaepidemian aikana.

Trump sai niskoilleen syytökset veroista, joita hän Bidenin mukaan on maksanut vähemmän kuin koulunopettaja.

Rotukysymyksestä saatiin täysin odotettu väittelyn tulos, kun Biden asettui sovittelevuuden kannattajaksi ja syytti presidenttiä rotuvihasta ja  Trump puolusti valkoisten näkökulmaa. Biden puolusti tässä,  kuten muissakin asioissa sopua eri osapuolien välillä.

Sama erimielisyys vallitsee ilmastokysymyksessä. Asetelmassa talous vastaan ympäristö Trump asettui talouden toimivuuden kannalle, kun taas Biden asettui puolustamaan taistelua puhtaamman ilmaston puolesta. Hän sanoi Yhdysvaltojen liittyvän uudelleen Pariisin sopimukseen, jos hänet valitaan presidentiksi.

Bidenin selvä viesti oli,  että ÄÄNESTÄKÄÄ! Tämä on nähtävissä niin, että Bidenin kannattaa tähdätä selvään ääntenenemmistöön voidakseen välttää loputtomat spekulaatiot ja tuloksen riitauttamisen. Postiäänet olivat odotetusti kiivailun keskiössä. Trump ei selkeästi luvannut hyväksyä vaalien tulosta, kun taas Bidenille kelpaa tulos niin kuin se on.

::::::::::::::::::::::::::::::::

Aamuyöllä nähtiin näytelmä,  jota ei toivoisi demokratiassa näkevänsä. On liian laimeaa puhua polarisoitumisesta, pitää puhua vastakkainasettelusta verissä päin, jonka sovittamisessa demokratian pelisääntöihin on valtava määrä tekemätöntä työtä.  

PS

Väittelyn kommentoijat (Yle, HS) ovat ottaneet omituisen kyynisen näkökulman väittelyyn. Väittely on haluttu mitätöidä, joka on hätävarjelun liioittelua. Se oli kaikesta huolimatta hyödyllinen ja avasi näkymän USA:n poliittiseen ilmapiiriin juuri nyt.

Toinen ärsyttävä seikka oli jälkiarvostelujen "tasapuolisuussyndrooma", joka ilmenee esim. sillä tavalla, että Trumpin aggressiot laskettiin myös Bidenin synneiksi. 

2 kommenttia:

  1. Trump on mestari sabotaasin harjoittajana,samalla hänen näkökulmastaan äänestäjien aktivisoituminen heikkenee, joka puolestaan mahdollistaa hänen uudelleenvalinnan.

    Lisäksi Rebublikaanien pitkäaikainen tavoite heikemmästä liittovaltiosta toteutuu.
    Aseellinen vaikuttaminen saattaa olla myös mahdollista, kun Trumpille uskolliset militat saapuvat turvaamaan Trumppia vastustavien tahojen pysymistä mahdollisimman kaukana äänestysuurnista.
    Meneillään oleva vaalitaistelu on omiaan tekemään tuonkaltaisesta demokratiasta,vähintään kyseenalaista.

    Surkovin suvereenin demokratian doktriini tulee tuossa vertauksessa ymmärettävämmäksi, joskaan ei hyväksyttävämmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Äänestyspaikkaterrori" voi tietysti olla käytössä. Trumpin koronatartunnan jälkeen koko vaaliiin suhtautuu turhautuneesti...

      Poista