Tapaus Haavisto ja poliittisen kulttuurin rapautuminen

 

 

Tapaus Pekka Haavisto ja al-Hol herättänyt valtavaa huomiota mediassa ja kansalaisten  keskuudessa. Mutta mistä pohjimmiltaan oli kysymys? Ajattelin esittää omat kommenttini - ja arveluni - tapahtumasarjasta.

Ensin lyhyt kertaus tapaus al-Holiin liittyen:

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei esittänyt syytteen nostamista ulkoministeri Pekka Haavistoa  vastaan tämän vuodentakaisesta menettelystä al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamispyrkimyksissä. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä  totesi valiokunnan loppupäätelmänä, ettei edellytyksiä syytteen nostamiselle ole.  Haaviston menettely tämän pyrkiessä siirtämään konsulipäällikkö Pasi Tuominen toisiin tehtäviin oli kuitenkin hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaista ja siten moitittavaa.

Se, ettei järeämpiin toimenpiteisiin ryhdytty Pekka Haavistoa vastaan on herättänyt pahaa  verta. Viime kädessä – Haaviston selvittyä tulkinnan mukaan aivan liian vähällä  – olisi Haavistolta haluttu nöyrä anteeksipyyntö ja muutoinkin synnintuntoista käyttäytymistä. Yleisellä tasolla Haavisto toki osoitti katumusta.

Jotkut ovat iloinneet: Kokoomuksen Kalle Jokisen mukaan nyt on osoitettu, että hänen ja yhdeksän muun kansanedustajan tekemä Haavisto-muistutus oli aiheellinen.

Yksityiskohdat häipyvät vuoden takaisista asioista nopeasti,  mutta itse panin merkille, että kannanotot al-Holista olivat tuolloin hyvin kärkeviä ja tulehduttivat poliitikkojen välejä. Oltiin repivissä erimielisyyksissä.

Miksi Haavisto toimi niin kuin toimi? Keskusrikospoliisin kuulusteluissa konsulipäällikkö  Tuominen totesi, että Haavisto joutui UM:n virkamieskunnan ja silloisen pääministerin Antti Rinteen  toiveiden ja odotusten väliin.  Ministerin alkuperäinen ajatus oli Tuomisen mukaan se, että paikan päälle matkustettaisiin haastattelemaan suomalaisia  naisia ja selvitettäisiin kurdiviranomaisilta, minkälaista tietoa heillä näistä henkilöistä on. Haavisto hermostui, kun hänelle kerrottiin, että al-Holin leiriin matkustaminen ei ole ulkoministeriön turvallisuuskulttuurin mukaan mahdollista.

Haavisto näytti kärsivän arvovaltatappion. Tuloksena osa Tuomisen al-Holin tehtävistä siirrettiin Haaviston valitsemalle erityisedustajalle. Kaiken lisäksi Haavisto päätti siirtää Tuomisen luottamuspulan vuoksi toisiin tehtäviin. Ilmeisesti Tuominen kuuli uudesta tehtävänannosta vasta viiveellä. Asian tultua julki Haavisto joutui perääntymään päättämästään siirrosta.

Haaviston siirtomenettely tuomittiin siis perustuslakivaliokunnassa ”moitittavana” lainvastaiseksi ja hän on sen johdosta joutunut  poliittiseen kiirastuleen.

Varsinainen soppa asiasta kehkeytyi,  kun vihreiden kansanedustajat puuttuivat asiaan yrittäen vaikuttaa Haaviston perustuslakivaliokunnalta saamaan moitteeseen sen sanamuodon lieventämiseksi. Vaikuttamisyritys vuodetiin julkisuuteen ja  iso revohka oli valmis.

Epävirallisen poliittisen vaikuttamisen lisäksi vihreät myös jättivät vastalauseen valiokunnan päätökseen.

Perustuslakivaliokunnan luonne on pyritty pitämään ehdottomasti puoluepoliittisen vaikuttamisen ulkopuolella. Ja nyt tehtiin vihreiden taholta juuri kiellettyä eli poliittista vaikuttamista. Menettelytapa oli jo yrityksenä naiivi.

Koko perustuslakivaliokunnan rooli asettuu kyseenalaiseksi, jos politisoituminen ja politikointi jatkuu tällaisena. Tarvitaan siis ryhtiliikettä. Tuskinpa kuitenkaan koko järjestelmää kannattaa muuttaa tapahtuneen perusteella.

Helsingin Sanomat kirjoitti 17.12.2020 – viitaten perustuslakivaliokunnassa tapahtuneeseen - että ”poliittinen kulttuuri ei pysy terveenä eivätkä instituutiot toimintakykyisinä, ellei pelisääntöjä, käytöstapoja ja poliittisia vastustajia kunnioiteta”.

Tästähän Haaviston tapauksessa oli kysymys.

::::::::::::::::::::::::

Koko tiedotus- ja salassapitokuluttuuri on saanut uusia piirteitä. Tilanne on muuttunut somekulttuurin lyötyä läpi. Nyt puolueiden takapenkkiläisten jupinat pääsevät julkisuuteen aiempaa helpommin. Se saattaa olla demokratian toimivuuden kannalta toisaalta hyväkin asia, mutta toisaalta johtaa helposti ylilyönteihin. Uuden toimintakulttuurin esimerkkinä nostaisin esille aina kärsimättömän protestoijan, Mikko Kärnän. Hän on brändännyt itsensä  omintakeisesti yhteiskunnan omaksitunnoksi.

Keskustan aggressiivisuus Haavisto/al-Hol –tapauksessa on silmiinpistävää eikä se johdu pelkästään Haaviston sopimattomasta menettelystä.  Puolueessa kipunoi vahvasti, jonka tulkitsen gallup-kannatuksen heikkoudesta johtuvaksi. Tuntuu siltä, että keskusta yrittää nostaa profiiliaan kohdistamalla murhaavaa kritiikkiä vihreisiin:  ”Meillä olisi erottu”, kuuluu kommentti Haavistosta.

Puolue on jakaantunut sipiläläisiin ja punamullan kannattajiin, joista ensin mainitut protestoivat omalla tavallaan nykyistä punaviherhallitusyhteistyötä vastaan. Vihreät on tässä syntipukin roolissa, muutoin en ymmärrä keskustan ylireagointia al-Holin/Haaviston tapauksessa. Keskusta sekä uhkaa hallituksen kaatamisella että ilmoittautuu hallituksen pelastajaksi. Keinot käyvät vähiin kun hallituskumppanien ministereitäkään ei voi jatkuvasti  potkia ulos hallituksesta jo uskottavuudenkin takia.

Viittaan siihen, mitä olen aiemmin kirjoittanut:  keskustan tulisi panostaa hyvään yhteistyöhön hallituksen sisällä ja lopettaa itsekeskeinen politikointi epämukavuusalueella. Tällä hallituksella on edellytykset edetä aikaansaavasti monissakin  hankkeissa, kuten olemme monien yllätykseksi nähneet. Voimassa oleva  hallituskokoonpano voi edetä vaikeissa  työllisyys- ja työmarkkinakysymyksissä paremmin kuin vaihtoehdot.

Keskustan kenttä vaatii,  että Haavisto vetäisi itse johtopäätökset. Puolueen  johto ei halua kaataa hallitusta, sillä uusissa  vaaleissa ei kunniankukko laula keskustalle. Mutta Haavisto ei lähde mihinkään.

 Suomi näyttää saaneen tartunnan meitä vähemmän demokraattisista maista ja demokratian häiriötekijät tuntuvat lisääntyvän. Pääsyy muutokseen  huonompaa suuntaan on puolueiden välinen kilpailu, joka on saanut raadollisia piirteitä.

Näin etäämpää katsottuna ainakin minulle jää kuva poliittisten puolueiden kärsimättömästä  paniikista. Nyt jos koskaan tulisi sivuttaa hätäilijöiden hulluudet ja rauhoittaa tilanne. Sillä hallituskriisin paikka ei todellakaan ole juuri nyt keskellä koronan aaltoja.