Anders Tegnell ja kuninkaan uudet vaatteet

 

 

Hans Christian Andersenin sadussa kaksi kulkuria huijaa keisaria myymällä tälle vaatteita,  jotka näkyvät heidän väitteensä mukaan vain älymystölle. Keisari ihastuu, koska nyt hänellä on mahdollisuus erottaa viisaat tyhmyreistä. Kykenemättömät virkamiehet voitiin siirtää syrjään.

Saatuaan runsaskätisen palkkion vaatturit ryhtyivät työhönsä eli myivät tyhjää keisarille. Keisari ei tietenkään itsekään nähnyt vaatteita, mutta päätti vaieta,  koska muutoinhan hän paljastuisi tyhmyriksi. Niin menettelivät  myös kuninkaan virkamiehet nolaantumisen pelossa.

Vasta kaupungilla kuninkaan johtaman hienon kulkueen marssiessa laahuksineen kansalaisten ohitse muuan pikkupoika huutaa, ettei keisarilla ole vaatteita. Kulkueen katselijat alkavat tämän jälkeen kuiskutella keskenään lopulta yltyen huutamaan, ettei keisarilla ole vaatteita. 

Mutta keisari kieltäytyy myöntämästä tosiasioita ja jatkaa muka laahuksensa kantamista palvelijoidensa avulla.

:::::::::::::::::::::::

Koronavirusta arvioidessani tuli mieleen Andersenin satu ja koronaepidemian tulo vieraaksi Ruotsin valtakuntaan – ja  valtionepidemiologi  Anders Tegnellin valtakuntaan.

Ruotsalaiset kehittivät käänteisen version Andersenin sadusta, kun se  sadun ”pikkupoika” olikin oikeassa elämässä kuningas Kaarle XVI Kustaa. Hän paljasti, että suurella asiantuntijalla Anders Tegnellillä ei ollutkaan tarjota mitään teorioidensa vastineeksi. Valtionepidemiologilla ei ollut vaatteita päällänsä. Terve. Kun kuningas Kaarle Kustaa kiinnitti tähän suureen epäkohtaan huomion,  Tegnell menetteli kuin keisari sadussa: hänen oli mahdotonta myöntää olleensa ja olevansa väärässä. Sitä paitsi lähes 60 prosenttia -  sanoo 60 prosenttia  -  Ruotsin  kansalaisista näkee huippuasiantuntijansa edelleen upeasti juhlavaatteisiin puettuna, siis uskottavana. Ei edes kuningas pysty horjuttamaan heidän luottamustaan eksperttiinsä. Tai no, merkkejä täyskäännöksestä on ilmassa.

Lopetetaan satuilu tähän ja ihmetellään,  mikä saa kansalaiset ja päättäjät niin sokeasti luottamaan valtionepidemiologiin. Onko ruotsalainen yhteiskunta – ja Tegnell sen samaistumistarvetta herättävänä  asiantuntijana  -  kasvanut niin vaikuttavaksi, että tavallisen terveesti ajattelevan kansalaisen ei auta muu kuin alistua ylivoimaisen  auktoriteetin edessä. Yksilöiden toisinajattelulle ei tahdo löytyä sijaa kuin satunnaisesti. Toista on Suomessa,  jossa vallitsee rannanjärveläinen henki: kukaan ei ole mitään.

Joka tapauksessa kuningas Kaarle Kustaan esille tulo oli hurraahuutojen arvoinen teko. Hän ei kysynyt oliko tämä soveliasta kuninkaalle. Kuningas toimi  totuuden  perälautana. Kaarle Kustaa ja johtavat viranhaltijat avustivat maan hallitusta ottamaan oman vastuunsa tapahtumista. Tapahtui väistämätön: Tegnell joutui antamaan periksi, mutta pitää edelleen kiinni arvovaltansa rippeistä.  Käytännössä Ruotsi vasta nyt rajoittaa kansalaistensa liikkumista tavalla,  johon Euroopassa on pitkään totuttu. Jopa kasvomaskisuositus tulee käyttöön rajoitetusti.

Aiempi linja oli tegnelliläisen  tieteen sanelema, mutta loppupäätelmä on,  että tieteellinen katsanto taipuu  elävän elämän määrittämien olosuhderajoitusten puitteissa.

Mutta vielä on ratkaisematta, mikä saa Tegnellin noudattamaan niin ehdottomasti luomiaan sääntöjä. Minulle tulee mieleen kiveen hakattu  teoria, jonka Tegnell on kehittänyt päässään eikä voi antaa siitä periksi, ei enää. Vastaväitteistä huolimatta tuon teorian perusperiaate on laumasuoja. Varsinkin keväällä Tegnell painotti perusteluissaan laumasuojaa, mutta sen julma puoli (laumasuojaan liittyy paljon varaumia)  on, että kokeilun kohde on ihminen ja niillä laumasuojan kattavuuksilla,  jotka nyt ovat olleet toteutettavissa  - ilman rokottamisen suomaa apua - tartunnan saaneiden ja menehtyneiden määrä on ollut ennenkuulumattoman korkea.

Kevään jälkeen Tegnell on tehnyt virheitä virheen perään. Kiinni pitäminen yksipuolisista omista teorioista on heikentänyt Tegnellin asemaa johtavana guruna. Epidemian toinen aalto on kylvänyt tuhoa. Hänen selityksensä kuulostavat yhä ontommilta.

Ruotsin laumasuojaperiaate on joka tapauksessa järkyttävä tapa hoitaa epidemiaa. Tuntuu jotenkin hätkähdyttävältä,  että kansankoti Ruotsin humaanina (?) pidetty ajattelutapa näyttää tappavan ihmisiä kuin kärpäsiä. Tietenkään kaikkea tapahtunutta ei pystytä vielä näkemään ja vasta ehkä parin vuoden päästä on yhteenvetojen aika.

Vanhusten kohtelua on vaikea selittää muulla tavoin kuin, että he muodostavat raskashintaisen kansakunnan reservin, josta ei ole kannettu erityistä huolta.

Ruotsalainen,  ennakkoon taudin kehityksen tunnistava ylpeä katsanto vietti hetken riemujuhliaan, mutta joutui sitten tyrmistyksekseen havaitsemaan, ettei maa enää ole johtotähti, jota muut seuraavat ihaillen ja kadehtien. Ruotsi ei enää monessakaan suhteessa ole se säällisen käytöksen ja oikeudenmukaisuuden mittari,  johon muiden pitää luottaa.

Tämän kaiken keskelle on murtautumassa puolueeton interventio, rokottaminen, joka tasapuolistaa  eri maiden välillä taistelun epidemiaa vastaan. Mutta sitä ennen ja sen rinnalla tarvitaan toimenpiteitä.  Niinpä Ruotsin hallituksella on työn alla laki, joka antaisi hallitukselle määräajaksi oikeuden sulkea kauppoja, yksityisiä museoita ja rangaistuksen uhalla myös rajata yhteen paikkaan kerääntyneiden ihmisten määrää.

Ruotsi yrittää palata kaidalle tielle, jonka muut ovat sen puolesta ensin valinneet.