sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Elvis Presleyn Amerikka

 


 Ylellä esitettiin 27.11.2020 amerikkalainen dokumentti ”The King – Elvis Presleyn Amerikka” (alun perin ”The King”). Dokumentti  valmistui vuonna 2017. Dokumentin ajatus on yhdistää Amerikan (käytän tätä nimeä tarkoituksella USA:n sijaan) elämänmeno ja Elvis Presleyn uran kuvaus rekkakuskista Las Vegasin huuruiseen viihdemaailmaan. Kysymys on eräänlaisesta road tripistä amerikkalaiseen sielunmaisemaan rock and rollin ohjailemana. 

Tämä on kaksiosaisen kirjoituksen ensimmäinen osa.

”The King” on palkittu,  Amerikkaa viihteen kautta luotaava yhteiskunnallinen dokumentti, jolla on paljon sanottavaa tämän päivän ihmiselle, ulottuuhan siinä käsiteltyjen asioiden ajallinen kaari nykypäivään saakka.  Dokumentin tekijöistä kiinnittävät huomiota ohjaaja ja käsikirjoittaja Eugene Jarecki, joka on kerännyt mainetta yhteiskuntaa syväluotaavilla dokumenteilla sekä tuottaja Errol Morris, joka hänkin on yksi johtavista dokumentaristeista. Morrisin töistä olen kirjoittanut tässäkin blogissa.

Taustalla soi musiikki levyiltä tai livenä, jonka avulla siirretään amerikkalaista kulttuuria elämänmakuisesti uusille sukupolville. Minulle Elvis Presley ei ole ollut koskaan ykkössuosikki, mutta historiasta  kiinnostuneena olen perehtynyt hänen uraansa ja musiikkiinsa lukemattomista eri lähteistä.

Muistan, että 60-luvun alussa Elvikselle ja rock and rollille ehkä hiukan jo naureskeltiinkin (?). Toisentyyppinen populaarimusiikki oli silloin vallannut markkinat eikä Elviskään ollut enää Elvis. Tunnustan Elvis Presleyn tietenkin populaarimusiikin ja viihteen jättiläiseksi. Elvis Aaron Presleytä ei voida ohittaa millään muotoa käsiteltäessä  populaarimusiikin historiaa.

Elviksen autenttista puheääntä kuullaan dokumentissa vanhoista haastatteluista. Mitään mullistavaa ei tule esille, onpahan todiste siitä, että musiikin ulkopuolella Elvis oli varsin tavallinen jokamies.

Niin, musiikkiin on  pakko ottaa kantaa. Elvis Presleyn rock and roll -kauden parhaita hätkähdyttäjiä  on ihan uran alussa levytetty ”Heartbreak Hotel”, josta englantilaisen musiikkilehden Melody Makerin toimittaja sanoi tuoreeltaan, että jos tämä on musiikkia, niin minä luovutan! Voin kuvitella, miltä Heartbreak Hotelin rakkaudennälkäinen mumina kuulosti vuonna 1956.  ”Hound Dogissa” (1956) Elvis on jo keskellä rock and rollin ydintä. Eräänlainen rock and roll -kauden synteesi on ”Jailhouse Rock” (1957), jossa rockin kiihkeys ja estetiikka on kehittynyt huippuunsa. Jo näitä kappaleita voidaan kiittää/syyttää koko läntisen maailman läpäisseen nuorisokulttuurin synnyttämisestä unohtamatta Chuck Berryä ja kumppaneita. Rock  and roll oli ilmiönä hyvin lyhytaikainen, mutta kulttuuriseltaan vaikutukseltaan pitkäaikainen.

Elviksen ääni oli täyteläisimmillään italoiskelmässä ”It´s Now Or Never”. Uran loppuvaiheiden merkkiteos on hienosti rakennettu ”Suspicious Minds”, jonka pyörivä ja vyöryvä soundi on ylittämätön.  

Dokumentin johdannossa sanotaan, että se on myös amerikkalaisen unelman kuvaus. Mitä Amerikalle tapahtui 1950-luvulta 1970-luvulle siirryttäessä?  Suuri osa tuosta ajanjaksosta on piirtynyt mieleen ”oikeana amerikkalaisuutena”. Siitä on muodostunut aikaa myöten legenda. Elettiin aikaa (erityisesti 1950-luku),  jolloin Yhdysvallat vaurastui aivan silmissä. Muistan,  kun Paul Nitzen komitea määritti strategisesti vuonna 1950,  että Yhdysvalloilla on varaa olla johtava sotilaallinen valta ja silti pitää yllä verrattomasti korkeinta elintasoa  maailmassa. Se oli vaurauden ylistystä.

Yhteiskunta oli  patriarkaalinen:  isä kävi töissä ja äiti hoiti kodin, yhdellä palkalla pärjättiin hyvin. Koin tahattomasti melkoisen aivopesun aiheesta, kun  katselin amerikkalaisia sarjafilmejä telkkarista: ”Kolme poikaani”, ”Isä tietää kaiken”, ”Beaver”ja vaikka kuinka monta muuta. Ainakin amerikkalainen keskiluokkainen elämäntapa tuli tutuksi jo tuolloin. Nuo sarjafilmit esitettiin Suomessa 1960-luvulla mutta alun perin Yhdysvalloissa jo 1950-luvulla, mutta siihen emme ymmärtäneet kiinnittää huomiota. Elvis-dokumentissa ihmiset vanhemmasta päästä muistelevat kaiholla lapsuutensa onnelaa,  verraten sitä nykypäivän ankeuteen.  Oikein tai väärin, mutta legenda vanhoista paremmista ajoista elää!  

Dokumentissa kruisaillaan Elviksen Rolls Roycella ympäri syvää etelää, joka saa jotkut puritaanit ärähtämään: ”Miksi ajatte Rollsilla, Cadillac sen olla pitää?”. Joka tapauksessa Amerikanraudan takapenkki on tärkeä osa Amerikan historiaa. Siellä tehtiin kaikkea: kerrottiin tarinoita, kuunneltiin musiikkia, syötiin ja juotiin, ja pantiin elämä alulle…….Joku joskus varmaan kirjoittaa takapenkin historian, ellei ole jo kirjoittanut. Dokumentissa Rolls Royce kuljettaa vaihtelevasti mukana olevia asianosaisia muistelijoita mukavasti paikasta toiseen läpi koko dokumentin. Autossa kouluikäinen pirtsakka bluestyttö valloittaa ensin takapenkin ja mahdollisesti joskus suurempia saleja.

Dokumentti on laadittu siten, että melkein mistä tahansa kohtaa Elviksen uraa päästään hyppäämään maailmanmenoon mukaan. Ihan dokumentin alussa näytetään vilaukselta, mitä tuleman pitää, nimittäin  Elviksen turpeat  kasvot lyhyeksi jääneen elämän (42 v.) ehtoopuolelta. Samalla hetkellä äänet kuvan ulkopuolelta ihmettelevät,  mihin Amerikka oikein on menossa. Siinäpä kysymys johon dokumentissa haetaan vastausta.

Tarina täydentyy dokumentin teon aikaan meneillään olevista vuoden 2016 presidentinvaaleista, joiden kautta vedetään punainen lanka nykypäivään ja josta annetaan kaunistelematon kuva. Trump saa kyytiä: ”toivottavasti hän ei näiden (vaali)puheiden jälkeen voita”. Nykypäivää verrataan vanhoihin hyviin aikoihin Tupelossa (Elviksen syntymäkotikaupunki) ja Memphisissä. Ajat ovat muuttuneet. Joku totesi, että amerikkalaista unelmaa ei enää ole. Ihmiset valittavat, että ei ole enää työtäkään. Memphisin asukkaista 29 prosentilla ei ole työtä dokumentin teon aikoihin.

Elämä kuitenkin jatkuu. Kaupungeissa tuetaan Clintonia, maaseudulla Trumpia…… Elviksen kopiot esittävät kuninkaansa musiikkia. lhmisillä on pohjaton tarve palata aikaan, jota ei enää ole… varsinkin ikäihmisillä, niillä, joilla on muistikuva Elviksestä…… Samassa työpakassa  oltiin 30-40 vuotta,  eläkkeelle saakka…… Sitä maailmaa ei enää ole.

Dokumentissa pyritään hapuillen seuraamaan Elviksen jalanjälkiä kodista  irtautumisen jälkeen. Samalla jäljitetään musiikillisia vaikutteita. Ja juuri Memphis oli tärkeä eri musiikin suuntien sulatusuuni. Elvis oppi kirkossa kuoroilta bluesia ja gospelia,   joista hän piti yli kaiken.

Memphis oli myös rotuerottelun keskus. Tähän kaikkeen liittyi valkoisten pelko, että mustilta omaksutaan syntisiä tapoja musiikin mukana: valkoista ihonväriä  on suojeltava villeiltä! Myöhemmin kommunismin ja rotujen sekoittumisen pelko lisäsivät pelottelua valkoisen väestön keskuudessa. Mutta siihen meni vielä aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti