Kenen joukoissa seisomme?

 

Ainakin kaksi evp-kenraalia on lähtenyt ehdolle eduskuntavaaleissa. Sitä heiltä ei tietenkään voi torjua. Verhotuin sanakääntein Hesarin tuoreessa pääkirjoituksessa hiukan vieroksutaan kenraalien lähtöä eduskuntavaalien ehdokkaiksi, koska Suomessa on totuttu ajatukseen, että maanpuolustus on yhteinen asia.

Kun vasemmalta lähestytään oikeistoa tai porvaristoa yhteisiksi koetuissa  maanpuolustusasioissa, niin täytyykö sotilaiden korostaa puoluesidonnaisuutta  menemällä ehdokkaiksi vaaleissa? Kenraalit Jarmo Lindberg ja Pekka Toveri ovat esimerkkeinä tästä.

Oli melko hätkähdyttävää lukea Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta (”Puolustus yhdistää puolueita”) 18.2.2023 vasemmistopuolueita ylistävä teksti. Kiitosta saivat rauhanliikkeen veteraani Erkki Tuomioja (Hesari: Tuomiojasta:  ”välttämättömän asettamista toivotun edelle”) ja molempien vasemmistopuolueiden puheenjohtajat. Esiintyminen on ollut kaikilla kolmella hyvin maanpuolustushenkistä. Täytyy myöntää,  että pääministerin rohkeus mielipidejohtajana on saanut minut ajattelemaan, että pitääkö sitä olla noin kärjekkään hyökkäävä, vaikka itse kohteista (Venäjä, Vladimir Putin) olen samaa mieltä!

Kaiken lisäksi Suomen pääministeri käänsi ruotsalaistenkin päät Naton kannalle. Terve. Muistan,  kuinka keväällä 2022  Ruotsin Nato-kriittinen sosiaalidemokraattinen ulkoministeri manasi ihan oikeasti suomalaisia näiden kiireestä Natoon. Jotain oli murtunut perustavaa laatua olevalla tavalla Ruotsissa. 

Muutakin veret seisauttavaa on tapahtunut. Täytyy sanoa, että ällistyin, kun Hesarin pääkirjoituksessa viitattiin saksalaisen Bild-lehden tuoreeseen kyselyyn , jonka mukaan ”vain joka kymmenes  saksalainen sanoi olevansa tarvittaessa valmis puolustamaan maataan asein”. Ja neljäsosa pakenisi maasta. Terve.

Vasta tuon luettuaan voi ymmärtää,  kuinka syvällä toisen maailmansodan kokemukset ovat tavallisissa saksalaisissa. Saksalaiset haluavat rauhaa, mutta ihan tällaisen kaltaista en kuvitellut todistavani. Olen erässä blogikirjoituksessa myös kiittänyt saksalaisten rohkeutta olla lähtemättä asevarusteluun militarismin hengessä. Nyt ymmärrän paremmin  Olaf Scholzin  (lopulta kuitenkin myötämielistä) epäröintiä lähteä mukaan aseistamaan Ukrainaa järeillä aseilla.  Aivan oikein Hesari korostaa, että Saksassa  maanpuolustus on syvällisesti poliittinen kysymys. Tässä on paljon mietittävää.

Suomessa gallupit osoittavat yli puoluerajojen  järisyttävän suurta eroa verrattaessa Saksan ja Suomen  maanpuolustushenkeä. Lujimmin Suomessa puolustuspolitiikkaan luottavat vihreät! Suomeen näyttää iskostuneen talvisodan henki. Talvisodan alla valkoiset ymmärsivät, miten tässä traumassa pitää menetellä ja vetosivat vasemmistoon maanpuolustushengen nimissä.

Vuosi sitten keväällä tapahtui ällistyttävä muutos suomalaisten suhteessa liittoutumiseen: kansa kääntyi tukemaan Natoon liittymistä massiivisesti. En lähtenyt mukaan Nato-henkiseen mielipidevyöryyn. Muutos vaikutti liian jyrkältä ja tapahtui liian nopeasti. Kansa käänsi myös presidentin pään (tai ainakin vaikutti vahvasti presidenttiin), jonka itsenäisyyttä ja pidättyvyyttä liittoutumisasioissa  olin puolustanut lukuisissa kirjoituksissa.

Hesarin pääkirjoituksessa korostetaan yksimielisyyttä, mutta vain kun ”siihen päädytään erilaisten katsomusten vapaassa keskustelussa”. Varmuuden vakuudeksi lehti toteaa, että ”kriittisiäkin näkökulmia tarvitaan, myös turvallisuuspolitiikassa”.

Viime mainittua pidän henkilökohtaisestikin tärkeänä toteamuksena, sillä olen ollut liittoutumisen maltillisen kriittinen ääni. On kuitenkin tärkeää todeta, että maanpuolustushenkeen kriittisyyteni ei yllä. Siitä en tingi. Mielipiteenvapaudesta nousee aito ajattelun pakottomuus.

Hesarin pääkirjoituksen viimeinen kappale on niin tärkeä, että lainaan sen kokonaisuudessaan tähän kirjoitukseni loppuun, sillä se sisältää terveiset tietyille tahoille: ”Puolustusvoimat on tehnyt vuosikymmeniä määrätietoista työtä sen eteen, että kaikki suomalaiset kokisivat armeijan omakseen. Mielipidekyselyjen mukaan siinä on myös onnistuttu. Tämä oikealta vasemmalle ulottuva laaja poliittinen yhteisymmärrys on Suomelle voimavara, jota kannattaa erityisesti nykyisessä tilanteessa vaalia.