torstai 23. helmikuuta 2017

Entä jos usko omaan populistiseen propagandaan loppuu?

Republikaanien ja demokraattien välirikko Yhdysvalloissa on tunnustettu tosiasia jo 1990-luvulta lähtien. Löylyä eripuraan lisäsi teekutsuliike 2000-luvun alussa, mutta ei siinä suinkaan kaikki, sillä Donald Trump on lyönyt kaikki epäsovinnaisuuden ennätykset.

On ihmetelty Trumpin sekoilevaa johtajatyyliä ja epäilty jopa, että se on niin hienoa taktiikkaa, ettei sitä tyhmempi heti huomaa. Oma käsitykseni on, että jos taktiikkaa on, se on peräisin presidentin ykkösavustajan Steve Bannonin spekulatiivisesta maailmasta, joka ei lupaa hyvää niille, jotka yrittävät löytää järjen hivenen noudatetusta politiikasta.

Miten tapahtumien logiikka voitaisiin eritellä niin, että historian kulku tulisi edes jossain määrin ymmärretyksi?

Yritän seuraavassa pohtia asiaa yhden mediamaailman taustavaikuttajan, nimittäin Glenn Beckin kautta. Beck on oikeiston kellokkaita ja ammatiltaan radio- ja televisiojuontaja, joka on kirjoittanut myös kirjoja.

Beckin jyrkkä maailmankuva herätti takavuosina Yhdysvalloissa laajaa huomiota. Hän leimasi herkästi esim. vasemmistoon vivahtavat kansalaiset kommunisteiksi tai marxisteiksi. Vuoden 2014 paikkeilla Beck joutui syvään ristiriitaan entisen elämänsä kanssa. Avioero, uskoon tuleminen ja yhteiskunnallisen maailmankuvan haaksirikko ilmensivät muutosta.

Hänet voidaan huoletta rinnastaa teekutsuliikkeen kärkihahmoihin. Beck jakoi heidän maailmakuvansa henkilökohtaiseen kriisiinsä saakka. Mikä Beckin tarinassa nostaa hänet yksilötarkastelun yläpuolelle tietynlaisen yhteiskunnallisen ajattelun symboliksi?

Kysymys on siitä, että demokraattien ja republikaaninen välirikko on paljolti johdettavissa Beckin kaltaisten ihmisten tavasta ajatella. Olen monesti ihmetellyt tätä poltetun maan taktiikkaa. Sen mukaan demokraatteja syytetään miltei kaikesta pahasta, minkä maa päällään kantaa. Tulee tunne, että ovatko nämä ihmiset ideologisessa sokeudessaan sairaita, vai mistä on kysymys.

Käytännössä Beck hyökkäsi raskaasti Bill Clintonia ja Barack Obamaa vastaan hulluuden rajoille saakka.

Huvittavaa tässä on, miten ”tasapuolisesti” siis vakavasti ottaen näitä ihmisiä on mediassa kohdeltu. Heille on annettu tilaa, vaikka esimerkiksi minun mielestäni he edustavat lähinnä amerikkalaisuutta tuhoavaa voimaa. Trumpin politiikan yksi haarauma on nimenomaan suhtautuminen teekutsuliikkeen ideologiaan. Trump on saanut voimaa ei niinkään republikaanien establishmentin vastustamisesta, vaan teekutsuliikkeen aiheuttamien vaurioiden korjaamisesta. Miksi? Siksi, että ihmiset laajalti ovat uskoneet teekutsuliikkeen propagandaan, että Amerikka tuhoutuu – väitetysti - ”sosialistiseksi” ryhtymisen johdosta. Paikalle on rientänyt Trump valkoisella ratsullaan ja ryhtynyt korjaamaan teekutsuliikkeen ihmisten mielikuvissa synnyttämiä tuholaiskuvia. Kaikki tämä on tietenkin ollut lähinnä propagandaa, jonka monet ovat ottaneet tosissaan.

En yritä vähätellä valkoisen teollisuustyöväen ahdistusta, mutta toisaalta mitä teekutsuliike on tehnyt asioiden korjaamiseksi? Päällimmäiseksi jää syvän kahtiajakautumisen ajattelematon kiihdyttäminen.

Nyt Beck on herännyt tunnontuskiin ja todennut, että hän ”auttoi repimään maan kahtia”. Harvinaista rehellisyyttä, mutta kuka arvioi tämän kahtia repimisen henkisen ja aineellisen hinnan? En tässä ota kantaa siihen, mikä osuus Beckin katumuksesta johtuu hänen henkisestä ahdingostaan ja kuinka suuri osa yhteiskunnallisen tilan analysoinnista.

Atlantic-lehden tammi-helmikuun numerossa Beckin kohtaloa käsitellään jutussa ”Glenn Beck´s regrets”. Siinä annetaan ymmärtää, että Beckin paranoidi tyyli tasoitti tietä trumpismille, minkä edellä itsekin totesin – tosin hieman eri näkövinkkelistä. Nyt Beck vertaa Trumpia Hitleriin. Beckin kaltaisen ihmisen kokema psyykinen turbulenssi on hurja. Samalla se kuvaa, miten vaikeaan tilanteeseen ajatteleva amerikkalainen konservatiivi on joutunut. Ajatelkaapa, että vaaleissa Beck tuki poliittisesti aivan oikeaa reunaa kulkenutta Ted Cruzia, mutta kun Cruz - hävittyään itse ensin taistelun presidenttiehdokkuudesta - antoi tukensa Trumpille, veti Beck omansa pois Cruzilta (itse asiassa hän pyysi anteeksi tukeaan Cruzille).

Voi olla vaikeaa löytää poliittista kotia, kun mies kuitenkin yleisellä tasolla haluaa olla edelleen konservatiivi. Hän ei kuitenkaan enää sulata oikeisto-vasemmisto -jakoa eikä ideologioita yleensäkään.

Luulenpa, että näitä poliittisen kotinsa menettäneitä on paljon ja heitä on lähitulevaisuudessa paljon lisää. Se mihin, he uskoivat teekutsuliikkeen voiman päivinä, ja mihin osa uskoo vieläkin Trumpin toimiessa messiaana on huteralla pohjalla pidemmällä aikavälillä. Beck on kulkenut ehkä tämän kehityskulun kärjessä ja havainnut ajattelun tuhoavuuden. Beck on korvannut aiemman yhteiskunnallisen ”uskonsa” mormoniuskonnolla. Saman tilanteen edessä on varman moni muukin, kun sfääreissä huiteleva Trump-usko hellittää. Mutta miten politiikka voisi edistää tasapainoista ajattelua niin, ettei tarvitsi kulkea Beckin mutkikkaita polkuja?

Minulla ei ole vastauksia, on vain arveluja. Monilta puuttuu kyky elää epävarmuuden keskellä, halutaan ehdottomia vastauksia ehdottomiin kysymyksiin. Populismi on siitä ”hyvä”, että se tarjoaa ratkaisun monimutkaisiinkin ongelmiin. Ja äärioikeistolaisten liikkeiden tapaan teekutsuliike on populismia. Jos silti epäonnistutaan haetaan korvaavat ratkaisut – Beckin tapaan - vaikkapa uskonnosta.

Ainoa päteväksi kokemani ohjenuora on maailman kohtaaminen sellaisena kuin se on. Siihen ei kuulu työpaikkojen takaisinsaaminen palaamalla menneeseen maailmaan eikä nationalismin ylikorostaminen.

Jos pystytään vielä hetki Beckissä, niin hän haluaisi nyt luoda umpeen synnytettyjä (ja synnyttämiään) avoimia haavoja. Hän pelkää, että ollaan vuoden 1933 tiellä. Mutta juuri nyt on kysyttävä Atlantic-lehden tapaan, onko Beckin herääminen tapahtunut liian myöhään?

Ennakoiko Beckin kulkema reitti myös Trumpin-Bannonin tulevaisuudessa kulkemaa , jossa vihollisia on joka mutkassa vaanimassa. Taktiikka ja strategia sotkeutuvat vainoharhaisuuden ja kostonhimon kanssa vyyhdiksi, joka peittyy tiheään usvaan, kunnes jonain päivänä herätään reaalimaailmaan…...

7 kommenttia:

  1. Pikemminkin vertailukohta olisi vuoden 18 jälkeinen venäjä,siihenhän Bannon on viitannut,väitteilään olevansa leninisti.
    Vallankumouksen jälkeisellä venäjällä juuri muotoutuneissa neuvostoissa ja niiden vaaleissa bolsheviikit oli alkuun selvässä vähemmistössä,ilman leninin strategista kykyä venäjän politikassa bolsheviikit olisi joutuneet pahasti sivuraiteille.
    Bannonilla voi olla edesään vastaavanlainen ogelma,hänen ajatusmaailman fraktiolla ei ole mahdollisuksia tavanomaisessa polittisessa prosessissa menestyä,vaan se voidaan jopa helposti syrjäytää,siihen tulee avuksi esikuvansa leninin strategiset opit,eli lietsoa epävakautta yhteiskuntaan provosoimalla vastustajat kadulle ja saada heidät provokattoreiden avulla väkivallan tielle,jolloin voidaan perus rebublikaanien mieliksi turvata järjestys liitovaltion voimin,siis jopa poikkeustilan avulla.
    Yhdysvaltalaisen perusjampan maailmankuva ja suhde liittovaltioon tule vasta nyt europan unionin aikana meille ymmärettäväksi,suhde Washigtoniin on heille vastaava, kuin meille suhde Bryseliin.
    Rebublikanien suhde keskusjohtoiseen liittovaltioon on ollut koko historian ajan problemattinen,äkkiväärimmät ovat haluneet jpa tuhota sen.
    Bannon edustaa juuri noita tahoja,hän on taustaltaan yhtiövallan mies,mikä onkin melkoinen paradoksi,koska juuri Wallstretiä vastaanhan vaalikampanjassa Trump ja bublikaanit hyökkäsivät, sen ja washigtonin yhteyden Bannon sanoi räjääyttävänsä olemattomiin,eli todellisuudessa ainoastaan vain tuhota valtion,kuten myös esikuvansa Lenin.

    VastaaPoista
  2. Oleellista Bannonin ja Trumpin sekä eräiden muiden politiikassa on jatkuva ristiriitaisuus puheissa ja teoissa. Tuskinpa tavallinen republikaaniäänestäjä pohtii Bannonin ja Leninin suhdetta. Bannon on Joseph McCarthyn henkinen sukulainen ja katoaa kuvasta, kun on aiheuttanut tarpeeksi sekaannusta.En usko liberaalin lehdistön jäävän propagandan alle.

    VastaaPoista
  3. Bannonin Lenin-viittaus on vuodelta 2013. Nyt hän ilmoittaa, ettei muista keskustelua asiasta..... Trumpin avustajien lausahdukset ennen Trump-kytkentää ovat sekavia ääriaineksen päästöjä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leninismillä tässä mielessä ymmärtäisin vallassapysymisen strategiaa,Trumpin taustavoimiksi hivuttautuneet oikeistovoimat,siis Bannonin muodossa ymmärtää missä polittis strategisessa tilantessa he ovat,ovat aivan vastaavassa kuin Lenin joukkioineen saadesaan vallan käsiinsä.
      Venäjän vallankumouksen ja sitä seuraneen kaapauksen trgedia oli juuri tuo vallassa säilymisen agenda keinoin mihin hyvänsä,se johti stalinistiseen taantumukseen.
      Yhdysvaltain allrigt liike on nyt vastaavassa asemassa,se on päässyt vallan ytimeen,se on luonut vihaisten työläisten agresiivisen,mutta konservatiivisen massan,joka ei luultavimmin tule kaihtamaan väkivaltaisiakaan keinoja vallassa säilyäkseen.
      Myös maamme oikeistolaiset ovat alkaneet puhua olkiukosta nimeltä kultuurimarxismi,sitä vastaan hyökätään suorastaan pelottavan agression vallassa,olemme matkalla levottomia aikoja kohden.

      Poista
  4. USA:n konservatiivien tuoreessa kokouksessa näytettäisiin tehtävän pesäeroa alt-right liikkeeseen. Mutta toki hyvin oikealla on myös se mitä jää jäljelle, kun karsitaan alt-right pois.
    Kulttuurimarxilaisuus on pelkkä pahansuopa leima, haukkumanimi, jota on hyvin vaikeata perustella millään järkisyyllä.
    Ideologista polarisoitumista viritellään, mutta näytöt ovat toistaiseksi puheen tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti vaan tuo idologinen olkiukko näytää pysyvän hyvin pystyssä,meilläkin juuri uuden sukupolven työläisnuoriso näyttäisi olevan tuohon sumutukseen vietävissä.
      Kultturillinen pohja tuon modernin oikeiston menestykselle on valettu populaarikultuurissa,eritoten peliteollisuudessa,siellä valtavirtaa on autoritääristä ihmiskäsitystä palvovat kultuurituotokset.

      Poista
    2. Populaarikulttuuri oli meikäläisen nuoruudessa kapinoinnin väline, mutta ehkä nykyinen pelikulttuuri suosii oikeistolaista ajattelua.
      Kulttuurimarxilaisuuden käsitteeseen palaan vielä tulevassa blogikirjoituksessa....

      Poista