Vasemmistoliberalismi vs. konservatismi/oikeistoliberalismi

Sekä Suomessa että maailmalla vallitsee arvojen sekamelska, josta on vaikeaa erottaa punaista lankaa. Sama koskee tietysti poliittisia/ideologisia suuntauksia. Yritän seuraavassa valaista asiaa liberalismin näkökulmasta ulottaen tarkastelun kauas vasemmalla ja kauas oikealle. Tämä saattaisi mahdollistaa jonkinasteisen kokonaiskuvan muodostamisen muutoin vaikeasti ymmärrettävästä arvo/ideologiahäkkyrästä.

Lähtökohta on siis se, että vasemmistoliberalismin muodostama edistyksellinen (konservatiivien mukaan elitistinen) maailmankatsomus täydennettynä puhtaalla vasemmistolaisella ulottuvuudella tarjoaa toisen puoliskon tarkastelutavasta. Toisen tarjoaa oikeistoliberalismi täydennettynä oikeistokonservatiivisella (käytän jatkossa myös nimeä uuskonservatismi) arvomaailmalla. Tämän katsannon reunojen ulkopuolelle jää oikeistoautoritäärisyys. Minkä tahansa anarkismin suljen tarkastelun ulkopuolelle sen vähäisen merkityksen vuoksi.

Tässä arvojakaumaa on siis tarkasteltu leveällä pensselillä. Muussa tapauksessa on vaikeaa luoda kokonaiskuvaa, koska aatteiden ja arvojen reunat ovat pehmeitä ja siirtymiset eri fraktioiden sisällä (ei siis välillä) ovat tavanomaisia.

Vaihtelen seuraavassa näkökulmaa Suomen ja Yhdysvaltain välillä. Taustalähteinä olen käyttänyt useita konservatiiveja ja liberaaleja lähellä olevia lähteitä. Mielipiteistä vastaa kuitenkin kirjoittaja.

Oikeistokonservatismi syyttää vasemmistoliberalismia hegemonisesta asenteesta, jonkinasteisesta mielipideherruudesta, joka määrittää ”oikean” lukemattomissa asioissa. Näen asian niin, että vaikka autoritäärinen oikeisto on edennyt viimeaikoina, varsinaisen vasemmiston kanssa kilpailevan vaihtoehdon tarjoaa oikeistoliberalismi/arvokonservatismi. Varsinkin Yhdysvalloissa oikeistoliberalismi yrittää tunkeutua vasemmistoliberalismin tontille omalla liberalismimäärittelyllään. Vastakkainasettelu on valmis.

Väitteen mukaan vasemmistoliberalismi on luonut hegemonian, jonka mukaan ei-vasemmistolainen poliittinen kantaaottava puhe on vihapuhetta.

Oikeistoliberalismi on saanut Donald Trumpista puhtia arvojen kumouspyrkimykselleen ja tavoitteelleen syrjäyttää vasemmistoliberalismi, jonka se on nähnyt uhkana amerikkalaisille arvoille. Oikealla on käsitys, että arvokonservatismi ei ole pystynyt pistämään kampoihin aatteellisessa taistelussa varsinkin, kun valtamediassa vasemmistoliberaaleilla on vahva ote. Miten Trumpin protektionismi on sovitettavissa yhteen oikeistoliberalismin kanssa? Välitön vastaus voisi olla: ei mitenkään. Mutta tässä onkin oleellista, että trumpilainen Yhdysvallat sulkeutuu ratkomaan ongelmiaan liittovaltion rajojen sisäpuolella. Ja siellä liberaali/konservatiivimääritykset voidaan luoda ikiomin säännöin.

::::::::::::::::::::::::::

Perinteistä käsitystä oikeistoliberaalista edustaa Aleksander Stubb, joka on eurooppalainen, vapaamielinen maailmankansalainen. Arvokonservatiivit Suomessa torjuvat jyrkästi Stubbin arvoperinnön. Samaan aikaan he sanoutuvat irti MV-lehden änkyrärasismista ja -oikeistolaisuudesta. Näin he raivaavat tilaa liberaalimmalle keskitien arvokonservatismin tulkinnalle.

Edellä viittaan konservatiiviseen verkkolehti ”Oikeaan mediaan”, joka yrittää avata uuden väylän konservatiiviselle ”totuudelle”. Oleellista tässä lanseerauksessa näyttää olevan ”faktalähtöisyys” siten, että tosiasioita lähestytään ”konservatiivisesta suunnasta”. Nähtävissä on kahden totuustulkinnan välinen taistelu, kun perinteinen media – konservatiivien väitteen mukaan - näkee asiat yltiöliberaalista näkökulmasta. Näkökulmien eroissa kysymys voi olla aivan finesseistä. Eri asia on lähteekö uusi verkkojulkaisu lentoon. Haasteita piisaa.

Mikä on väittelyn ytimessä? Sanoisin, että se on hegemonistinen ote, jonka konservatiivien väittämän mukaan, vasemmistoliberaalit ovat saavuttaneet. Väitteen mukaan Yle, Helsingin sanomat ja muu valtamedia ruokkivat yleistä mielipidettä, että monikulttuurisuus, sukupuolineutraali avioliitto, EU-myönteisyys ym. edustavat valtavirtaa. Vastaavasti – konservatiivien väitteen mukaan – valtamedia katsoo heikosti koulutettujen ja ikääntyneiden edustavan modernismin vastustamista.

Perusväittämä on asenteellinen ja kaavamainen, sillä ”valtamedian” antama kuva on kyllä monipuolisempi, kuin mitä konservatiivit väittävät. Suomessa on esimerkiksi uutisoinnissa keskimäärin kohtuullisen korkea taso, vaikka itsekin olen arvostellut median elitistisyyttä (tosin eri lähtökohdista kuin populismiin taipuvat uuskonservatiivit). Hesarin tuore tutkimus koskien suomalaisten instituutioiden luotettavuutta osoittaa, että kansalaisten luottamus mediaan on korkealla tasolla. Uuskonservatiivisilla kyseenalaistajilla on kova ja osin turhauttavakin työ haastaessaan vakiintuneen median uskottavuuden.

Uuskonservatiivit pyrkivät luomaan kuvan, jonka mukaan yhteiskunnan hiljaiset muodostavat lopulta enemmistön, vaikka valtamediassa luodaan toisenlainen kuva.

::::::::::::::::::::::::::::

Seuraavassa käytän kommentointini pohjana kolumnisti Dennis Pragerin äkkivääriä kannanottoja kirjoituksessa ”America´s Second Civil War”, joka avaa ikkunan konservatiivien/oikeistoliberaalien Trump-orientoituneeseen maailmaan.

Pragerin oikeistoliberalismi on jotain aivan muuta kuin stubbilainen liberalismi. Se vaikuttaa ahdasmieliseltä samanmielisten ”vapaudelta”. Prager yrittää kaapata liberalismin käsitteen omaan käyttöönsä. Tämä kaipaa selitystä.

Yhdysvalloissa oikeistoliberalismi syyttää vasemmistoliberalismia ”kaiken” suvaitsemisesta, mutta myös vastustajien sulkemisesta keskustelun ulkopuolelle ”suvaitsemattomalla” (!) suhtautumisella konservatiiveihin! Väitteen mukaan vasemmistoliberalismi näkee Yhdysvallat negatiivissävyisesti rasistisena, muukalaisvihamielisenä, kolonialistisena, mammonaa palvovana, uskonnollisena jne. maana. Yhdysvalloissa vasemmistoliberaalit ovat väitteen mukaan ottaneet vallan kouluissa ja yleensä nuorison keskuudessa.

USA:ssa tähän liberaalivasemmiston ryhmään kuuluvat itä- ja länsirannikon liberaalit vasemmistolaiset, sandersilaiset ja osa Hillary Clintonin kannattajista. Suomessa tähän ryhmään kuuluvat – laaja-alaisesti katsottuna - punavihreät ja jopa kokoomuksen ja keskustan liberaalifraktiot.

Mitä nämä ”oikeistoliberaalit” USA:ssa tarkalleen ottaen tavoittelevat? Silmiinpistävää on eri kansallisuusryhmien assimilaation hyväksyminen. Mitä tällä tarkoitetaan? Ilmeisesti vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana tapahtunutta sulautumista amerikkalaiseen yhteiskuntaan pidetään luonnollisena asiana (muuta mahdollisuutta ei oikeastaan ole, sillä käytännössä kaikkien amerikkalaisten esi-isät ovat tulleet Yhdysvaltoihin muualta). Oikeistoliberaalit kannattavat assimilaatiota, jossa eri etniset ryhmät ovat yhtä kantaväestön kanssa. Tämä sisältää rankan ehdon: etniset ryhmät hyväksytään, jos ne hyväksyvät valtavirtaväestön arvot ja elämäntavat. Vanha sulautumisassimilaatio siis hyväksytään, mutta nykyaikana asetetaan ”oikeille amerikkalaisille arvoille” tiukat ehdot: hyväksyttyä on antivasemmistolaisuus, pro-amerikkalaisuus, juutalaiskristilliset arvot. On hyväksyttävä myös periaate, jossa läntinen sivilisaatio on keskiössä ihmiskunnan historiassa.

Oleellista edellä esitetyssä on, että erillistä rodullista identiteettiä ei voida korostaa, koska sehän on sulautumisen vastaisuutta. Siispä se on oikeistoliberaalien mukaan rasismia! Vasemmistoliberaalien mukaan taas eri etnisten ryhmien rauhanomainen rinnakkaineläminen on tavoiteltava tila omine uskonnollisine ja kulttuurisine tapoineen.

Edellä esitetty herättää paljon avoimia kysymyksiä.

Ensinnäkin oikeistoliberalismissa luodaan yhtenäinen kuva kansasta, vaikka se ei käytännössä toteudu (vrt. esim. Obaman aikaiset tapahtumat). Liberalismin perusajatuksen vastaisesti oikeistoliberalismissa pakotetaan hyväksymään yhteiset arvot, eikä hyväksytä laajaa arvoskaalaa ja laajaa uskonollista diversiteettiä.

Pragerin kaltaisten jyrkkyys hämmentää: ”There will be unity only when the left vanquishes the right or the right vanquishes the left”. Menneen suuruuden kuviteltu palauttaminen ja monien tässä ajassa ilmenevien asioiden sekoittaminen todistamattomiin historiallisiin yhteyksiin eivät selkeytä maailmankuvaa, vaan päinvastoin sotkevat sitä entisestään.

:::::::::::::::::::::

Median roolin muuttuminen (josta verkkolehdet ovat vasta alkua) on johtamassa faktan ymmärtämisessä ja käsittelyssä aivan uusiin ilmenemismuotoihin. Kansansivistystyöllä on merkittävä haaste ”totuuden” erittelijänä. Objektiivisen totuuden tavoittelu saattaa jatkossa peittyä toden ja valheen (ja viihteen) sekoitukseen (vrt. valeuutiset, vaihtoehtoinen totuus).

Moniarvoisella medialle on tärkeä tehtävä säilyttää ja kehittää omaa faktojen käsittelyn malliaan, niin että populistisille uusille medioille säilyy vahva haastaja.