Harmitonta ja vahingollista populismia

A-studiossa 13.2.2017 haastateltiin Jyrki Kataista populismista. Harvinaisen tervehenkisiä ajatuksia! Kokoan aluksi oheen Kataisen mielipiteitä ja kommentoin niitä saman tien. Samassa ohjelmassa esiintynyt Princetonin yliopiston professori Jan-Werner Müller puhui myös selkeästi tilanteesta, johon olemme ajautuneet.

Trumpin virkaanastujaispuheessa esittämä iskulause, että valta siirretään nyt Washingtonilta (so. puolueilta ja hallintokoneistolta) kansalle hänen presidenttikaudellaan oli paljon puhuva. Sisältäähän se tulkinnan, että Trump itse on kansan tulkki. Huutoäänestykseen ei nimittäin voida ryhtyä kansan äänen selville saamiseksi.

Kikka on siinä mielessä hyvä, että se tehoaa kannattajiin, jotka muutoinkin ovat jo antautuneet messiaalleen. Suuri osa kansaa on toki täysin eri mieltä eikä lähde juoneen mukaan.

Populistien iskulauseisiin kuuluu myös vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelun murtaminen ja korvaaminen patriotismi- globalisaatio vastakkainasettelulla - näin varsinkin Euroopassa. Otollinen aihe, kun huomioidaan Euroopan viimeaikainen maahanmuuttokeskustelu.

Yksi keskeinen populistinen teema on julkisten menojen hyväksikäyttö erilaisten hankkeiden (kuten jättimäisten infrahankkeiden) toteuttamiseksi. Tämä on aivan eri asia kuin esimerkiksi meillä esille nostetut jo toteutetut tai suunnitellut infrahankkeet. Niiden suunnittelusta ja toteutuksesta ovat vastanneet vastuulliset poliittiset tahot. Selvää on kuitenkin, että Euroopan ja Yhdysvaltojen populistit käyttävät omaa suunnatonta investointi-intoaan järkevää elvytystä suunnittelevia vastaan.

Tärkeä pointti em. haastatteluissa oli huomioida, että Puola ja Unkari käyttävät EU-varoja populististen suunnitelmiensa rahoittamiseen, vaikka muutoin suhtautuvat EU:hun äärimmäisen kielteisesti. Siinäpä yksi keino varmistaa vallassa pysyminen - EU:n hyväksikäyttö. Yksi syntitaakka lisää EU:n kannettavaksi!

Median rooli populistien moitittavana välikappaleena on yksi avainasioita. Trump ja pienemmät johtajat ison Trumpin perässä ovat julistaneet sodan ”liberaalille” medialle. Sen on väitetty edustavan eliittiä, joka on populistien väitteen mukaan sanellut tähän saakka ”oikeassa olemisen” pelisäännöt. Ei enää. Koska itsekin olen liberaalin demokratian sisällä todennut eliitin olevan vahvoilla on muutaman selventävä sana paikallaan. Eliitillä en ole tarkoittanut koko lehdistöä ja kaikkia kirjoituksia, vaan esim. Natoon liittymisen kannatusta, joka on silmiinpistävän laaja-alaista lehtien pääkirjoituksissa verrattuna kansalaisten mielipiteisiin. Yleisemmällä tasolla pidän suomalaisen lehdistön tasoa verrattain hyvänä ja anti-populistisena.

Median rooliin liittyy paljon sellaista, joka ansaitsee syvällisemmän analyysin, kuin mihin tässä on tilaisuus. Nyt populistit yrittävät todellista mediakaappausta, jossa liberaali lehdistö yritetään hiljentää leimaamalla se valemediaksi, joka tuottaa valeuutisia. Tämä on ennen kuulumattoman väärä väite. Toista syytetään ansaitsemattomasti siitä, mihin itse jatkuvasti sorrutaan! Oma lukunsa on, että populistit ovat ääriajattelullaan julistaneet kaikki muut tahot paitsi populistit eliitiksi!

Populismin esteenä valtaanpääsylle nähdään monissa maissa noudatetut ihmisoikeus-, ihmisarvo- ja oikeusvaltioperiaatteet. Olisi todella tärkeää, että viimeisen sadan vuoden populismin (fasismi, natsismi, kommunismi) ”saavutukset” nostettaisiin näkyvästi esille varoittavina esimerkkeinä oikeusvaltioperiaatteen vastaisuudesta.

Jyrki Katainen aivan oikein puuttui yhteen tärkeimmistä populismi nousun syistä, kun hän perusteli ilmiön menestystä talouden vaikeuksilla. Melkein maassa kuin maassa on samat ongelmat eli laajat sosiaaliturvan ja sivistyksen ohjelmat ovat vaikeuksissa, koska menot on mitoitettu toisenlaisten olosuhteiden mukaisiksi. Populistit käyttävät armottomasti hyväkseen talouden aneemista tilaa. Siispä tie ylös populismin suosta nousee taloudellisten ongelmien voittamisen kautta. Osassa Euroopan valtioista tässä onkin onnistuttu kohtuullisesti, joka on merkinnyt populistien voiman heikkenemistä siihen verrattuna, millainen se on ollut parhaimmillaan.

Kun haastattelija kysyi Kataisen kantaa pitäisikö populistit päästää vaalien tuloksen mukaisesti valtaan oli hän selkeästi sitä mieltä, että näin olisi meneteltävä. Suomi on lopulta ehkä paras esimerkki siitä, miten populismille käy, kun se joutuu koalitiohallituksen kompromissien keskelle. Yhdysvallat voi olla poikkeus tästä, koska presidentin toimivaltuudet ovat niin laajat. Mutta Yhdysvalloissa onkin luotettava siihen, että demokraattiset voimat saavat lopulta järjen äänen kuuluville.

Populismia on hyvin monentasoista ja monenlaatuista. Edellä esitettyä ei voida sovittaa yhtenäisen käsitteen taakse. Katainen jakaa populistit harmittomiin ja vahingollisiin tarkoittaen selvästi, että harmittomia edustavat perusuomalaisten kaltaiset tahot, jotka voidaan hallitusvastuulla saattaa demokraattiseen kehikkoon. Haitallisiin kuuluvat selvästi autoritäärisesti hallitut maat, kuten Turkki, Puola ja Unkari. Demokraattisilla voimilla on vain rajalliset keinot asettaa kyseenalaiseksi valtaapitävien tahtotila. Myös trumpismi kokeilee autoritäärisyyden rajoja (nepotismi, keskuspankin painostaminen, salakähmäinen sopiminen vieraan vallan edustajien kanssa jne.). Yhdysvalloissa on taannuttu pisteeseen, jota ei voinut kuvitella vielä vuosi sitten.

Ominaista vahingolliselle populismille on vapaan median kyseenalaistaminen ja demokratian ”ulkoistaminen yhdelle henkilölle”. Oikeasti vaikeat asiat pyritään hoitamaan yksinkertaistammalla ne äärimmilleen. Trumpin twitter-viestittely symboloi mielestäni hyvin tätä yksinkertaistettua maailmaa. Kysymys on eräänlaisesta pikkunäppäryyskilpailusta, kuka sanoo sattuvimmin.

Katainen kiinnittää huomiota samaan seikkaan, johon itsekin olen kajonnut monta kertaa, eli että liberaali demokratia on reagoinut hitaasti tapahtuneeseen muutokseen yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa olosuhteissa. Kansalaisten jakautuminen on johtanut ylitsepääsemättömiin ongelmiin.

Tästä pääsemme liberaalien tahojen päänsärkyyn. Trumpilaiset tahot väittävät, että demokraatit eivät ole tehneet mitään taantuvien alueiden ja huono-osaisten hyväksi, mutta miltei mikä tahansa demokraattien vaaliohjelma osoittaa päinvastaista. Demokraatit ovat olleet aloitteellisia pyrkimyksessä kohentaa ihmisten asioita, mutta republikaanit ovat asettuneet poikkiteloin ja torpedoineet demokraattien pyrinnöt. Minulla on käsitys, että demokraateissa on paljon myötätuntoisesti köyhtyviin ihmisin suhtautuvia ryhmittymiä (joista osa myös rikkaita) . Se siis on vain osittain vastenmieliseksi koetun eliitin puolue.

Kun demokraatit pyrkivät 1990-luvulta 2010-luvulle kohentamaan keski- ja pienituloisten asemaa, toimivat republikaanit juuri päinvastaisella tavalla. Trickle-down economicsin johdattelemana keveästi verotetuista suurista tuloista piti osan valua keski- ja pienituloisten eduksi.

Kun keski- ja pienituloisten palkat jämähtivät ”teorian vastaisesti” paikoilleen tai jopa taantuivat, niin hyödyn keräsivät paradoksaalisesti Donald Trump ja välillisesti republikaanit, jotka itse olivat aiheuttamassa tuloerojen kasvun viime vuosikymmeninä! Pitäisikö siis olla iloinen Trumpin voitosta (hänhän on luvannut korjata pieni- ja keskituloisten asemaa, jota olen näissä blogikirjoituksissa edellyttänyt kerta toisensa jälkeen). Tilanne on skitsofreninen: voiko väärä mies olla oikeassa? Suuri ratkaisematon kysymys on, että Trump ei ole toteuttanut vielä ainuttakaan tuloihin vaikuttavaa lupaustaan.

:::::::::::::::::::::::::

Mikä on harmittoman ja vahingollisen populismin ero henkilötasolla suoritettuna vertailuna? Otetaan esimerkiksi Timo Soinin suhde Donald Trumpiin. Soini ihailee Trumpia, koska näkee itsensä Trumpin tilalla, mutta sofistikoituna versiona. Soini näkee Trumpin toiminnassa suuren taktisen kuvion. Itse olen edustanut toista linjaa: Trumpissa on vain siteeksi taktiikkaa ja valtavasti impulsiivista, kostonhimoista luonnetta.

Tarkemmin analysoitaessa Trumpilla on kyllä taktinen kuvio, mutta sillä on hyvin vähän tekemistä reaalimaailman kanssa. Sen hän on omaksunut tärkeimmältä strategiselta avustajaltaan Steve Bannonilta. Ongelma on se, että Bannonin taktiset kuviot syntyvät hänen luuloharhaisessa maailmassaan. On selvää, että Soini laskee horjuvan poliittisen kannatuksensa paljolti Trump-ilmiön synnyttämän menestyksen varaan. Tätä ohutta ja riskaabelia korttia hän pyrkii hyödyntämään niin paljon kuin pystyy.

Trumpin menestys tuo myös Soinille menestystä, hän laskee. Trumpin ylilyöntejä ja suoranaisia valheita hän arvostelee, mutta ei anna niille kovin suurta painoarvoa.

Entä jos populismia mitataan suurvaltojen suhteiden tasolla? Jälleen esimerkin voimalla eteenpäin! Kyynisesti voidaan kysyä, kumpi on suurempi uhka maailmanrauhalle Trump vai Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un. Positiivisesti ajatellen sekä Kim Jong-un että Trump ovat suunpieksäjiä: puheet eivät johda tekoihin. Suurin vastuu epätoivottavan kehityskulun estämisessä on liberaalin demokratian rintaman kyvyssä kestää populististen johtajien paineessa.

Yhtä kyynisesti voidaan ajatella, että maailmanrauha on Putinin ja Kiinan Xin varassa. On siis toivottavaa, että he eivät provosoidu Trumpista.