Paul Krugman kirjoittaa kolumnissaan 27.1.2017 ”Ruostevyöhyke ruosteisemmaksi” (Making the Rust Belt Rustier), kuinka Donald Trumpin yritys palauttaa ruostevyöhykkeen työpaikat tulee suurelta osin epäonnistumaan sillä politiikalla, mitä hän on ilmoittanut noudattavansa.
Krugman ihmettelee Trumpin intoa kääntää taaksepäin Yhdysvaltain 80 vuotta jatkunutta sitoutumista laajentaa maailmankauppaa. Hän on uhannut nostaa 20 prosentilla Meksikosta tuotavien tavaroiden tullia samoin kuin vetäytyä NAFTAsta (Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus), jolla hän rikkoo kauppasopimuksia.
Miksi Trump tekee kaiken tämän? Krugman vastaa: Trump näkee ulkomaankaupan valtataisteluna, jossa joku voittaa toisen kustannuksella. Todennäköisesti seurauksena ei ole teollisuustuotannon alenemisen hidastuminen vaan kiihtyminen.
Trumpin politiikka seurailee Ronald Reaganin toimenpiteitä. Mitä tapahtui 1980-luvulla? Reaganin aikana budjettivaje syveni sotilasmenojen kasvun ja veroleikkausten seurauksena. Tämä nosti korkoja ja vahvisti dollaria, mikä taas teki teollisuustuotannon kilpailukyvyttömämmäksi. Kauppataseen vaje kasvoi, samoin työttömyys. Juuri Reaganin aikana alettiin puhua ruostevyöhykkeestä, jolla tarkoitettiin teollisuustyöpaikkojen katoa Yhdysvaltojen koillisosissa.
Kannattaa myös muistaa, että teollisuustyöpaikkojen alasajo Reaganin aikakaudella osui vahvan protektionismin aikaan. Erityisesti taisteltiin japanilaisten autojen maahantuontia vastaan, joka Krugmanin mukaan maksoi amerikkalaisille kuluttajille 30 miljardia dollaria.
Toistuuko historia? Nobelistin mukaan budjettialijäämä tulee räjähtämään suurituloisille suunnattujen veronalennusten takia. Suurituloiset eivät ole kokemuksen mukaan panneet kulutukseen kasvavia nettotulojaan. Seurauksena on kansantalouden velkaantuminen, jonka odotus on jo nostanut korkoja ja dollarin arvoa. Seurataanko tältäkin osin Reaganin jälkiä, jonka aikana liittovaltion velka kasvoi 260 prosenttia?
Näyttää siltä, että Trumpin protektionismi on paljon tiukempaa kuin Reaganilla, joka vältti olemassa olevien sopimusten rikkomista. Trumpin politiikka voi auttaa joitakin teollisuusaloja, mutta vahingoittaa toisia.
Pelkkä Made in America kuvaa yksinkertaistettua todellisuutta. Tuotteiden osavalmistus (välituotteet) on levinnyt hyvin moniin maihin. On erittäin vaikeaa arvioida, mikä maa voittaa ja mikä taasen häviää. Todennäköisesti tässäkin käy niin, että jotkut Yhdysvaltain teollisuudenalat hyötyvät, mutta toiset kärsivät.
Trump on luonut valtavat odotukset tavallisen amerikkalaisen elinolojen paranemisesta protektionismin suojissa. Mutta onko tässä tapahtumassa iso erehdys? Tässä niin kuin muissakin asioissa on kysymys Trumpin esiin manaamista uhkista (joko toteutuneista tai vielä edessä olevista), joilla hän yrittää vakuuttaa hyväuskoiset äänestäjänsä. Hesarin haastattelussa (29.1.2017) EK:n Saila Turtiainen sanoo mielestäni osuvasti: ”Trump on ehkä ratkaisemassa ongelmia, joita ei ole”.
Yhteenvetona Krugman ennakoi Trump-sokkia teollisuuteen. Suurimpina häviäjinä tulevat olemaan valkoiset työväenluokan äänestäjät, jotka olivat ”kyllin typeriä” uskoessaan Trumpin olevan heidän puolellaan.
Tyly tuomio Krugmanilta. Jäämme odottamaan, miten käy.
PS
Olemme siirtyneet itsekkyyden aikaan. Tästä ilmaisusta voi tulla koko aikakauden tunnus. Unkarin ja Puolan EU-demokratiaperiaatteiden vastainen ajattelu samaan aikaan, kun pyritään ulosmittaamaan kaikki mahdolliset EU-tuet, Itä-Euroopan pakolaisvastaiset toimenpiteet, populistiset ja nationalistiset liikkeet Länsi-Euroopassa, USA:n protektionismi jne. ovat kaikki viitoittamassa tietä pahaenteiseen tuntemattomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti