Entä jos usko omaan populistiseen propagandaan loppuu?

Republikaanien ja demokraattien välirikko Yhdysvalloissa on tunnustettu tosiasia jo 1990-luvulta lähtien. Löylyä eripuraan lisäsi teekutsuliike 2000-luvun alussa, mutta ei siinä suinkaan kaikki, sillä Donald Trump on lyönyt kaikki epäsovinnaisuuden ennätykset.

On ihmetelty Trumpin sekoilevaa johtajatyyliä ja epäilty jopa, että se on niin hienoa taktiikkaa, ettei sitä tyhmempi heti huomaa. Oma käsitykseni on, että jos taktiikkaa on, se on peräisin presidentin ykkösavustajan Steve Bannonin spekulatiivisesta maailmasta, joka ei lupaa hyvää niille, jotka yrittävät löytää järjen hivenen noudatetusta politiikasta.

Miten tapahtumien logiikka voitaisiin eritellä niin, että historian kulku tulisi edes jossain määrin ymmärretyksi?

Yritän seuraavassa pohtia asiaa yhden mediamaailman taustavaikuttajan, nimittäin Glenn Beckin kautta. Beck on oikeiston kellokkaita ja ammatiltaan radio- ja televisiojuontaja, joka on kirjoittanut myös kirjoja.

Beckin jyrkkä maailmankuva herätti takavuosina Yhdysvalloissa laajaa huomiota. Hän leimasi herkästi esim. vasemmistoon vivahtavat kansalaiset kommunisteiksi tai marxisteiksi. Vuoden 2014 paikkeilla Beck joutui syvään ristiriitaan entisen elämänsä kanssa. Avioero, uskoon tuleminen ja yhteiskunnallisen maailmankuvan haaksirikko ilmensivät muutosta.

Hänet voidaan huoletta rinnastaa teekutsuliikkeen kärkihahmoihin. Beck jakoi heidän maailmakuvansa henkilökohtaiseen kriisiinsä saakka. Mikä Beckin tarinassa nostaa hänet yksilötarkastelun yläpuolelle tietynlaisen yhteiskunnallisen ajattelun symboliksi?

Kysymys on siitä, että demokraattien ja republikaaninen välirikko on paljolti johdettavissa Beckin kaltaisten ihmisten tavasta ajatella. Olen monesti ihmetellyt tätä poltetun maan taktiikkaa. Sen mukaan demokraatteja syytetään miltei kaikesta pahasta, minkä maa päällään kantaa. Tulee tunne, että ovatko nämä ihmiset ideologisessa sokeudessaan sairaita, vai mistä on kysymys.

Käytännössä Beck hyökkäsi raskaasti Bill Clintonia ja Barack Obamaa vastaan hulluuden rajoille saakka.

Huvittavaa tässä on, miten ”tasapuolisesti” siis vakavasti ottaen näitä ihmisiä on mediassa kohdeltu. Heille on annettu tilaa, vaikka esimerkiksi minun mielestäni he edustavat lähinnä amerikkalaisuutta tuhoavaa voimaa. Trumpin politiikan yksi haarauma on nimenomaan suhtautuminen teekutsuliikkeen ideologiaan. Trump on saanut voimaa ei niinkään republikaanien establishmentin vastustamisesta, vaan teekutsuliikkeen aiheuttamien vaurioiden korjaamisesta. Miksi? Siksi, että ihmiset laajalti ovat uskoneet teekutsuliikkeen propagandaan, että Amerikka tuhoutuu – väitetysti - ”sosialistiseksi” ryhtymisen johdosta. Paikalle on rientänyt Trump valkoisella ratsullaan ja ryhtynyt korjaamaan teekutsuliikkeen ihmisten mielikuvissa synnyttämiä tuholaiskuvia. Kaikki tämä on tietenkin ollut lähinnä propagandaa, jonka monet ovat ottaneet tosissaan.

En yritä vähätellä valkoisen teollisuustyöväen ahdistusta, mutta toisaalta mitä teekutsuliike on tehnyt asioiden korjaamiseksi? Päällimmäiseksi jää syvän kahtiajakautumisen ajattelematon kiihdyttäminen.

Nyt Beck on herännyt tunnontuskiin ja todennut, että hän ”auttoi repimään maan kahtia”. Harvinaista rehellisyyttä, mutta kuka arvioi tämän kahtia repimisen henkisen ja aineellisen hinnan? En tässä ota kantaa siihen, mikä osuus Beckin katumuksesta johtuu hänen henkisestä ahdingostaan ja kuinka suuri osa yhteiskunnallisen tilan analysoinnista.

Atlantic-lehden tammi-helmikuun numerossa Beckin kohtaloa käsitellään jutussa ”Glenn Beck´s regrets”. Siinä annetaan ymmärtää, että Beckin paranoidi tyyli tasoitti tietä trumpismille, minkä edellä itsekin totesin – tosin hieman eri näkövinkkelistä. Nyt Beck vertaa Trumpia Hitleriin. Beckin kaltaisen ihmisen kokema psyykinen turbulenssi on hurja. Samalla se kuvaa, miten vaikeaan tilanteeseen ajatteleva amerikkalainen konservatiivi on joutunut. Ajatelkaapa, että vaaleissa Beck tuki poliittisesti aivan oikeaa reunaa kulkenutta Ted Cruzia, mutta kun Cruz - hävittyään itse ensin taistelun presidenttiehdokkuudesta - antoi tukensa Trumpille, veti Beck omansa pois Cruzilta (itse asiassa hän pyysi anteeksi tukeaan Cruzille).

Voi olla vaikeaa löytää poliittista kotia, kun mies kuitenkin yleisellä tasolla haluaa olla edelleen konservatiivi. Hän ei kuitenkaan enää sulata oikeisto-vasemmisto -jakoa eikä ideologioita yleensäkään.

Luulenpa, että näitä poliittisen kotinsa menettäneitä on paljon ja heitä on lähitulevaisuudessa paljon lisää. Se mihin, he uskoivat teekutsuliikkeen voiman päivinä, ja mihin osa uskoo vieläkin Trumpin toimiessa messiaana on huteralla pohjalla pidemmällä aikavälillä. Beck on kulkenut ehkä tämän kehityskulun kärjessä ja havainnut ajattelun tuhoavuuden. Beck on korvannut aiemman yhteiskunnallisen ”uskonsa” mormoniuskonnolla. Saman tilanteen edessä on varman moni muukin, kun sfääreissä huiteleva Trump-usko hellittää. Mutta miten politiikka voisi edistää tasapainoista ajattelua niin, ettei tarvitsi kulkea Beckin mutkikkaita polkuja?

Minulla ei ole vastauksia, on vain arveluja. Monilta puuttuu kyky elää epävarmuuden keskellä, halutaan ehdottomia vastauksia ehdottomiin kysymyksiin. Populismi on siitä ”hyvä”, että se tarjoaa ratkaisun monimutkaisiinkin ongelmiin. Ja äärioikeistolaisten liikkeiden tapaan teekutsuliike on populismia. Jos silti epäonnistutaan haetaan korvaavat ratkaisut – Beckin tapaan - vaikkapa uskonnosta.

Ainoa päteväksi kokemani ohjenuora on maailman kohtaaminen sellaisena kuin se on. Siihen ei kuulu työpaikkojen takaisinsaaminen palaamalla menneeseen maailmaan eikä nationalismin ylikorostaminen.

Jos pystytään vielä hetki Beckissä, niin hän haluaisi nyt luoda umpeen synnytettyjä (ja synnyttämiään) avoimia haavoja. Hän pelkää, että ollaan vuoden 1933 tiellä. Mutta juuri nyt on kysyttävä Atlantic-lehden tapaan, onko Beckin herääminen tapahtunut liian myöhään?

Ennakoiko Beckin kulkema reitti myös Trumpin-Bannonin tulevaisuudessa kulkemaa , jossa vihollisia on joka mutkassa vaanimassa. Taktiikka ja strategia sotkeutuvat vainoharhaisuuden ja kostonhimon kanssa vyyhdiksi, joka peittyy tiheään usvaan, kunnes jonain päivänä herätään reaalimaailmaan…...