Demokratian häpeä

HS:n Laura Saarikoski kertoo 9.2.2017 ”Väärä mielipide ei ole hulluutta” -kolumnissaan, kuinka Yhdysvalloissa poliittinen vastakkainasettelu muuttuu helposti vainoharhaisuudeksi ja hysteriaksi. Ei tyydytä siihen, että ollaan eri mieltä poliittisen vastustajan kanssa, vastustajaa on lyötävä, mitä kovemmin sen parempi.

Aivan oikein hän ottaa esimerkiksi Hillary Clintonin, joka joutui presidentinvaalikampanjan aikana törkeän panettelun kohteeksi. Clintonin tiliin pistettiin mitä mielikuvituksellisempia tekoja (lasten hyväksikäyttö, murhat ym.). Saarikoski sanoo eurooppalaisena tuntevansa olonsa kiusaantuneeksi ja tosikoksi (!).

Mieluummin määrittäisin tunteen häpeäksi. Autoritäärisiä yhteiskuntia voidaan syyttää tällaisista kokemuksista, mutta ei näytä demokratiankaan pesä puhtaalta.

Saarikoski näkee asian niin että ”yhdysvaltalaisessa politiikassa ei riitä, että on vastapuolen kanssa eri mieltä; vastapuoli pitää nähdä pahana ja hulluna”.

Onko kysymys pelkästään poliittisen vastustuksen kääntymisestä hysteriaksi toista osapuolta vastaan? Itse olen pannut merkille eräänlaisen ”tasapuolisuusperiaatteen”, joka ilmeni siten, että äänestäjä totesi vaalien alla, ettei kumpikaan ehdokas ansaitse ääntäni. Syyttävä sormeni osoittaa Trumpiin. Trump itse ja Trumpin kannattajat tekivät kampanjasta likaisen ja tämän seurauksena Clintonkin piti ”tasapuolisuussyistä” leimata kelvottomaksi, vaikka presidenttiehdokas itse ei antanut syytä tähän (ei edes sähköposteillaan).

Blogikirjoituksessa ”Clinton vs. Trump: lähiottelussa pätevä nainen ja herra arvaamaton” (28.9.2016) totean seuraavaa: ”Olen …… määrittänyt asian niin, että tasapainoajattelun seurauksena Trumpin möhläykset projisoituvat Clintoniin halusipa hän sitä tai ei. Niinpä epäkorrektiudet, mitä Trump harrastaa on ”käännetty” vastavuoroisesti Clintonin ongelmiksi. Kun Clintonia ei voi moittia katupoikakielenkäytöstä hänen vioikseen pistetään paitsi sähköpostin käytön virheet, niin myös hänen terveydentilansa. On hämmentävää, kun kuulee leimattavan presidenttiehdokkaan mielenterveydeltään järkkyneeksi tai syöpäsairaaksi ilman minkäänlaisia todisteita.”

Vaalikampanjan aikana Clinton joutui Trumpin hyökkäysten kohteeksi, joihin Clinton – sivistynyt kun on - vastasi vain, että ”seuratkaa valheenoikaisukanavaa kotisivuillani”. Valitettavasti valheiden oikaisusta ei ollut mitään hyötyä Trumpin tapauksessa, koska Trump teki valheesta hyveen.

Mielipiteiden vangitsija Trump lietsoi hysteriaa ja uskollinen kannattajakunta sulatti kaikki viheliäisyydet sellaisenaan. Kuinka kauan kannattajat seisovat heitä huijaavan presidentin takana? Olen yrittänyt näissä kirjoituksissa tuoda esille yleissivistyksen merkitystä demokratian toimivuuden takaajana. Yleissivistys tarkoittaa tässä yhteydessä riittävän monipuolista ja kriittistä perehtymistä asioihin. Taitaa olla hurskas toive.

Trumpin käyttäytymistä voidaan siis selitellä myötäsukaisesti ja ymmärtävästi vaikka kuinka pitkälle. Ja niin monet tekevätkin. Jos ei muita perusteita löydy niin otetaan käyttöön ”tasapainoajattelu”: muutkin käyttäytyvät yhtä sikamaisesti (mikä ei pidä paikkaansa).

:::::::::::::::::::::::::

On yksi asia, joka määrittää omaa suhtautumistani kategorisesti, ja se on valehtelu. Toistuva vilpillisyydessä viihtyminen tarjoaa pelottavan todellisuuskuvan vääristymän.

Laura Saarikoski arvioi Trumpin käytöstä 10.2.2017 kolumnissaan ”Trump unohtaa, ettei maa ole firma” seuraavasti: ”Ainoa selitys Trumpin käytökselle taitaa olla se , että Trump yrittää johtaa maata kuin yritystä”. Siis yksityistä yritystä voi ja saa johtaa uhkailemalla, pelottelemalla ja valehtelemalla? Tuskinpa sentään, eettiset säännöt ovat useimmissa yrityksissä hyvin tiukat. Trumpin johtaminen on yksiselitteisesti huonoa johtamista - missä tahansa yhteisössä tai yrityksessä.

Saarikoski kirjoittaa aivan oikein, että kun Trumpia pidetään hulluna vesitetään hänen politiikkansa ansaitsema kritiikki: hulluahan ei tarvitse ottaa vakavasti. Mutta Trump pitää ottaa vakavasti.

Saarikoski vertaa Trumpia toiseen republikaaniin, Barry Goldwateriin, jolla myös oli tuhoisia ajatuksia (ydinaseen käyttö) vaalikampanjassaan vuonna 1964, mutta Goldwater kuitenkin kunnioitti politiikan periaatteita. Toivottavaa olisi, että Trump kokisi samanlaisen poliittisen herätyksen, kuin Goldwater, joka vanhoilla päivillään omaksui hyvin liberaaleja ja järkiperäisiä kannanottoja.

:::::::::::::::::::::::

Väärä mielipide ei tietenkään ole hulluutta, mutta Trumpin kohdalla onkin kysymys siitä, että hän halua muokata todellisuuden haluamakseen - tosiasioiden vastaisesti - ja se on järjetöntä.

On totta, että Trumpin toilailujen yksityiskohtainen kyttäys alentaa häneen kohdistuvan perustellun kritiikin laadukkuutta. Siksi median tulisi pidättyä juorutietojen metsästykseltä (Trumpin bakteerikammo, narsistinen huomionkipeys ym.) ja keskittyä presidentintehtäville vahingollisten päättömyyksien julkituontiin.