Voiko Yhdysvallat padota Kiinan vaikutusvallan kasvua?

Amerikkalaisessa The National Interest -aikakauslehdessä May/June 2018 ilmestyi tohtori Paul Heerin artikkeli ”Kennan Goes East”, jossa tarkastellaan Yhdysvaltain Kiinan politiikkaa George F. Kennanin 1940-luvulla luoman patoamispolitiikan (Policy of Containment) näkökulmasta. Koko lehden touko-kesäkuun numero on omistettu ”uusi kylmä sota” -teemalle. Kennanin ideana oli padota Neuvostoliiton laajenemispyrkimyksiä diplomaattisin keinoin. Heerin mielenkiinto kohdistuu siihen, voiko aikoinaan kylmän sodan aikana noudatettua Neuvostoliittoon kohdistunutta patoamispolitiikkaa soveltaa Kiinaan. Näkökulma seuraavassa on siis selvästi USA-keskeinen. Mikä mies oli George F. Kennan?

George F. Kennan (1904-2005) toimi Yhdysvaltain Moskovan suurlähettiläänä vuosina 1944-46 ja 1951-52. Hänen kuuluisuutensa perustuu paljolti Moskovasta 1946 lähetettyyn ns. ”Pitkään sähkeeseen” sekä sitä seuranneeseen ”X-artikkeliin” Foreign Policy -lehdessä vuonna 1947. Noissa kirjoituksissa Kennan analysoi Neuvostoliiton strategiaa ja olemusta ja rakensi suuntaviivat pitkäksi aikaa Yhdysvaltain suhtautumiselle Neuvostoliittoon. Kennanin pettymykseksi hänen diplomatiaan perustuvaa patoamispolitiikkaa ei otettu kylmän sodan aikana sellaisenaan Yhdysvaltain politiikan ohjenuoraksi, vaan siitä toteutettiin sotilaallinen versio. Kylmän sodan sodanuhka molemmin puolin perustui tähän sotilaalliseen uhitteluun, joka pääsi vallalle.

Pitkän elämänsä aikana Kennanilla oli mahdollisuus nähdä valtasiirtymät ja monien ennustustensa toteutuminen. Toki erehdyksiäkin sopi joukkoon. Kennan pysyi aktiivisena maailman tarkkailijana koko elämänsä ajan.

Containment-politiikkaa ei sovellettu Kiinaan. Kiina ei ollut Kennanin Moskovan palvelun aikana strategisesti tärkeä valtio, saati uhka. Kennan itse arveli Kiinan sortuvan Neuvostoliiton paineen alla. Kennan kannatti USA:n pysymistä irti Kiinan sisällissodasta (1946-50) ja varoitti perimästä Ranskan Indo-Kiinan sodan ongelmia. Kennan kannatti myös miehitysjoukkojen vetämistä pois Koreasta.

Kaiken kaikkiaan Kennan ei suostunut pitämään Neuvostoliiton mahdollista dominanssia Itä-Aasiassa sellaisena uhkana Yhdysvalloille kuin miksi se koettiin USA:n ulkopolitiikassa. Japani oli ainoa maa, jonne USA:n kannatti sijoittaa joukkoja. Korean sota kuitenkin sitoi Yhdysvallat Itä-Aasiaan.

Kiinan ja Neuvostoliiton välirikko kylmän sodan aikana oli yksi syy, miksi containment-politiikka ei tarvinnut Kennanin mielestä soveltaa Aasiassa: sieltä puuttui vahva, yhtenäinen kommunistinen voimatekijä. Kiinan kommunismia Kennan ei pitänyt potentiaalisena uhkana. Ratkaisevaa oli, että Kiina ei kuulunut Neuvostoliiton etupiiriin. Kuitenkin Vietnamin sodan aikana Yhdysvallat sitoutui Kennanin varoituksista huolimatta patoamispolitiikkaan Kaakkois-Aasiassa.

Paul Heerin mielestä Kennan aliarvioi Kiinan potentiaalin. Kennan suhtautuikin aluksi lyhytnäköisesti Kiinan kasvavaan voimaan. Kennan perusteli Kiinan jättämistä containmentin ulkopuolella sillä, että Kiina ei ollut uhka vaan pikemminkin osoitti yhteistyöhalua. Niinpä Kennan ei laskenut Kiinaa globaalien valtakeskusten joukkoon, joita oli hänen mielestään viisi: USA, Iso-Britannia, manner-Eurooppa, Japani ja Venäjä.

Kuitenkin Kennan muutti mielensä 1960-luvun vaihteessa ja ehdotti Kiinan tien katkaisemista valta-asemiin. Kennan: ”on elintärkeää USA:n intressien kannalta pystyttää raja-aidat Kiinan pyrkimyksille, joita voitiin luonnehtia senaikaiseksi kiinalaiseksi imperialismiksi”. Näin Kennan asettui tukemaan Kiinan kohdistuvaa containmentia hiukan Neuvostoliiton vastaisen patoamisen tapaan.

Kennan oli käytännössä jo 1960-luvulla suurin piirtein samoilla linjoilla Aasian politiikassa kuin mitä Yhdysvallat on nyt noudattamassaan Kiinan-politiikassa: tarkoituksena on tasapainottaa tilannetta Itä-Aasiassa. Kiinan vaikutusvallan kasvua pyritään hillitsemään, mutta tänä päivänä voidaan jo kysyä pystyykö edes Yhdysvallat voimavaroineen suitsimaan Kiinan vaikutusvallan kasvua. Yhdysvaloilla on nykyisin kymmeniä tuhansia sotilaita turvaamassa etujaan Itä-Aasiassa. Vielä 1960-luvulla Yhdysvalloilla oli maailmanlaajuisesti yli 1000 tukikohtaa ja nykyisinkin sillä lienee noin 700 tukikohtaa. Olenkin joskus sanonut, että perinteisen – ja jo hiipuneen - eurooppalaisen kolonialismin sijasta Yhdysvallat on harjoittanut ”tukikohtaimperialismia”. Se on kattanut Vladimir Putinin ja hänen edeltäjiensä suureksi ärtymykseksi koko maailman tiheällä tukikohtaverkostolla.

Tämän hetken mielenkiintoisin arvailujen aihe on, miten Donald Trump suhtautuu amerikkalaisten joukkojen määrään maailmalla. Trump on korostanut kunkin kansakunnan omaa vastuuta. Edessä voi olla suuria, ennalta arvaamattomia muutoksia. Sotilaallisten tyhjiöiden on ollut tapana täyttyä.