Reuters-instituutin tekemässä Digital News Report 2018 -tutkimuksessa Suomi pärjäsi hyvin vertailtaessa uutisten luotettavuutta 37 maassa. Kaikista maista Suomessa luotetaan uutisiin eniten. Kotimaista uutismediaa luettiin paljon myös verkossa.
Näyttää siltä, että kansainvälinen kilpailu ei ole kovin suuri uhka kotimaisille medialähteille. Suomen eksoottinen kieli ja joka tapauksessa pieni kielialue olivat omalta osaltaan tukemassa kotimaisen median vahvuuksia. Mutta muitakin syitä kannattaa pohtia. Erityisen luotettavaksi koettiin Yle-Uutiset. Verkossa luotettavuuden kirjo oli monipuolisempi.
Facebookin käyttö uutislähteenä on laskenut, joskin on edelleen suosittu. Esimerkiksi Youtuben merkitys on kasvanut. Toisaalta yli puolet tutkimukseen vastaajista oli hyvin tai erittäin paljon huolissaan verkon totuudellisuudesta, mikä ei tietenkään ole yllätys. Välillä tuntuu, että netissä vallitsee viidakon lait, koska pyritään siihen, että koviten huutavat saavat eniten ilmatilaa.
Joka tapauksessa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa verkkouutisista maksavien määrä on kasvanut. Suomessa 18 prosenttia maksaa uutisista verkossa, mikä on huomattavan korkea luku.
Samantyyppistä teemaa käsitteli Suomen Kulttuurirahaston ja ajatuspaja e2:den julkaisema tutkimusraportti ”Suomalaisten identiteetit” 2/4, joka keskittyi siihen onko Suomi niin jakautunut kuin julkisuudesta voisi päätellä.
Yksi mitatuista kohteista oli mediakriittisyys. Reutersin tutkimusta vahvistaen lähes puolet vastaajista koki median tuottavan yksipuolista tietoa. Merkittävä tieto on, että vastaajien mielestä media liioittelee mielipide-eroja. Tätä mieltä on yli puolet vastaajista.
Tutkijat saavat saman kohtalon osakseen. Enemmistön mielestä tutkijoiden omat arvot ohjaavat liikaa tutkimusta. Kansalaisten kriittisyys näyttää olevan vallitsevaa riippumatta koulutustasosta.
Mielenkiintoista tässä kaikessa on, että huolimatta mediakritiikistä suomalaiset kuitenkin eniten luottavat esimerkiksi uutisiin, kuten Reutersin tutkimus osoittaa. Saman tyyppinen ajatus tuli mieleen, kun suomalaiset todettiin mittaustulosten perusteella onnellisimmiksi ihmisiksi globaalisti. Myös onnellisuustutkimuksen yhteydessä ihmeteltiin tulosta, kun suomalaiset ovat niin kriittisiä yhteiskuntaa ja elämänpiiriään kohtaan.
Sama tilanne vallitsee monien kansainvälisesti tutkittujen teemojen osalta. Täytyy olla joku yhdistävä selitys. Selittäisin itse tätä paradoksia niin, että kehityksen (ja hyvään tulokseen pääsemisen) edellytys on suuren osan kansalaista tyytymättömyys millä alalla tahansa, vaikka sitten kokonaisuutta arvioitaessa tulos olisikin kansainvälisesti verrattuna loistava. Tyytyväisyyden edellytys on siis kriittinen asenne, joka mahdollistaa kattavan menestyksen.
Yhdysvalloissa ollaan jo aikapäiviä sitten jakauduttu mediakulutuksen suhteen kahtia. Kuunnellaan vain sitä kanavaa, jota halutaan kuunnella ts. imetään uutisia kanavilta, jotka suoltavat omaan poliittiseen ja ideologiseen kantaan soveltuvia uutisia. Näin omat näkemykset vahvistuvat sen sijaan, että suoritettaisiin henkilökohtaista omiin asenteisiin kohdistuvaa faktantarkistusta. Suomessa ei olla edetty tähän suuntaan, mutta merkkejä saattaa olla jo näkyvissä Yhdysvaltain kehityssuunnan seuraamisesta. Internetistä jo haetaan niitä uutisia, joita nimenomaan halutaan nähdä ja kuulla.
Esimerkiksi Helsingin Sanomat toteaa, että yhtenäiskulttuurin (yksien radio- ja TV-uutisten) aika on ohi. Tämä lienee myös ollut aiemman konsensusajattelun ylläpitämä voima, joka nyt on murenemassa.
On vaikeaa sanoa, onko eripura lisääntynyt, sillä kyllä aiemminkin oli suuria ja korostuneesti ideologisesti värittyneitä eroja ihmisten ja yhteisöjen välillä. Ehkä muutos on siinä, että nyt mielipidekirjo on laajentunut ”kaikkien sodaksi kaikkia vastaan”. No, tämä on liioittelua, mutta eri yksilöiden ja kansanryhmien lähestymiskulmien kasvanut määrä lienee fakta.
Sitten on vielä ideologisesti värittyneet asennevinoumat. Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien aikoihin nousi esille ”musta tuntuu” -ajattelun korottaminen perinteisten ns. luotettavien medialähteiden yläpuolelle. Oikeaksi siis haluttiin kokea se, mikä omassa sisimmässä ”tuntui” oikealta. Tällainen ajattelu on sukua samoihin aikoihin esille nousseelle valeuutiskulttuurille, joka viettää edelleen riemujuhliaan koko ajan muuntautuen aikaan sopivaksi.
Olemme Suomessa välttyneet pahimmilta mediassa ilmenneiltä vinoumilta.
Entä voidaanko vanhan yhtenäiskulttuurin uutisointia soveltaa uusiin uutistoiminnan virtauksiin?
Miten olla siis vaihtoehtoinen, mutta samalla luotettava ja monipuolinen tiedon lähde? Tähän moni vastaa, että tarjoamalla moniarvoista uutisointia monipuolisine kommentteineen. Uutisten ja kommenttien erottaminen toisistaan on iso harppaus objektiivisen tiedonvälityksen suuntaan.
Seuraan itse lähes ammattimaisesti eri tiedotusvälineitä sekä sähköisessä että paperimuodossa. Suuressa kuvassa paljastuu isojakin eroja eri tiedotusvälineiden uutisoinnissa. Median omistuspohja on ehkä merkittävin yksittäinen vaikuttava tekijä arvioitaessa median luotettavuutta.
Suomalaisten luottamus mediaan on osittain siksi niin kova, koska monista asioista ollaan niissä täysin samaa mieltä riippumatta siitä, onko kyseessä HS, Aamulehti, Yle tms..; kun kaikki näyttää samalta, on sen oltava totta. (Näin etenkin arvokysymysten kohdalla, jotka eivät perustu puhtaaseen faktaan.) Yhtenäisyys uutisoinnissa saa aikaan mielikuvan luotettavuudesta, kun vastapuolella on ajatus epäluotettavasta, joka siis olisi media, jossa on erilaisia ja ristiriitaisia näkökantoja. Tätä luotettavuuden mielikuvaa tukee myös medioiden itse antamat ilmoitukset luotettavuudestaan. (Kun ensin vakuutetaan "Olemme luotettavia!" ja sitten nämä luotettavat uutisoivat - tai ovat samaa mieltä - tavalla, niin tällöin syntyy ajatus, että kun luotettavat ovat samaa mieltä, niin ristiriitoja ei tällöin varmaankaan ole, koska luottevat kyllä kertoisivat erilaisista näkemyksistä, joten ne ovat luotettavia! Kyseessä on siis kehäpäätelmä.
VastaaPoista(Arvokysymyksissä on/saa kuitenkin oltava ristiriitaisuutta, kun näiden arvojen pohjalta päätetään mm. verojen käytöstä. Luotettavuutta on kuitenkin myös se, että asioista on erilaisia näkemyksiä, sillä medianhan olisi annettava ihmisten itse muodostaa oma maailmankuvansa etenkin arvojen kohdalla, eikä pakottaa mitään arvomaailmaa, niin kauan, kuin ihmisiä ei vahingoiteta.)
Samaa mieltähän kaikki suomalaiset mediat ovat lukuisista kysymyksistä, esim. Eu ja euro nykyisin ja parina viime vuosikymmenenä. Pidempiaikainen samamielisyys on mm. maataloustuista, yritystuista, kielipolitiikasta ja valtion monopoleista Veikkaus ja Alko.
Tämä samamielisyys näissä lähinnä arvokysymyksissä, joiden pohjalta valtion rahaa käytetään, on kaikkea muuta, kuin luotettavan median piirre mielestäni, koska media manipuloi ihmiset valitsemaan tärkeäksi arvoksi mm. ruoan kotimaisuuden kannattaessaan maataloustukien nykyistä tasoa. Se ei ole vapaan median piirre, vaan jokin pakottaa olemaan ne samaa mieltä ja olemaan herättämättä keskustelua ja ihmisten mielenkiintoa.
Suomalainen media on siis hämmästyttävän keskustelua herättämätön, sillä jos ihmisillä on erilaisia mielipiteitä mm. maataloustuesta ja ruoan kotimaisuuden tärkeydestä, niin miksi kaikki mediat ovat kuitenkin samamielisiä siitä?
FAkta-asioista (työllisyys, talouden tila, talouden kuluerät jne.) suomalainen media varmaan kertookin suhteellisen luotettavasti, mutta muuten Suomessa vallitsee ihmeellinen ylhäältä päin pakotettu yksimielisyys, jossa asioista ei ole keskustelua, vaan on yksi totuus ja arvomaailma asioihin, joka tulee hyväksyä. Tämän arvomaailman pohjalta on sitten oikeutettua käyttää rahaa vaikka maataloustukiin.
Näin minä olen käsittänyt suomalaisen median sitä päivittäin lukevana. Eniten on nimenomaan ihmetyttänyt se, että se on hyvin samamielinen ja siinä esiintyvät asiantuntijat komppaavat aina tätä median itsensä mielipidettä.
Yritin tuoda esille, että kansallisella eliitillä on halu "painostaa" kansalaisia saman suuntaiseen ajatteluun esimerkiksi Natoa koskettelassa kysymyksenasettelussa.
PoistaEro Suomessa on suuri positiivisessa mielessä niihin valtioihin, jotka ovat 1) kaukana luottamusyhteiskunnasta, 2) autoritaarisia yhteiskuntia ja/tai 3) yhteiskuntia, jossa kullakin ideologisella/poliittisella ryhmällä on omat medialähteet.