USA:n vaalit - demokratian voitto

 

 Tätä kirjoittaessani takana ovat Yhdysvaltain kongressin vaalit.  Tavan mukaan ääntenlaskenta on venynyt, mutta nyt jo voidaan sanoa,  että demokraatit ovat saavuttaneet voiton, vaikka edustajainhuone onkin menossa niukahkosti republikaaneille Tilanne on tätä kirjoitettaessa 211-204.

Ratkaisevaa on, että senaatti pysyy kuin pysyykin demokraattien hallussa nipin napin (varapresidentin ääni ratkaisee äänestysten tasapelitilanteessa). Ja vielä on mahdollisuus, että Georgian uusintavaaleissa marginaali kasvaa.

Republikaaneilla oli sauma voittaa vaalit, sillä välivaaleissa hallitseva puolue kärsii yleensä tappion. Lisäksi presidentin suosio on alamaissa ja monet yhteiskunnalliset kehitystrendit ovat miinusmerkkisiä. Demokraattisten voimien vahvuutta kuvastaa se,  että vallitsevista olosuhteista huolimatta kansanvaltainen järjestelmä sai torjuntavoiton.

Ääritrumpilaiset ehdokkaat hävisivät vaaleissa, mikä saattaa merkitä, että amerikkalaiset alkavat kyllästyä ääriretoriikkaan ja valheita ja salaliittoja sylkeviin vainoharhaisiin puhekoneisiin.

Varovaiseksihan tässä on oppinut. Republikaanit kiistävät vaalien tuloksen ja haastavat voittajan lakituvassa. Se on sinänsä turhaa,  sillä on vain häviävän pieni mahdollisuus, että vaalien ääntenlaskennassa on tapahtunut tulosta muuttavia virheitä. Suurelta osin kysymys republikaanien huonosta kyvystä kärsiä tappio. Ja erityisen huono häviäjä on Donald Trump.

Vihdoinkin on aika luopua väitteistä, joiden mukaan molemmat puolueet ”tasapuolisesti” harrastavat demokratian vastaista propagandaa. Ei,  syyllinen on valtaosin republikaaninen puolue ja varsinkin sen oikea äärisiipi.

:::::::::::::::::::::::::::

Yhdysvaltojen demokratialla taipumus ajautua hulluuteen muutaman vuosikymmenen välein. 1950-luvulla mccarthyismi sai otteen demokratiasta joiksikin vuosiksi. Terveet osat yhteiskuntaa pysyivät voimissaan, vaikka kommunistihysteria valtasikin alaa.

Nyt järjestettyjen kongressin vaalien taustalla on Capitolin kukkulan ja kongressin valtaus, joka osoitti, kuinka uskomattoman pitkälle demokratian vastainen rintama Donald Trumpin tukemana on valmis menemään.

Amerikkalaisen yhteiskunnan läpi virtaava piirre on kansakunnan omakuva, joka sanelee käytettävän reitin eteenpäin. Trumpin käynnistämä liike demokratiaa vastaan on yksi osa amerikkalaista ainutlaatuisuutta (exceptionalism).

Yhdysvaltojen yhteydessä ekseptionalismin käsitettä käytti ensimmäisten joukossa ranskalainen historioitsija Alexis de Tocqueville, joka kiersi Yhdysvaltoja 1830-luvulla ja kirjoitti kuuluisan teoksensa ”Demokratia Amerikassa” matkakokemuksistaan. de Tocquevillen ekseptionalismi oli tietenkin nykyisen äärirepublikaanisen ja trumpilaisen ekseptionalismin vastakohta.

Amerikkalaisen oikeiston käsittelyssä kansakunnan ainulaatuisuus on peilivääristymä. Kun Barack Obama sanoi eräässä puheessaan, että amerikkalaisuuteen sisältyy ainutlaatuisuuden oletus, olisi hän saanut kiitosta, jos olisi lopettanut tähän, mutta kun hän lisäsi - vilpitön kun oli - että niin ajattelevat myös britit ja espanjalaiset omasta kansastaan, hän latisti ainutlaatuisuuden käsitteen joka kansan oikeudeksi. Se oli liikaa: äärioikeisto olisi halunnut kieltää Obamalta koko käsitteen käytön.

Ekseptionalismi on erityisen herkkä käsite, sillä esimerkiksi äärioikeiston piirissä sillä on raamatullinen arvo ja sisältö. Yhdysvaltain asema on erinomaisuudessaan aivan poikkeuksellinen. Donald Trump on sisuksiaan myöten sitonut itsensä ekseptionalismiin: ”Let´s Make America Great Again” tai ”America First”!  Näyttää siltä, että Trump katsoo Yhdysvaltain tässä välillä antaneen periksi muulle maailmalle, ja nyt on aika korjata tilanne tekemällä Yhdysvalloista mahtava ”uudelleen”. Hillary Clintonhan protestoi vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan yhteydessä tätä ajatusta vastaan toteamalla – sinänsä aivan oikein – että ”Yhdysvallat on jo suuri”. Trumpin puheet voidaan realistisessa mielessä määrittää vastenmieliseksi retoriikaksi.

Olisi naivia kuvitella, että äärioikeisto on nyt kärsinyt ratkaisevan tappion. Liioin äärimäisen sitkeä Donald Trump ei luovu taistelusta. Hän haluaa kaatua saappaat jalassa. Nobelisti Paul Krugman määritti mm. Trumpin todennäköisen haastajan Ron DeSantisin uhkakuvaksi.  Krugman taisi sanoa,  että hän pelkää enemmän Trump-henkisiä uusia kasvoja, jotka saavat äärioikeiston sanoman kuulostamaan näennäisen järkevältä.