Miten päädyttiin liittymissopimukseen
Naton kanssa? Kattavaa arviota en lähde esittämään. Seuraavassa luotaan blogikirjoitusteni
pohjalta välähdyksittäin liittoutumisaskelia ja niiden vaikutusta menneinä
vuosina painottaen 2000-luvun tapahtumia.
Seuraava pohdinta on elokuulta
2014:
”Onko presidentin ajatus selvittää
Nato-kumppanuuden edelleen syventäminen ja jos se ei ulkopoliittisessa tai
sisäpoliittisessa ympäristössä onnistu, niin Nato-askel voitaisiin korvata
jonkinlaisella keskinäisellä sopimuksella Yhdysvaltojen kanssa? Tässä rinnalla
kulkee Ruotsin yhteistyöhalukkuuden selvittäminen. Vielä pitää ottaa huomioon
presidentin hellimä ajatus yhteistyöstä EU:n kanssa.”
Tämä seuraava sitaatti on samasta blogikirjoituksestani
elokuulta 2014, jossa olen lainannut Timo Vihavaisen blogia. Hän luotaa Venäjän
ja Suomen suhteita, jotka ovat tuhoutumassa Ukrainan tapahtumien johdosta:
”Lainaan tähän Timo Vihavaisen
tuoretta blogia, jossa hän kantaa huolta Suomi-Venäjä-suhteiden menettämisestä:
`Yhtä kaikki, Venäjällä vallitseva myönteinen Suomi-kuva ja yleinen sympatia
maatamme kohtaan (kyselytutkimuksessa Suomi oli ylivoimainen voittaja, kun
kysyttiin, mitä maata ”rakastatte” любите) on poikkeuksellinen asia, olemme
siellä hieman eri kategoriassa kuin muut, eikä tämä ole sattumaa. Jos ja kun
maamme on pystynyt saamaan moisen ”brändin” ja goodwill-pääoman, olisi
tietenkin täyttä mielettömyyttä päästää se valumaan hukkaan.´ ”
Jälkikirjoitus 31.3.2023/PT:
Erittäin tärkeä näkökulma, jonka ohi aika on kuitenkin ajanut. Minkälaisen
vahingon aiheuttikaan 24.2 2022 Ukrainan sodan syttyminen! Huom! Krimin
miehitys alkoi helmikuussa 2014 ja jatkui Itä-Ukrainan miehityksen
käynnistämisellä maaliskuussa 2014. Jälkiviisaat sanovat, että liittoutuneiden
olisi pitänyt torpedoida Venäjän toimet heti vuonna 2014.
Seuraava kirjoitus on saman vuoden
(2014) lokakuulta:
”Kokoomuslainen Jarmo Virmavirta on herättänyt
keskustelua ”vanhasuomalaisella” tai paasikiveläisellä (mutta ei
kekkoslaisella) liittoutumattomuuspuheilla. Hän siis vastustaa Suomen
Nato-jäsenyyttä. Onko tämä jotenkin poikkeavaa? Ei siinä mielessä, että
kokoomuksessa on runsaasti liittoutumattomuuden kannattajia. Hän nyt sattuu
kuitenkin olemaan harvoja tunnettuja kokoomuslaisia, jotka ovat ottaneet tämän
kannan. Virmavirta kiinnittää huomiota muutamaan oleelliseen kysymykseen, jotka
itsekin olen pannut merkille. Kysymys on esimerkiksi lehdistön ottamasta
asenteesta Nato-keskustelussa (”Nato on median lemmikki”).
Seuraava ironinen kirjoitus on blogistani huhtikuulta 2016.
Kuohahtamiseni sallittakoon:
Erikseen on sitten kaiken sen ihanuuden kuvailu,
mitä Nato tarjoaa, kunhan ensin ymmärrämme liittyä siihen.
Annetaan kuva, että kyllähän Suomi on tärkeä
Natolle, mutta aivan erityisesti Nato on tärkeä Suomelle. Miksi? Vastaus:
”Amerikkalaiset tuovat esille näkökohdan, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen
taloutta ja antaisi valtiolle ja yrityksille selkänojaa Venäjän kanssa
käytävään kauppaan”. Ai, että Nato painostaa venäläiset kaupankäyntiin Suomen
kanssa. Enää ne eivät uskalla olla käymättä kauppaa meidän kanssamme! Tätä en
tiennytkään. Nythän asiat selkenivät kerralla, sen kun liitymme Natoon, niin
tämä ikävä EU:n ja Venäjän välinen skisma poistuu, käveleehän Nato EU:n yli
mennen tullen. Alan pikku hiljaa uskoa, että jotkut haluavat sotaa ihan
tosissaan.
Seuraava kirjoitus on marraskuulta 2017:
Naton kannattajat ovat aktivoituneet
presidentinvaalien yhteydessä, mutta turhaan. Suomalaisten päätä ei hevillä
käännetä. Ja ns. asiantuntijat ihmettelevät: Ulkopoliittisen instituutin
tutkija Matti Pesu toteaa ensikommenttinaan, että ”suomalaiset eivät vielä
täysin ymmärrä Suomen muuttunutta asemaa”. Kommentti korostaa ns.
asiantuntijoiden ylemmyydentuntoista asennetta. Asian voisi kääntää toisin päin
ja todeta, että tutkijat eivät oikein ymmärrä Suomen muuttunutta asemaa.
Eri asia on sitten, että Suomi on edennyt
sotilaallisessa yhteistyössä hämmentävän pitkälle ilman, että
kansalaismielipidettä on huomioitu riittävästi. Ulkopoliittisen johdon tulisi
ottaa vakavana varoituksena kansalaisten Nato-yhteistyökritiikki
kokonaisuudessaan.
Seuraava kirjoitus on marraskuulta 2021. Vajaa puoli
vuotta Ukrainan sodan alkamiseen:
Joskus kun seuraa Nato-keskustelua, tulee
mieleen, että Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg käsittelee aihetta Suomen
kannalta hienovaraisemmin ja tahdikkaammin, kuin eräät
kotimaan poliitikot ja lehdet. Stoltenberg on ”avannut oven”
Suomelle, mutta ei halua työntää Suomea väkisin sisään. Onhan se tietenkin
pidemmälle viety lauseke kuin se, että todetaan liittymisen olevan
Suomen asia. Tosin tätäkin ilmaisua Stoltenberg käytti Suomen vierailunsa
aikana. Jotkut suomalaiset suorastaan kerjäävät pidemmälle vietyjä lausahduksia
Naton pääsihteeriltä. Stoltenberg ymmärtää kuitenkin historialliset
syyt, miksi Suomi ei ole Naton jäsen. Yhtälailla Baltian
maat historiallisista syistä riensivät Naton jäseniksi heti, kun se
oli mahdollista.
Naton kannattajat ovat kehittäneet Natoon
liittymistä puolustavia iskulauseita, joista viime aikoina suosituin lienee
seuraava: jos Suomi pysyy Nato-kumppanina, ei sitä sitouduta
auttamaan, mutta jos se liittyy Natoon, niin sopimuksen viidennen
artiklan mukaan se saa sitovasti apua.
Seuraava kirjoitus on tammikuulta 2022. Siinä pohdin
Niinistön varovaisuutta lausua
Nato-kantansa ja syynkin hän itse kertoo:
Niinistö tajusi hyvin kansan
jakautumisen vaaran, jota hän presidenttinä haluaa varmaan
viimeiseen saakka välttää. Ei voi olla niin, että kansalaiset
ilmoittavat, että tietoa on liian vähän, ja että vain
asiantuntijoilla on tietämisen lahja hallussaan. Presidentti lisäsi
ironisesti, että kun mielipidetiedusteluissa Naton kannatus on hiukan
lisääntynyt, niin yhtäkkiä kansan mielipide alkaakin kelvata eliitille.
Tarvitaan siis kansanäänestys. Sen presidentti sanoi selkeäsanaisesti. Niinistö
on aiemminkin ollut tällä kannalla ja toisti nyt viestin. Samalla hän tuli
vahvistaneeksi itsestään selvän asian: gallupeilla tätä asiaa ei
ratkaista.
Niinistö jos kuka tunsi vastuunsa,
jos Suomi ajautuu Venäjän vihollisen leiriin ja pihtasi kantaansa siihen
saakka, kun oli aivan varma
mielipiteensä lopullisuudesta. Niinistö säästeli kantaansa vielä keväällä 2022
odottaen ”merkkiä” kansalaisilta: nyt olemme
valmiit. Hän halusi edetä niin tasajalkaa kansalaisten enemmistön kanssa kuin
oli mahdollista. Näin tapahtuikin.
Seuraava kirjoitus on helmikuulta 2022:
Hesarin vaikuttamislinja näkyi
16.2.2022, kun lehti julkaisi jälleen yhden version ”Nato Ei-Nato
kyllä” -gallupeista. Etusivuillaan Hesari otsikoi: ”HS-gallup:
Venäjän pelko yhä Nato-jarru”. Otsikko heijastaa tiettyä pettymystä ja samalla
pelko-sanan korostamista turhautumismielessä ikään kuin haluten sanoa, että
eikö siitä pelosta vieläkään ole päästy irti? Sisäsivujen artikkelissa
vahvistetaan Nato-henkistä asennetta
otsikolla ”HS-gallup: Natosta toivotaan turvaa pahan päivän
varalle”. Otsake on napattu mielipidetiedustelun Kantar TNS:n tutkimusjohtajan
Sakari Nurmelan suusta. Toki Nurmela mainitsee tutkimukseen viitaten myös Nato-jäsenyyttä
vastaan olevien kärkiperustelun: ”miten setvitään asiat Venäjän
kanssa, jos ollaan jäseniä”, mutta tämä ei ole pääviesti.
Ja seuraava kirjoitus on heti
maaliskuulta samalta vuodelta (2022):
Käänne on tapahtunut niin nopeasti, että Helsingin Sanomien
pääkirjoituspalstalla ällistyttiin mielipidetiedustelujen tulosten
suunnasta. Lehti kirjoittaa 23.3.2022 : ”Myös ei-ääniä tarvitaan
Nato-keskustelussa”(!). Onko lehden päätoimittajilla huono omatunto
omien Nato-myönteisten kirjoitustensa vaikutuksista vai mikä mahtaa olla
kannanoton syy? Nato-mielisten voitto näyttää nyt saavutetulta.
Hesari epäilee, että ihmiset on peloteltu äänestämään Naton puolesta
(!) ja nyt sitten lohdutuksena häviäjiä pyritään rohkaisemaan pitämään
pintansa! Pelko tai varovaisuus tällaisessa asiassa on huono merkki
sananvapauden kannalta. Eihän kenenkään pitäisi pelätä vastata kyselyihin siten
kuin oikealta tuntuu.
Vielä pari kuukautta sitten presidentti Niinistö moitti
mielipidetiedusteluja niiden ”ehdollistamisesta”: ”Jos valtion johto
kannattaa liittoutumista, niin…(kansalaiset seuraavat)” jne.
::::::::::::::::::::::::::
Loppu onkin sitten tätä päivää, josta kirjoitin tämän
blogikirjoitukseni osassa 1.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti