Paul Krugmaniin joutuu aina silloin tällöin viittaamaan ajankohtaisissa talouden aiheissa. Nyt hän on puuttunut New York Timesin kolumnissaan velan - ja erityisesti Yhdysvaltain liittovaltion velan – suhteelliseen osuuteen maan bruttokansantuotteesta.
Krugmania voidaan pitää pienin varauksin keynesiläisenä taloustieteilijänä. Hän on kohdistanut ankaria syytöksiä niiden maiden talouspolitiikkaa vastaan, jotka ovat leikkaamalla saaneet taloutensa kuralle. Taistelu keynesiläisten ja leikkaajien välillä on saanut viimeaikoina lisää kierroksia, kuten kaikki ne, jotka vähänkin seuraavat talouspoliittista keskustelua, ovat havainneet.
Kun monetaristit/chicagolaiset/uusliberaalit (käytettäköön mitä nimeä tahansa) ovat olleet talouspoliittisen keskustelun herroja viimeiset 30 vuotta, niin nyt - ja juuri nyt – keynesiläiset ovat käyneet ankaraan vastahyökkäyksen. He ovat saaneet puolelleen Maailmanpankin ja IMF:n, jota voidaan pitää melkoisena voittona ottaen huomioon em. instituutioiden aiemmat, varsinkin kehitysmaihin kohdistetut kurikampanjat.
Krugman on johtavia elvyttäjiä ja leikkausten vastustajia. Hän on höykyttänyt erityisesti Olli Rehniä viime päivinä, vaikkei Rehn mikään chicagolainen ole koskaan ollut. Hän on EU-komission asialla.
Krugman lähtee liikkeelle Yhdysvaltain budjettivajeesta, joka oli vielä pari vuotta sitten massiivinen (1300-1400 miljardia dollaria vuositasolla). Kun Yhdysvaltain velka ja bruttokansantuote ovat olleet karkeasti 16 000 miljardia dollaria, oli vuosittainen velan määrän nousu melkoinen. Tosin Krugman kieltäytyi tuolloinkaan säikähtämästä vajetta vastustajiensa suureksi mieliharmiksi. Pikemminkin hän halusi jatkuvaa elvytystä velkaantumisesta huolimatta. Yhdysvaltain hallitus on noudattanut eräänlaista keskitien politiikkaa ja suhteellisen nopea velkaantuminen on sallittu. Ääripäinä ovat olleet republikaanien säästöniuhot ja juuri Krugman.
Kongressin ns. puolueeton budjettitoimisto (CBO) on arvioinut vajeeksi talousarviovuodelle 2013 enää 845 miljardia dollaria (talousarviovuosi alkoi lokakuussa 2012). Talous on siis kovaa vauhtia elpymässä. Krugman tuo esille ainoan järkevän budjettivajeen vertailupohjan nimittäin velan suhteellisen osuuden BKT:hen. Krugman arvioi budjetin vuosittaisen kestävyysvajeen alijäämämääräksi 460 miljardia dollaria. Tuolle tasolle, jos päästään ei velan suhteellinen osuus kasva suhteessa bruttokansantuotteeseen. Velan suhteellinen osuus siis pysähtyisi siihen reiluun 100 prosenttiin, jossa se nyt on.
Edellytys on, että talouskasvu saadaan kohtuulliseen vauhtiin. Yhdysvallat siis pääsee täysin siedettäviin alijäämälukuihin aivan lähivuosina. Tämän jälkeen – jos CBO:n odotukset kasvusta toteutuvat – on republikaanien leikkauspuheilta pohja pois. He eivät voi perustaa politiikkaansa talouden velasta johdetuille katastrofipuheille.
Tietenkin epävarmuustekijöitä on paljon, jotka Krugmankin myöntää: Yhdysvallat ei ole vapaa terveydenhuollon ja vanhenevan väestön menoja lisäävästä vaikutuksesta vuoteen 2020 mentäessä.
Kaiken kaikkiaan Krugman näyttää juuri nyt olevan vahvoilla taistellessaan leikkaajien armeijaa vastaan. Samalla keynesiläinen suhdannesykliin perustuva tasausajattelu saa lisää voimaa taakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti