Niinistön diktaatti

Tasavallan presidentti totesi Ilta-Sanomien haastattelussa 3.6.2017, että hän ei usko Venäjän hyökkäävän Viroon: ”Sellaista tilannetta ei tule”. Tarkoitus oli selventää kansainvälistä tilannetta, jossa ei ole tapahtumassa mitään paradigman muutosta esimerkiksi Itämerellä.

Tavan mukaan spekuloijat ovat lähteneet liikkeelle. Varsinkin Suomen Nato-liittymistä haluavat ovat nyt hädissään. Mitä presidentti oikein tarkoitti? Jotain hänellä oli mielessä. Jotain erityistä hän halusi viestittää.

Osa spekuloijista on tarttunut siihen haastattelun siihen osaan, jossa Niinistö perusteli Viroon hyökkäyksen mahdottomuutta sillä, että se johtaisi Naton ja Venäjän väliseen sotaan.

Oikeastaan Niinistö sanoi vain sen tosiasian, että Baltia (ja laajemmat alueet) ovat sodan piirissä, jos syttyy laajamittainen sota. Mitään yksittäisen maan kimppuun tehtävää hyökkäystä ei ole näköpiirissä.

Tähänhän Nato-intoilijat eivät tyydy. Heidän mukaansa Niinistö liittäessään teoreettisen Viron kimppuun hyökkäämisen esteeksi sen, että Viro kuuluu Natoon, asetti Suomen arveluttavaan valoon: Venäjähän voi hyökätä Viron sijasta Natoon kuulumattomaan Suomeen!

Joka tapauksessa Nato-entusiasteille hyökkäyssota on realiteetti ja ilmansuuntakin on selvä. Viimeiset vuodet on vain spekuloitu sillä, kuka hyökkää ja kenen kimppuun. Erilaiset thinktankit ja viisasten kerhot suoltavat arveluitaan julkisuuteen ja Suomen lehdistö jakaa niitä auliisti kansalaisille.

Selvää on, että enemmistö lehtien päätoimittajista haluaisi Suomen liittyvän Natoon heti eikä hetken päästä. Tukea löytyy somesta, jossa nimettömät tai nimelliset tahot teroittavat syömähampaitaan lietsoen uhkakuvia kaikkien nähtäville. Jos presidentti yrittää vetää rauhoittavan linjauksen, jossa hän yrittää osoittaa, että häly on liioiteltua, niin hänen sanoihinsa tartutaan siltä pohjalta, että ”se tarkoittikin jotain muuta: konfliktin tai pahan kriisin vaara on ilmeinen!”

Erikseen ovat sitten ne, jotka eivät ymmärrä, että ulkopoliittinen johto ei halua eksaktisti määrittää, miten tapahtumien kulkuun reagoidaan - ei edes teoreettisesti. Näiden arvostelijoiden mukaan pitäisi sanoa tarkasti, miten kussakin tilanteessa menetellään. Kansalaisten pitää saada tietää! Jos ei sanota, on se merkki suomettumisesta, jostain mystisestä ulkopoliittisen johdon pelosta ja joka tapauksessa pimityksestä, jolla kansa halutaan pitää tietämättömänä.

Minua on koko ajan häirinnyt tämä keskustelu, jossa maalataan piru seinälle ja mieluiten monta kertaa, koska joku sen maalaa sieltä aina alas.

Mikään ei lisää jännityksen kierrettä enemmän kuin jatkuvasti ylläpidettävän ”uhkan” kuvittelu puheissa. Mitä johtopäätöksiä Niinistön puheenvuorosta voidaan vetää? 1) Ei ole nähtävissä, että Itämeren alueella tapahtuisi hyökkäys jonkin maan kimppuun, 2) Spekulaatiot ovat turhia (joskaan niitä ei voi kieltää), koska ne herättävät vain turhaa hermostumista herkimmissä kansalaisissa, 3) presidentti joutuu aina tilanteeseen, jossa kansainvälisten suhteiden jatkokertomusta kaipaavat haluavat puuttua siihen, mitä presidentiltä jäi sanomatta, 4) presidentti puhui ”taas” epäselvästi, joka johtaa tarkennusvaatimukseen (joka taas vaatii tarkennusta, joka vaatii…..).

On vain yksi viesti, joka saa Nato-intoilijat hetkeksi – mutta vain hetkeksi - rauhoittumaan, ja se on ilmoitus, että Suomi pyrkii Naton jäseneksi kansalta kysymättä ja sopimalla asiasta siten, että kansanedustuslaitos ei pysty puuttumaan asiaan, koska ”asiasta on jo sovittu”.

Jos innokkaat spekuloijat idässä ja lännessä keskittyisivät yhtä suurella hartaudella rauhanponnistuksiin kuin sodanlietsontaan, olisimme rauhantyössä pitkällä.