Nurmi valmensi itse itseään, mutta teki sen lähes tieteellisellä tarkkuudella. Urheilu-uran jälkeen hänellä oli paljon valmennustietoutta, jota hän oli valmis jakamaan muille. Hänestä tuli kestävyysjuoksun päävalmentaja Berliinin kisoihin 1936. Valmentamista hän jatkoi tavalla tai toisella vuoteen 1952.
Nurmi oli vanha oma itsensä myös valmentajana: kaikki eivät pitäneet hänen kurilinjastaan. Yksi näistä oli tuleva suurjuoksija Taisto Mäki, joka teki, kuten joskus aikoinaan Nurmi itse ja pakkasi leirillä kapsäkkinsä. Myös Gunnar Höckertin kanssa oli kiivasta mielipiteenvaihtoa.
Sama jatkui kultakauden ”viimeisen suomalaisen” eli Viljo Heinon kanssa: välit menivät poikki.
Maallikon silmään pistää Nurmen harjoittelumetodien kävelyvaltaisuus tietyssä harjoittelun vaiheessa. Nyt sitä pidettäisiin tehottomana. Nurmella oli kiistämättä annettavaa valmennuspuolella, mutta itsekritiikkiäkin piisasi. Paavo Noponen kertoo eräästä sanailusta, kun Nurmi otti yhteyttä kesken Münchenin olympiakisojen ja sanoi suorasukaiseen tyyliinsä: ”Vaahtopääkävely aamuisin kovilla pakkasilla teki meistä (Nurmi itse ja Ritola) jäykkiä puuhevosia. Älä puhu minun ajastani ja tuloksistani. Ne ovat aikoja sitten olleet ja menneet.”
Berliinissä kuitenkin tulokset puhuivat puolestaan: suomalaiset nauttivat mitalisateesta. Sama menestys jatkui vuoden 1938 Euroopan mestaruuskilpailuissa.
Talvisota keskeytti suomaisten menestyspyrinnöt, mutta parivaljakko Paavo Nurmi&Taisto Mäki teki Amerikassa selvää jälkeä yhdistetyllä pr-, propaganda ja juoksukiertueella. Sekä saadun sympatian että taloudellisen hyödyn kannalta matka oli täysosuma.
Sodan jälkeen Nurmi oli usein vieraana Suomen maaotteluissa. Muistan itsekin Länsi-Saksa-maaottelun Bremenissä vuonna 1963. Ottelu hävittiin reilusti ja olosuhteet olivat kurjat. Saksalaisia ihastutti pohjoisen miehen karu kovuus, kun Nurmelle tarjottiin sadetakkia ja tämä kylmän rauhallisesti pisti sen kainaloonsa.
::::::::::::::::
Kokonaan toinen elämä avautui Nurmelle urheilun menestysvuosien jälkeen. Hänestä tuli kovan luokan liikemies. Hän saavutti aseman samalla periksi antamattomuudella ja säntillisyydellä kuin juoksumenetyksensä. Lisäksi hänellä oli liikemiehen älyä. Nurmen liike-elämä- ja pörssitreenarina toimi turkulainen kauppias Matti Elo. Tältä mieheltä Nurmi oppi paljon sellaista, mikä heijastui hänen omaan elämäänsä ja toimintaansa.
Myöhemmin Nurmen neuvonantajana toimi opiskelukaveri Oskari Tuominen.
Kolmekymmentäluvun alussa Nurmi aavisti että urheilu-ura tulee päättymään ammattilaissyytöksiin ja valmistautui pikku hiljaa elämänmuutoksiin. Alkoi liikemiehen ura.
Nurmen liikeidea oli perustaa vaatetusliike Helsingin keskustaan ja hoidella rakentamiseen liittyviä bisneksiä liike tilan takahuoneesta käsin.
Nurmen grynderin ura alkoi vuonna 1935.
Jo 1930-luvulla Nurmi rakennutti useita kerrostaloja. Nurmi oli grynderinä epäluuloinen ja raha-asioissa saita. Näissäkin elämänvaiheissa Nurmi osoitti hänelle tyypillistä luonteen kovuutta, joka pahimmillaan oli töykeyttä. Vähitellen hän oppi luottamaan ilmeisen vilpittömiin kumppaneihinsa. Kaikkiaan juoksijasuuruus rakensi 40 kivitaloa Helsinkiin.
Yhteistyö Suomen Pankin pääjohtajan Risto Rytin kanssa on kiistanalainen, mutta ilmeisesti Ryti toimi Nurmen sparrarina sekä pörssi- että rakennusasioissa. Ryti mm. kehotti rakentamaan Lauttasaareen, johon oli valmisteilla silta. Nurmi teki työtä käskettyä. Nurmi oli ehdottoman vakavarainen rakentaja ja pankkien luotettu asiakas.
::::::::::::::::
Nurmen suhde lehtien toimittajiin oli kompleksinen. Hän ei arvostanut toimittajien tapaa myydä lehteä esimerkiksi Nurmen haastatteluilla, vaan arvosti juttujen sisältöjä, jos ne sen ansaitsivat. Siksi hänen suosikkitoimittajansa oli ruotsalainen Henry Ryhdal, Dagens Nyheteristä. Edes Martti Jukola, Sulo ”Simeoni” Kolkka tai Pekka Tiilikainen eivät saanut samanlaista arvonantoa kuin Ryhdal. Nurmi - suuri vaikenija - kertoi antaneensa elämänsä pisimmän haastattelun Ryhdalille.
Nurmen suurin juoksu taisi olla Helsingin olympiakisojen soihdun tuonti stadionille, ansaittu kunnianosoitus suurelle urheilijalle. Mutta ei tämäkään sujunut kommelluksitta. Nurmea jouduttiin pitkään suostuttelemaan tehtävään. Mutta kun päätös oli tehty, valmistautui Nurmi tehtävään tunnontarkasti. Monelle nuorelle nuo kisat tuovat muiston kahdesta asiasta Nurmesta ja Coca-Colasta! Ainoa, joka taisi olla tyytymätön Nurmen valintaan soihdun tuojaksi oli Sigfrid Edström, mies joka aikoinaan teki Nurmesta ammattilaisen.
Uutta ainakin minulle olivat tiedot Nurmen ryhtymisestä laivanvarustajaksi. Tosin tämä bisnes ei onnistunut, vaan Nurmi taisi ottaa pahasti siipeensä epäonnisesta yrityksestä.
::::::::::::::::::::::
Nurmi oli edelleen valtavan huomionarvon kohteena Yhdysvalloissa silloin, kun siellä vieraili. Vuoden 1964 matka oli suuri menestys ja sitä seurasivat matkat 1966 ja 1967. Kiertueihin kuuluivat esimerkiksi Ed Sullivan showssa vierailut ja presidenttien tapaamiset. Amerikkalaisten välillä naiivikin retkahtaminen poikkeushahmoihin – vaikkeivat ehkä syvällisemmin olleet perehtyneet aiheeseen - konkretisoitui tällä tavalla: by the way, who´s that guy? Näin asian näki muistikuvieni mukaan toimittaja Sakari Määttänen aikoinaan.
Jos Nurmea määrittää parilla sanalla, niin mieleeni tulevat pragmaattisuus ja konkretia. Hän ei pitänyt modernista taiteesta, vaan ”selvistä kuvista”. Kun Nurmi oli saanut sepelvaltimon tukkeuman vuonna 1958 ja uudelleen 10 vuotta myöhemmin, hän rupesi pohtimaan säätiön perustamista sydän- ja verisuonisairauksien tutkimuksen edistämiseksi. Tuumasta toimeen: säätiö perustettiin ja se järjesti symposiumeja, teki ansiokkaita lahjoituksia sairaaloille ja jakoi apurahoja alan tutkijoille. Karikko ja Koski näkivät Nurmen aktiivisuuden vielä konkreettisemmin: hän halusi kärsimättömästi nopeaa edistymistä jopa omaa terveyttään ajatellen.
Nurmessa tapahtui muutoksia – sinänsä ymmärrettäviä – hänen vanhetessaan ja sairastellessaan. Kuva maailmasta oheni ja yksinkertaistui. Yksi muutos tapahtui suhtautumisessa urheiluun. Dagens Nyheterin 75-vuotishaastattelussa hän leimasi urheilun humpuukiksi. Siitä saatiin juttuun hyvä otsake! Sitten hän laajensi elämänfilosofiaansa: ”Minun iässäni kuuluisuudella ei ole mitään merkitystä. Sillä ei ole edes mädäntyneen puolukan arvoa”. Julmaa! Oman urheilu-uran täydellinen mitätöiminen oli luonteenomaista Nurmelle hänen viimeisinä vuosinaan.
Mitä ajattelen tästä? Nurmella oli halu nähdä itsensä – luonteensa mukaisesti – ikuisena teräsmiehenä, joka ei heikkoutta tunne. Kuitenkin vääjäämätön kehon rapistuminen ei säästänyt Nurmea, kuten ei meistä ketään. Henkisesti hän pysyi vireessä ja käytti potentiaaliaan kriittiseen elävän elämän arviointiin. Tietenkin mielialavaihtelut olivat osa sairauden kehittymistä. Monet Nurmen arviot liikunnan merkityksen vähenemisestä allekirjoitan kuitenkin sellaisenaan, ja nyt en tarkoita muotilajeja, vaan aivan tavallista ihmiselle aiemmin niin luontaista liikkumista.
Rakkaus urheiluun tuli näkyviin esimerkiksi aivan alussa mainitsemassani välähdyksessä Münchenin kisoista 1972. Hän koki kohottavana silloisen menestyksen kaikkien ankeiden vuosien jälkeen: ”varo sitä kenialaista!”
::::::::::::::::::::::
Paavo Nurmi on myytin prototyyppi. Erityisesti ulkomaiset lähteet ovat tiivistäneet kuvan suuresta Paavosta – miten sen nyt sanoisin – patsaaksi, kuten Virtapohja hyvin oivaltaa – jos käsitän hänet oikein.
Paavo Nurmelle oli tilausta nuoren kansakunnan itsetunnon kohottajana. Nurmi oli juuri oikealla hetkellä huipulla. Nurmen merkitystä ei voi mielestäni yliarvioida: hän on myytin takana vielä suurempi.
Nurmi ei ollut mukavan miehen maineessa. Hän oli pikemminkin tyly. Hän ei urheilukenttien ulkopuolella markkinoinut itseään suurena huippu-urheilun figuurina. Miten kaukana hän olikaan Teemu Selänteen kaltaisesta nykytähdestä!
Tietenkin me Nurmea etäämmältä katsovat voimme erehtyä hänestä. Läheiset tunsivat hänet paremmin: niiden todisteiden mukaan, mitä minulla on hallussani Nurmesta, hän oli pienessä, tutussa porukassa hyvinkin seurallinen. Hän vain ei antanut julkisuuden muokata itseään. Nurmi, jos kuka tajusi, miten julkisuus väärentää ihmisen pahimmillaan miltei tunnistamattomaksi. Hän varjeli yksityisyyttään viimeiseen saakka.
Kalle Virtapohja ei keskity kirjassaan tyhjentäviin analyyseihin. Hän pitäytyy faktoissa. Hän säästää erittelyn vaivan ja ilon meille muille.
Nurmen saavutustensa takana oli tinkimätön tavoitteellisuus, luonteenlujuus, fyysinen ja henkinen lahjakkuus ja valtava määrä systemaattista työtä.
Kun Nurmi astui rajan yli kirjoitettiin hänestä lukemattomia muistokirjoituksia. Ne olivat täynnä ylistystä, mutta sittenkin sitä tavanomaista hymistelyä.
Urho Kekkonen päätti muistosanansa ikimuistettaviin lauseisiin, jotka Kosken ja Karikon mukaan kuvaavat Nurmea ihmisenä olemisen synteesinä: ”Minulla on se kuva, että Nurmi, jolla oli niin loistava menestys sekä urheilukentillä että siviilielämässään, ei ollut mitenkään onnellinen ihminen. Hän oli sulkeutunut, epäluuloinen, yksinäinen. Mutta hän oli itse valinnut osansa. Vai valitsiko hänen luonteensa hänelle yksinäisen ihmisen osan?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti