Kirjoitin muutamia päiviä sitten blogikirjoituksen, jonka otsake oli ”Miksi yhteisten asioiden hoitaminen on niin vaikeaa?” Yhtä hyvin voitaisiin kysyä selviääkö demokratia ilmiselvistä muutoshaasteita vai joudutaanko turvautumaan autoritäärisempään hallintoon yhteiskunnan koossa pitämiseksi. Olen perinteisesti luottanut kansanvaltaisen järjestelmän kykyyn selvitä eteen tulleista haasteista. Jotkut muut ovat eri kannalla.
Otetaanpa tähän alkuun muutama esimerkki hyvin erilaisista kansanvaltaan liittyvistä haasteista.
Viime aikoina on voimistunut kanta jonka mukaan ”kansa” on syyllinen odottamattomiin ja virheellisenä pidettyihin ratkaisuihin. Arvostelun keskiössä ovat kansanäänestystyyppiset tilanteet, jossa kansalaisille annetaan mahdollisuus tehdä kyllä/ei päätöksiä. Ison-Britannian brexit oli tällainen ”demokratiakoe”, johon monet pettyivät. Kansalaisten enemmistö äänesti odotusten vastaisesti EU-eron puolesta. Ihmiset eivät osanneet päättää oikein, kuului väite!
Sitten järjestettiin parlamenttivaalit – jälleen vähän kansanäänestystyyppisesti - jossa piti varmistaa valitun brexit-linjan pitävyys ja suoda hallitukselle liikkumatilaa reilulla paikkamarginaalilla. Jälleen kansa yllätti ja äänestystulos oli hämmentävä: kansalaiset eivät antaneet ylivoimaista valtakirjaa konservatiiveille, jota nämä olivat toivoneet ja jonka takia vaalit järjestettiin. Konservatiivi joutuivat hakemaan kumppanuutta muista puolueista pystyäkseen hallitsemaan. Jälleen kansa petti! Mitä oikeammalle puoluekartalla mennään sitä epäilyttävämmäksi koetaan kansan kyky valita oikein. Kokonaisuudessaan Britannian tapahtumat ovat esimerkki toimivasta demokratiasta. Siihen kuuluvat yllätykset. Kansanvallan perustukset eivät ole järkkyneet.
Entä mitä tapahtuu Ranskanmaalla? Vasemmisto ja oikeisto ovat kärsimässä tappion (vaaliprosessi on keskeneräinen) parlamenttivaaleissa. Mutta ei niitä voita populistitkaan. Kehiin on astunut uusi poliittinen puolue, Emmanuel Macronin ”Tasavalta liikkeelle”, joka liikkuu laajalla alueella poliittisen keskustan molemmin puolin. Vai pitääkö sanoa, että Macron toimii vanhan poliittisen kartan ulkopuolella? Kansalaiset ovat joka tapauksessa kyllästyneet vanhojen puolueiden kyvyttömyyteen ja haluavat uutta tilalle. Totta kai Emmanuel Macronin persoonalla on suuri vaikutus uuden liikkeen suosioon. Odotukset ovat korkealla. On tietenkin muistettava, että nyt ollaan vasta alussa: Macronillekin koittaa arki, jolloin veri vasta punnitaan.
Macronin puolue tai kansanliike on poliittinen koe, jonka onnistuminen jää nähtäväksi. Tässä tarkastelen asiaa kirjoitukseni teeman eli demokratian toteutumisen näkökulmasta. Ja mikä on johtopäätös? Mielestäni mieltä ylentävä! Kansanvallan piirissä oli mahdollista sallia/toteuttaa tällainen poliittinen mullistus, että uusi poliittinen voima – olematta populistinen – on syönyt kannatusta sekä vasemmalta, oikealta että populisteilta. Demokratia on näyttänyt jälleen voimansa.
Silti mieleen hiipii epäily, että myötäilläänkö tässä työnantajien ja vanhan eliitin tarkoitusperiä. Jotkut – todennäköisimmin pienituloiset - jäävät taas nuolemaan näppejään? Onko Macron lopulta vain raa´an kapitalismin asialla? Mutta se on jo toinen juttu.
Meillä Suomessa on Jussi Halla-ahon Pyrrhoksen voiton jälkeen meneillään oma pienimutoinen demokratian kestokykykokeilu. Halla-aholaiset lähtevät haastamaan perinteisten puolueiden demokratia-ajattelua. Varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari HS:n mukaan: ”Nyt perussuomalaiset siirtyy sille kartalle, jolta muutkin eurooppalaiset oikeistopopulistiset puolueet nousevat”. Näin mahtipontinen lausunto olisi edellyttänyt, että olisi oltu joltisenkin yksimielisiä tavoitteista. Näin ei ollut, kuten nyt tiedämme, vaan päinvastoin eri ryhmittymät eivät mahtuneet samaan puolueeseen.
Onko nyt vedettävä johtopäätös, että persujen ”yltiödemokraattinen” puheenjohtajan valintakokous päästi sisään saliin epädemokraattisia voimia, mikä johti katastrofaaliseen lopputulokseen? Vaikutelmalta ei voi välttyä.
Oliko Jyväskylän kokouksen jälkeisessä näytelmässä (uuden eduskuntaryhmän perustaminen) kysymys välillisen demokratian itsepuolustuksesta, joka astuu peliin, kun liikutaan vaarallisilla vesillä?
Meneillään on selittäjien markkinat. Tapahtuu ilmiö, jossa tietoaukot täytetään salaliittoteorioilla. Jälkiviisaus on parasta viisautta: tapahtumien kulku näyttää monien mielestä – jälkikäteen - niin selvältä, niin selvältä….
:::::::::::::::::::
Joka tapauksessa meillä on nyt pitkästä aikaa selkeästi oikeistolainen puolue, jolla on konservatiiviset arvot. Voisi sanoa, että jäljelle jääneet perussuomalaiset ovat tulkintani mukaan selvästi enemmän oikealla kuin vasemmistoliitto on vasemmalla.
Persujen arvosiirtymä näyttää päälle päin dramaattiselta, mutta on tietenkin vallinnut potentiaalisena puolueen sisällä jo pitkään pääsemättä täysimääräisesti esille. Tulppana on ollut Timo Soini! Demokratian kannalta ollaan nyt tilanteessa, jossa poliittinen järjestelmä joutuu varautumaan aggressiiviseen oppositiopolitiikkaan, joka taas merkinnee, että jatkossa persujen yhteistyökumppanit ovat vähissä.
Tainnuttaako kansanvaltainen järjestelmä äärioikeiston pyrinnöt? Juuri nyt näyttää Euroopan laajuisesti siltä, että populismin puhuri on tyyntymässä.
Yhdestä asiasta olen varma: jälleen kansanvaltainen järjestelmä tulee osoittamaan sopeutuvuutensa kävi miten kävi. Näin tulee käymään myös Yhdysvalloissa, jossa Trumpin viimeisin spektaakkeli eli kaikkien hallitusten jäsenten pohjoiskorealaistyyppinen uskollisuudenvala suorassa tv-lähetyksessä ylitti kaikki aiemmat demokratian alennustilat. Terve.
::::::::::::::::::
Demokratian kannatus näyttää olevan sukupolvikysymys. Tutkimusten mukaan nuoret keskimäärin ovat valmiita tinkimään demokratiasta vahvan johtajan suuntaan. Erityisesti vähän koulutusta saaneet ja työttömät ovat tätä mieltä. Johtopäätös ei ole kuitenkaan yleistettävissä kaikkiin nuoriin. Bernie Sandersin ja Jeremy Corbynin kannatus on kummunnut suurelta osin nuorten koulutettujen tai opiskelijoiden piiristä ja nämä ihmiset ovat liberaalin demokratian kannalla. Toivo siis elää, että nuori sukupolvi ei lähde mukaan autoritäärisen populismin tielle.
Usein ongelmana nähdään, että varsinkin puhtaassa kansanäänestyksessä otetaan kantaa johonkin muuhun kuin äänestyksen kohteena olevaan aiheeseen. Tämä riski on olemassa.
Virhe tehdään, kun kuvitellaan demokratiasta poikkeavat ratkaisut erillisiksi teräväreunaisiksi vaihtoehdoiksi. Esimerkiksi asiantuntijavalta ja autoritäärinen hallintomalli kuvataan usein selkeiksi vaihtoehdoiksi kansanvaltaiselle järjestelmälle. Tosiasiassa demokratia on sekoitus erilaisia hallinnoimistapoja. Juuri tämä on kansanvallan elinvoimaisuuden ytimessä, se on joustava. Demokraattinen koneisto käyttää asiantuntijoita lausunnonantajina, joiden perusteella käydään laaja keskustelu vaihtoehdoista. Ei päätäntävaltaa tarvitse silti luovuttaa asiantuntijoille. Autoritäärisyys tulee demokratian läpi, kun päättäväinen johtaja runnoo läpi päätöksiä jne. Demokratia on sekoitus eri tyyppisiä tapoja tehdä päätöksiä.
Välillinen demokratia ei rakenteeltaan ole myöskään mikään kansalaisten huutoäänestys, sillä välillisyys antaa sille suodattimen luonteen. Päätökset tehdään hyvässä järjestyksessä. Päätöksentekoprosessissa mukana olevat kansanedustajat ovat hyvin informoituja ja pystyvät tekemään osaavia päätöksiä.
Minun demokratiautopiaani kuuluu valistunut kansalaismielipide. Se on myönnettävä, että valistuksen tasossa on selviä puutteita, kun mietitään nykyisen kansalaismielipiteen tasoa. Netti on lisännyt harkitsematonta, välitöntä reagointia.
Jos saisin päättää, veisin koulujen opetusohjelmiin alakoulusta lähtien kansanvaltaiseen järjestelmään perehtymisen. Valmiudet osallistua keskusteluun eivät ole riittävät ylemmilläkään luokka-asteilla, tarvitaan edelleen koulutusta. Demokratialle tiedon saanti ja välittämisen vapaus ovat elämän ja kuoleman kysymyksiä. Valveutunut kansalaismielipide lähtee vankasta yleissivistyksestä eikä meillä ole nuorten ja lasten elämän alkupäähän tarjota parempaa tukea kuin kouluopetus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti