Tekoälyä oman älyn jatkeeksi

Tekoäly on päivän käsite. Siitä on syntynyt ihmelääke melkein mihin tahansa haasteeseen. Mutta ovatko odotukset jälleen kerran viritetty liian korkealle tasolle niin kuin monen muunkin uuden ilmiön kohdalla.

Tekoälyraportteja suolletaan nyt ulos liukuhihnalta. Osmo Soininvaaran johtaman ja työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän vastikään julkaistu raportti on nimeltään ”Tekoälyajan työ”. Siinä keskitytään työn ja yhteiskunnan muutokseen.

Business Finland käynnisti tammikuussa 2018 200 miljoonan euron ohjelman tekoälyn ja alustatalouden hyödyntämiseksi liiketoiminnassa, jossa yksi avainteemoista on ”oppivat käyttöliiyttymät”. Vielä on monia muitakin työstöpyrintöjä. Keskityn tässä itsekin tekoälyn tuoman muutoksen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin.

::::::::::::::

Paljon on puhuttu nykytyön katoamisesta ja uuden työn tulosta ”vanhan” tilalle. Soininvaaran raportin mukaan 15 prosenttia työpaikoista voi kadota vuoteen 2030 mennessä (McKinsey). Samaan aikaan tarvitaan valtava määrä koulutusta, jotta työntekijöiden taidot riittävät työn muuttuessa ”älykkäämmäksi”. Koulutustarve läpäisee suuren osan kansalaisista.

Tuleva työ vaatii ihmiseltä enemmän kuin nykyinen, koska tekoäly ja ihminen yhdessä ovat enemmän kuin nykyinen vaativakin työ. Tekoäly mullistaa terveydenhoitoa, kauppaa ja vaikkapa autonvalmistajien suunnittelemia autoja.

Puhutaan esimerkinomaisesti vaikkapa autoilusta. Soininvaara ennakoi robottiautoilun tuloa parin kolmen vuoden päähän. Epäilen, että silloin ei olla vielä kovin pitkällä. Aluksi turvallisuus on huolenaiheena, mutta myöhemmin mitä ilmeisimmin autoilun turvallisuutta voidaan automaation avulla lisätä. Autoilu muuttunee myös mukavammaksi, josta nykyiset mukautuvat vakionopeudensäätimet ja niiden ympärille rakentuvat auton automaattiset havaintokeinot tarjoavat esimakua.

Kehitys kehittyy nopeasti. Pankkipalveluissa eteneminen robotisaation suuntaan on nopeaa: tekoäly on oikeudenmukaisempi myöntämään lainoja kuin ihminen.

Soininvaara on hyvin optimistinen: ”maailmasta tulee paremmin toimiva”. Hän maalaa kuvaa maailmasta, jossa ihmiset ovat nykyistä joutilaampia. Koneet tekevät työt, eivätkä pidä taukoja. Mutta haluavatko läheskään kaikki ihmiset olla joutilaita?

Negatiivisena piirteenä uudessa uljaassa maailmassa on kontrollin kasvun mahdollisuus. Tarvitaan siis kontrollin kontrolloimista. Myös kansakunnan ikääntymisen tulisi olla tekoälyn soveltamisen fokuksessa. Miten huomioidaan vanhusten palvelutarpeet, jos työtä keventävät toimet kohdistuvat valtaosin aktiiviväestöön? Kuka pitää ikäihmisten puolta. Aavistuksia tulevasta yritin valaista muutaman viikon takaisessa blogissani, jossa teemani oli pankkimaailman ylijäämäihmiset. Pankkipalveluissa ei pitäisi unohtaa puolustuskyvyttömiä tai muutoin vajavaisin mahdollisuuksin toimivia. Yhteiskunnallisen polarisaation uhka on ilmeinen.

Monet ovat ennakoineet, että tekoälylle käy, kuten sähkölle aikanaan, eli ei pystytty arvioimana, mihin kaikkeen sähköä voidaan käyttää.

::::::::::::

Johtava tutkija Eveliina Saari toteaa T&Y -lehden tuoreessa kolumnissa ”Tekoäly tulee – pitäisikö meidän olla innoissamme?” , että tekoälyn soveltaminen leviää jokaiselle elämän alueelle. Saari kiinnittää huomiota siihen, että järjestelmien tulee saada valtavasti tietoa meistä ihmisistä, jotta niiden avulla voidaan toteuttaa tekoäly-yhteiskunta.

Saari toppuuttelee tutkimustuloksiin viitaten, että ”työn muutos ei ole yhtä nopea kuin teknologiset mahdollisuudet antavat ymmärtää”: työ ei katoa vaan muuttuu asteittain.

Yksi keskeisistä yhteiskunnallisista muutoksista, mitä on pohdittu liittyy matalan osaamistason ja huippuosaamistason tehtäviin. Työelämä ei polarisoidu, jos onnistutaan kouluttamaan keskitason osaajia tekoälyosaajiksi tai huippuammattilaisiksi ”ratkomaan ongelmia, joihin sovellukset eivät pysty”.

Eveliina Saari varoittaa, että mikäli nuorten työllistyminen jää digitaalisten alustojen tarjoamien keikkatöiden varaan, ”murtuu edellisen sukupolven käsitys työn tekemisestä”. Voidaan myös kysyä tuleeko digipalvelujen käyttötaidoista yhteiskuntaan osallistumisen edellytys. Saari vastaa myöntävästi.

Tarvitaan koodareita, mutta tarvitaan myös käyttöliittymäasiantuntijoita, ihmismielen arvoituksen pohtijoita.

:::::::::::::

Seurattuani läheltä nykymuotoisen ict-alan kehitystä useiden vuosikymmenien ajan (itse asiassa omassa työssäni otin käyttöön mikrotietokoneet vuodesta 1984 lähtien: Olivetti M24SP/Intel 8086), herää useita kysymyksiä vallitsevasta kehityksestä. Olin mukana työelämän digitalisoitumisen ensimmäisessä aallossa, joka alkoi 1980-luvulla ja kiihtyi sitten 1990-luvulla. Sen jälkeinen tasannevaihe on nyt muuttumassa uudeksi digiloikaksi, ainakin näin kuvitellaan.

Paraniko työn tuottavuus? Varmasti, mutta samalla myös työtä luotiin lisää (jotta sitä jälleen voitiin nopeuttaa automaattisen tietojenkäsittelyn avulla). Kalkkeerit ja sihteerin työt konekirjoitusvaiheineen poistuivat nopeasti ja tilalle tuli tekstinkäsittely, josta muotoutui, ei delegoinnin, vaan johdon oman työn väline.

Tekoäly saavuttaa ihmiset todennäköisesti hyvin eritahtisesti. Syntyy tietovajeita ja kaikkien mukana pitäminen muodostuu isoksi haasteeksi, jota optimistisissa tulevaisuuden arvioissa ei pystytä huomioimaan.

Itse asiassa yksilölliset erot, erot meidän ihmisten välillä paljastuvat uuden tekoälytekniikan koko kansakunnan läpäisevän ”kokeilun” seurauksena repivämmin kuin millään muulla tavalla. Tekoäly-yhteiskunnassa oman älyn käytön merkitys kasvaa ennenkuulumattomiin mittoihin.

Etenemmekö nopeimpien tahdissa? Huolehdimmeko kaikkien pysymisestä mukana? Minkälaiseksi muodostuu inhimillinen vuorovaikutus? Mahdollisuudet positiiviseen kehitykseen ovat niin suuret, että vain ihmisen oma ahne käyttäytyminen voi pilata sen.

:::::::::::

Soininvaaran työryhmä kiinnittää huomiota oleelliseen asiaan, kun puhuu uuden teknologian murroksen erilaisuudesta vanhoihin teknologiamurroksiin verrattuna. Aiemmin nimittäin matalapalkkainen työ korvautui kehittyneemmällä työllä (emme puhu enää sekatyömiehistä, sillä koneet ovat korvanneet tämän työntekijäryhmän) ja töistä tuli yhä useammin ”sisäsiistejä”. Nyt osa keskiluokasta ainakin Yhdysvaltain kaltaisessa polarisoituneessa yhteiskunnassa on vaarassa pudota sekä palkoissa että työtehtävissä alemmaksi. Osa tietysti – mutta pienempi osa – nousee asiantuntijatehtäviin.

On myös todettava, että johtavassa tai huippuasiantuntijatyössä nyt toimivat ihmiset eivät ole suojassa uuden teknologian korvaavuudelta. Uusi teknologia siis puree kaikkiin ihmisryhmiin, joka tekee tulevaisuuden arvioinnista vaikeaa. Kuitenkin voitaneen sanoa, että hyvä koulutus ja sitä seuraavat edistyneet työt sopeuttavat parhaiten tekoälymullistuksiin.

Soininvaaran ryhmän puolitosissaan esittämä toteamus , että jatkossa oppivelvollisuus jatkuu ainakin 65 ikävuoteen pitää paikkansa. Menisin vieläkin pidemmälle: tosiasia on, että itseopiskelen enemmän tällä hetkellä – yli 65 vuotiaana – kuin koskaan aiemmin.

Tulevaisuus on täällä nyt.

Tätä kirjoitettaessa katselen tulevaisuuden airuena pihalla parhaillaan pyörivää ruohonleikkuurobottia, uskollista palvelijaa, joka väsyessään käy itse lataamassa itsensä.