Kalevan kisat - dramatiikkaa voi olla ilman huipputuloksiakin

Olen näissä kirjoituksissani tuonut esille, että olen parantumaton yleisurheilufani. Kalevan kisoja olen seurannut vuodesta 1962 tai 1963 lähtien. Kiinnostus on toki aaltoillut, mutta ei koskaan hiipunut. Oli aikoja, jolloin tulokset olivat kansainvälisesti merkittäviä pelkästään kotimaisin voimin pidetyissä mestaruuskilpailuissa. Ne ajat ovat kuitenkin pääosin takanapäin.

Seurasin Jyväskylässä pidettyjä Kalevan kisoja urheilun draaman näkökulmasta. On hienoa nähdä kamppailuja, joissa ei nähdäkseni tarvitse jännittää doping-ongelman esille tuloa, vaan voidaan keskittyä kilvoitteluun terveeltä pohjalta.

Entä tulostaso? Se jää nykyisin usein vaatimattomaksi. Ihan esimerkin vuoksi kiekonheitossa Pentti Revon (ennätys: 59,44!) ja Niilo Hangasvaaran puolen vuosisadan takaiset parhaat tulokset riittäisivät nyt mitaleille, jopa kultaan saakka. Naisten 3000 metrin esteiden tuliterä maailmanennätys hätkähdytti verrattaessa sitä miesten juoksemiin aikoihin Jyväskylässä. Olen kuitenkin lopettanut hämmästelemisen ja yritän ottaa kisoista irti sen, mikä niissä on parasta.

Yksi dramatiikan ilmentymistä oli juuri 43-vuotiaan kiekonheittäjä Frantz Krugerin voitto kiekonheitossa 57-58 merin heitolla. Se on varmasti kiskaistu kaurapuuropohjalta. Takana historiassa ovat lähes tai yli 10 metriä pitemmät heitot 1970- ja 1980-luvuilta, ajalta jolloin käytettiin, mitä keinoja tahansa, jotta menestyttäisiin kansainvälisesti. Haastattelussa Kruger vaisusti - miltei nolona - selitteli tulostaan ja onnistumistaan kilpakumppaneihinsa nähden.

Krugerin ylivoimainen voitto tarjoaa dramatiikkaa epädramaattisen tulosurheilun muodossa. Tällaisia lajeja on nyt nähtävissä Kalevan kisoissa vaikka kuinka monta. Tuntuu kuin urheilun ulkomuseo tulisi tähän päivään.

Kaikki keski- ja pitkät matkat, useimmat heittolajit, osa hypyistä ovat esimerkkejä, joissa tulostaso on pudonnut dramaattisesti 1960- ja 1970-luvun (ja osin jopa 1950-luvun) tasolle. Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen eivät mitenkään voineet arvata, että näin tapahtuu. Ajatus viivähtää Olavien (Salonen, Salsola, Vuorisalo) menestyksen päivissä……Kaikki nuo tiilimurskaratojen sankarit taistelisivat voitosta Kalevan kisoissa tänä päivänä. Dramatiikkaa tämäkin.

Onko toista näin pahasti taantunutta urheilulajia olemassakaan? Toki vain ne lajit voidaan huomioida, joissa suoritusta mitataan sentein ja sekunnein. Mutta sivuutetaan tämä näkökulma tällä erää ja mennään itse kisojen mielenkiintoisimpiin tapahtumiin. Ajatellaanpa naisten 100 merin aitoja: ylivoimainen ennakkosuosikki, Nooralotta Neziri, jännittää tuloksensa puolesta, kolme muuta taas pääsystä EM-kisoihin. Lotta Harala, joka edustaa uutta itseään brändäävää urheilijaa markkinoilla jää kyynelehtien rannalle (varamiespaikka?), Reetta Hurske pajastaa poikkeuksellisesti suorituksensa jälkeisessä haastattelussa sietämättömän jännityksensä viimeisten viikkojen ajalta ennen kisaa ja Annimari Korten elämäntarina on kuin filmistä. Hienoa! Nooralotta Neziri tartuttaa jännittämisensä helposti penkkiurheilijaan omalla vapautuneella tyylillään.

Seuraava dramatiikan teema voisi olla ”Vanhan mestarin syrjäyttäminen”. Minna Nikkanen on hallinnut naisten seiväshyppyä kohta 10 vuotta. Täydet vuodet eivät kuitenkaan ehtineet täyttyä, kun nuori Wilma Murto katkaisi ketjun komealla tavalla. Murto oli teinitähti, jolta odotettiin suuria. Muistan kuinka hän Saksassa ylitti korkeuden 471. Taivas tuntui olevan rajana. Sitten alkoi loukkaantumiskierre, joka on pysäyttänyt niin monen muunkin lupaavan lahjakkuuden uran. Onneksi Murto näyttää toipuneen ja ainakin itselleni yllätykseksi ylitti 460, joka lupaa hyvää tuleville vuosille. Maailman huippu näyttää leijuvan noin 480 sentin korkeudessa.

”Takaisin huipulle” -teeman muunnelmaa edustaa Alisa Vainion uudelleen tuleminen näissä Kalevan kisoissa. Vainio on maksanut kalliin hinnan harjoittelun epäonnistumisesta ja selkeästä yliharjoittelusta. Mutta jälleen voidaan todeta, että lahjakkuus ei ole kadonnut tässä välillä mihinkään. Vainion juoksutyyli on maallikon mielestä verrattomasti kauniimpaa ja tehokkaampaa kuin muilla juoksijoilla. Viimeisen ripauksen tarjoaisi varmaan keskittyminen loppunopeuden kasvattamiseen.

Elmo Lakka oli keksinyt dramatiikkaa muidenkin puolesta kosimalla tyttöystäväänsä heti voittamansa pika-aitojen jälkeen. Eipä ole tullut moista vastaan aiemmin.

Tärkeitä ovat urheilijoihin liittyvät kertomukset. Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on tullut tunnetuksi aivan viime aikoina kovasta kritiikistään urheilun tukijärjestelmiä kohtaan. Häneltä oli lupa odottaa näyttöjä puheidensa väärtiksi. Kuinka ollakaan hän antoi näytön Kalevan kisoissa: Euroopan huipputaso lähestyy.

Oma lukunsa ovat Kähärän sisarukset. Iältään 16-18-vuotiaat sisarukset tarjoavat mahdollisuuden seurata urheilijan kehitystä. Ikäluokassaan he ovat jo huipulla ja tarjoavat kunnon vastuksen kotimaisille aikuishuipuille.

Miesten pituushypyssä on tilanne, joka uupuu useimmista lajeista: hyvistä hyppääjistä on runsauden pulaa. Valitettavasti erilaiset vaivat ovat estäneet murtautumisen Euroopan huipulle, vaikka siihen on ollut potentiaaliset mahdollisuudet. Pituushyppy on laji, jossa Euroopan huippu ei ole karannut sanokamme Pertti Pousin, Pentti Eskolan ja Rainer Steniuksen päivistä. Käydyissä Kalevan kisoissa Kristian Bäckin huipputuloksen esti lähinnä huono onni.

Kisojen viimeinen päivä oli tarkoitettu huipputulosten päiväksi (Helander, Lipsanen…). Näin ei käynyt, mutta jännitys tihentyi esimerkiksi korkeushyppyfinaalissa. Hieman hämmentyneenä kyllä seurasin loukkaantuneen Ella Junnila edesottamuksia, mutta asiaa tuntevat päättäköön.

Kalevan kisat ovat taas takanapäin, mutta loistava perinne ja hyvät kilpailut kannustavat jatkossakin seuraamaan kisoja.