Penkkiurheilijan havaintoja jalkapallon MM-kisoista

Elämme parhaillaan jalkapallon MM-kisojen huumaa….

Ensimmäiset hämärät muistikuvat minulla on vuoden 1962 MM-kisoista. Pele oli kisojen suuri sankari ja Brasilia uusi vuoden 1958 mestaruutensa.

Vuoden 1966 ja 1970 kisoissa penkkiurheilijan intoni oli korkeimmillaan. Senkin jälkeen olen seurannut EM- ja MM-kisoja enemmän tai vähemmän intensiivisesti.

Jalkapallon on muuttunut 50 vuodessa ”totaalisemmaksi” : kenttä on täyttynyt pitkistä jaloista ja käsistä (!). Pelaajien nopeus on kasvanut silmissä. Erikoistilanteiden merkitys maalien synnyssä on lisääntynyt ja syy voi olla juuri tuossa kentän ”täyttymisessä”. Normaaleja pelitilannemaaleja on yhä vaikeampi saada aikaan. En usko, että jalkapallon etu on erikoistilanteista syntyvien maalien jatkuva lisääntyminen.

Jostakin syystä pelataan usein ”nolla nollaa” tai ”yhtä nollaa”. Vastustajan puolustus yritetään murtaa yleensä hitailla hyökkäyksillä. Peli on junnaavaa, mutta ehkäpä tässä on näköharhaa mukana. Joku toinen voi nähdä asiat toisella tapaa. Brasilia on käyttänyt ehkä innokkaimmin nopeita vastahyökkäyksiä, joissa pallo yritetään pelata vastustajan puolustusmuurin taakse.

Tilastollinen termi ”packing” kuvaa, miten hyvin joukkue on onnistunut vastustajien puolustuksen ohituksissa. Kysymys on siis vastustajan ohitettujen pelaajien suhteesta oman joukkueen ohitettuihin pelaajiin. Tästä tullee pysyvä tilastomenetelmä pelien analysointiin.

Positiivisena asiana on sanottava, että henkilökohtainen taituruus on kasvanut. Messin ja Ronaldon kaltaisia pelaajia on vaikeaa verrata menneiden aikojen Peleen, mutta ainakin vikkelyys, reagointikyky ja irtiotot vastustajasta herättävät taituruudessaan huomiota tänä päivänä. Samalla, kun peli on muuttunut kollektiivisemmaksi erottuvat huiput yhä selkeämmin joukosta. Parhaiten kehitys tule esille seurajoukkueiden pelissä. Niiden merkitys on kasvanut ja perinteisten maaottelujen merkitys vähentynyt. MM-kisat ja EM-kisat ovat sitten erikseen.

Minua jalkapallo kiinnostaa tänä päivänä enemmänkin yhteiskunnallisena ilmiönä. Fani-kuluttuuri on toki muuttunut vuosikymmenien kuluessa. Välillä näytti, että jalkapallolla oli yhteiskunnallisen pahoinvoinnin purkautumiskanavana suuri merkitys. Nyt tilanne on tasaantunut.

::::::::::::::

Huippujalkapalloilijat pelaavat hurjien paineiden alla. Onko heillä henkisiä valmiuksia kohdata heihin asetetut paineet? Fanit ja media kokevat onnistumiset ja epäonnistumiset äärimmäisen tunnevaltaisesti. Sirkus ja markkinat pelaajien ympärillä ovat kasvaneet mielettömästi. Pelaajien palkkiot ovat karanneet sfääreihin. Koko bisnes on kasvanut ja kasvu on sallinut esimerkiksi palkkioiden ylilyönnit.

Onko jalkapallo saanut elämää suuremman merkityksen? Joskus tuntuu siltä, että se on joidenkin osalta tärkein asia elämässä. Ehkä se on positiivisesti ajatellen varaventtiili liikojen höyryjen päästämiseksi pois omasta päästä. Huonoimmillaan peli on kansallismielisyyden kärjistäjä.

Aggressiot valmentajia ja pelaajia kohtaan ovat nettivyörytyksessä säälimättömiä. Tässä mielessä on syytä huoleen. Otetaanko jalkapallo kuoleman vakavasti?

Pelien loistokkuutta alentavat tietyt sivuilmiöt kuten rangaistusten kalastelu, joka ilmenee tekaistuina kieriskelyinä muka loukkaantumisen seurauksena (Neymar ottelussa Meksiko-Brasilia!). Monesti on vaikeaa erottaa todellisia loukkaantumisia teeskennellyistä. Samoin rangaistusalueen rajojen sisällä tapahtuva nojailu vastustajaan siinä toivossa, että ”noja” häviää ja voi näyttävästi kaatua antavat pelistä epärehellisen kuvan. Pelissä on korostunut rankkarien ja vaparien kalastelu, vaikka ei siitä oltu vapaita 1960-luvullakaan.

Useimmat katsojat odottavat ennakkoon suurimpien taitureiden näytöksiä kisoissa. Pelattaessa maailman parhaita vastaan liikkumatila on kuitenkin vähissä ja urotekoihin ei avaudu sellaisia mahdollisuuksia kuin seurajoukkuepeleissä keskinkertaisempia vastustajia kohtaan. Tulee myös mieleen, että esimerkiksi Messiä ei peluuteta oikein vai onko niin, että seurajoukkuepeleissä hänelle rakennetaan pelaajaverkosto, joka ruokkii taituria systemaattisesti. Maajoukkueessa on kilpailevia taitureita omassa joukkueessa.

Videotuomarin käyttö on mielestäni askel eteenpäin kohtuullisesti käytettynä. Pelitilanteiden nopeus on tehnyt välttämättömäksi teknologian käyttöönoton Tekniikan kehittyminen on mahdollistanut maali- ym. tilanteiden paremman tarkistamisen. Konservatiivisessa jalkapallossa uusi tekniikka on otettu käyttöön kovin myöhään. Pelin pitenemistä ei voi käyttää tekosyynä videokuvauksen vastustamiseen, sillä otteluissa tapahtuu joka tapauksessa loukkaantumisten ym. syiden takia runsaasti viivästymiä. Nyt esille tulleet tulkinnanvaraisuudet johtuvat pääosin siitä, että ihminen – ei kuvaustekniikka - viime kädessä toimii tuomarina. Esimerkkinä voisi tässä käyttää käsivirhettä, jotka tuomitaan mielestäni rikkeeksi aivan liian helposti. Nopeat tilanteet aiheuttavat tahattomia virheitä tiheään. Kädellä tulisi olla selvästi palloa ”ohjaava” vaikutus, jotta esimerkiksi rangaistuslaukaus voitaisiin tuomita. Kysymys ei siis ole videokameran kuvasta vaan tuomariston tulkinnasta.

Seuraava uudistus voisi olla jatkoajan pelaaminen pienennetyillä kokoonpanoilla jääkiekon tapaan, jotta ratkaisut saataisiin aikaan pelaamalla. Epäilen, että lajin vanhoilliset päättäjät eivät hevillä lähde tähän mukaan.

Nyt pelattavissa kisoissa on herättänyt huomiota useimpien pelien tasaisuus. Tasokas jalkapallo-osaaminen on levinnyt laajalle ja etukäteen selviä otteluja on yhä vähemmän. Päinvastoin kisoissa on syntynyt odottamattomia yllätyksiä, kuten Saksan putoaminen. Kaiken kaikkiaan uskon, että näissäkin kisoissa suurin voittaja on jalkapallo.

Kisat ovat tätä kirjoitettaessa vaiheessa, jossa kahdeksan joukkuetta on vielä mukana.