Paavo Nurmi urheilukolumnistina

 

 Urheilukirjailija Erkki Vettenniemi kokosi suurjuoksija Paavo Nurmen toimimisesta urheilu-uransa aikana  urheiluesseistinä kirjan, joka ilmestyi vuonna 2010: ”Täpärin voittoni ja muita kirjoituksia” (Teos, 2010). Vettenranta vastaa johdantotekstistä ja taustoittavista kommenteista. Jostakin syystä luin kirjan vasta nyt. Paavo Nurmen kiehtova urheilija- ja siviilipersoona on aina kiinnostanut minua. Tässä keskityn pelkästään Nurmen urheilulliseen puoleen, ennen kaikkea hänen älyllisen kapasiteettinsa erittelyyn.

Jo se, että hiljaisena miehenä tunnettu suurjuoksija paljastui urheilu-uransa aikana sujuvasanaiseksi  kolumnistiksi on yllätys niille, jotka eivät ole tunteneet ennalta asiaa. Nurmesta ja hänen vähäsanaisuudestaan kiertää rutkasti juttuja. Nurmi jatkaa niitä tyylilleen uskollisena tässäkin kirjassa todeten ironisesti, että julkisuudessa  ja kotosalla olemisesta hänet erottaa se, että kotona ollessaan hän – omien sanojensa mukaan - oli vielä hiljaisempi kuin ihmisten ilmoilla! Kun Pekka Tiilikainen yritti saada hänestä haastattelun urheilusuuruuden merkkipäivänä, Nurmi totesi ”ota joku toinen”. Ikään kuin hänelle olisi ollut vaihtoehto. Kerran Nurmen ollessa palaamassa Amerikasta tai  lähtemässä Amerikkaan lehtimiehet saivat vihiä hänen saapumisestaan satamaan  ja kiirehtivät paikalle ennen kello viittä aamuyöllä Nurmi ilmoitti,  ettei anna haastattelua, mutta lisäsi sitten lohduttavasti: ”Annan kyllä suuren arvon, että olette saapuneet paikalle minun takiani näin aamuvarhaisella”.

Nurmi ei ollut mikään ”lanttupää”, kuten eräs Nurmen hyvin tuntenut urheilu-uran kommentoija totesi. Hän oli taiteenkerääjä, menestyvä grynderi, suursijoittaja ja aikaansaava valmentaja 1930-luvulta lähtien monen muun asian ohella.

Urheilu-uransa kommentaattoriksi hän lupautui vasta monien suostuttelujen jälkeen. Takapiruna toimi Tahko Pihkala. Kirjassa julkaistut tekstit ovat 1920- ja 30-luvuilta enkä ole niitä tässä kirjoituksessa pistänyt aikajärjestykseen. Jo Nurmen suostuminen tehtävään oli saavutus, kun muistaa, kuinka hän vanhoilla päivillään - iän tuomalla karheudella - tokaisi, ettei urheilumaineella ole arvoa edes mädäntyneen puolukan vertaa! Toista on taiteen arvo, hän lisäsi täysin epäoikeudenmukaisesti itseään kohtaan.

Paavo Nurmen kirjoitukset sisältävät kertomuksia mm. hänen urheilu-urastaan, lapsuus- ja nuoruusmuistoista ja matkoistaan. Nurmen kirjoitustyyli on analyyttinen ja omia tuntemuksia erittelevä.  Vettenniemi totea, että Nurmen kirjoitukset eivät sisältäneet paatoksellista urheilupropagandaa, kuten tapahtui monien muiden kirjoittajien kohdalla. Keskityn ohessa Nurmen kirjoitusten omasta mielestäni kaikkein kiinnostavimpiin teemoihin.

Kirjan kuudennessa luvussa ”Juoksujen ennätykset ja niiden parantamismahdollisuudet” Nurmi kokeilee tulevien ennätysten ennustajan lahjojaan ja erehtyy karkeasti kuten niin moni ennen häntä ja hänen jälkeensä.

”Mailin ennätysten raja on jossakin 4.04 seutuvilla”, toteaa Nurmi. Tosiasiassa Roger Bannister juoksi ensimmäisen  ”haamumailin” (alle 4 minuuttia) jo vuonna 1954. Tämän päivän keskitason kansallisille mailerikyvyille 4 minuutin aika ei ole suuri haaste. Nykyinen maailmanennätys on 3.43,13 (Hicham el-Guerrouj). Se on hurja aika Nurmen aikoihin tai mihin tahansa verrattuna ja osoittaa, miten vaikeaa inhimillisen suorituskyvyn ylärajaa on arvioida. Vanhojen ja nykyisten aikojen vertailussa tulisi huomioida juoksijoiden nykyään parempi fysiikka, paremmat harjoitusmenetelmät, kovempi keskinäinen kilpailu sekä esimerkiksi juoksualustojen ja juoksujalkineiden ym. varusteiden kehittyminen. Nurmi myös huomioi jo 20-luvun kirjoituksissaan ”edeltäjän” (nykyisin ”jänis” tai ”pace”)  merkityksen juoksujen vauhdittajana, jota Nurmi ei tunnu hyväksyvän vertailukelpoiseksi suoritukseksi reilulle mies miestä vastaan kilpailulle. Tänä päivänä ei juosta käytännöllisesti katsottuna yhtään ennätystä ilman jänistä.  Nurmi on oikeilla jäljillä arvioidessaan jänisten mukanaan tuomien ennätysparannusten merkityksen. Kaiken kaikkiaan juoksuajoissa pitäisi verrata aikalaisten aikoja ja suorituksia keskenään, ei eri aikojen suorituksia.

Kaiken kaikkiaan Nurmi oli arvioissaan yhtä sidottu ajan kahleisiin kuin kuka muu tahansa!

Verratessaan kilpailutilannetta ja eri juoksijoiden vahvuuksia, hän päätyy lyhyeen luetteloon kovimmista kilpailijoista, joita ovat Wide, Pelzer, Ray ja Larva. Tämä jälkeen hän pohtii eri juoksijoiden vahvuuksia ja heikkouksia. Analyysi ulottuu eri juoksijoiden kehon arviointiin (jalkatyö, yläruumis, käsien käyttö). Taktinen kyky, hermoherkkyys  ja jopa onnen merkitys joutuvat puntariin. Nurmella oli pokkaa käyttää tärkeissä juoksuissa ulkopuolisia avustajia (ajanottajia ym.). On selvää, että Nurmi oli paitsi fyysisesti niin myös henkisiltä ominaisuuksiltaan muiden kilpailijoiden yläpuolella. Hänen juoksuun valmistautumisensa oli parhaimmillaan vähintään puolitieteellistä analysointia.

Nurmi oli kilpailukykynsä arvioinnissa realisti. Vain mitattu ja analysoitu tieto kelpasivat. Mielenkiintoinen on hänen oma  arvionsa omasta suorituskyvystään:  ”En ole osannut …..ajoissa puristaa ennätyksiä niin alas kuin mahdollisuudet antoivat myöten”, ts. hän osin ylivoimaisuutensa johdosta tyytyi ”riittävään” juoksuvoimaan voittaakseen kilpailuja. Ennätykset syntyivät, jos olivat syntyäkseen. Toisella tapaa asennoitumalla hän olisi pystynyt  paljonkin parempiin aikoihin. Allekirjoitan tämän argumentin täysin.

Nurmi harrasti älyllistä leikittelyä yhdistelemällä eri juoksijoiden piirteitä - silloin, kun he olivat parhaimmillaan - löytääkseen ihannejuoksijan ominaisuudet. Liioin hän ei kaihtanut teoreettista pohdiskelua suunnitella maratonjuoksua siten, että juoksun rakenne olisi optimaalinen. Silloinen huippuaika olisi näin tehden ollut Nurmen mielestä pelkkää paperia.

Nurmi poikkeaa myös  omalta vahvuusalueeltaan arvioiden 400 ja 800 metrin juoksijoita ja tehden senkin tasokkaasti. Kaiken kaikkiaan Nurmi näyttää pyrkineen hyvään yleissivistyksen kaikki yleisurheilulajit huomioiden. Epäilemättä tämä oli yksi hänen itseluottamuksensa pilari. Hän tiesi kaikesta jotakin ja parhaassa tapauksessa kaiken oleellisen joistakin avainasioista. Muilla ei ollut näin älyllistä suhtautumista urheiluun.

Nurmessa luultavasti yhtyivät ihanteellisella tavalla sopiva määrä oman kehon kuuntelua, ihmisen fysionomian perusteiden tuntemusta, erittelykykyä ja itsevarmuutta.

Itsevarmuuden osoituksena hän ilmoitti etukäteen : ”(Los Angelesin olympiakisojen) 5000 metrin kultamitalin voittaa suomalainen Lauri Lehtinen (niin kuin voittikin).

::::::::::::::::::::::::::::::

Nurmi teki kuuluisan Amerikan matkansa 1920-luvun puolessa välissä. Nurmi harjoitteli – kuntonsa säilyttääkseen - osin salassa laivan kannella menomatkalla epäsuotuisissa olosuhteissa.

Kuitenkin Nurmea tyydytti se, että hän saapui uudelle manterelle kuukautta ennen ensimmäistä starttia. Amerikkalaiset toisenlaisin tarkoituksiin suunnitellut sisäradat vaihtelivat pituudeltaan 80 meristä 200 metriin, jotka jyrkkine kaarteineen vaativat totuttelua paljon enemmän kuin mihin Nurmi oli varautunut. Silti maailman paras kestävyysjuoksija tottui pikaisesti oloihin suuren veden takana. Itse asiassa Nurmi jopa tykästyi puuratoihin ja oppi niiden niksit nopeasti.

Ensimmäinen kilpailu käytiin 6.1.2025. Kilpailuruljanssi vierähti käyntiin New Yorkin Madison Square Gardenista jatkuen Chicagossa. Kaiken kaikkiaan kilpailuja oli sisällä 45 (!) ja ulkona 10 kappaletta. Kun tasoituskilpailuja ei lasketa, hän hävisi vain kahdesti. Kilpailut tapahtuivat melkoisen hullabaloon keskellä, oli soittokuntaa, yleisön ulvontaa, ja monta tapahtumaa yhtaikaa. Samalla Nurmi tutustui amerikkalaiseen urheilukeskeiseen yliopistomaailmaan.  

:::::::::::::::::::::::::

Paavo Nurmi korvasi osin niukan puhumisen kirjoittamalla kommentaareja. Se oli myös keino tarkasti ilmaista ajatuksiaan avaamatta suuta. Nurmesta on sanottu, että jos hän olisi saanut koulutusta, hänestä olisi kehittynyt merkittävä urheilukirjoittaja.

Kritisoiko Nurmi harjoitusmenetelmiään? Kyllä, hän piti niitä liian kestävyyspainotteisina. Nurmen aktiiviaikoina harrastettiin (vaahtopää)kävelyä merkittävänä osana harjoittelua 1910-luvulta lähtien. Nurmi ymmärsi liian myöhään, että huippujuoksijaksi kehitytään vain juoksemalla.

Suurjuoksija Paavo Nurmi tuli kuuluisaksi kellostaan, jota hän piti mukanaan juostessaan. Selitys oli yksinkertainen:  hän oppi käyttämään kelloa, kun Pariisin olympiakisoissa ei näytetty lainkaan väliaikoja.

En malta olla tässäkään toistamasta Urho Kekkosen muistopuhetta, kun aika jätti Nurmen lopullisesti: ”Minulla on se kuva, että Nurmi, jolla oli niin loistava menestys sekä urheilukentillä että siviilielämässään, ei ollut mikään onnellinen ihminen. Hän oli sulkeutunut epäluuloinen ja yksinäinen. Mutta hän oli itse valinnut osansa. Vai valitsiko hänen luonteensa hänelle yksinäisen  ihmisen osan ?” Ihan näin rehellisiä ei yleensä olla väistämättömän tapahduttua.

Nurmi piti sisimpänsä arvoituksena. Hän saattoi olla julkisuudessa tyly, mutta toisaalta toiset tarinat kertovat, että pienessä piirissä hän saattoi olla puhelias, jopa humoristinen.