Suomen Yrittäjät lanseerasi pari kolme vuotta sitten käsitteen Yrittäjyysvaikutusten arviointi (myös yritysvaikutusten arviointi -nimeä käytetään). Tavoitteena on arvioida, miten kunnan palvelujen tuottaminen onnistuisi optimaalisella tavalla. Luonnollisesti tässä ajatuksessa on myös edunvalvontanäkökohta. Suomen Yrittäjät halusivat asettaa kyseenalaiseksi massiivisen palvelujen tuottamisen kunnan omana työnä ja kannustaa kuntia tuottamaan palvelut yritysten avulla.
Huomasin henkilökohtaisestikin työssäni, että yrittäjyysvaikutusajattelun omaksuminen kunnassa on ponnistelujen takana. Kunnassa tällaiset ehdotukset hoidetaan siten, että ne ikään kuin uppoavat organisaatioon. Uutta ajatusta ei tyrmätä, mutta sitä ”käsitellään”. Kukaan ei suoranaisesti vastusta. Kunnan virkamiehien päälle kaatuu lukemattomia eri tehtäviä. On syntynyt tietty vastenmielisyys taas kerran pohtia jotain uutta eksoottiseksi koettua asiaa. Erityisesti silmätikkuna ovat projektit. Niihin ollaan monesti täysin tympääntyneitä. Tietenkin virkamiesten kanta vaihtelee. Uudet virkamiehet, joilla olisi intoa tehdä uusia asioita saattavat kohdata kyynisen asenteen vanhemmilta viranhaltijoilta. Kun kunnan virkamieskunta vanhenee - kuten me suomalaiset yleensäkin - saattaa kyynisyys lisääntyä.
Tähän mielipideilmastoon yritetään siis iskostaa yrittäjyysvaikutusten arviointia. Otan tässä hieman laajemman näkökulman asiaan kuin mitä Suomen Yrittäjät ehkä alunperin ajattelivat. Tavoittelen näkökulmassa neutraalisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mahdollismman aidosti pohditaan mikä tuottamistapa (kunta itse, kuntakonsernin sisäinen järjestely, pk-yritykset, suuret kotimaiset tai globaalit yritykset, osuuskunnat….) on paras.
Kunnan virkamiesten tuottamana palvelu on kokemukseni mukaan useimiten ”pomminvarmaa”. Se on ehkä hiukan mielikuvituksetonta, mutta kuitenkin varmaa. Kunnan palvelutuotantoa sanotaan usein byrokraattiseksi. En kuitenkaan usko, että se johtuu palvelua tuottavista henkilöistä, vaan edustuksellisesta demokratiasta. Halutaan varmistaa, että palvelua tuotetaan oikeudenmmukaisesti, tasapuolisesti jne. Demokratiaan kuuluu tietty annos byrokratiaa.
Usein huomaa sellaisen väärinkäsityksen, että kilvoittelu paremman palvelun puolesta on yritysten yksinoikeus. Käsitys on väärä. Olen tavannut lukemattoman määrän kunnan virkamiehiä, joilla riittää kunnianhimoa ja innovatiivisuutta. Se vaara, mikä kunnassa uhkaa on rutiini. Rutiini on hyvä (niin kuin on byrokratiakin oikein käsitettynä), koska se parhaimmillaan tarkoittaa tasaista ja tasalaatuista palveluvirtaa. Huonoksi se muuttuu, kun vanhat tavat iskostuvat niin perusteellisesti palvelutuotantoon, että uusia näkökulmia vastustetaan.
Yrittäjyysvaikutusten arviointi tarkoittaa esim. palvelun suorittamisen työllistämisvaikutusten arviointia, palvelun hintaa ja palvelun laatua. On selvää, että monissa tapauksissa yritysten tuottama palvelu on erittäin kilpailukykykyistä. Silloin palvelu kannattaa ulkoistaa. Vaikka käytänkin nimeä yrittäjyysvaikutusten arviointi tarkoitan jäljempänä oikeastaan ”palvelujen tuottamistapavaikutusten arviointia”. Asia on monimutkainen. Sen takia pohtimiseen kannattaa uhrata aikaa.
Viime aikoina on huomiota herättänyt palvelujen ulkoistaminen esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimessa. Alun perin palvelu on ulkoistettu pk-yrityksille. Lopputuloksena on kuitenkin palvelun liukuminen suurelle kansainväliselle yritykselle. Suuret yritykset ovat ostaneet kasapäin pieniä pois markinoilta. Oliko tämä tilaajan tarkoitus ? Tässä yrittäjyysvaikutusten arvionti on oiva väline. Tästä ne vaikeudet nimittäin vasta alkavatkin. Jos tarkoitus ei ole katsoa sormien läpi palvelujen siirtymistä isoille yrityksille, jotka konsernin sisäisten siirtohinnoittelumenettelyjen avulla (kts. blogikirjoitukseni ”Häntä heiluttaa koiraa”, ”Uhkaako meitä hyvinvointiteollinen kompleksi ?” ja ”Kuntapalvelujen tuotanto valinkauhassa”) eivät maksa veroja palvelun toteuttamismaahan ja -kuntaan, ollaankin hankalassa välikädessä. Usein väitetään, että EU-kilpailusäännöt estävät veroja välttelevän suuryrityksen poissulkemisen kilpailutuksesta. Tosiasissa EU:ssakin tätä ongelmaa on pohdittu, mutta asia etenee tavan mukaan hitaasti.
Massiivinen palveluntuotanto kunnan oman palvelutuotannon ulkopuolella on iso haaste vastattavaksi. Mikä on arvokkain osa palvelua tai teollista tuotantoa Suomessa ulkomaisten suuryrityksen kannalta ? Konepajateollisuus ? Ei ! Kaivosteollisuus ? Ei ! Mielestäni oikea vastaus on hyvinvointipalvelut. Se on riittävän massiivinen palvelualue, että palvelun tuottaminen tappiollakin esim. viisi ensimmäistä vuotta on järkevää. Kunta saa aluksi näennäisesti etua muita palveluntuotantotapoja alemmasta hinnasta, mutta lopputulema voi olla kallis. Jos ulkoistettava palvelu on laaja-alaista heiluttaako häntä koiraa ?
Olen miettinyt, mihin hyvinvointipalvelujen massiivista tuotantoa voisi verrata. Aseteollisuus on yksi vertailukohta. Hyvinvointipalvelujen kilpavarustelu voi johtaa eräänlaiseen hyvinvointiteolliseen kompleksiin. Kompleksi on iso ulkomainen konserni tai konsernijoukko, joka käyttää kaikkia keinoja säilyttääkseen kerran saamansa palvelun hallussaan. Hyvinvointiteollisen kompleksin (vrt. Military Industrial Complex) vaikutus saattaa jossain vaiheessa näkyä korruption lisääntymisenä. Itse asiassa pidän tätä todennäköisenä. Helsingissä vilisee jossain vaiheessa suuryritysten lobbareita.
Tietenkin palvelutuotanto esim kymmenien pk-yritysten toimesta yhdelle kunnalle on sekin haaste. Jo yksinkertaisesti sopimusten kokonaisuuden hallinta saattaa pätkiä. Miten saadaan laadunvalvonta riittävän tehokkaaksi ? On myös ilmennyt tapauksia, joissa eettiset periaatteet saattavat notkua, kun palkkauksessa ei noudateta samoja pelisääntöjä kuin kunnassa. On siis tärkeää löyttää sopiva suhde kunnan ja yritysten (ja muiden tahojen) tuottaman palvelun välillä.
Palvelut tahtovat maksaa liikaa. Taustalla on tietenkin valtion ja kuntien ainainen rahapula. Väestön vanhetessa tilanne vaikeutuu edelleen. Palvelujen tuottamisratkaisuja ei kannata tehdä paniikissa ikään kuin vaihtoehtoja ei olisi. Toisella puolella on hyvinvointiyhteiskunnan kiistämättömät edut historiallisesti tarkasteltuna. Jos mietitään Etelä-Euroopan valtioita, niin niiden järjestelmä ei ole hyvinvointiyhteiskunta; se muistuttaa hyväksikäyttöyhteiskuntaa. Tämä suunta ei ole Suomen suunta. Luopuminen nykyisestä pääosin kuntavetoisesta palvelutuotantomallista on uhkarohkeaa. Rahapulan ei saisi ohjata liiaksi päätöksentekoa. Viime kädessä itse taipuisin kuitenkin maksamaan, kunhan kansanvalta uudistuu samaan aikaan riittävästi.
Kuntien organisaatioiden kokoa ja tuotannon tehokkuutta arvioitaessa on tietenkin muistettav a, että vastaavankokoiset yksityiset yritykset painivat hyvin samanlaisten ongelmien parissa. Miten välttää liiallista byrokratiaa, palvelutehottomuutta ? Kunta ei ole konepaja. Tuottavuuskehitystä arvioidaan usein heppoisin perustein vertaamalla kunnan palvelutuotantoa teollisuuteen. Vaikka tämä näkökokohta onkin varteenotettava, on julkisen sektorin ICT-järjestelmissä selkeitä puutteita esim. pilvipalveluiden käyttöönotossa.
Pitäisikö kuntien palvelutuotanto sittenkin räjäyttää ja koota sirpaleista ”uusi kunta” . Infrastruktuuri on sekin suunniteltu ja toteutettu osittain muinaisina aikoina. Nykyinen tapa tehdä asteittaisia korjauksia on hidas ja vaivalloinen tie. Ja maksaako se vaivan ? Kuntien nyt luottamustehtäviin astuvat valtuutetut ovat tosi kovien haasteiden edessä. Samoin tietenkin kuntien virkamiehetkin.
Yrittäjyysvaikutusten arviointi neutraalissa mielessä on siis äärimmäisen tärkeä väline arvioitaessa kunnan palvelujen tuotantotapoja. Uusien valtuustojen kokoontuessa sen pitäisi olla agendan kärkipäässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti