Neuvostoliiton aikana väitetysti mielipiteet yhtenäistettiin. Kävi käsky kohdistaa vihamielisyys (tai ystävyys) johonkin tiettyyn tahoon. Ihan näin yksioikoinen tilanne ei ollut, sillä johdon mielipide-eroja kyllä oli, niistä ei vain kerrottu. Ulospäin jäi kuitenkin vaikutelma, että koko kansakunta oli ideologisesti ryhmittynyt samalle kannalle.
Tänä päivänä Venäjällä ei ole sosialistista ideologiaa katalysaattorina. Onkin sanottava, että monet asiat jotka tuntuivat liittyvän sosialistiseen järjestelmään eivät siihen liittyneet. Historian pitkä linja ulottuu ensimmäisestä Venäjästä (ennen 1917) Neuvostoliiton kautta toiseen Venäjään (alkaen 1990). Hyvin monet asiat olivat ja ovat syvällä venäläisessä sielunmaisemassa eikä niillä ole mitään tekemistä sosialismin kanssa.
Venäjän mystiseen maailmaan on aina liittynyt taikauskoisuus. Se on toisaalta yllättävää, koska uskon kansansivistystyön olevan Venäjällä suhteellisen korkealla tasolla. Taikauskoisuuden juuria onkin haettava syvemmältä venäläisyydestä.
Taikauskoa tai siihen läheisesti liittyvää salaliittolaisuutta on edelleen, muodot vain ovat nykyaikaistuneet. Muutoin ei ole käsitettävissä, miksi ns. huoltajuuskiistan ylilyönnit lehdistössä ja tavallisen kansan parissa ovat olleet niin räikeitä. Käsittämättömien liioittelujen alasampumisessa onkin töitä. Massiivinen propagandavyörytys saadaan tänäkin päivänä kohdistettua melkein mihin tahansa haluttuun kohteeseen.
Venäjällä on kyllä kärkäs oppositio, mutta sen ääni ei näytä kuuluvan huoltajuuskiistan tyyppisissä asioissa. Vai ollaanko oppositiossa samaa mieltä nähdyn ja kuullun propagandan kanssa ?
Venäjällä ja Yhdysvalloissa on eräs yhteinen piirre: molemmissa maissa luottamus viranomaisiin on heiveröisellä pohjalla. Kerroin amerikkalaisten suhteesta hallitukseen ja viranomaisiin kirjoituksessani ”Kahden tulen välissä”. Heikko luottamus ilmenee esimerkiksi siten, että kun viranomainen käynnistää onnettomuustutkinnan niin kansalaiset ensimmäisenä epäilevät viranomaisten peittelevän onnettomuuden todellisia syitä. WTC-tornien tuhoutuminen näyttää salaliittoteorioiden mukaan johtuvan melkein mistä muusta tahansa paitsi ei lentokoneiden törmäyksestä. Myös Venäjällä salaliittoteoriat rehottavat.
Merkillistä tässä on se, että molemmat kansakunnat pitävät itseään luojan luomina kansoina: amerikkalaiset pitävät muitta mutkitta itseään maailman mahtavimpana kansakuntana. Kuitenkin itsetunto on omituisen heikolla tolalla. McCarthy jahtasi aikanaan noin 2000 kommunistia: ”one communist in the university is one communist too many”.
Mistä tällainen kansakunnan itsetunnon heikkous johtuu ? Ykkössyynä pitäisin tarvetta pitää hajanainen kansakunta eheänä. Täytyy löytää jokin ulkoinen vihollinen - kuviteltu tai todellinen - jota vastaan taistella. Kun kommunismi tuhoutui tuli pieniä vaikeuksia vihollisen löytämisessä. Onneksi terroristit pelastivat tilanteen. Oli jälleen mahdollisuus kohdistaa antipatia ja viha johonkin rajattuun kohteeseen. Onko kysymys myös suuren kansakunnan sisäänpäinlämpiävyydestä ? Kun on riittävän iso, keskittyy suuri osa huomiosta oman olemisen ympärille. Amerikkalaisissa dummies -videoissa irvaillaan kansalaisten yleissivistyksen puutteille etenkin maantiedossa. Valtion ulkoiset suhteet ovat pienen eliitin asia.
Varsinkin Yhdysvaltain konservatiivit suhtautuvat lähes vainoharhaisesti ”isoon hallitukseen”. Vihollinen löytyy siis sekä ulkoa että kansakunnan sisältä. Molempi pahempi, molempi parempi.
Miten suhtautua järkiperäisesti Venäjän irrationaalisiin olosuhteisiin ? Tähän ovat suomalaiset törmänneet viime aikoina Venäjällä. Vaatii melkoisesti sinnikkyyttä pitää pää kylmänä. Jos kysymys on venäläisten kostosta jonkin syyn perusteella, on peiliin katsominen tietenkin paikallaan.
Viime kädessä on kysymys siitä, että kansakuntien - varsinkin naapurien - suhteet eivät voi säilyä loputtomiin vakiona. On totuttava siihen, että välillä menee huonommin. Kun suuret asiat ovat kunnossa, voidaan joistakin pienemmistä kränätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti