Michael Lewis on tuottelias taloutta käsittelevien kirjojen kirjoittaja. Menestys Amazonin bestseller-listalla on ollut ja on edelleen vaikuttava. Hänen käsityksensä Kreikan talouden hoidosta on sikäli poikkeava, että hän menee riittävän pitkälle yksityiskohtiin. Teksti tehoaa paremmin kun kerrotaan konkreettisia esimerkkejä. Tietenkin hän on myös taloustieteen popularisoija eikä kuulu talouden tutkijoiden raskaaseen sarjaan. Käytän seuraavassa Lewisiä (Lewis: Sinne ja takaisin) omien ajatusteni aktivoijana. Mielipiteistä vastaan tietenkin itse.
Tunnettua on, että Kreikka pääsi vilpillä rahaliittoon. Apuna toimi amerikalainen investointipankki Goldman Sachs, joka valuuttajohdannaisia hyväksikäyttäen sai Kreikan talouden näyttämään valheellisen hyväkuntoiselta. Ensimmäiset merkit skandaalimaisesta talouden hoidosta paljastuivat 2000-luvun vaihteessa. Georgios Papandreoun hallitus havaitsi, että budjettivajeet olivat pitkällä aikavälillä aliarvioitu ja toi asian julkisuuteen. Tästä koko revohka käynnistyi.
Kreikan korkotaso oli 1980- ja 1990-luvulla ollut 10 % korkeammalla tasolla kuin Saksassa, joka varmaan kuvasi rehellisesti maan maksukykyä. EU:n jäsenenä tilanne ”parani”. Jäsenenä Kreikka pääsi nauttimaan epärealistisen alhaisista ”saksalaisista” koroista. Seuraamukset olivat tuhoisat. Jälleen kerran voidaan todeta, miten paha tilanne syntyy, kun johonkin globaalin talouden osaan virtaa liikaa rahaa. Kreikkalaiset ottivat kasapäin lainaa ja saksalaiset ja ranskalaiset pankit huolehtivat siitä, että kreikkalaisten ei tarvinnut pettyä. Idealistinen ajatus Euroopan maista tasalaatuisina talouden toimijoina ajautui haaksirikkoon. Vaikka ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja voidaan syyttää järjettömästä rahan kylvöstä, niin pohjimmaisena ajatuksena pidän kuitenkin unelmaa yhtenäisestä Euroopasta, jota täydensi ajatus pankkien sijoittamista rahoista oman maan teollisten ja palveluyritysten edun maksimoimiseksi.
Paljon ovat olleet esillä kreikkalaisten kovat palkat. Erilaisten lisien kanssa yövartijan palkka saattoi olla 6000-7000 euroa kuukaudessa. Jos taas rautatietyöntekijöille maksetaan 65 000 euron vuosipalkkaa on kysymys täysin ylimitoitetusta palkkiosta. Lewisin haastattelema entinen ministeri toteaa, että näillä palkoilla kannattaisi kaikki ihmiset kuljettaa raiteiden sijasta takseilla. Esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin. Kun työ on rasittavaa, on eläkeikä miehillä 55 vuotta ja naisilla 50 vuotta. Yli kuusisataa ammattia on onnistuttu luokittelemaan rasittaviksi, joukkoon kuuluu mm. radiokuuluttajat. Voihan se tietysti olla raskasta, kun joutuu kertomaan jatkuvasti ikävistä asioista…
Oma lukunsa on veronkierto. Kukin kreikkalainen kiertää veroja yksilönä. Veronkiertoa ei haluta tunnustaa naapurille eikä kollegoille. Takavuosina veronkierrolla ylpeiltiin, mutta nyt on ääni kellossa muuttunut. On syntynyt epäluulon ilmapiiri, jossa tunnustetaan laajalti, että vilppiä on tehty, mutta ei haluta omia kolttosia muiden tietoon. Kreikan kulttuurissa on ollut tai siihen on tullut piirre, jonka tunnuslauseena voisi olla ”kukin pitäköön huolen itsestään”. Tämä on täydessä ristiriidassa sen kanssa, että kreikkalaiset ovat pyrkineet toteuttamaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Tosiasiassa kysymys on ollut länsimaisen verotusjärjestelmän ja yhteiskuntamallin jäljittelemisestä ilman todellista tahtotilaa. Kreikkalaiset ovat huijanneet sekä itseään että muita. Kreikkalainen yhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta, vaan mielestäni lähinnä hyväksikäyttöyhteiskunta.
Olen monesti näissä blogikirjoituksissa tuonut esille, miten tärkeää on demokratiassa ja kansansivistystyössä onnistuminen. Kreikassa on Suomeen verrattuna nelinkertainen määrä opettajia oppilasta kohden. Kreikka on Pisa-tutkimuksen hännillä, Suomi kärjessä. Ei suju tämäkään. Sivistystyö edeltää hyvinvointia ja demokratiaa. Kaikkiin kansalaispiireihin ulottuvaa hyvinvointia ei rakenneta parissa vuosikymmenessä, vaikka EU:ssa on niin ehkä kuviteltu. Kreikassa oli sotilasjuntta 1967-1974 !
Veropohja on vääristynyt, koska tuloverotuksessa on tapahtunut jatkuvia veropetoksia. Painopistettä on siirretty kiinteistöveroon, jota on hankalampi kiertää. Tämä taas on johtanut omaisuusarvojen manipulointiin ja väärentämiseen alaspäin. Kreikasta puuttuu esimerkiksi kunnollinen maarekisteri. Maa- ja kiinteistökauppojen valvonta on retuperällä.
Suomessa on yleisenä käsityksenä, että Kreikassa ja muualla Etelä-Euroopassa on paljon pakkoyrittäjyyttä. Tämä pitää osin paikkansa. Lewis tuo esille toisen näkemyksen. Toisen palveluksessa kreikkalaistenkin on vaikea tehdä vilppiä verotuksessa, koska vero pidätetään palkkaa maksettaessa. Siispä on perustettu suunnaton määrä yrityksiä veronkiertomielessä. Kreikka on Euroopan ykkönen yritysperustannassa. Verohuijauksista ei rangaista tai jos rangaistaan vie päätöksen aikaansaaminen jopa 7-8 vuotta.
Hallituksesta on Lewisin mielestä tullut pajatso, josta voi aina yrittää saada rahaa mitä kummallisimpiin tarkoituksiin. Pääpuoluiden välinen kilpailu on johtanut poliittisen elämän irvikuvaan. Korruption kaikkivoipaisuus on rappeuttanut kreikalaisen yhteiskunnan. Silti on vaikeaa syyttää pelkästään poliitikkoja. Tavallisten kansalaisten moraali tuntuu olevan aivan alamaissa. Lewisin mielestä Kreikka on kansakunta, joka ”hakee syytettäväksi ketä tahansa paitsi itseään”.
Sokrateen kansakunta on umpikujassa. Puuttuu ylpeys nähdä kansa kokonaisuutena. Epäjohdonmukaisuus on huipussaan: kreikkalaisia haluamme olla, EU:hun haluamme kuulua, olkaamme siis yksilöitä ! Mikä lääkkeeksi ? Sisäinen devalvaatio ? Ei, se tappaa kulutuksen. Elvytys velaksi ? Ei, velkaa velan päälle on riski. Kaadetaan lisää rahaa Kreikkaan ? Ei käy, Soini voittaa vaalit. Paluu omaan valuuttaan ? Ehkä, mutta…
Pitäisikö apua hakea 2400 vuoden takaa ? Huhu kertoo, että Sokrates ei ollut Ateenan demokraattien ystävä. Ei siis täältäkään apua ? Sanotaan, että Sokrates oli viisain kaikista, koska hän ymmärsi, miten vähän hän tiesi. Ehkä tämä lause sopisi osviitaksi EU:lle. Mutta Kreikka ? Loppujen lopuksi Sokrateelta löytyy vastaus vaikeimman kautta. Sokrates ei kertonut, miten ihmisten pitäisi käyttäytyä, vaan asetti kysymykset siten, että asianomainen joutui itse pohtimaan ongelmaansa. Sokrates pyrki metodillaan siihen, että vastaväittäjä (tavallinen kreikkalainen !) joutuu myöntämään aiempien näkökantojensa virheellisyydet ja sen, että aiempi ajattelu johtaa väistämättä mielettömiin seurauksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti