Sitra on tutkinut hyvin ajankohtaista aihetta, demokratiaa, julkaisussaan ”Demokratian vaikeuksista kohti tulevaisuuden osallisuutta”. Sen on kirjoittanut johtava asiantuntija Elina Kiiski Kataja (nimi kirjoitetaan näin!). Käsittelen aihetta julkaisun johdattelemana kahdessa osassa. Tämä on osa I ja toimii johdantona aiheen perusteellisemmalle perkaamiselle seuraavassa blogikirjoituksessa.
Minä, kuten moni muukin on lähtenyt siitä, että demokratia on eräänlainen kasvuprosessi, että tulisimme toimeen toistemme kanssa. Tämä ei tarkoita, etteikö olisi erilaisia mielipiteitä, päinvastoin demokratia toimii myös erilaisten mielipiteiden sulattamona. Vähintäänkin meidän pitäisi sietää toisiamme.
Kymmenien vuosien kuluessa ihmisten osaaminen ja toimeentulo ovat parantuneet. Ylivoimainen enemmistö suomalaisista tulee hyvin, tyydyttävästi tai kelvollisesti toimeen. Kuitenkaan ihmisten tyytyväisyys ei näytä lisääntyvän odotetusti. Onko sivistys kehittynyt olosuhdeparannusten myötä? Yleisesti ottaen vastaus on kyllä, mutta ei varauksitta. Tapaan keski-ikäisiä ihmisiä, jotka sanovat viimeksi lukeneensa kirjan lapsuudessaan. Kuitenkin nämä samat ihmiset pärjäävät kohtuullisen hyvin elämässään.
Ehkä onkin niin, että oman elämänpiirin hallinta on monille ylin tavoite ja saattaa olla useilla sen verran kunnossa, että kiinnostus oman kunnan tai koko valtakunnan asioiden hallintaan on heikentynyt. Itse asiassa näyttää siltä, että kaikkien vaalikoneiden keskellä ihmiset ovat yhä avuttomampia tekemään päätöksiä, jotka sopisivat yhteen edustuksellisen demokratian kanssa. Omaa itseä koskevat päätökset onnistuvat senkin takia, että vaurastuminen on luonut aivan erilaiset mahdollisuudet toteuttaa itseään kuin aiemmin oli mahdollista.
Joukkovoimaa entisessä mielessä ei ole. Puuttuu esimerkiksi työpaikat, jossa ihmiset massiivisesti (tehtaat, siirtotyömaat ym.) kokoontuvat yhteen ja jossa hiotaan yhteisiä kantoja. Oli tavoitteita, joiden avulla elintasoa ja elämäntasoa voitiin parantaa. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen oli uskottavaa ja äänestysprosentit olivat korkealla.
Viime vuosikymmeninä tapahtunut yksilöllistymiskehitys, henkilökohtaisen onnen tavoittelu ovat vaikeuttaneet yhteisten tavoitteiden asettamista. Miksi nähdä vaivaa yhteisten asioiden puolesta, kun ”omissa asioissa” on tarpeeksi vaivaa? Monien kysymys kuuluu: miksi juuri minun ongelmiini ei vastata? Tämä on nostanut politiikan vastaisuutta (oli sitä tosin ennenkin): ”ei vois vähemmän kiinnostaa”.
Jotkut ovat hakeneet pesäeroa perinteiseen poliittiseen monitahoiseen ja monimutkaiseen kulttuuriin ja samalla päätöksentekoon ja omaksuneet yksinkertaistettuja toimintamalleja yhteisten asioiden hoitoon. Tällaiset ihmiset on leimattu yleensä populisteiksi. Olen edustanut kantaa, jossa monimutkaiset ongelmat on kohdattava sellaisena kuin ne tulevat vastaan.
Oma lukunsa ovat sitten pienituloiset ihmiset, joiden asioiden ajaminen joukkovoiman avulla on vaikeutunut yhteiskunnallisessa myllerryksessä. Hyvinvoiva enemmistö ei tunne köyhien asiaa sillä tavoin omaksi kuin ennen, jolloin köyhyys vaivasi paljon suurempaa väestönosaa.
Yksi asia on ilmeinen: ihmisten tarpeiden tyydytys on nopeasyklisempää kuin aiemmin. Vanhoina hyvinä aikoina jaksettiin odottaa vaurastumista. Nyt kun asioiden monimutkaistumisen takia tarvittaisiin pidemmän aikavälin suunnittelua, aikaperspektiivi onkin lyhentynyt.
Vanheneva väestö joutuu taistelemaan uusien tietoteknisten ratkaisujen kanssa, vaikka yhä useampi eläkeläinen tuleekin tietoteknistyneestä työelämästä.
Viime aikoina ovat demokratiakeskustelua pitäneet yllä lukuisat kansalaisaloitteet, populistien nousu Suomessa sekä autoritääristen hallitusten valtaanpääsy monissa maissa. Demokratia on joutunut monien haasteiden eteen. Vahvana pidetty pohjoismainen demokratiamalli on joutunut koetukselle erityisesti globalisaation edetessä.
Jos edustuksellinen demokratia ei toimi entiseen malliin, niin miten sitä pitäisi täydentää tai korjata vai pitäisikö kansanvallan periaatteet panna uusiksi. Nykyinen päätöksenteko perustuu enemmistövaltaan. Syntyy hankala haaste, kun ihmiset ovat poliittisesti haarautuneet lukemattomiin pienempiin ryhmiin, joilla jokaisella on omat tavoitteensa. Yhden ”enemmistökoon” paita sovi kaikille.
Puolueiden puolelta ei ole tullut järjestelmän muutosehdotuksia, mikä on ehkä odotettuakin. Poliittinen järjestelmä kuitenkin toimii, vaikka tiettyjä kompurointeja on tapahtunut muutaman viime hallituksen aikana.
Poliittisten päätöksentekijöiden keskeisinä tavoitteina voitaneen pitää nykyisellään työllisyyden parantamista, elintason kohottamista ja kulutusmahdollisuuksien voimistamista.
Kirjoitukseni toisessa osassa käsittelen tarkemmin Sitran julkaisun yksityiskohtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti