Oikeistopopulismi ja radikaali konservatismi – arvotyhjiön täyttäjät

Yle Puheessa oli erittäin mielenkiintoinen professori Mika Ojakankaan haastattelu (”Konservatismin korskea paluu”, 17.3.2017), jossa hän pureutui oikeistopopulismiin ja radikaaliin konservatismiin syvällisesti Teemu Laaksosen johdatuksella. Täydennän haastattelua omilla ajatuksillani.

Marx puhui kommunismin aaveesta ”Kommunistisessa manifestissa”, Ojakangas puhuu konservatismin aaveesta. Asia on monessakin suhteessa ajankohtainen. Ovathan meillä oikeistoa ja radikaalia konservatismia edustamassa hyvin monet tahot Euroopassa: Venäjä, Turkki, Unkari, Puola, LePenin Ranska. Wildersin Hollanti, Trumpin USA ja niin edelleen. Yhteistä näille tahoille on kielteinen suhtautuminen maahanmuuttoon, osin tietenkin terrorismin pelossa. Myös työpaikkojen - oletettu - maahanmuutosta johtuva menetys ahdistaa.

Mikä on nostanut oikeistolaiset populistit ja radikaalikonservatiivit valokeilaan juuri nyt? Ojakankaalla oli oivaltava näkemys, kun hän totesi, että populistit ovat koko ajan olleet olemassa kansan syvissä riveissä. On vain tarvittu jokin ulkoinen ärsyke (Islamin uhka!) , että he ovat tulleet esille, ”maan päälle”. Mukana joukossa on runsaasti vanhoja työläisiä. Nuoret vasemmistolaiset taas ovat suuntautuneet vihervasemmistoon, eivätkä kuulu joukkoon.

Kannattaa myös huomata, että joidenkin vaalien yhteydessä on tapahtunut populistien liikehdinnän ohessa oikeistosiirtymää. Tämä johtunee siitä, että perinteiset oikeistopuolueet ovat joutuneet populistien paineessa muuttamaan linjaansa hiukan radikaalimpaan suuntaan. Merkille pantava ilmiö on kansallismielisyyden (tai nationalismin) nousu populististen liikkeiden vanavedessä.

Meillä Suomessa populistista oikeistoa edustavat selkeimmin perussuomalaiset, jotka jakautuvat Ojakankaan mukaan vanhoihin smpläisiin ja nationalistiseen eliittiin. Jako on perusteltavissa. Populistiliikkeiden ollessa kyseessä kansan syvien rivien tueksi ilmaantuu ennemmin tai myöhemmin älyköitä, kuten tapahtui Lapuan liikkeen yhteydessä ja nyt uudelleen Jussi Halla-ahon liittoutuessa perusuomalaisten radikaalien peruskannattajien kanssa.

::::::::::::::::

Yle Puheen haastattelussa konservatismin synty määritettiin Ranskan suuren vallankumouksen vastavoimaksi. Vapaudelle , veljeydelle ja tasa-arvolle syntyi vastareaktio, joka omaksui vallankumouksen iskulauseista vain veljeyden. Euroopan itsevaltiutta kannattaneet konservatiivijohtajat hakkasivat kiveen Wienin kongressissa 1815 konservatiivisen maailmankatsomuksen kuningasvaltoineen. Tapahtui – soveltuvin osin - paluu ennen vallankumousta vallinneisiin olosuhteisiin. Paluu menneeseen piti sisällään tasa-arvon vastaisuuden, hierarkkisen yhteiskuntajärjestelmän ja johtajakeskeisyyden.

Demokratian menestyksen kausi on hyvin lyhyt. Se kesti varauksin vain 1900-luvun ja silloinkin monin keskeytyksin. Demokratia joutui taistelemaan asemastaan. Parhaat ajat kansanvallalle ovat olleet toisen maailmansodan jälkeen, jolloin liberaali demokratia saavutti suurimmat voittonsa.

Populistinen konservatismi on hitaasti nostanut profiiliaan länsimaissa toisen maailmansodan jälkeen. Ronald Reaganin kausi Yhdysvalloissa oli ennusmerkki tulevasta, mutta vasta oikeastaan teaparty Barack Obaman valtaannousun yhteydessä radikalisoi oikeistokonservatismin. Muistettakoon kuitenkin sitä edeltänyt Clintonin ja oikeiston taistelu jo 1990-luvulla.

Yle Puheen ohjelmassa nykypäivän konservatismi jaettiin kolmeen osaan: 1) pienen valtion kannattajat (oikeammin oikeistolibertaarit), 2) status quo -konservatiivit, jotka kannattavat vanhaan – ennen liberaalivaltaa vallinneeseen - yhteiskuntaan paluuta ja 3) autoritääriset konservatiivit, joilla on radikaali luonne.

::::::::::::::::::::::

Mistä radikaali konservatismi on noussut? Käynnistävä voima on edelläkin mainittu ulkoinen uhka tai sellaiseksi koettu tapahtuma. Yhteinen vihollinen lujittaa omaa asemaa. Populistinen oikeisto saa käyttövoimansa pelosta. Sitä edustaa esimerkiksi Trumpin ”muuri”. Kaikkialla läntisessä maailmassa pelätään islamia. Siitä on rakennettu populismia palveleva viholliskuva. Saatua hyötyä pelon lietsonnasta on käytetty oman identiteetin kirkastamiseen ja voimaantumiseen, kuten Ojakangas eritteli ilmiön. Kuva täydentyy hyvin vanhakantaisilla käsityksillä sukupuolten rooleista, vapaudesta ja tasa-arvokritiikistä. Oleellista on havaita, että populismi suuntaa arvostelunsa ja suoranaisen vihansa myös eurooppalaisia liberaaleja arvoja vastaan.

Ohjelmassa otettiin esille myös ”ylisuvaitsevaisuuden” oikeistopopulismia ärsyttävä aspekti. Onko siis niin, että korostunut tasa-arvon ja maailmoja syleilevän suvaitsevaisuuden tyrkyttäminen ovat aiheuttaneet vastareaktion (leimakirveen käyttö: kulttuurimarxilaiset, suvakit ym.)? Usein jää tunne, että pelkästään suvaitsevaisuutta osoittava kielenkäyttö riittää torjuntaan.

Monet tämän päivän keskeiset radikaalit konservatiivijohtajat ovat saaneet oppinsa vanhoilta guruilta (esim. Oswald Spengler ja Martin Heidegger). Tämä korostaa eräänlaista aatteiden kiertoa, jossa demokratia ja autoritäärisyys - diktatuuriin saakka - ovat vuorotelleet.

Nykyautoritäärisyys, populismi ja radikaali konservatismi ovat ilmiöitä, jotka ovat murtautuneet vallan kammareihin vaalien kautta. Autoritäärisessä ajattelussa demokratia on olemassa, mutta se on pelkistetty viime kädessä vain vaalit sisältäväksi. Sen sijaan ihmisoikeudet, oikeusvaltion periaatteet ja kansanvallan eri prosessit on ohennettu monissa autoritäärisesti johdetuissa maissa tuskin havaittaviksi elementeiksi.

Mielenkiintoista on, että esim. Suomessa ja Yhdysvalloissa radikaalin konservatismin perusjoukko, jonka nimiin vannottiin muodostui nimenomaan työläisistä (Soini: ”työväenpuolue ilman sosialismia”). Juuri heidän puuttuviin etuihinsa haluttiin vaikuttaa. ”Työväenpuolueen” käsite on hävinnyt propagandasta sitä mukaan, kun käytännön poliittiset toimet ovat edenneet. Myös Trump on onnistunut budjettiesityksissään ohittamaan työväestön, vaikka hän nimenomaan onnistui pääsemään presidentiksi kalastelemalla ”unohdetun” työväen ääniä.

Puhdasta konservatismia on tänään vaikea hakea eri suuntauksista: Trumpilla on periaatteita libertaareilta (pieni valtio), nationalismista, rasismista, hetken aikaa myös työväenaatteesta ja rikkaiden rikastuttamisesta. Aiemmin perinteisessä konservatismissa vallinnut lakien ja asetusten kunnioitus on nykypäivän twitter-ilotulituksessa väistynyt sivuun.

Ohjelmassa asetettiin mielenkiintoinen kysymys, onko Trump oikeasti murtamassa demokraattista järjestelmää? Ojakankaan mukaan on. Minä vastaan, että hän pyrkii tietoisesti rakentamaan autoritääristä vallankäyttöä, mutta toisaalta myös improvisoi päätöksiään eli siis toimii suunnittelemattomasti. Riippuu aiheesta kummasta on kysymys.

Radikaalikonservatismin ja populismin avainsana on pelko ja pelon luominen ulkoisten ja sisäisten uhkien muodossa. Näiden avulla esimerkiksi valtion budjettia paisutetaan painottaen voimankäyttöä ja turvallisuushakuisuutta. Osana taistelua on vallan syöminen pois perinteiseltä printti- tai sähköiseltä medialta ja sen korvaaminen ”hallitukseen suopeasti suhtautuvilla tiedotusvälineillä” Venäjän mallin mukaisesti. Entä tulevaisuus?

Voisiko tulevaisuuden näkymäksi tarjota kahta oletusta: ensiksikin demokratian pysyvyys on asetettu kyseenalaiseksi vakavassa mielessä. Timothy Snyderin mukaan demokratia murtuu sisältä päin vaalien kautta. Samalla kyseenalaistetaan liberaali objektiivisuuteen pyrkivä totuus ja mm. lehdistön vapaus. Seurauksena on demokratian ja tyrannian vaihtelu tietyin välein. Toinen vaihtoehtoinen oletus on, että oikeistopopulismi ja radikaali konservatismi ovat saavuttaneet lakipisteen vaikutusvallan osalta ja nyt on edessä alamäki . Tähän viittaavat jotkut vaalitappiot, joita populismi on kohdannut viime aikoina.

Vastarektio on nähtävissä, ja esimerkiksi Hollannissa ja Itävallassa populismin voittokulku on ainakin toistaiseksi katkaistu. Yhdysvalloissa erinomaisesti presidentinvaaleissa menestynyt Bernie Sanders ja tarkasti seuraamani sanavalmis professori Robert Reich käyvät Yhdysvalloissa leppymätöntä taistelua Trumpia vastaan.

On aika etsiä uutta sisältöä merkitystään menettäneelle perinteiselle konservatismille. On löydettävä korvaava vaihtoehto nyt arvotyhjiön täyttäneille oikeistopopulismille ja radikaalikonservatismille.

Maahanmuuton vastainen turvallisuusajattelu on luonteeltaan aggressiivista. Tarjoan tilalle turvallisuushakuista uusiutuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa uusiutuvalla hyvinvointiajattelulla.