Vihervasemmisto nyt

Erkki Tuomioja blogissaan: ”Tänään kaikki puolueet ovat enemmän liikeyrityksiä kuin kansanliikkeitä”. Ja hän jatkaa: ”Liikeyrityksinä niiden tavoitteena on vaaleissa markkinaosuutensa maksimointi eikä keinoilla ole niin väliä. Kohderyhmiä analysoidaan ja lähestytään kuin markkinasegmenttejä pohtien, mikä parhaiten vetoaisi kulloiseenkin kohteeseen ja välttäen sellaisia tunnuksia ja asioita, jotka voisivat herättää joissain muissa kielteisiä reaktioita.”

Ymmärrettävää. Aiemmin kansanliikkeiden tavoitteilla oli sosiaalinen tilaus. Aatteiden kysynnän sijasta olemme siirtyneet aatteiden ja ajatusrihkaman tarjonnan markkinoille.

Otan seuraavassa tehtäväkseni pohtia politiikkaa vielä kerran – kerta kiellon päälle – vasemmistoliberaalin kansanliikkeen näkökulmasta. Vieläkö sillä on aitoa imua? Huomaan, että pakostakin joudun sekoittamaan mukaan markkinaosuustaistelua. Ovatko vihreät porvareita vai vasemmistolaisia? Kysymys voidaan sivuuttaa – ja usein sivuutetaankin – toteamuksella, että vasemmisto-oikeisto -akseli on vanhentunut ja joutaa pois käytöstä. Oma tulkintani on, että useimmissa vihreiden kannattajissa on vahvasti vasemmistosävyjä. Kun cityvihreydestä pudottaa pois muotivihreyden jää jäljelle vasemmistoliitto, joka on murtautumassa ulos tehdasteollisuuden painolastista. Erilaisissa arvomittauksissa sekä vihreät että vasemmistoliitto sijoittuvat viherliberaaleihin. Molemmat ovat suvakkeja, ja mm. maahanmuuttomyönteisiä. Vasemmistoliiton kohdalla – näkemälläni ja tulkitsemallani arvokartalla - avautuu näkymä näennäiseen paradoksiin, viherliberaaliuteen ja vanhoillisvasemmistolaisuuteen! Vasemmistoliitossa siis yhtyvät vanha hyvinvointiyhteiskunnan perinne ja urbaani viherkulttuuri.

Kulttuurimarxilaisuus on käsite, jota Timo Soini käyttänyt haukkumasana vasemmistosta ja nimenomaan kulttuurivasemmistolaisista. Vastakohta perussuomalaisiin on ilmeinen: työläisten ei tarvitse enää näytellä vasemmistolaista, kun he persujen kautta voivat ilmoittautua työläiskonservatiivien joukkoihin. He kopioivat tiedostaen tai tietämättään amerikkalaisten työläisten liberaali-inhon. Persujen porvarillistuneen johdon takana - siis kentällä - on kuitenkin isohko määrä vanhoillisvasemmistolaisia. He ovat niitä, jotka viime vuosina ovat irtaantuneet vanhasta vasemmistosta. Heistä tosin osa on palannut ”kotiin” vanhaan puolueeseensa.

Jos persujen johdolla on taipumusta konservatismiin, niin eikö kenttäväen vanhollisvasemmistolaiset muokkaa suuntaa jatkossa vasemmalle, jos yleensä halutaan pitää puolue kartalla? Hallituksen leikkaukset ovat osuneet kipeästi vanhoillisvasemmistolaisiin persujen kannattajiin. Saattaa olla niin, että peruskannattajat jakautuvat kahtia, niihin (vähemmistöön), jotka haluavat viedä puoluetta oikealle ja terästää uudelleen maahanmuuttokriittistä linjaa ja niihin (enemmistöön), jotka haluavat ylläpitää pienen ihmisen hyvinvointiyhteiskuntateemaa. Tältä jakautuneelta pohjalta ei ole paluuta suureksi jälleen.

Vanhassa vasemmistossa on paljon pettyneitä tai turhautuneita, kun vanha maailma on kadonnut alta ja hyvinvointi uhkaa heikentyä ja on jo saattanut heikentyä. Tämä joukko muodostaa liikkuvien äänestäjien ison ryhmän, joka etsii poliittista kotiaan. Juuri nämä ihmiset eivät tahdo löytää sopiva ehdokasta vaaleissa ja siksi jäävät kotiin.

Polarisaation voimistuminen hyvin ja huonosti pärjäävien välillä on sotkenut poliittisia ja arvoasetelmia entisestään. Ymmällä olijoiden määrä on lisääntynyt.

Tässä ollaan Tuomiojan viestin ytimessä: mihin tarvitaan kansanliikettä, jos äänestäminen kaiken kaikkiaan tuntuu vaikealta (pakkopullalta!) tai siihen suhtaudutaan välinpitämättömästi.

On liioiteltua sanoa, että vihreät on uusi sosiaalidemokraattinen puolue, mutta kyllä he uusvasemmiston kriteerit täyttävät. Tämä ryhmä on itsevarma ja tietää, mitä tahtoo realismin ja utopian välillä. Juuri nyt kaikissa puolueissa vihertää ja vihreät itse ovat napanneet tästä suurimman hyödyn.

Mitä tästä jää sosiaalidemokraateille? Konservatiivinen hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen? Todennäköisesti sdp:hen jää myös pienituloisten – passiivisesti äänestävien – ryhmä, joka suhtautuu skeptisesti yhteiskunnalliseen uudistustyöhön – ja monesti aivan perustellusti. Uudistuminen – perustuessaan leikkauksiin - ei palvele ainakaan lyhyellä aikavälillä pienituloisten ryhmiä. Sosiaalidemokraateissa on myös osa sivistyneistöä, mutta varsinaista ”vaurastuneiden myötätuntoa” ei ainakaan vielä voida laajemmin nähdä. Selvää on, että virkamieskunnan ja sivistyneistön terävä kärki ei enää ole sdp:n hallussa sillä tavalla kuin esimerkiksi 1970-luvulla.

Hesarin puolueiden kannatuksen muutosta kuvaavat kartat 11.4.2017 kertovat aika hätkähdyttävää kieltä: kokoomus on menettänyt kannatustaan erityisesti rintamaiden ulkopuolella. Punainen - kannatuksen menetystä kuvaava väri - on yhtenäisinä lämpäreinä etelästä pohjoiseen, ja vain joissakin suuremmissa asutuskeskuksissa näkyy kannatuksen kasvua osoittavaa vihreää väriä, mutta takaiskuja tuli niissäkin: Turku, Tampere, Espoo, Vantaa, Oulu, Kuopio, Lahti, Joensuu….. Vastaavasti keskusta ja demarit jäivät jakamaan äänestyspottia Kymenlaaksosta Pohjois-Karjalaan ulottuvalle kartan osalle. Keskusta on kärsinyt menetyksiä myös laajoilla alueilla Lapissa, jossa sdp on pitänyt asemiaan. Kartoilta löytyy vahvistus laajamittaiselle polarisaatioilmiölle: pohjoinen tyhjenee ja portinvartijoiksi ovat jääneet osin keskusta ja sdp sekä vähemmässä määrin vihreät.

Vanhat suuret teollisuuskaupungit eivät ole sdp:n ydinaluetta enää: suurissa kaupungeissa tuli – Tampere poikkeuksena – takaiskuja, Helsingissä pahiten. Pori – Rauma – Uusikaupunki -linja sekä Lohja-Salo -linja toki luovat sdp:lle toivoa. Muualla löytyy myös joitakin sdp:n kannatuskeskittymiä: Lahti, Kouvola, Kotka, Lappeenranta, Mikkeli, Joensuu.

Mediassa on korostettu sdp:n tappiota, mutta oikeampaa on sanoa, että sen odotettu voitto jäi saavuttamatta. Vastaavasti kokoomuksen ykkösasema – se oli oikeasti vaalitappio – perustui suurelta osin Jan Vapaavuoren loistavaan äänisaaliiseen.

Sdp on korostanut aina yleissivistyksen ja koulutuksen tärkeyttä. Yleisellä tasolla tämä otetaan suopeasti ja mielihyvin vastaan, mutta tosiasia lienee, että näinä aikoina kysymys on hokemasta, joka valitettavan usein kuulostaa ontolta. Sivistyksen rapautuminen tai ainakin sen polarisoituminen ohjaa koulutettujen ääniä oikealle ja vihreille, ja ovat siten pois vanhan sivistyspuolueen sdp:n kannatuksesta.

Vanha totuus – jonka entisenä koulutusalan ammattilaisena allekirjoitan – on, että ne, jotka ovat jo aiemmin kouluttaneet itseään, kouluttautuvat edelleen ja silloin hyötyvät ne puolueet, jotka saavat äänensä pitkälle koulutetuilta ihmisiltä. Vihreät menestyivät juuri tästä syystä: koulutetut äänestäjät kävivät uurnilla ahkerasti.

Mitkä ovat avainsanat (tuomiojalaisittain markkinaviesti!), kun ajatellaan tulevaisuuden politiikassa menestymistä? Listasin seuraavat:

-nuoret, nuorekkuus.

-vihreys, urbaani liberaalius.

-karkulaisten (nukkuvat, toisiin puolueisiin siirtyneet ja siellä pettyneet) kotiinpaluuväylän tasoittaminen.

-turvallisuushakuisuus – ihmisten uskoa tulevaan on horjutettu.

-konkreettiset ihmistä koskettavat aloitteet – nyt tavoitteet ovat liian abstrakteja ja kaikille poliittisille suunnille samanlaiset.

Suuret puolueet kärsivät kuntavaaleissa takaiskuja riippumatta siitä olivatko hallituksessa vai oppositiossa. Puoluekenttä jatkoi jakaantumista entistä pienempiin osiin, joka saattaa jatkossa näyttäytyä vaikeutena muodostaa hallituksia.