Äänestäisinkö ja jos niin milloin? Ennakkoon vai vaalipäivänä? Turhaa pohdiskelua, sillä kävin äänestämässä ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. Se on ollut tapani jo pitkään. Asiaan ei liity mitään syvällistä pohdintaa, vaan vain yksinkertainen ajatus: sittenpähän on pois tieltä.
Olen puhunut (liberaalin) demokratian puolesta. Äänestämättä jättäminen olisi majesteettirikos. Äänestysikään tuloni ja tämän päivän väliin jää miltei 40 vaalit (kunta-, eduskunta-, presidentin- ja europarlamenttivaalit), joista kaikissa olen äänestänyt. Äänestänkö poliittista suuntaa vai henkilöä? Olen ratkaissut asian kaksivaiheisesti. Ensin valitsen poliittisen suunnan ja sitten henkilön muutaman vaihtoehdon joukossa. Äänestäminen ei ole ollut koskaan vaikeaa, koska en ajattele asioista niin, että minun pitäisi osua prikulleen "oikeaan". Tällä kertaa panostin potentiaaliseen ääniharavaan ajatuksella, että hän vetää perässään valtuustoon muita huomattavasti pienemmällä äänimäärällä.
Olen seurannut lukemattomia valtuuston kokouksia ja ollut asiantuntijana kuultavana kymmenissä kunnanhallituksen ja valtuuston kokouksissa. Minulla on sormituntuma päätöksentekomenettelyihin. En ole oikein koskaan ollut innostunut luottamushenkilöiden mollaamisesta. Mehän olemme porukan valinneet. Toisaalta intensiivisestä politiikan seuraamisesta ei ole ollut seurauksena intoa lähteä ehdokkaana politiikkaan mukaan. Työ vei mennessään.
Jouduin työelämässä tekemisiin lukemattomien ihmisten ja poliittisten aiheiden kanssa. Kuriositeettina kerrottakoon, että kerran eräs maan tunnetuimmista selvännäkijöistä pyysi minua ehdolle vaaleissa. Hän siis näki minut valittuna! Olisikohan pitänyt suostua ihan tsekkausmielessä?
Luottamuselimen esittelijänä voi ohjata päätöksentekoa haluamaansa suuntaan. Tunnustan tehneeni niin. Mutta eikö esittelevän virkamiehen pidäkin tuntea asiat ja perustella neutraalisti, mutta kuitenkin ilmaista selkeä kantansa? Useimmiten porukan päätös argumentointien jälkeen on joka tapauksessa samansuuntainen.
Minulla on käsitys, että luottamushenkilöt ovat kunnon väkeä, jotka yrittävät parhaansa. Poliittista peliä on mukana, koska tavoitteena on enemmistöjen muodostuminen. Tässä ei pitäisi olla erityistä moitittavaa. Erikseen ovat sitten kunnallispoliittiset taudit, joita tulee vastaan silloin tällöin Suomenmaassa. Päätöksenteko saattaa huonoimmassa tapauksessa – pahan taudin seurauksena - kokonaan tyrehtyä, mutta eihän sellainen ole mitenkään jokapäiväistä.
Onko demokraattinen päätöksenteko vaikeutunut ajan mittaan? On suuri kiusaus vastata, että näin on tapahtunut. Jos tarkemmin kelaa historiaa voi pikemminkin paljastua, että tilanne on vaihdellut. Ilman muuta päätöksentekoelimien henkilögallerialla on merkitystä: kunnianhimoinen poliitikko saattaa saada melkoista säpinää tai sekaannusta aikaan verrattuna ”normaaleihin” aikoihin. Monet kunnat ovat myös erittäin haasteellisessa tilanteessa, kun resurssit ovat paenneet poismuuttajien myötä muualle. Päätöksenteon vaikeutuminen on täysin ymmärrettävää.
Ehkä oikein on sanoa, että päätöksentekoympäristö on sekavampi kuin aiemmin. Ihmiset ovat omaksuneet yksilöllisempiä kantoja, joten päätöksenteko on saattanut muodostua haasteellisemmaksi. Toisaalta olen monta kertaa tuonut esille, että yleissivistys ja kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin on polarisoitumaan päin: on ihmisiä, jotka pyrkivät tiedon äärelle, ja on ihmisiä, jotka antavat muiden päättää loitontuen itse tiedosta.
Äänestysprosentti on vuosikymmenien kuluessa valunut alaspäin. Monet asiat kilpailevat yhteiskunnallisten asioiden hoitamisen tai niistä kiinnostumisen kanssa. Viihde kaikissa muodoissaan – myös politiikkaan sovitettuna - on ollut jo pitkään mahtiasemassa. Erityisen ongelmallista on, että netin kautta – niin hyvä kuin se onkin monessa suhteessa – asenteellinen negatiivissävyinen viesti kulkeutuu salamannopeasti kaikkialle. Politiikka leimautuu likaiseksi. Tämä luo kielteistä kuvaa yhteiskunnallisten asioiden hoidosta ja johtaa monien ihmisten vastenmielisyyden tai välinpitämättömyyden kasvuun.
Periaatteessa valtuutetulla ja äänestäjällä on kolme tapaa ottaa vastaan yhteiskunnallisia haasteita: 1) Haasteiden ennakkoluuloton vastaanottaminen, 2) niiden sivuuttaminen liian vaikeina ja 3) populistinen asioiden yksinkertaistaminen. Kaikki nämä vaikuttavat ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Kysymys ei ole tiedon puutteesta – sitä maailma on täynnä - vaan kyvystä hyödyntää tietoa, omaksua se ensin itse ja jalostaa sitten äänestäjien pureskeltavaksi.
Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että valituksi tulevat poikkeuksellisen mukavat ihmiset, tai että valituksi tulevat ne, joilla on aikaa hoitaa luottamustehtäviä. Viitataan siihen, että pätevimmät jäävät päätöksentekokoneiston ulkopuolelle. Demokratiaa se on osaltaan tämäkin.
Demokratian sisälläkin kansanvalta ”kaventuu”, kun ”luonnollisen valinnan” seurauksena jotkin henkilöt nousevat vaikuttajiksi, dominoiviksi tai päätöksentekokykyisemmiksi kuin porukka keskimäärin.
:::::::::::::::::::::
Uudet valtuustot ovat tilanteen edessä, jossa päätettävää saattaa olla määrällisesti vähemmän. Jos - siis jos - sote-asiat jäävät pois, voidaan keskittyä sivistystoimen eri osiin, kulttuuriin, vapaa-ajan palveluihin, ”elinvoimaan” ja maanhankintaan, kaavoitukseen ja kunnallistekniikkaan. On erittäin todennäköistä, että kunnanvaltuustot – kerta kiellon päälle – joutuvat pyörittämään myös sote-palvelurulettia jo siitäkin syystä, että samat valtuutetut toimivat myös osin maakuntahallinnossa. Lähipalvelut on joka tapauksessa järjestettävä ja oma valtuusto ja kunnanhallitus toimivat painostuseliminä maakuntahallintoon päin. Veikkaan, että sote-palvelut ovat merkittävässä asemassa myös kunnallisissa päätöksentekoelimissä.
Mielenkiintoista on millaiseksi muodostuu asiantuntijalautakuntien ja toisaalta kunnanhallituksen ja valtuuston keskinäinen suhde. Lautakuntapaikat ovat kovan kilpailun kohde. Minkä roolin ottaa valtuusto uudessa tilanteessa? Onko se uskottavasti strategian luoja, joka myös pyrkii asemoimaan oman kunnan toiminnot suhteessa maakuntaan vai käykö niin, että valtuusto askaroi konkreettisten ja usein pienehköjen asioiden kanssa?
Yksi suurimmista ongelmista mielestäni on, että uudet rakenteet tarvitsevat toimivan tietohallinnon (mm. potilastietojärjestelmän), joka nousee arvoon arvaamattomaan. Ohjelmistokysymykset ovat paljon monimutkaisempia ja aikaa vievempiä, kuin mitä kuvitellaan. Ja vaikka kuvitellaan niiden vievän aikaa ja rahaa, ei mielikuvitus silti riitä ongelmien kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen. Tulee väistämättä yhteensopimattomuutta, viivästyksiä ja yllättäviä kustannuksia.
Demokratian haasteiden keskellä voidaan lohdutukseksi muistella, mitä Winston Churchill aikanaan sanoi: ”Demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita aika ajoin on kokeiltu”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti