Bengt Holmström kävi täällä

Suomi kunnioitti Bengt Holmströmiä taloustieteen Nobelista pyytämällä hänet vieraaksi eduskuntaan. Holmström piti ”juhlaluennon” aiheesta julkisen ja yksityisen sektorin väliset erot. Nobelisti yritti muotoilla sanomisiaan kieli keskellä suuta: sekä oikea että vasen puoli salista löysivät omaa ideologiaa tukevia kommentteja puheenvuorosta.

Esitys pani miettimään monia asioita. Ja kansanedustajat pysyivät vireinä.

Holmström osasi myös olla hauska ja tempasi kuulijat mukaan. Opettaja Holmströmin huomautus Aleksander Stubbille, kun tämä poistui kesken luennon salista, toi kouluajat mieleen.

En välttämättä saanut jokaisesta ajatuksenjuoksusta kiinni johtuen osin professorin suomenkielisten käsitteiden hakemisesta, osin hiukan epäselviksi jääneistä ajatuksista (tai sitten omasta ymmärtämättömyydestä), mutta esityksen runko pysyi hyvin kasassa.

Holmström avasi puheenvuoronsa toteamalla, että paineet kohdistuvat julkiseen sektoriin kaikkialla kehittyneessä maailmassa johtuen muun muassa globalisoituneen maailmantalouden logiikasta ja teknologian kehityksestä. Mielestäni paineet johtuvat myös ideologisista syistä, jota Holmström ei erikseen maininnut.

Joka tapauksessa edustuksellinen demokratia on haasteiden edessä, joita vastaan taistelusta Holmström antoi krediittiä kansanedustajille.

Avainkysymys kuuluu: miten julkinen sektori voisi uudistua? Holmström myönsi, että hänen tarkastelunäkökulmansa on talouspainotteinen ja siten puutteellinen, koska esimerkiksi yhteiskunnallinen näkökulma jää ohueksi. Tämän voi omalta osaltani vahvistaa. Hyvä kuitenkin, että Holmström myönsi rajoitteen. Olen tottunut siihen, että monilla taloustieteilijöillä on taipumus kattaa pelkällä talousajattelulla koko olevaisen spektri.

Holmström on joskus aiemmin edustanut hyvinkin uusliberaaleja näkemyksiä, ja jostakin syystä ne säilyvät mielessäni aina taustalla, kun hän esiintyy. Nyt pyrkimys oli kuitenkin avata ajattelua ja Holmström torjui väitteen, jota yksityisen sektorin puolelta tyrkytetään jatkuvasti, eli että julkinen sektori on tehoton. Julkisen sektorin byrokratia on ratkaisu vaikeisiin ongelmiin. Perusteltu byrokratia on siis Holmströmin mielestä ratkaisu, ei ongelma. Sen avulla mahdollistetaan kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu.

Holmström tiivisti ja osin kärjisti toteamalla, että byrokratia on ainoa järkevä keino, jolla voidaan ohjata julkista sektoria. Ne toiminnot, joissa vallitsee yhteinen intressi, kuten kaavoitus, sopivat julkiselle sektorille. Vankilabisneksen Holmström mainitsi alueena, jossa yksityinen sektori ei ole onnistunut johtuen vankien huonosta kohtelusta. Vankilabisnes ei ole tehokasta, kun ajatellaan kokonaisuutta. Holmström ei maininnut kaikkia epäkohtia vankilabisneksestä, mm. sitä, että Yhdysvalloissa vankilaan tuomitaan erittäin herkästi. Täytyyhän vankiloilla olla yksityisessä bisneksessä asiakkaita!

Holmström korosti kuinka tärkeää on etsiä järkiratkaisuja ongelmiin eikä etsiä syyllisiä. Esimerkin hän kuitenkin valitsi niin, että en voi yhtyä hänen ajatukseensa. Hän otti esille pankkisektorin sanoen, että finanssikriisi ei voinut johtua siitä, että pankit tulivat yhtäkkiä hulluiksi, kun ne sitä ennen olivat käyttäytyneet 70 vuotta maltillisesti. Mielestäni yhdysvaltalaisten pankkien vapauttaminen sääntelystä 1990-luvun lopulla (kuten myös Suomessa 1980-luvun lopulla) oli yksi selkeä syy pankkien holtittomaan käytökseen (mm. Glass-Steagall Actin kumoaminen, jolla oli pidetty talletus- ja investointipankit erillään toisistaan vuodesta 1933 saakka). Syy- ja seuraussuhteiden pohdinta on välttämätön osa finanssikriisin ymmärtämistä.

Holmström myös selkeästi sanoutui irti ajatuksesta, että julkiselle sektorille tulisi kopioida yksityisen sektorin käytäntöjä. Professori totesi kantanaan, että julkinen sektori ei ole tehoton, mutta kallis organisoinnin muoto se on. Mitenkähän on? Asia riippunee siitä, miten julkinen sektori organisoidaan; lähtökohtaisesti julkinen ei ole kalliimpi.

Holmström jatkoi teemaa mainiten, että julkisen sektorin ei pidä ryhtyä sellaiseen, minkä yksityinen pystyy hoitamaan. Vastaavasti julkisen pitää keskittyä niihin asioihin, joita yksityinen ei pysty hoitamaan.

Markkinatalouden tärkein piirre ei ole Holmströmin edustaman sopimusteorian kannalta kilpailu, vaan ylivoimaisesti tärkein seikka on valinnanvapauden tarjoaminen. Holmström korosti erilaisten organisaatiomuotojen moninaisuuden tärkeyttä mainiten esim. osuuskunnat henkivakuutusten ja maatalouskaupan tarjoajina.

Holmström haki myös julkisen ja yksityisen eroa toteamalla, että yksityiselle sopii luontevasti voiton maksimointi, kun taas julkinen sektori palvelee sellaisia asioissa, joissa mitattavuus on vaikeaa, ja jossa ei voida ajatella voiton maksimointia.

Puheen tärkein anti olikin mielestäni se, että julkisen sektorin jatkuva haastaminen yksityisen taholta ei ole relevanttia. Julkisen sektorin on löydettävä itsenäisesti tehokkuusreservinsä. Oppia voidaan toki ottaa puolin ja toisin. Oma kantani on, että Suomen julkisen sektorin vahvuus on juuri vahva, lahjomaton virkamieskunta. Puhun kokemuksesta. Yksittäiset hairahdukset eivät muuta kokonaiskuvaa mihinkään.

Julkiselle sektorille Holmström ei tarjonnut tehostamista vaan supistamista. Olisin huomattavan varovainen puheissa supistamisesta. Esimerkkinä yksityiselle sektorille soveliaasta toiminnasta Holmström esitti aiemmin julkiselle sektorille kuuluneen jätteenkuljetuksen, jonka yksityinen hoitaa tehokkaasti ja laadukkaasti.

Yliopistot ovat lähellä Holmströmin sydäntä. Hän kannatti mallia, jossa ylioppilaat testien perustella valitaan yliopistoon ja vasta siellä ratkeaa opintojen suuntautuminen, koska ”ei ne ressut tiedä” opintojen alussa, mihin suuntautua. Holmström esitti Suomelle yksityisten yliopistojen perustamista, joskin tuoden esille, että Yhdysvalloissa on erinomaisia julkisia yliopistoja. Kilpailu yksityisen kanssa on jalostanut molempia.

Sotea Holmström piti vaikeana asiana. Hanke olisi professorin mielestä pitänyt käynnistää useina maakunnallisina kokeiluina. Toisaalta Nobelisti kiitti hallitusta aloitteellisuudesta. Jokainen eduskuntasalissa sai siis jotakin. Yleisellä tasolla Holmström näki etuna erillisten kokeilujen käynnistämisen palvelutuotannossa. Holmström piti Tanskan työllisyysmallia esimerkkinä kiitellystä järjestelmästä, jonka pystyttäminen kesti pitkään, mutta joka on ilmeisen onnistunut.

Obamacaresta Holmström antoi mielestäni väärän todistuksen tuomitessaan sen yksioikoisesti. Trumpin kaatuneesta virityksestä, joka ei saanut tukea Yhdysvaltain edustajainhuoneessa oikein miltään taholta, hän ei sanonut mitään. Holmströmin positiiviset kommentit yleensäkin Trumpista kuvaavat hänen kapea-alaista talouskysymyksiin keskittyvää näkemystään.

Edellä esitetystä kritiikistä huolimatta Holmström yllätti positiivisesti: hänellä on näkökulmansa, hänellä on tarjota teesejä ratkaisuiksi ja hänellä on tietoa haastaa ennakkoluulot. Esimerkillinen ja rento huuleilu tuli sitten kaupan päälle.