Valkoisen miehen uusi taakka

Kulovalkean tavoin koko läpi kehittyneen maailman leviää pelkotila, josta käytän ilmaisua ”muukalaispelko”. Se vaikuttaa kaikkialla, Yhdysvalloissa, kaikissa Euroopan osissa, mukaan lukien Skandinavia.

Meillä Suomessa hyöky on tavoittanut rajamme useissa aalloissa. Kun Timo Soini on alistunut hallituksen - varauksin - suvaitsevaiseen lähestymistapaan, on Jussi Halla-aho ryhtynyt vastustajien äänitorveksi.

Maahanmuuttovastaisuuteen on liitetty erityisesti kaksi käsitettä, populismi ja nationalismi. Näitä on myös yritetty panna tärkeysjärjestykseen. Jos korostetaan halua ratkaista monimutkaiset ongelmat yksinkertaisin keinoin on populismi varmaan oikea termi. Kun mennään syvemmälle kohoaa nationalismi, oman kansan asettaminen kaikessa muiden edelle, keskiöön.

Tarkastelen seuraavassa maahanmuuttoa ja pakolaispolitiikkaa toisaalta historiallisena ilmiönä, toisaalta tämän päivän yhteiskunnallisena liikehdintänä. Mikä saa juuri meidän ajassamme tunteet kuohumaan?

Rudyard Kiplingin tunnettua runoa ”Valkoisen miehen taakka” (White Man´s Burden, 1899) mukaillen valkoisen miehen piti ottaa primitiivisten kansojen sivistämistehtävä itselleen 1900-luvun vaihteessa. Urakka oli suurelta osin tekosyy noudatetun imperialistisen politiikan perustelemiseksi.

Nyt – kuten aiemminkin - valkoinen mies haluaisi kuoria kerman päältä, ottaa raaka-ainevarat haltuunsa ja harjoittaa suurvaltapolitiikkaansa imperiumien laajentamiseksi.

Pakolaiset ja maahanmuuttajat ovat kahden kulttuurin välissä haluten toisaalta säilyttää oman kulttuurinsa ja toisaalta oppia uuden. Ääriainekset taas haluaisivat peitota valkoisen miehen pyrkimykset. Kostoksiko?

Ensimmäinen ”valkoisen miehen taakka” eli imperialismi synnytti toisen taakan. Kuka pystyisi avaamaan ongelman? Kaivoin historiasta esille henkilön, joka voisi auttaa.

Jokin aika sitten julkaistussa Foreign Policy -lehdessä luodataan tapahtumasarjan syitä oivallisesti. Lehti palauttaa mieliin nyt jo hieman taustalle sysätyn Frantz Fanonin (1925-1961), jonka merkittävät ansiot vallankumouksellisena filosofina osuvat 1960-luvun vaihteeseen, jolloin vuosisatainen kolonialistinen järjestelmä oli purkautumassa. Fanon puolusti siirtomaiden vapaustaistelun oikeutusta silloinkin, kun se johti väkivaltaisiin ratkaisuihin. Tarkastelen tarkemmin Fanonin roolia lähiaikoina ilmestyvässä blogikirjoituksessa.

Myös tänä päivänä vastakkain ovat rikas länsi ja köyhä etelä. Fanon näyttäytyy tänä päivänä ”pahaksi” koetun maailman tulkitsijana modernille länsimaiselle ihmiselle. Juuri nyt olemme kokeneet jälkikolonialismin synnyttämän aggression, joka kohdistuu länsimaisiin ihmisiin terrorin muodossa. Fanaattisen (uskonnollisen) fundamentalismin aiheuttaman syyllisyyden ja lännen historiassa tekemien syntien painoarvon vertaaminen keskenään on tosin hyvin vaikeaa.

Kylmän sodan aikana bipolaarinen maailmankäsitys jätti jälkensä arabimaailmaan. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kilpailivat kehitysmaissa, koska Euroopassa etupiirit olivat sementoitu. Mitään pysyvää ei saatu aikaan: sen enempää arabisosialismi kuin lännen itsekkäistä taloudellisista syistä ajamat demokratiatyrkyttämiset eivät lyöneet läpi.

Nykyinen uuskolonialistinen tukikohtapolitiikkaa, jota harjoittavat niin Venäjä kuin Yhdysvallatkin on alkuperäisen imperialismin seurausilmiö, joka vahvistaa kuvaa, että mitään ei ole oikeastaan opittu.

Ehkäpä tässä kaikessa on kysymys dejavu-ilmiöstä: suurvallat eivät ole todellisuudessa irtaantuneet 1800- ja 1900-luvun imperialismista, vaan haluavat - modernein keinon - pitää kiinni saavutetuista asemista. Ei Venäjäkään ole luopunut missään vaiheessa sen kiinteistä sotilaallisista yhteyksistä Syyriaan 60-70 vuoden aikana.

Fanonin lähestymistapa itse kolonialismin teemaan on psykologinen, rodullinen ja kulttuurinen. Juuri näitä teemoja länsimaiden olisi pitänyt kypsytellä jättäessään suuret saappaan jäljet Lähi-Idän öljyhiekkaan. Nyt niiden suhde alueeseen on ollut hyvin paljaasti taloudellinen ja sotilaallinen.

Terroritekojen julmuus ja raukkamaisuus vaikeuttavat reaalipoliittista (inhorealistista) erittelyä juuri nyt. Kun enin hämmennys asettuu, voidaan palata Fanonin kaltaisten ihmisten ajatuksiin syistä ja seurauksista.

::::::::::::::::::::

Entä tänä päivänä?

Maahanmuutto-ongelmaa ovat kärjistäneet sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa terroriteot, jotka on johdettavissa – osin lännen aiheuttamien - Lähi-Idän uskonnollisten ja yhteiskunnallisten ristiriitojen keskeltä. Vielä on vaikeaa - pölyn leijuessa vielä ilmassa - arvioida, mikä on sisällissodan luonteisten tapahtumien ja liberaalimpaa hallintoa vaatineiden liikkeiden vaikutus tapahtumien kulkuun. Ns. arabikevään vaikutus on ilmeinen. Mutta mikä on länsimaiden arabikevääseen sekaantumisen kannustava vaikutus syntyneisiin levottomuuksiin? Demokratia on hieno hallitsemisen muoto, mutta sen vienti neitseelliselle tai demokratialle vieraalle maaperälle on erittäin arveluttavaa.

Jotteivat asiat vaikuttaisi liian yksinkertaisilta on autoritäärinen (tai suorastaan diktatorinen) hallinto monissa maissa tehnyt itsestään vastenmielisen. Autoritäärisyystrendi on ylittänyt kaikki ideologiset ja poliittiset rajat. Liberaalin demokratian näkökulmasta Turkin Erdoganin yksinvaltiuspyrkimykset eivät saa minkäänlaista hyväksyntää osakseen eikä asianomainen sitä itse odotakaan. Esimerkkejä eriasteisesta autoritäärisyyskehityksestä on vaikka kuinka paljon.

Mitkä ovat maahanmuuttokielteisyyden motiivit näinä aikoina? Nostaisin esille talouden anemian ja globalisaation yhdistelmän. On äärettömän helppoa ulkoistaa ongelmien syyt ulkoisiin tahoihin ja luoda sellainen kuva, että juuri maahanmuuttajat ovat työttömyyden keskeinen syy. Tosiasiassa teknologinen kehitys ja automaatio ovat kertaluokkaa tärkeämpiä syitä. Monien mielestä tarvitsemme uutta työvoimaa kantaväestön eläköityessä.

Globalisaation yksi osa-alue ovat kehittyviin maihin siirtyneet työt, jonka jälkeiseen aikaan kehittynet maat eivät ole sopeutuneet tai ainakin voidaan sanoa, että sopeutuminen on kesken. Tunne asioiden hallinnasta on kadonnut tavallisen ihmisen ulottuvilta. Kuitenkin joitakin lupaavia merkkejä modernin teollisuuden siirtymisestä takaisin kehittyneisiin maihin on jo nähtävissä.

Rasismi on ilman muuta yksi merkittävimmistä muukalaisvihamielisyyden syistä: valkoisen miehen taakka ei tänä päivänä ole muun väristen sivistämistä, vaan eriväristen ja erikulttuuristen ihmisten sekoittumisen estämistä niin, että kantaväestö säilyy ylivoimaisena. Enemmistö kuitenkin suhtautuu useimmissa maissa suopeasti kulttuuriseen yhteistyöhön.

Vastaiskuna jotkut ääriainekset arabimaissa ovat halunneet siirtää taistelun kehittyvien maiden kohtalosta pois omilta alueiltaan länsimaisen sivistyksen keskelle. Liberaali demokratia on useasti osoittanut voimattomuutensa kostoiskujen keskellä. Ja ”omat” ovat vakavasti ajautuneet törmäyskurssille keskenään…..

:::::::::::::::::

Entä päivänpoliittinen tilanne Suomessa?

Yllä esiteltyyn kehikkoon Jussi Halla-aho (joka tässä toimikoon esimerkkinä) tekee oman väliintulonsa. Hän on kotimaisista tunnetuista poliitikoistamme ainoa, joka liputtaa hyvin voimakkaasti muukalaisvihamielisyyden puolesta. Mutta seuraajat ovat lähellä….

Halla-aho on videoidulla puheella (13.3.2017) ilmoittautunut perussuomalaisten puheenjohtajakilpaan ja teki sen helposti tunnistettavalla tavalla. Seuraavassa referoin ja arvioin puhetta teeman näkökulmasta.

Halla-aho palaa kerta toisensa jälkeen puheessaan maahanmuuttoasiaan. On sanottu, että hän ratsastaa yhdellä asialla. Luin pariin otteeseen hänen puheensa enkä todellakaan löytänyt sieltä kuin tämän yhden teeman. Vaikka muitakin agendoja varmaan tulee, ei jää epäselväksi, millä Halla-aho haluaa palauttaa puolueen maahanmuuttovastaisuuden esitaistelijaksi.

Halla-aho osaa peittää itse asiansa älylliseen kuorrutukseen, mutta ei kuitenkaan erittele agendaansa kovin syvällisesti. Hän näkee paljon vaivaa sen osoittamiseksi, että muut puolueet yrittävät vähätellä itse ongelmaa, ja omaa puoluettaan ja sen puheenjohtajaa hän syyttää puhdin loppumisesta. Halla-aho haluaa ratsastaa Keski-Euroopan vaalien nostattamalla aallonharjalla. Juuri nyt on hänen iskunsa paikka. Mutta onko kliimaksi päällä vielä kesällä?

Hän tekee kaikkensa osoittaakseen, että maahanmuuttovastaiset puolueet esimerkiksi Skandinavian maissa johtavat keskustelua olivat ne sitten hallituksessa tai oppositiossa. Halla-aho näkee maahanmuuttovastaisten puolueiden päätehtäväksi pitää asiaansa esillä poliittisena ykköspuheenaiheena.

Ainakin yhtä asiaa pidän selvänä: perussuomalaiset ovat ajautuneet poliittisesti keskiviivan vasemmalta puolelta selkeästi sen oikealle puolelle. Samalla arvokonservatiivisesta puolueesta on kehittynyt radikaalikonservatiivinen puolue ainakin Halla-ahon mittareilla.

Tosiasiassa perussuomalaisten johdon takana on runsaasti maltillisia voimia, jotka nyt näyttävät olevan väärässä puolueessa. Puolueen sisällä on sekava joukko erilaisia ryhmittymiä, jotka ovat juuri ja juuri pysyneet ruodussa Timo Soinin aikana, mutta hakevat nyt asemia saadakseen äänensä kuuluville. Kentän peruskannattajien muukalaisvihamielinen räyhäsiipi ja Halla-ahon edustama puolueen pienehkö maahanmuuttovastainen älymystöeliitti ovat löytämässä toisensa ja ajamassa maltilliset yhä hankalampaan rakoon. Tarjolla on toki Sampo Terhon edustama linja, joka pyrkii pysymään hallituksessa ja saamaan puumerkkinsä hallituksen puolivälin ohjelmatarkistukseen, mutta kaikissa tapauksissa se merkitsee hallituksen (ja opposition) ajaman maahanmuuttopolitiikan hyväksymistä.

Pidän nyt syntymässä olevaa keskustelua haitallisena ja ahdistavana. Suomalaiset pyritään polarisoimaan maahanmuuttoystävälliseen ja -kielteiseen leiriin. Nyt jos koskaan on tärkeää, että maltilliset säilyvät kaikissa puolueissa enemmistönä. Vain siten voidaan välttää muissa maissa esille tulleet ylilyönnit.