”Tehdään Yhdysvalloista tekevä jälleen”

Foreign Affairs-lehden tammi-helmikuun 2017 numerossa on tarkasteltu Yhdysvaltain teollisuustyöväen tilannetta Katharine S. Newmanin ja Hella Winstonin kirjoittamassa artikkelissa. Kirjoituksen nimi ”Make America Make Again” on mukailtu Donald Trumpin iskulauseesta ”Make America Great Again”. Sehän on kyllästymiseen saakka tuttu meille suomalaisillekin Trumpin vaalikampanjan ajoilta ja toki presidenttinä toimimisen alkuviikoilta. Trump lupasi palauttaa menetetyt työpaikat ja tällä lupauksella oli suuri vaikutus – ehkä ratkaiseva – hänen menestykseensä. Artikkelin iskulausemukaelma on mielestäni relevantimpi kuin Trumpin pompöösi slogan.

Yritän myös seuraavassa luoda viittauksia Suomen vastaavaan kehitykseen.

USA:ssa teollisuustyöpaikkojen määrä on pudonnut kolmanneksella verrattuna 1980-lukuun, ja työvoimaosuus on painunut alle 10 prosenttiin. Suomessakin teollisuuden työvoimaosuus on laskenut 15 prosentin vaiheille (ilman rakentamista).

Yhdysvalloissa teollisuustyöväen määrä ei kuitenkaan ole laskenut mitenkään lineaarisesti, vaan on jopa kasvanut muutamien viime vuosien aikana. Kirjoittajien mukaan pohjalukema vuodelta 2010 on nyt ylitetty 500 000:lla työntekijällä. Helsingin Sanomien vastaavaa asiaa käsitelleessä pääkirjoituksessa (27.2.2017) kasvu esitetään peräti 800 000 hengen suuruiseksi vuodesta 2010. Olkoonpa kumpi tahansa luku oikea, osoittaa se, että kasvu alkoi jo Obaman kaudella, vaikka Trump varmaankin yrittää omia positiivisen kehityksen nimiinsä. Kokonaistilanne ei ole niin murheellinen, kuin miksi Trump sen vaalikampanjassaan esitti.

Kaikki edellä esitetty panee aprikoimaan Trumpin protektionististen tavoitteiden järkevyyttä: hänhän yrittää leimata työvoimatappiot Kiinan ja Meksikon epäreilun kilpailun syyksi. Vähintäänkin kysymys on liioittelusta, mutta ehkä myös koko ajattelutavan virheellisyydestä. Missään tapauksessa kysymys ei nimittäin ole samoista työpaikoista, jotka on menetetty viimeisen 40 vuoden aikana. Näin työntekijät eivät voi ”palautua” entisiin työpaikkoihinsa.

Kysymys on monimutkaisesta asiasta, jossa oleellista on uusien työpaikkojen poikkeaminen vanhoista monella tavoin. Uusia teollisia töitä tehdään tietokoneen ääressä ohjelmoiden, sähköinsinööritöinä ja robotiikkaa hyväksi käyttäen. Vallitsee valtava kuilu niiden miljoonien vuosikymmenien varrella työnsä menettäneiden työntekijöiden taitojen ja uusien työpaikkojen vaatimien taitojen välillä. Kysymys on nykyisin hyväpalkkaisista ”middle-skill” -työpaikoista, joita taitoja ei välttämättä, eikä ehkä lainkaan saavuteta yliopisto-opinnoilla.

Kirjoittajat tuovat esille hälyttäviä tietoja työntekijöiden puutteellisesta osaamistasosta: vuosina 2012-2022 puolet syntyvistä uusista työpaikoista on uudentyyppisiä teollisia työpaikkoja. Olemassa oleva työvoima ei ole ”valmis” tällaisiin töihin. New Yorkin osavaltiossa 25 prosenttia tämän tyyppisistä työpaikoista jää täyttämättä osaamisvajeiden takia. Työnantajista 82 prosenttia ei usko pystyvänsä täyttämään avautuvia paikkoja riittävässä määrin. Tiivistetysti sanottuna ammatillisessa koulutuksessa on huutavia puutteita.

Amerikkalaiset tuntevat tiettyä kateutta saksalaisia kohtaan, jotka ovat työmarkkinoilla saavuttaneet parempia tuloksia esim. oppisopimuskoulutuksen avulla.

USA:ssa on aikojen kuluessa syntynyt vääristynyt työhön suhtautumisen kulttuuri, kun ”manuaaliset” työt ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Heti toisen maailmansodan jälkeen panostettiin ammattiopetukseen eli blue-collar -väkeen (”haalarityöväkeen”), mutta sitten ylivallan sai palvelutyöpaikkojen massiivinen muodostuminen. Toki niille on ollut valtava kysyntä. Monet nuoret vierastivat vanhempiensa työläistaustaa ja pyrkivät ”hienompiin hommiin”. Näin tapahtui etenkin 1960-luvulta alkaen.

Tekninen koulutus on ollut laskussa 40 vuotta. Tilalle ovat nousseet akateemiset ammatit, joiden arvostus on noussut tähtiin. Oma lukunsa on yhteiskunnallinen kehitys, jonka seurauksena Yhdysvaltain tulokset kansainvälisissä koulutusvertailussa (perustaso) ovat olleet hälyttävän matalia. Palveluvaltaisuuden yleistyessä palkat putosivat, muodostui urbaani alaluokka (urban underclass) ja syntyi sosiaalisia ongelmia. Lopputuloksena köyhtyneiden vanhempien lapset seurasivat vanhempiaan tulotasossa. Tapahtui selvä kulttuurinen ja pedagoginen ylilyönti, jota Bill Clinton ja hänen työministerinsä Robert Reich yrittivät korjata 1990-luvulla lisäämällä koulutuksen työelämäyhteyksiä. Menestys ei ollut kaksinen. Muuttunut ammattiarvostus ja työkulttuuri ovat syvälle juurtuneet amerikkalaiseen yhteiskuntaan.

Pohjanoteeraus saavutettiin George Bush nuoremman kaudella, kun liittovaltion panostuksia ammatilliseen koulutukseen vähennettiin dramaattisesti. Seurauksena 16-24 vuotiaiden työttömyys nousi yli 10 prosentin, joka on alhaisten yhteiskunnallisten tukien Yhdysvalloissa erittäin korkea lukema. Pahimmillaan joissakin osavaltioissa nuoristyöttömyys on noussut 16-17 prosenttiin. Vertailun vuoksi Saksassa nuorisotyöttömyys on alle seitsemän prosenttia.

Saksalaisten yritysten USA:han perustamilla tehtailla koulutus on otettu omiin käsiin ja toteutetaan kotimaan mallilla. Amerikkalainen ”college-vimma” on estänyt saksalainen kulttuurin siirtymisen, koska näin syntyviin työpaikkoihin on Yhdysvalloissa lyöty ”lower status” -leima. Käytetään käsitettä ”umpikujaluokat” (dead-end classes).

Muutosta teknisen koulutuksen suuntaan ei ole saatu riittävästi aikaan. Syitä voidaan etsiä rotuajattelusta, opettajien alhaisista palkoista ja suurista luokkakoista. Vain viisi prosenttia nuorista on oppisopimuskoulutuksessa.

:::::::::::::::

Kuulostaako tutulta Suomen näkökulmasta? Ja mitä meillä valtiovalta tekee? Leikkaa ammatillisesta koulutuksesta, vaikka tosiasiassa resurssit pitäisi säilyttää ja niitä pitäisi lisätä varsinkin edellä mainituille uusille ei-akateemisille aloille. Resurssilisäykseen voidaan ja pitää liittää ammattiopetuksen uudistaminen, mitä parhaillaan ollaankin tekemässä vaikeuksien saattelemana (ongelmana mm. sijoittuminen työpaikkaharjoitteluun).

Entä Yhdysvalloissa? Vanhoja työpaikkoja ei todellakaan voi palauttaa ja suuren osan niistä pitää antaa teknologisen kehityksen myötä mennäkin. Vanhassa ei kannata roikkua. Tärkeintä on uusien työpaikkojen luominen. Ne vaativat uutta osaamista. Tässä on todella suuri haaste Trumpin hallinnolle. Presidentin harjoittamien hallinnon painopistemuutosten (sotilasmenot!) takia ei ole mitenkään varmaa, että panostuksia tehdään tuiki tärkeisiin koulutusasioihin.

Myös meillä Suomessa tulisi kiinnittää paljon enemmän huomiota uusiin teollisuustyöpaikkoihin ja kaikin tavoin pyrkiä lisäämään niitä sen sijaan, että teollisuus aivan liian usein katsotaan menneiden aikojen elinkeinoksi.

Mistä rahat uuteen koulutukseen? Jotkut tarjoavat tulevaisuuden lääkkeeksi robottiveroa, jota on kuitenkin vaikeaa toteuttaa: missä alkaa robotin työ ja missä päättyy ihmisen työ? Paavo Rautio toteaa HS-kolumnissaan 2.3.2017 ”Robotin saa kesytettyä ystäväksi tulonsiirroilla”, että skandinaavinen malli verotuksineen ja tulosiirtoinen voi olla toimivampi vaihtoehto kuin Yhdysvalloissa esillä ollut robottivero. Tulonsiirrot lienevät välttämättömyys, koska muutoin uudessa uljaassa taloudessa pääomatulojen osuus kasvaa kohtuuttomasti ja palkkatulojen osuus pienenee aiheuttaen suuria tuloeroja.

Joka tapauksessa trumpilainen nationalismi ja protektionismi eivät kelpaa edellä esitetyn kehityssuunnan edistäjäksi. Todellisuudessa modernien teollisuustyöpaikkojen määrä on kasvamassa Yhdysvalloissa ja niiden kasvua pitää tukea työntekijöiden koulutuksella ja aktiivisella maahanmuutolla.

Mitä tulee Kiinaan ja Meksikoon niin esimerkiksi uusi autotekniikka (itseohjautuvuus ym.) vaatii koulutettua työvoimaa ja mahdollistaa amerikkalaisten työpaikkojen säilyttämisen kunhan koulutus ajantasaistetaan. Teollinen internet ja automaatio suosivat työntekoa kehittyneissä maissa. Niinpä töiden pakeneminen kehittyviin maihin on vähentynyt luonnollisista syistä teknologisen kehityksen myötä. Pitkälle vietyä automaatiota ja robotiikkaa vaativat tekniset työt kannattaa toteuttaa kehittyneissä maissa, koska työvoimakulut pienenevät. Eikö samalla tapahdu työpaikkojen vähentymistä? Kyllä, mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Avuksi sopivat silloin tulonsiirrot, ehkä myös perustulo. Trumpin suunnittelemat verotukselliset muutokset, joissa käteen jäävän tulon määrää lisätään dramaattisesti ylimmissä tuloluokissa, sopivat huonosti meneillään olevaan teknologiseen kehityksen ja tulonjakomuutoksiin.