Turvallisuuspolitiikkaa riveiltä ja rivien välistä

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak otti HS:n Vieraskynän artikkelissa ”Turvallisuuspolitiikan tilannekuvat erkaantuvat” (24.2.2017) kantaa Suomen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen nyt, kun haasteita ovat määrittäneet ja taustoittaneet Nato-selvitys, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selvitys ja viimeksi ilmestynyt puolustuspoliittinen selonteko.

Mielenkiintoinen lähtökohta artikkelin arviointiin on, että noita yllä lueteltuja selvityksiä halutiin kiihkeästi Suomen turvallisuuspoliittisen aseman määrittämiseksi. Nyt kun selvitykset ovat käytössä, antaa Salonius-Pasternak ymmärtää, että ne eivät ole vastanneet niille annettua tehtävää. Jokin on jäänyt häntä kaivelemaan. Ilmeisesti joitakin asioita ei sanottu riittävän selvästi. Seuraavassa pohdin, mitä Salonius-Pasternak mahtoi tarkoittaa.

Tämä kaikki oli oikeastaan odotettua. Aina kun selvityksiä tehdään jotkin asiat jäävät joidenkin tahojen näkökulmasta avoimiksi tai epäselviksi. Suoremmin sanottuna Salonius-Pasternak ei ilmeisesti ole saanut omia ajatuksiaan riittävästi läpi ollakseen tyytyväinen tehtyihin selvityksiin.

Salonius-Pasternakia vaivaa se, että turvallisuuspolitiikkaa ja puolustuskysymyksiä koskeva keskustelu on vaikeaa Suomessa. Maan korkein johto, ylin poliittinen johto ja pääesikunta tuntevat turvallisuuspoliittisen tilanteen, mutta ”muut poliitikot ja tavallinen kansa” heikommin. Salonius-Pasternakin kanta on hyvin problemaattinen, sillä meillä on pidemmän aikaa ollut tapana, että tavallinen kansa ja jopa johtavat poliitikot asetetaan tapahtuneiden tosiasioiden eteen turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa. Ollaan siis ylemmyydentuntoisia ja pudotellaan norsunluutornista tiedonjyväsiä ikään kuin armopaloina, jos edes sitä. Ei ole kerta eikä kaksi, kun puolustusvaliokunnan jäsenet ihmettelevät, miten jo päätettyjä asioita ilmestyy julkisuuteen ilman, että on käyty riittävää edeltävää keskustelua. Voidaan aiheesta kysyä ovatko korkeat tahot riittävästi ja riittävän avoimesti informoineet tavallista kansaa ja tavallisia poliitikkoja. Kun näin ei tehdä, ei ole syytä ihmetellä, jos syntyy ”tietokuiluja”.

Kirjoituksesta huokuu Venäjän yksipuolinen syyttely tilanteen kiristymisestä Itämeren alueella. Kuitenkin varsinkin puolustuspoliittisessa selonteossa tuodaan reilusti esille molempien suurvaltojen osuus jännityksen kiristymisessä. Salonius-Pasternakin kirjoituksessa olisi ehdottomasti pitänyt tuoda esille myös Naton sota-alusten ja lentoalusten panos epävakauden lähteenä Itämerellä. Sitä Salonius-Pasternak ei tee, mutta muistaa muistuttaa, että pakolaiset, jotka tulivat Suomeen itärajan yli, eivät tulleet tänne vahingossa. ”Jos ilmiön ymmärtää Venäjän ylimmän poliittisen johdon tukemaksi tapahtumasarjaksi, sisäministeriön rahatarpeet saavat enemmän ymmärrystä”, toteaa Salonius-Pasternak.

Ottamatta kantaa kenen asialla pakolaiset olivat, on syytä korostaa, että meillä ei ole juuri lainkaan eriäviä käsityksiä Suomen turvallisuustarpeista ja niiden rahoittamisesta.

Sitten Salonius-Pasternak ottaa esille pitkän kantaman ohjukset Venäjällä ja Venäjän tekemät Suomen ilmatilan rikkomukset turvallisuuspoliittisine vaikutuksineen ja toteaa, että nämä ovat vain osa Venäjän strategista suunnitelmaa. Salonius Pasternak väittää, että ihmiset eivät ymmärrä kokonaisavaltaista turvallisuuspoliittista huolta, johon meillä hänen mielestään on aihetta. Jälleen hän tulee määrärahakysymykseen ja toteaa, että meillä ei tarpeeksi ymmärretä puolustusvoimien tarpeita. Minä puolestani totean uudelleen, että meillä on pitkälle viety konsensus armeijan tarpeiden suhteen. Mitä hän odottaa? Autoritäärisesti johdettujen maiden yksimielisyyttä? Kyllä demokraattinen keskustelu puolustusvoimien tarpeista pitää olla sallittua.

Mitä Salonius-Pasternak ajaa takaa? Sitä hän ei kerro, mutta voisin arvata, että hänen mielestään puolustusvoimiin ei resursoida tarpeeksi tai sitten hän kaipaa Nato-liittolaisuutta.

Salonius-Pasternak (S-P) epäilee, että ihmiset eivät ymmärrä, että Venäjä käyttää sähkö-, kaasu ja ydinenergiaa hyväkseen ”porkkanana ja keppinä”. On totta, että Venäjä käyttää näitä aseita niitä maita vastaan, joihin sen välit ovat muutenkin pilalla, mutta en ole huomannut, että se tietoisesti yrittäisi rakentaa riitaa ystävällismielisten tai neutraalisti suhtautuvien maiden kanssa. Kiistelty Nord Stream 2 -kaasuputkikin näyttää saavan EU:lta synninpäästön.

Joku voisi sanoa, että olen naiivi, kun en maalaa pirua seinälle tulevaisuutta ajatellen, mutta en yleensäkään hae ääripäitä ajattelussani. Se, että Venäjä koetaan arvaamattomaksi ei voi merkitä sitä, että kauppa Venäjän kanssa ajetaan alas tai yhteistoiminta jäädytetään. Elämä jatkuu kriisien keskellä ja niiden jälkeen. Jälleen Salonius-Pasternak ei kerro mihin hän oikein pyrkii. Hänen sanansa jäävät yleisen varoittelun asteelle.

Pitäisikö em. tilannekuvasta vetää johtopäätös, että ”railoa” (S-P:n ilmaus) tavallisen kansan ja tavallisten poliitikkojen ja toisaalta ylimmän poliittisen ja armeijan johdon välillä pitäisi kuroa umpeen? Syntyneestä railosta (jota en siis allekirjoita) hän syyttää em. selontekoja, koska ne ”sisältävät liian paljon rivien väliin kirjoitettua sisältöä”. Tästä syystä ne eivät mahdollista ”julkista keskustelua”, jota S-M:n mielestä tarvitaan. Toisin sanoen hän yrittää ilmaista, että tavalliselle kansalle ei haluta paljastaa Venäjän luomia turvallisuusuhkia.

Kuvaavaa on, että S-P tuo äärimmäisen niukasti esille Venäjä-yhteistyön mahdollisuuden: ”Sitä (yhteistyötä) pitää tehdä, mutta Venäjän Suomeen kohdistamista toimista vaikeneminen ei paranna Suomen turvallisuutta”.

Kirjoitus on melkoista varjonyrkkeilyä, joka osoittaa, että kirjoittajaa harmittaa, kun jotain oleellista on jäänyt tekemättä turvallisuuden parantamiseksi, jota hän ei kuitenkaan kerro.

Salonius-Pasternak myöntää poliittisen johtomme ”aktiivisen vakauspolitiikan” merkityksen , mutta Venäjän ”epäsopiva käytös” on jäänyt liian vähälle huomiolle. Niinpä hän vetää johtopäätöksen, että ”Venäjän politiikan laajempien tarkoitusperien ruotiminen julkisuudessa ei ole ollut turvallisuuspoliittisen johdon mieleen”. Voiko tätä selvemmin sanoa: ollaan tyytymättömiä siihen, ettei reklamoida voimakkaammin? Syyksi Salonius-Pasternak kehittää ristiriidan, joka vallitsee (Suomen ajaman) Itämeren liennytyksen hyväksi tehtävän työn ja Venäjän toimien kritisoimisen välillä. Ilmeisesti molempia tulisi S-P:n mielestä harjoittaa, mutta painottaa voimakkaammin Venäjän arvostelua. Tästä hän vetää johtopäätöksen, että ”railo on levenemässä kanjoniksi” tavallisten kansalaisten ja turvallisuuspoliittisen sisäpiirin välillä. Tiivistetysti: tavallinen kansa ja tavalliset poliitikot eivät ymmärrä turvallisuuspolitiikan päälle riittävästi. Jos ymmärtäisivät he jakaisivat johdon huolen.

:::::::::::::::::::::::::::

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja – pois lukien suomettumisen ankeat päivät – on lähtenyt siitä, ettei reagoida yliherkästi Venäjän toimiin silloinkaan, kun niissä on tarkoitushakuisuutta. Tässä on selkeä ero mm. Ruotsiin, joka panikoituu huomattavan herkästi. Suomessa on totuttu elämään sopeutuen jännitteisiin, enkä näe mitään syytä poiketa tästä linjasta: sapelinkalistelua on muiden taholta aivan riittävästi.

Suomi pystyy hoitaman suhteensa Venäjään asiallisesti, jos ei hairahduta Nato-liitolaisuuteen tai muutoin ajeta karille lännen ja idän vastakkainasettelussa. Myös Itämeren alueen vakauttamislinjan painoarvon tulee olla huomattava verrattuna reklamoinnin äänekkyyteen.

Jostakin syystä Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola ja Salonius-Pasternak ovat omaksuneen yksipuolisen länsimielisen lähestymistavan nykyiseen jännitteiseen tilanteeseen. Kun kyseinen instituutti saa julkista rahoitusta toiminalleen, sen voisi olettaa olevan joltisenkin lojaali rahoittajalleen. Ei sen silti tarvitse merkitä sitä, että UPI itäeurooppalaiseen tyyliin alistuu mielistelemään päättäjiä.

On selvää, että venäläisten käynnistämää provosointia tulee tapahtumaan jatkossakin, mutta siitä ei kannata provosoitua. Päättäväisesti tulee torjua suvereniteetin rikkomukset sortumatta silti ylilyönteihin.