Terveydeksi! - Obamacare jäi henkiin

Kun kaikki keinot on kokeiltu ja mikään ei auta, niin viimeisenä keinona yritetään selvitä rehellisyydellä. Tämä lausahdus tuli mieleen, kun luin lehdestä Yhdysvaltain edustajanhuoneen puhemiehen Paul Ryanin kommentin republikaanien hävittyä toistaiseksi taistelun terveydenhoitouudistuksesta. Hän totesi HS:n mukaan, että vastustaminen on ollut puolueelle helpompaa kuin ratkaisujen löytäminen. Niinpä niin.

Republikaaneilla on ollut seitsemän vuotta aikaa kehittää vaihtoehto Obamacarelle, mutta sitä ei saatu aikaiseksi. Nyt rehellisyyden puuskassa (ei koske Donald Trumpia) myönnetään, että uudistus ei todellakaan ole mikään helppo asia. Republikaanit ovat liemessä , sillä valmisteltuun ehdotukseen nähden puolue jakautuu ainakin kahtia. Toiset haluaisivat inhimillisemmän ratkaisun pelätessään vaalitappiota välivaaleissa 2018, ja toiset taas vanhollisempaa, oikeistolaista ratkaisua.

Jos olisi menty lyhytnäköisen taktiikan mukaan olisi demokraattien kannalta ollut ”hedelmällistä” saada republikaanien ehdotus voimaan, sillä se olisi taannut melko varmasti voiton välivaaleissa. Mutta eihän tällaisessa taktisessa näpertelyssä ole mitään järkeä. Menee loputkin luottamuksesta poliittista järjestelmää kohtaan.

Demokraateilla on ollut loistotilanne, kun ovat saaneet mahdollisuuden koota rivejään Trumpin kustannuksella. Presidentiltä tulee koko ajan katastrofiajatuksia siitä, miten Amerikan asiat pistetään kuntoon.

Trumpin syytökset demokraatteja kohtaan ovat naurettavia. Republikaanit itse kaatoivat mahon ”uudistuksensa”. Heillä olisi ollut poliittista voimaa viedä hanke läpi. Trumpin syytökset Obamacaren seitsemän vuoden kauheudesta rikkovat jälleen katteettoman kauhumaalailun ennätyksiä. Presidentti ei ole ylisanoissaan eikä loukkaavissa haukkumisissaan (Obama on sairas!) määritettävissä tasapainoiseksi ihmiseksi.

Totta kai demokraatitkin ovat halunneet hioa Obamacarea, mutta suhteellisuudentajun säilyttäen: keskiluokan kustannukset osassa osavaltioita ovat liian korkeita. Oleellista on kuitenkin, että 100 vuoden ajan yritetty terveydenhuoltouudistus on vihdoinkin voimassa. Parannella sitä voidaan aina. Mutta mitä tarjosivat republikaanit: Obamacare viemäristä alas ja tilalle järjestelmä, joka vie kongressin poliittisesti riippumattoman budjettitoimiston (CBO) lausunnon mukaan 24 miljoonan amerikkalaisen vakuutuksen pidemmällä aikavälillä.

Laura Saarikoskella on HS:ssä 25.3.2017 hyvä erittely Yhdysvaltain vaikeuksista järjestää toimiva terveydenhuolto. Taustalla ovat samat ongelmat kuin muuallakin länsimaissa: vanhusten määrä ja terveydenhuoltomenot kasvavat kiivasta vauhtia.

Suomalainen julkinen terveydenhuolto, joka oikeammin on sekamalli on kaikesta arvostelustaan huolimatta säilyttänyt vahvan aseman. Laajoissa kansainvälisissä vertailuissa se on pärjännyt hyvin. Jää nähtäväksi parantaako uusi sote-uudistus vanhaa järjestelmää niin paljon kuin siitä on luvattu, vai heikentääkö se jo saavutettua.

Amerikkalaisten valkoisten miesten kuolleisuuden lisäys on dramaattista luokkaa. Jyrkähkö muutoskohta näyttää asettuvan vuoden 2000 kohdalle. Siitä eteenpäin kuolleisuus kasvaa nopeasti. Onko syynä teollisuustyöpaikojen menetys, josta on paljon puhuttu presidentinvaalien yhteydessä. On varmasti osaltaan, mutta ilmiö on ollut voimassa jo kauan ennen vuotta 2000. Ehkä kumuloiva vaikutus on tullut esille vasta vuoden 2000 paikkeilla.

Euroopassa ei näy ainakaan vielä merkkejä samanlaisesta ilmiöstä. Euroopan parempi sosiaaliturva (turvaverkko) on melkoisella varmuudella yksi syy heikommassa asemassa olevien parempiin elinolosuhteisiin täällä. Meillä Suomessakin yritetään nyt heikentää turvaverkkoa aktiivisesti. Jää nähtäväksi näkyvätkö seuraukset lähitelevaisuudessa lisääntyvinä terveyden menetyksinä.

Solidaarisuus erilaisissa muodoissaan on ollut yksi avaintekijöitä vanhalla mantereella ja varsinkin Skandinaviassa ainakin viime aikoihin saakka.

HS:ssä Saarikosken artikkelin yhteydessä on seisauttava grafiikka valkoisten kuolleisuudesta. Yhdysvalloissa tärkeä verrokki ovat mustat kansalaiset. Valkoisten kuolleisuuskäyrä (ikäryhmässä 50-54-vuotiaat, 1999-2015) leikkaa mustien vastaavan noin vuonna 2008. Eroa valkoisten tappioksi on tullut nopeasti varsinkin vuoden 2012 jälkeen. Kaiken kaikkiaan voidaan kuitenkin sanoa, että kehityksen juuret ovat kymmenien vuosien takana.

Yhdysvalloissa on tapahtunut jyrkkä eriarvoistumiskehitys, josta monet talous- ja yhteiskuntatieteilijät ovat varoittaneet. Olen itsekin käsitellyt problematiikkaa monipuolisesti ja toistuvasti näissä kirjoituksissa viiden vuoden ajan. asiaan ovat vaikuttaneet teknologinen kehitys ja globalisoituminen. Työpaikkoja on menetetty ja uusia yhtä hyviä ei ole pystytty luomaan tilalle. Työllisyystilanne on hyvä, mutta palkat palveluelinkeinoissa ovat todella alhaiset. Myös työllisyysaste on hämmästyttävän alhainen vaikka Yhdysvaltoja on pidetty ”työyhteiskuntana”. Syitä on runsaasti, joita niitäkin olen eritellyt muun muassa kirjoituksissa ”Mitä työllisyysaste kertoo Yhdysvalloista, mitä Euroopasta?” (6/2014) ja ”Parannetaanko työllisyyttä väärillä keinoilla?”(8/2016).

Ohessa pari lainausta jälkimmäisestä tekstistä:

”(Jason) Furmanin kirjoituksen (Foreign Affairs -lehdessä) kovaa ydintä on sen asian toteaminen, että työllisyysaste on pudonnut (Yhdysvalloissa) tasaisesti vuodesta 1953 lähtien, jolloin parhaassa työiässä (25-54 vuotiaat) olevien miesten osalta työllisyysaste oli kunnioitettavat 97 prosenttia. Sieltä on tultu alas nykyiseen 88 prosenttiin. Naisten osalta pudotus on ollut vastaavasti 77 prosentista 74 prosenttiin. Lohdullista tulosta selittää varmaankin naisten invaasio työmarkkinoille viimeisten vuosikymmenien aikana. Joka tapauksessa luvut paljastavat, että kysymys ei ole mistään aivan viime aikaisesta ilmiöstä.”

Ja edelleen:

”Merkittävästi työllisyysasteeseen vaikuttaviksi syiksi Furman laskee seuraavat seikat: ensinnäkin teollisuustyön romahdusmaisen väheneminen (miljoonia työpaikkoja on menetetty eikä uusia ole tullut tilalle), toisena hän mainitsee teknologiapohjaisen osaamisen työpaikkojen muutoksen (skill-biased technological change), jossa työpaikkoja on säilynyt tai lisääntynyt valikoiden ja kolmantena vankilaan joutuneiden suuren määrän (todella Yhdysvalloille ominainen selitys!). Furman ei juurikaan analysoi syvällisemmin globalisaation vaikutusta töistä poisjääntiin. Toisaalta työttömyyden alhainen määrä USA:ssa estää liioittelemasta halpatyömaiden osuutta, sanoo Donald Trump mitä tahansa.”

Suomessakin tulisi kiinnittää huomiota koulutusleikkausten vaikutuksiin, koska Yhdysvalloissa näkyy – osin turvaverkkojen ohuuden takia – vanhojen suhteellisen vähän koulutettujen ammattiosaajien putoaminen verkon läpi yhteiskunnan sivuraiteelle. Seuraukset ovat olleet moninaiset (lääkkeet, huumeet, alkoholi, itsemurhat, naimattomuus, köyhyyden kierre, rikollisuus…..).

Trumpin messiaaninen ilmestyminen politiikan ulkopuolelta näytti herättävän pienituloisten huomiotta jääneiden edunvalvonnan, mutta vain amerikkalaisessa hurmoshenkisessä ihmeparantumisen mielessä. Kuten on jo nähty rikkaiden neuvonantajien ympäröimä Trump pyrkii tekemään sosiaaliturvaa heikentäviä eikä parantavia ratkaisuja. Panostukset puolustusvoimiin eivät auta köyhiä. Trumpin politiikassa on petoksen elementtejä.

Historiallisesti Lyndon B. Johnsonin Great Society -ohjelma 1960-luvulla oli virstanpylväs. Olen sitä paljon käsitellyt. Jos olisi jatkettu Johnsonin viitoittamalla tiellä oltaisiin nyt aivan eri tilanteessa. Ongelma on, että uusliberaali politiikkaa varsinkin Reaganista lähtien sai niin suuren suosion. Edettiin väärien talousoppien polkuja myöten unohtaen tavallinen työtätekevä valkoinen mies.

Tiettyjen väestönosien koulutuksen väheneminen, palkkojen putoaminen, köyhyyden lisääntyminen ovat kaikki asioita jotka on pantu merkille jo kymmenien vuosien ajan. On puuttunut kapitalistisen loiston keskellä kyky ja halu paneutua esimerkiksi tuloerojen järisyttävään kasvuun. Rikkaita kannustetaan trickle-down economicsin hengessä. Trump esitti vaalikampanjansa aikana ylimmän marginaaliveron pudottamista 39,6 prosentista 25 prosenttiin.

Barack Obama halusi tukea alityöllistettyjä, pidentää työttömyysvakuutusajan kestoa, alhaisia palkkoja liitovaltion subventiolla, huonosti koulutettuja panostuksella koulutukseen, matalapalkkaisia veroratkaisuilla ja tuloeroja pienentämällä sekä köyhiä minimipalkkojen nostamisella ja vankien työllistymistä vankilatuomioita lyhentämällä. Onko todettava, että politiikassa on tapahtunut täyskäännös?