Hesarin artikkelissa ”Miksi fakta ei kelpaa?” (24.4.2017) Johanna Junttila pohti, miksi tieteelliseen tietoon liittyviin faktoihin suhtaudutaan epäluuloisesti. On ajateltu, että syynä on tiedon puute. Olen itsekin käsitellyt näissä blogeissa useita kertoja yleissivistyksen tärkeyttä ja ihmetellyt välinpitämätöntä suhtautumista tietoon. Mutta entä jos siitä ei olekaan kysymys? Asiaa voidaan lähestyä myös toisesta näkövinkkelistä. Junttila toteaa: ”Tieteen tulosten hyväksymisessä ei ole kysymys puhtaasta järkeilystä vaan siitä, sopiiko uusi tieto ihmisen aiempiin uskomuksiin ja arvoihin”.
Tämä sopii joskus oppimaani asiaan, että arvot ja ideologiat ovat ihmisen psyykessä paljon syvemmällä kuin tietoon perustuva päättely. Tietopläjäys ei murra arvojen muuria. Näin selittyy myös populistien menestys, kun he tuputtavat propagandaansa vedoten tunteisin, arvoihin ja ideologisiin uskomuksiin.
Kysymys on usein siitä, että tieteellinen konsensus hyväksytään (vain), kun ei ole henkilökohtaista tarvetta päätyä johonkin toiseen johtopäätökseen. Hesarin artikkelissa nousee hyvin voimakkaasti esille - kirjoittajan sitä kuitenkaan erityisemmin korostamatta - tiedon tarjoajan luotettavuus, ei siis suoranaisesti tiedon luotettavuus.
Suomessa luottamusyhteiskunta on vakaalla pohjalla. Itse asiassa luotamme tutkimusten mukaan toisiin ihmisiin (ml. viranomaiset) enemmän kuin ehkä minkään toisen kansakunnan ihmiset. Tieteellisen konsensuksen menestymiselle on Suomessa varsin hyvät eväät: luotamme tieteellisen tiedon tai palvelun tarjoajaan. Joskus voi tulla vastaan jopa toinen ääripää: luotammeko liikaa kanssaihmisiin ja tulemme sen takia huijatuksi? Tämä on kuitenkin suuressa kuvassa yhteiskunnan toimivuuden kannalta toisarvoinen asia.
Jostakin syystä Junttila ei korosta luottamusyhteiskunnan vahvuuden merkitystä tiedon luotettavuuden takaajana. Junttilan artikkelin esimerkit ovat pääosin Yhdysvalloista. Se näkyy johtopäätöksissä, joista paljastuu kuinka luottamus tieteellisen tietoon on hyvin pitkälle kiinni siitä luotetaanko tiedon lähteeseen. Yhdysvalloissa voidaan jopa huomata selkeitä eroja suhteessa tieteeseen puoluekannaltaan erilaisten ihmisten välillä: liberaaleilla on suuri luottamus tieteelliseen tietoon, jota korkea koulutus vahvistaa. Konservatiivien osalta korkealla koulutuksella voi päinvastoin olla tieteellistä tietoa kyseenalaistava vaikutus varsinkin silloin, kun kysymyksessä ovat poliittiset ja elämänkatsomukselliset asiat! Esimerkiksi ilmastomuutoksen kyseenalaistaminen on kovin yleistä yhdysvaltalaisissa konservatiivisissa piireissä. Mistä tämä voisi johtua? Palaan jälleen syvempien arvojen (uskonnollisuus, ideologiat, konservatiiviset arvot) voimakkuuteen vanhoillisten amerikkalaisten keskuudessa. Jos siis teollisuuden alasajo vie työpaikkoja syyllistetään siitä liberaaleja, jotka arvottavat ympäristökysymykset korkealle saastuttavan teollisuuden sijaan.
Junttila ei tuo korostetusti esille mielestäni yhtä merkittävää jakolinjaa Yhdysvalloissa. Korkeatasoinen media on suurelta osin liberaalien käsissä ja konservatiivit, jotka inhoavat liberaaleja, kytkevät suhtautumisensa faktatietoon liberaalien väitettyyn manipulointiin ja epäuskottavuuteen. Liberaalien ja konservatiivien välillä vallitsee räikeä polarisaatio.
Kun amerikkalaisilta kysyttiin tutkimuksessa, ovatko ihmiset kehittyneet muista eläinlajeista, vain runsaat puolet vastasi myöntävästi. Suomessa väitteen hyväksyi seitsemän kymmenestä. Mielenkiintoista on, että kun amerikkalaisessa kyselyssä sana ”eläinlaji” korvattiin sanalla ”laji” kaksi kolmasosaa hyväksyi väitteen. Taustalla vaikuttavat voimakkaasi käsitykset ihmiskeskeisestä evoluutiosta. Tärkeää on siis, miten kysymys asetetaan.
Kuten kirjoitukseni alussa totesin Hesarin artikkelissa kiinnitetään huomiota ihmisten haluun lukea sellaista tietoa, joka vahvistaa heidän olemassa olevaa maailmankuvaansa. Tämä lienee arkihavainnoin todennettavissa. Mutta tutkimusten mukaan tieteellisesti suuntautuneet – heitäkin on runsaasti - ”halusivat lukea (sellaista), joka haastoi heidän (oman) näkemyksensä”. Yleissivistyksen eteen tehtävän työn pitäisikin perustua siihen, että omaa näkemystä vastaan olevaa tietoa otetaan ennakkoluulottomasti vastaan ja vasta luetun jälkeen otetaan kantaa sisältöön.
Kysymys ei ole läheskään aina siitä, että tieto sinänsä olisi vastenmielistä, vaan siitä, että tieto muuttuu vastenmieliseksi, jos sitä välittää taho, joka koetaan epäuskottavana tai suorastaan epämiellyttävänä. Joskus on tullut sanotuksi, että vastareaktio tulee, kun väärät ihmiset puhuvat oikeista asioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti