Havaintoja vaaleista

Kunnallisvaalien tulos on analysoitu varmaan viimeistä männynkäpyä myöten. Yritän seuraavassa tuoda esille joitakin lähestymistapoja, joita ei ole tuotu kovin paljoa esille.

Näyttää siltä, että vaaleissa jaettavana oleva äänimäärä jakautuu yhä pienempiin osiin äänestäjien löytäessä puoluekartalta uusia (tai uusvanhoja) puolueita tai nousevia poliittisia trendejä.

Suurimmat muutostrendit puoluekartalla tarjoavat perussuomalaiset ja vihreät, jotka ovat syöneet kolmen valtapuolueen kannatusta. Niinpä tätä nykyä minkään puoleen on vaikeaa ylittää 20 prosentin rajaa vaaleissa tai kannatusmittauksissa. Nyt se onnistui yhdeltä puolueelta, kun esimerkiksi vuoden 1996 vaaleissa kolme suurta saivat ääniosuudet 21,6-24,5 %. Seuraavissa vaaleissa (v. 2000) yhtä tanakka ote jatkui: kolmelle kärkipuolueelle 20,8-23,8 %. kannatus Vuonna 2008 näkyivät muutosoireet, kun perussuomalaiset lisäsivät kannatustaan seitsemällä prosentilla. Vanhat puolueet taistelivat vielä prosenttiosuutena yli 20 prosentin: 20,1-23,5, mutta vuoden 2012 vaaleissa johtavien puolueiden pieneneminen jo näkyi: 18,7-21,9 (enää yksi puolue yli kahden kympin rajan).

Nyt käydyissä vaaleissa kokoomus pääsi ainoana niukasti yli 20 prosentin rajan.

Ensin perussuomalaiset rokottivat muita puolueita ja nyt persujen väistyessä vähän sivummalle vihreät ottivat heidän paikkansa. Samaan aikaan ”ryhmä muut” eli mikropuolueet (joista useimmat ovat vasemmistopuolueita) ja rkp, kristilliset ja vasemmistoliitto kasvattivat kannatusosuuttaan. Pirstoutunut puoluekenttä saattaa vaikeuttaa tulevien enemmistöön perustuvien hallituskoalitioiden muodostumista . Itse asiassa Jyrki Kataisen hallituksen toiminnassa vaikutti juuri tämä haaste.

:::::::::::::::::

Monet pitävät vasemmisto-oikeisto -jaottelua jo vanhanaikaisena. En ole ihan samaa mieltä. Arvopohjan tarkastelun ohella sillä on merkitystä. Laskin nyt vasemmiston ja oikeiston kannatusosuudet puolueryhmittäin seuraavasti: vasemmisto 40-43 prosenttia ja porvaristo 57-60 prosenttia. Jottei asia vaikuttaisi liian yksinkertaiselta, niin on laadittu myös muita jaotelmia: vanhoillisvasemmistolaisuus, viherliberaalius, talousoikeistolaisuus, kunta-aktiivisuus (tilastollinen analyysi Ylen aineistosta prof. Markku Niemivirta & co). Kullekin ulottuvuudelle on määritetty sisältö, joka tuo syventävän näkökulman pelkkään oikeisto-vasemmisto -akseliin ja yhdistää tähän myös arvoasetelmia.

Totta kai on muistettava, että suurin osa ihmisistä mieltää itsensä ulottuvuuksille keskustaoikeistolaisuus, keskustavasemmistolaisuus.

::::::::::::::::

Olen joissakin kirjoituksissa viitannut populistien (ääripopulistien, sillä kaikki poliittiset puolueet ovat jossain määrin populisteja) takaiskuihin tai takapakkeihin Euroopan poliittisella kartalla: Suomessa tämä trendi korostui johtuen persujen hallitusvastuusta. Suomen kaltaisessa liberaalissa demokratiassa on vaikeaa kuvitella, että populistipuolueen äänimäärä voisi nousta 20 prosenttiin. Persuilta se onnistui hetkeksi gallupeissa, mutta Suomessa vaalit ovat kuitenkin yleisvaalityyppiset ja muukalaisviha tai muukalaisvieraus ei kanna pitkälle. Odotin, että persut olisivat hyötyneet kuntavaaleissa Pietarin ja Tukholman tapahtumista, mutta ei.

::::::::::::::::::

Joissakin kirjoituksissa on viitattu näiden vaalien henkilökeskeisyyteen. On melko varmaa, että tämä suuntaus jatkuu, jos se nyt koskaan on poistunutkaan. Siispä Jan Vapaavuoren, Ville Niinistön ja Timo Soinin, Touko Perkon, Sanna Marinin ja Li Anderssonin kaltaisia poliitikkoja saattaa tulla yhä enemmän. Tämä ryhmä muodostaa poliitikkoryhmän, jossa hyvä supliikki yhtyy monipuoliseen asiaosaamiseen. Timo Soini kuuluu harvalukuiseen joukkoon, joka on toistuvasti pystynyt ”fressiytymään”, kunnes vihdoin tuli seinä vastaan.

Nykyisessä yksilökeskeisessä ajattelussa, jossa ihmiset valittavat, etteivät osaa äänestää puolueiden poliittisten tavoitteiden perusteella, nousevat muita selkeämmin profiloituvat henkilöhahmot tosi tärkeiksi vaaleissa. Harmi, jos politiikan suosion kasvu on kiinni painotetusti tästä asiasta. Äänestystulpan pitäisi avautua myös asiapohjalta ilman, että kansalaisen poliittiseen heräämiseen tarvitaan äänestyskohteena poikkeusyksilö.

:::::::::::::::

Politiikassa menestyäkseen tarvitaan myös trendikkyyttä. Se, miten se saavutetaan onkin hyvin vaikeasti hahmotettavissa. Nyt mielestäni löi läpi yhdistelmä, jonka osasina olivat ihmisten turvallisuushakuisuus, poliittinen kotiinpaluu (harharetkiltä), vihreys yli puoluerajojen ja nuorekas tuoreus, jolla vedottiin puoluekannasta ”riippumattomuuteen”. Totta, nyt on suosittua olla puoluepolitiikassa mukana ilman leimautumisen tunnetta tai sitten luomalla kuva, että kysymys ei ole vanhasta politikoinnista. Osin tästä syystä - siellä täällä - löivät läpi ”meidän kunnan puolesta” -puolueet tai -ryhmittymät. Osa puolueista/ehdokkaista pystyi yhdistämään ajattelun tuoreuden ja vanhan poliittisen liikkeen.

Näistä syistä demareilla, keskustalla ja osin myös kokoomuksella oli voitettavana painolastit ”vanhasta politiikasta”, josta ne selviytyivät eriasteisesti, joskin kaikki tappion kärsineinä. Kysymys oli lopulta hyvin pienistä asioista aivan kuin jääkiekko-ottelussa, jossa etukäteen laskien äärimmäisen tasaiset joukkueet kohtaavat. Menestyjillä asiat vain loksahtavat paikoilleen. Jälkikäteen voidaan kyllä keksiä mitä innovatiivisimpia selityksiä sille, mistä menestyminen kulloinkin johtui.

:::::::::::::::::

Onko näiden vaalien johdosta syytä olla huolestunut demokratian puolesta? Äänestysaktivisuuden osalta kyllä, mutta tuskin muuten. Kansanvaltainen edustuksellinen demokratia todisti jälleen todellisen toimivuutensa. Jos seuraava trendi on nuorten murtautuminen politiikkaan – niin kuin nyt voisi arvuutella - voisi politiikkaan syntyä aivan uusi draivi.

Seitsemän tuntia äänestyspaikkojen sulkeutumisen jälkeen olivat lasketut tulokset tiedossa, ja tätä sanottiin lieväksi epäonnistumiseksi!

Äänestysaktiivisuus nousi edellisten vaalien 58,3:sta nyt toteutuneeseen 58,8:aan. Epätyydyttävä kehitys pysähtyi ainakin toistaiseksi. On liian paljon ihmisiä, jotka ovat turhautuneita äänestämään. Yksi lääke voisi olla luopuminen silmiinpistävästä halusta löytää prikulleen minun mieleeni oleva ehdokas, joka korjaa kokemani epäoikeudenmukaisuudet. Minulla on tunne, että monet eivät hyväksy muuta henkilöä kuin sen, jonka oletetaan olevan täsmäohjattu tarpeisiini. Kokeilin huvikseni äänestyskonetta. Lopetin, kun huomasin koneen johdattelevan yksityiskohdissa aivan väärille poluille siihen verrattuna, mikä oli yleinen kantani.

Yksi ongelma on vaalien runsaus. Nyt on tulossa jälleen rypäs uusia vaaleja. Turtuminen voi olla seurauksena. Jatkossa on syytä miettiä vaalien yhdistämistä, jotta samalla vaivalla hoidetaan kaksi asiaa.

Jos ei muita perusteita löydy, niin äänestämällä kannatetaan kansanvaltaa, joka on arvo sinänsä.