”Naisen silmät liikkuvat koko ajan päässä, kun hän puhuu. Sanat muodostuvat varmasti, lähes konemaisesti. Syntyy kuva älykkäästä ihmisestä, jolle vastaus muodostuu aivoissa haastattelijan kysymyksen ollessa vielä kesken.
Onneksi meillä on youtube-videot käytettävissämme! Nainen on nimeltään Ayn Rand (1905-1982).”
Tuo edellä oleva on blogikirjoituksestani ”Ayn Rand ja pako arjesta” (13.11.2012). Olen kirjoittanut tästä merkillisestä ihmisestä useita muitakin blogitekstejä. Olen ihmetellyt toisaalta hänen suosionsa suuruutta, toisaalta taas hän kiinnostaa minua, koska näen oman ajatteluni Randin ajattelun antiteesinä.
Mainitussa blogikirjoituksessani arvioni ihmisestä ja kirjailijasta nimeltä Ayn Rand jatkuu seuraavasti: ”Venäläis-amerikkalainen kirjailija on myynyt teoksiaan miljoonapainoksina. Miksi hän kiehtoo ihmisiä, ja miksi hän ei kiehdo minua? Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi - millä maagisella kyvyllä - joku diktaattori viekottelee ihmiset puolelleen.
Ayn Rand oli keuhkosyöpään kuollut ketjupolttaja, joka käsitti tupakanpolton vastaiset kampanjat kommunistien salaliitoksi ja oli muutoinkin vainoharhainen ihminen. Amfetamiinin käyttö lisäsi kiihkoa ja sai hänet luulemaan itsensä johtavaksi filosofiksi.
Pohdin tässä vain Randin merkillistä vaikutusta moniin johtaviin poliitikkoihin ja rahamarkkinoiden edustajiin. Minulle, kuten monelle muullekin on ollut yllätys, miten tärkeää eliitille (lue: rikkaat, johtavassa asemassa olevat henkilöt) on ollut saada etujaan puolustamaan Randin kaltainen henkilö. Tulkitsen niin, että vaihtoehtoja ei juuri ole. Jos rikkaat itse joutuisivat elämöimään etujensa puolesta heidät nutistettaisiin helposti. Valitsemalla filosofi-kirjailija likaisen työn tekijäksi, he säästyvät monilta vastenmielisiltä reaktioilta.”
Kommunismi suunnattiin alun perin puolustamaan tavallista työläistä riistokapitalisteja vastaan. Ayn Rand taas yrittää pelastaa eliitin kuolettavaksi kokemaltaan tavanomaisuudelta. Yhtymäkohtia löytyy: aynrandismi ja kommunismi lähestyvät toisiaan muodostaessaan etuoikeutettujen ihmisryhmän (”etujoukon”) yhteiskunnan sisälle. Ayn Randin Atlas Shrugged -pääteoksessa muita etevämpien ihmisten joukko pakenee tavallisten tallaajien keskuudesta päästäkseen eroon rahvaasta ja voidakseen muodostaa ihanneyhteiskunnan.
Miksi kirjoitan juuri nyt Ayn Randista? Siksi, että Jyrki Iivonen on kääntänyt Ayn Randin pääteoksen ”Atlas Shrugged” (1957) suomeksi nimellä ”Kun maailma järkkyi” (marraskuu 2017). Jo aiemmin on historioitsija Jussi Jalonen tehnyt suurtyön laadittuaan lukupäiväkirjan massiivisesta 1500-sivuisesta teoksesta. Olen perehtynyt siihen huolella. En ole Randin tuotannon asiantuntija, mutta minua kiinnostaa hänen vaikutuksensa nykyihmisiin, erityisesti eräisiin Yhdysvaltain johtaviin poliitikkoihin (ja Suomessa esimerkiksi Björn Wahlroosiin). Mitä nämä ihmiset näkevät Randissa?
Kauppalehti Optiossa (19/2017) on Jyrki Iivosen melko pinnallinen ja kritiikitön haastattelu, jota on syytä lähestyä lopusta käsin. Viimeinen lause kuuluu näin: ”On syytä muistaa, että Ayn Randin hahmottelemaa yhteiskuntaa ei ole missään, kuten ei ole ollut kommunismiakaan. Molemmissa on kyse utopioista”.
Utopioista on mukava haaveilla, mutta entä, jos niitä yritetään toteuttaa? Kommunismia yritettiin ja tuloksena oli dystopia. Ayn Randin viha kommunismia kohtaan kumpuaa hänen perhekokemuksistaan. Perheen liiketoiminta lopetettiin neuvostokommunistien toimesta ja seurauksena Rand siirtyi vuonna 1926 Yhdysvaltoihin. Henkeä uhkaavat vainot eivät olleet syynä, ne käynnistyivät paljon myöhemmin.
Väitän, että nimenomaan ideologioihin taipuvaiset ihmiset ihastuvat Randiin. Henkiseltä rakenteeltaan samantyyppiset ihmiset ihastuivat myös kommunismiin. Jotkut – kuten Björn Wahlroos – ovat ihastuneet molempiin elämänsä varrella.
Miksi ihmiset lopulta – kommunismikin mukaan lukien – haluavat kuulua eliittiin, parempiin ihmisiin? Juuri kukaan ei tosin myönnä kuuluvansa eliittiin, vaan tavallista ahkerampiin kansalaisiin, jotka ansaitsevat tulla kunnioitetuksi. Ehkä osittainen vastaus löytyy oheisesta tulkinnastani ja pohdinnastani:
Randin johtoajatus on ”itsekkyyden hyve”. Tämä johti kaiken eettisen altruismin tuomitsemiseen. Hyvin monet libertaarit allekirjoittavat nämä Randin väitteet. Tästä esimerkkinä olkoon Björn Wahlroos, joka on tunnustanut Randin henkiseksi isäkseen Adam Smithin ja Milton Friedmanin ohella (HS 12.2.2012). Juuri oman edun tavoittelun hyväksyminen johtavaksi käyttäytymiskoodiksi on Wahlroosin ajattelun keskiössä. Tämä ajattelu takaa hänen mielestään kapitalismin parhaat tulokset. Myös Randilla liikemies-jumala oli kapitalismin keskiössä.
Rand liitti yhdistelmän järki – egoismi – kapitalismi kaksi ensimmäistä sanaa yhteen: hän halusi, että järkiperäinen egoismi olisi johtava moraalikoodi. Egoismin näin vahva korostaminen on tämän kirjoittajalle vastenmielinen ajatus. Eikö juuri finanssikriisi ollut esimerkki itsekkyyden tuhoavasta voimasta ? Rand vei egoismin käsitteen todella pitkälle. Hän ei hyväksynyt minkäänlaista uhrautumista toisen hyväksi eikä toisaalta kenenkään pitänyt odottaa jonkun toisen uhrautuvan sinun hyväksesi.
Atlas Shruggedin keskeinen romaanihahmo on John Galt. Hänen ihanneyhteiskunnassaan kyvykkäät, luovat ja yritteliäät ihmiset pääsevät toteuttamaan itseään rajoituksetta. He syrjäyttävät kyvyttömät byrokratiaan itsensä kahlinneet keskinkertaiset ihmiset. Vanha yhteiskunta romahtaa. Alun perin pieni valittujen ihmisten siirtokunta kasvaa ja muodostuu uusi yhteiskunta (jonka tulkitsen paradoksaalisesti eräänlaiseksi ”luvatuksi maaksi”). Uusi yhteiskunta on Atlas Shruggedissa luotu sadunomaiseksi utopiaksi. Tässä utopiassa on paljon klassisen yövartijavaltion piirteitä.
Rand nimesi filosofiansa Objektivismiksi. Sen keskeinen teema on mainittu rationaalisuus, johon egoismi on kytketty. Jos rationaaliseen suuntaan edetään ympyrän kaarta myöten, tullaanko silloin itsetarkoitukselliseen järjen ylikorostamiseen? Jälleen hämmästyttää ääriajattelu: taikauskon sijasta ajaudutaan ylirationaaliseen suvaitsemattomuuteen. Onko Objektivismi pakkomielle?
Toki myönnän Randista varsinkin 1950-luvulla tehtyjen amerikkalaisten youtubesta katsottavien haastattelujen osoittavan, että hänessä on vahva älyllinen ulottuvuus. Kuten alussa totesin Randin päässä (katsokaa hänen silmiään!) vastaukset syntyvät haastattelijan vielä esittäessä kysymystään. Mutta oli hänen päässään myöskin tunnelukko, joka esti häntä vapautumasta vanhan Neuvostoliiton ajan kokemuksista.
Pohdinnan arvoista on, miksi hän projisoi kuvittelemansa byrokraattisen voiman kostonhimoisesti liberaalidemokraattiseen Yhdysvaltoihin. Mutta ehkä hän kohdistikin murskakritiikin vielä 1950-luvulla vaikuttaneeseen keynesiläiseen (rooseveltilaiseen) Amerikkaan suhteellisen korkeine verotustasoineen. Hän oli tavallaan vielä 1950-luvulla ideologisesti äärioikeistolaisessa marginaalissa. 1960-luvulle tultaessa hän kannatti Barry Goldwateria, mikä saumattomasti tukee aatteellista suuntautumista.
Iivonen muotoilee Randin ajattelusta kuvan, että ”randismi tarkoittaa hienostunutta nimeä amerikkalaiselle unelmalle”. Epäilen, että hyvin suuri osa amerikkalaisista asettuu vastustamaan tällaista ajattelua. Unelmalle löytyy järkevämpiäkin profeettoja. Mutta ehkä teekutsuliikkeen piiristä nousevat randismin kiihkeät kannattajat allekirjoittavat tämän – ja heitä on miljoonia.
Randismin menestys voi johtua vain yhdestä syystä: arvot ja ideologiat ovat hyvin syvällä ihmisessä ja esimerkiksi ajattelu on lähempänä pintakerroksia. Siksi ideologia voi työntää faktat syrjään kovin helposti. Ayn Randin kohdalla tämä tarkoittaa, että hänen kannattajansa poimivat randismista omaan ajatteluunsa soveliaat kohdat.
Egoisti Rand ei voinut hyväksyä Jeesuksen kaltaista uhrautumista toisten puolesta. Ajattelu johti ateistiseen maailmankatsomukseen. Minua on aina ihmetyttänyt Randin kaltaiset joko-tahi -ihmiset. Uhrautuminen toisen hyväksi käsitetään totaalisena uhrautumisena. Harva tähän ryhtyy. Sen sijaan länsimaisen ihmisen on vaikeaa suhtautua nurjamielisesti myötäelämiskykyyn. Mikä siinä on niin paheksuttavaa? Tuskinpa ihmiskuntaa nykymuotoisena olisi, jos empatia olisi lakannut olemasta ammoisina aikoina. Randille ”epäitsekkyys” oli vain etujen vaihtokauppaa.
Randin liikemies-jumala oli kapitalismin kruunu. Maailma saastui tavallisista ihmisistä, jotka keksivät päätöksenteon pohjaksi enemmistöperiaatteen. Randin mukaan enemmistö rupesi tyrannisoimaan vähemmistöä, joka muodostui ihanteellisista kapitalisteista. Lopulta enemmistön tyrannia johti eliitin irtautumiseen (Wahlroos: eliitti äänestää jaloillaan!) omaksi yhteisökseen.
Kauppalehti Option haastattelussa Iivonen antaa ymmärtää, että Atlas Shrugged luokitellaan Amerikan maalla tieteiskirjallisuudeksi (monet pitävät sitä kioskikirjallisuutena). Minä luokittelen sen Owenin, Fourierin ja Saint-Simonin (oli siellä mukana Matti Kurikkakin) 1800-luvun utopioiden rinnakkaisilmiöksi sillä ratkaisevalla erolla, että utopiasosialistit kannattivat ihmisten yhteistyötä ja luokkasopua, Rand eliitin irrottamista keskinkertaisuuksista.
Yhdysvallat on utopiayhteisöjen kultamaa, sanoo kaikkitietävä netti.
Utopiasosialistisia malleja kokeiltiin huonolla menestyksellä. Toivottavasti säästymme Atlas Shrugged -kokeilulta. Tarvitaan juuri vastakkaista trendiä eli kansalais- ja eturyhmien yhteenhitsautumista ja yhteiskunnan hajoamisilmiöiden ehkäisyä. Ajan henki on sellainen, että Ayn Randilla voi suppeissa piireissä olla kysyntää. Yhä enemmän asetetaan kyseenalaiseksi esimerkiksi julkinen palvelutuotanto. Ihmisten välinen polarisoituminen (esimerkiksi tuloerot) nähdään luonnollisena kehityssuuntana. Yhteiskunta nähdään verosyöppönä ja byrokraattisena rasitteena. Hyvinvointiyhteiskunnan puolustajien perustellut vastaväitteet torjutaan.
Atlas Shrugged vaikuttaa aikuisten sadulta. Se vetoaa Yhdysvalloissa ihmisiin enemmän kuin rationaaliseksi koetussa Euroopassa. Siihen sekoittuu amerikkalaista ekseptionalismia, ajatusta paremmuudesta muihin ihmisiin nähden ja Manifest Destinya, kohtalouskoa suuresta tehtävästä. Ja on siinä myös piirteitä Randin vihaamasta kristinuskon pelastussanomasta.
Monissa ihmisissä on salaisia toiveita olla jotakin muuta kuin mitä näytetään ulospäin. Itsekkyyden ja kovuuden salaiset paheet kääntyvät Randia lukiessa hyveiksi, joista vaietaan hämillisesti - hiukan häpeilevästi - elävässä elämässä. Ehkä Rand vapauttaa jotkut ihmiset toimimaan mielihalujensa mukaisesti sovinnaisuuden kaapu riisuen. Randilla on tällöin käänteinen sovittajan rooli, jossa totutut paheet vaihtokaupataan ihmisen sisäisessä kamppailussa totuttujen hyveiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti