Paras lääke työttömyyteen

Ns. aktiivimallin kautta keskustelu työntekijöiden ja työn kohtaamisesta on tiivistynyt. On käyty keskustelua kiivaaseen sävyyn siitä, miten työn vastaanottaminen tehtäisiin sujuvammaksi. Kovaa kritiikkiä on esitetty rangaistusseuraamuksia kohtaan, kun työtön ei ole saanut yrityksistä huolimatta työ- tai koulutuspaikkaa.

Mielekkäämpää on keskustella, miten ylipäänsä voitaisiin realistisesti työllistyä työmarkkinoilla – ja vielä ilman pakkoa. Historian yliopistonlehtori Marko Nenonen puhuu Hesarin jutun ”Lapiohommilla leipä työttömille” (15.4.2018) yhteydessä tehdyssä haastattelussa ”työn kohtuullistamisesta”. Tavoitteena tulisi olla moderni ”inhimillinen työttömyystöiden järjestelmä”, joka mahdollistaisi työnteon ilman, että tarvitsee olla huipputehokas.

Kuntouttava työ on tärkeää, mutta sen ohessa tarvitaan ”slow workia”.

Itse en korostaisi työnteon luonnetta, sillä tärkeää on, että jokainen tekisi töitä intensiteetillä, joka syntyy luonnostaan. Joka tapauksessa tällaisen ”helpotetun” työn tulisi tarjota silta työhön kilpailluilla markkinoilla. On virheellistä kuvitella, että ongelmallinen kohderyhmä työllistyisi ainakaan aluksi aidosti yksityisillä markkinoilla.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, etteivät kaikki halukkaat työllisty myöskään julkisella sektorilla ilman oikealla tavalla organisoitua työtä. On syytä korostaa, että tällainen työn järjestely vaatii organisointitaitoa.

:::::::::::::::::

Kuuluisa taloustieteilijä Hyman Minsky on käyttänyt erittäin tähdellisen puheenvuoron työllistymisestä jo kymmeniä vuosia sitten. Lainaan tähän Antti Alajan ja Esa Suomisen kirjasta ”Taloutta työväelle” kohdan, joka myös omasta mielestäni on avainasia työttömyysongelman hoitamisessa: ”Minsky hahmotti työtakuujärjestelmän…. osana epävakaan kapitalismin vakauttamiseen tähtäävää institutionaalista kehystä. …. (Työtakuujärjestelmän kautta) valtion toiminnasta tulisi entistä vastasyklisempää ja päätösperäisen elvytyksen rooli jäisi vähäisemmäksi”. Minskyn mielestä (isolla) julkisella sektorilla tulisi olla vastuu viimekätisestä työllistymisestä.

Minskyn tavoite oli siis jo aikoinaan suurin piirtein samanlainen, kuin mitä Nenonen esittää.

Kansanedustaja Timo Harakka jatkaa samasta aiheesta yrittäessään aukoa työllistymisen umpisolmuja taannoisen ”Liike 2020”:n aivoriihenä. Harakan tavoitteena on, että julkinen valta ja yksityinen toimivat saumattomasti ristiin tukien toinen toistaan. Hän loihtii ”fiksun valtion” käsitteen. Tarvitaan uusi työnjako julkisen vallan ja markkinoiden väliin. Fiksu valtio edellyttää, että yritykset keskittyvät voiton tuottamiseen. Julkinen sektori tukee yrityksiä tuottamalla julkisia investointeja , tutkimusta, koulutusta ja infraa ja vastaamalla laista ja järjestyksestä. Markkinoiden säätely on myös varteenotettava tehtävä. Valtio edellyttää vastavuoroisesti, että yritys kantaa yhteiskuntavastuunsa (verot, työympäristö ym.).

Voisiko tätä sanoa työn juurille palaamiseksi?

Aktiivinen työllisyyspolitiikka on Harakankin mielestä julkisen vallan perustehtäviä. Sen piiriin voidaan lukea seuraavat elementit: on pystyttävä vaihtamaan joustavasti työpaikkaa, keikkatyöt on tehtävä kannattaviksi, eläkeläisiä on houkuteltava työelämän piiriin, on tarjottava palkkatuettua työtä, on kannettava erityisvastuuta nuorten työllistymisestä, koulutus on optimoitava vastaamaan työelämän tarpeita, työllisten ja työttömien jyrkkää rajaa on hälvennettävä, vapaaehtoistoimintaa on kehitettävä, kolmannen sektorin työpaikkoja on luotava, mikroyrittäjien työllistämiskynnystä on alennettava….. Harakka kannattaa myös pidempää koeaikaa, huojennuksia työaikasääntöihin jne.

Reijo Vuorento, Kuntaliiton apulaisjohtaja, käytti muutamia vuosia sitten hienon puheenvuoron kuntatyöstä Helsingin Sanomissa. Tätä oli kaivattu. Artikkelin nimi oli ”Kuntien tehottomuus on sitkeä myytti” (HS 26.9.2013).

Vuorento viittaa meillä niin usein esille otattavaan Ruotsin esimerkkiin. Siellä kun väitetysti hommat osataan tehdä paremmin kuin meillä. Vuorento tuo esille joitakin asioita, jotka naapurimaa hoitaa meitä sutjakkaammin. Naapurissa ”työvoimasta viitisen prosenttia enemmän kuin meillä on nimenomaan kuntapalveluissa, ja määrä kasvaa”. Lähes yksinomaan tästä syystä Ruotsin työllisyysaste on korkeampi kuin meillä (70 prosenttia vs. 76 prosenttia). Osin tästä syystä Ruotsin kestävyysvaje on olematon tai vähäinen.

Veroaste Ruotsissa on muutamia prosentteja korkeampi kuin meillä. Puheet siitä kuinka verot tappavat työteliäisyyden ovat Ruotsissa vähäisempiä kuin meillä. Kuntatalous on ollut ennätyksellisen ylijäämäinen. Ruotsin velkaantumisaste on muistaakseni karkeasti kolmasosa BKT:stä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että Ruotsilla on ”ylisuuri” kuntasektori.

Kunta voi siis olla tehokas työllistäjä.