Martin Luther Kingin kuolemasta on kulunut 50 vuotta. On aika muistaa tätä legendaarista hahmoa blogikirjoituksella. Edellisen kerran kirjoitin Kingistä vuonna 2013 sen johdosta, että silloin (28.8.2013) tuli kuluneeksi 50 vuotta kansalaisoikeusliikkeen pyhimmästä päivästä. Tuolloin 250 000 ihmistä marssi Washingtonissa rotujen välisen tasa-arvon puolesta. Martin Luther King piti ikimuistettavan ”I Have a Dream” -puheensa. Viime aikoina on tiedotusvälineissä käsitelty puheen syntyä. Puheen synnytystuskat olivat melkoiset ja ilmeisesti King hylkäsi puolessa välissä puhettaan valmiin käsikirjoituksen. Loppu on historiaa: puheen vapaamuotoisen osuuden välittömänä innoittajana oli laulaja Mahalia Jackson, joka kehotti Kingiä muistamaan mustien unelman. Unelma siitä tulikin monessakin mielessä….
Martin Luther King ei ollut ennen puhettaan mitenkään kiistaton persoona. Hänet jopa leimattiin pelkuriksi, kun hän ei pari vuotta aikaisemmin sitoutunut heti ns. Freedom Riderien tukijaksi. Mustat ja valkoiset Freedom Riderit testasivat henkensä uhalla mustia koskevien kieltojen pitävyyttä etelävaltioissa. Matkat tehtiin busseilla, josta englanninkielinen nimi johtuu.
En tietenkään väitä, että Kingillä olisi ollut Washingtonin puheen jälkeenkään kiistaton asema. Elämänsä viimeisinä aikoina hän joutui ristiriitaan Mustien Pantterien kanssa, jotka olisivat halunneet suoraa, väkivaltaista toimintaa Kingin sovittelevamman linjan sijaan. Kingin murha käynnisti koko Amerikkaa ravisuttaneet väkivaltaiset mielenosoitukset suurten kaupunkien keskustoissa. Kaikkea tuota katselin omin silmin televisiosta hämmentyneenä.
Presidentti Kennedyn kanta rotusorron vastustamiseen oli ambivalentti. Hän ihaili Kingin tapaa puhua Washingtonissa, mutta muilta osin rotusorron vastainen toiminta oli jotenkin sivuraiteella hänen politiikassaan, vaikka hän retorisella tasolla ilmaisikin myötätuntonsa mustille. Kennedyn yksi tulppa täydelle tuelle olivat syvän etelän rotusortoa kannattavat demokraatit. Kennedyn piti liikkua ohutta nuoraa myöten saadakseen riittävän kannatuksen uudelleenvalintaansa.
Muhammad Ali oli yksi mustien liikkeen merkkihahmoja. Cassius Clayna hän joutui kokemaan, mitä merkitsi, kun hän saapui Rooman olympiakisoista kultamitali kaulassa kotimaahan. Hehkutusta kesti vain hetken. Mikään ei ollut tosiasiasiassa muuttunut. Clay heitti turhautuneena mitalinsa jokeen. Mutta Sam Cooken sanoin ”A Change Is Gonna Come” (1963): ”Pitkään tätä on odotettu, mutta tiedän, että muutos on tuleva, ja kyllä se tuleekin”.
Muutos oli tosiaan tuleva lainsäädännön myötä! Ja kyllä se toimi yksilön - Cassius Claynkin - kohdalla. Valkoisia suuresti ärsyttänyt ”olen suurin, olen kaunein” -iskulause muuttui todeksi vajaassa vuosikymmenessä – hänestä tuli todella suuri, tosin monien eri vaiheiden jälkeen.
Kansalaisoikeustaistelussa oli alun perin mukana hyvin ristiriitaisesti toisiinsa suhtautuvia aineksia. Kansalaisoikeustaistelija Malcolm X veti jyrkkää linjaa suhteessa Martin Luther Kingiin. Kun hän yritti lähentyä Kingiä, omat kostivat hänelle. Häneen ammuttiin vihan sokaisemana kymmeniä luoteja. Myös Malcom X on kansalaisoikeusliikkeen marttyyri.
Demokraattien Lyndon B. Johnsonin saama jättimäinen vaalivoitto 1964 mahdollisti mahtavan etenemisen useimmissa rotujen tasa-arvoa koskevissa kysymyksissä. Merkittävien lakihankkeiden (mm. kansalaisoikeuslaki, äänioikeuslaki) läpiviejänä Johnson on yksi Yhdysvaltain historian merkittävimmistä presidenteistä. Johnson myös oivalsi, minkä hinnan hän ja demokraatit joutuisivat maksamaan etenemisestä kansalaisoikeusasioissa: ”Taidettiin menettää etelä!”
Juuri näin kävi. Republikaanit ovat olleet jo pitkään syvän etelän mahtipuolue. Minulle Johnson on ollut vaikeasti arvioitava persoona ja poliitikko. Hän teki rotujen välisen tasa-arvon puolesta valtavan työn, jolle ainoastaan Lincolnin työ luo vertoja. Lincolnin kohdalla pitää muistaa, että hän lopetti sisällissodan myötä orjuuden, mutta ei rotusortoa, joka sai 1865-1963 välisenä aikana raakalaismaisia muotoja. Nimenomaan Johnson saattoi kansalaisoikeuskysymyksen päätökseen. Mutta sitten tuli Vietnamin sota, johon Johnson kaatui.….
King oli Johnsonin maineikkaan Great Society -ohjelman vankka tukija, mutta otti etäisyyttä presidenttiin huhtikuusta 1967 lähtien asettumalla vastustamaan Vietnamin sotaa ja ennen kaikkea sitä, että sotaan syydettiin varoja, joita olisi tarvittu kotimaan sosiaalisten ongelmien voittamiseen.
::::::::::::::::
On puhuttu paljon niistä ongelmista, joita on jouduttu kokemaan kansallisuus- ja rotukysymyksissä Donald Trumpin presidenttikaudella. Trump on toki ongelma, mutta kannattaa muistaa, että Martin Luther Kingin kuoleman jälkeen – jo 1980-luvulla - syntyi mahtava ”Movement Conservatism”, jonka yksi haara sisälsi rasistisen suhtautumisen siemenen rotukysymykseen.
Lyndon B. Johnson on kirosana republikaaneille, varsinkin teekutsuliikkeen kannattajille. Tässä on mahdotonta käydä läpi, miten rasismin uusi läpilyönti tapahtui. Muutosprosessi oli joka tapauksessa vastaisku Johnsonin kauden etenemiselle. Vastaiskulla on nimikin: ”White Backlash”. Oli siis suuri joukko ihmisiä, jotka katsoivat – ja jotka katsovat edelleen - että rotujen välisessä tasa-arvolainsäädännössä on menty liian pitkälle. Etelän valkoiset konservatiivit ovat asenteellisesti hyvin aggressiivisia mustia kohtaan. Olemassa olevalle lainsäädännölle hekään eivät mahda mitään. Osa rasismista on piilevää, osa näkyvää.
Kansalaisoikeuskysymyksessä on siis otettu myös taka-askelia, mutta mitenkään ei voida unohtaa, mikä valtava muutos tapahtui, kun mustat saivat oikeasti kansalaisoikeudet. Että siis samaan ravintolaan saattoivat mennä sekä mustat että valkoiset, ja aivan sovussa! Että 1980-luvulta lähtien ei voitu tehdä oikeastaan yhtään tv-sarjafilmiä, jossa ei ollut musta näyttelijä keskeisessä osassa. Kaukana takanapäin olivat ajat, jolloin mustat olivat silmiään pyörittäviä pellejä amerikkalaisissa elokuvissa. Muutos 1980-luvulle tultaessa oli käsittämätön.
King on kansalaisoikeusliikkeen ja väkivallattoman vastarinnan kiistaton sankari . Mutta ei ole syytä unohtaa niitä ihmisiä, jotka uhmasivat oman henkensä uhalla valkoisten rotusortoa jo ennen Kingiä. Ja moni menettikin henkensä. Erityisesti pikkuisen Rosa Parksin henkilökohtainen rohkeus muistetaan: hän kieltäytyi luovuttamasta bussissa paikkaansa valkoiselle joulukuussa 1955.
Elämänsä lopulla King kääntyi demokraattisen sosialismin kannattajaksi saadakseen läpi unelmansa. King tajusi, että mustien asema on osa koko kansakuntaa koskevaa laajaa yhteiskuntapoliittista uudistusohjelmaa. Voitaneen sanoa, että väkivallattoman vastarinnan kannattaja, King radikalisoitui sosiaalipolitiikan kärkinimeksi, kun taas Black Panther järjestö radikalisoitui militantiksi yhteenliittymäksi.
Kun Barack Obama puhui 23.8.2013 kansalaisoikeusliikkeen suuren päivän 50-vuotistapahtumassa, ainakin minä olin korva tarkkana. Martin Luther Kingin muisto velvoitti… tilanne ei ollut helppo Obamalle, joka oli vetänyt matalaa profiilia rotukysymyksessä. Hyvin monet Obaman poliittiset ongelmat kiertyivät hänen ihonvärinsä kautta reaalimaailman haasteiksi. ”White Backlash” seurasi Obaman kintereillä tekipä hän mitä tahansa. Surullista.
::::::::::::::::::::::
Martin Luther King ei ollut mitenkään arvostelun yläpuolella henkilökohtaisessa elämässään. Kingin liha oli heikkoa, hän teki virheitä. Pahaa puhetta saa helposti hänen naistensa lukumäärästä. Ne ovat kuitenkin toisen kategorian asioita.
”Kesken jäänyt unelma”, totesi aikoinaan Helsingin Sanomat. Näin asia on tietenkin monen muunkin mielestä. Amerikkalaisen Pew-tutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan ehkä keskimäärin kolmannes mustista näkee paljon edistystä rotujen välisessä tasa-arvossa kohti Martin Luther Kingin unelmaa. Valkoisilla vastaava luku on pyörii 50 prosentin vaiheilla.
Edistyksen näkee paremmin kymmenien vuosien tarkastelussa 1800-luvun alkupuolelta (orjatalous) 1860-luvun kautta (orjuuden lopettaminen, rotusorron jatkuminen) 1960-luvulle (kansalaisoikeusliikkeen läpimurto) ja edelleen tähän päivään. Muutokset ovat olleet valtavia. Mutta riittääkö se? Useimpien mielestä muutos on ollut aivan liian hidas.
Memphisin kansalaisoikeuksien museon johtaja Noelle Trent on oikeassa, kun hän kritisoi suhtautumista Kingiin liian voimakkaasti myyttikeskeiseksi. Liian moni jää historiatietämyksessä Minulla on unelma -hokeman tasolle. Kingin ajatukset varsinkin loppuvuosina olivat radikaalisti sosiaalista oikeudenmukaisuutta korostavia.
Juuri nyt hänen ajatuksilleen on sosiaalinen tilaus. Jo Bernie Sandersin vaalikampanjan menestys osoitti, että monet amerikkalaiset nuoret ovat alkaneet suhtautua perinteiseen amerikkalaiseen unelmaan kriittisesti. Näkyvissä on orastava kiinnostus niitä asioita kohtaan, joita King piti tärkeänä.
Millainen on Martin Luther Kingin asema Yhdysvaltain historiassa? Kiistämättömän vahva. Hänet on monessa yhteydessä haluttu nostaa Yhdysvaltain varhaisten valtiomiesten, ”kansakunnan perustajaisien” (founding fathers) rinnalle kaikkein kovimpaan kategoriaan. Kingin muistomerkki on jo Lincolnin vierellä.
Yhdysvaltojen, jasamalla kaikkien muiden kansakuntien tulevaisuus ei juur nyt näytä valoisalta,erimuotoinen äkkiväärä asennoituminen on kaikkialla nostamassa päätään, oikeastaan kaikkia osapuoolia oskevan turvattomuuden vuoksi.
VastaaPoistaYhdysvalloissa, se kehitys jota erityisesti värillisten kohdalla Kigin kuoleman jälkeen on tapahtunut on ollut milteipä kultuurillisen kansanmurhan mittasuhteet saavuttanut tapahtumasarja.
Gagstakultuuri on vienytmennessään niin mustan, kuin työväenluokankin nuorison,vankilat ovat täyttymässä, hautuumaiden ohella, epätoivoisen elämän syrjäyttämistä kansalaisista.
Kigin jälkeen on ilmaantunut uaeita uusia vitsauksia, pahimpana ehkäpä huumeet ja aids epidemia, joka koettelee erityisesti erimuotoisia vähemmistöjä.
Ennustan, tosin elinaikani ei ilmeiseti tule siihen riittämään, että aids ogelma on ihmisen keinotekoisesti, sopiviin tahoihin levittämä vitsaus,siis biologista sodankäyntiä, koska sitä esiintyy juuri niissä paikoissa, jota keskiluokkainen valkoinen mies pitää omasta näkökulmastaan itselleen haitallisempana ja turhimpana,eli juuri vähemmistöjen sekä afrikan alueella, sekä myös venäläisten keskuuteen, ogelma on saatu todella tehokaasti leviämään.
Haluasin korostaa, että kehitys ei ole välttämättä deterministinen. Juuri aika Kingistä eteenpäin (vaikka rotulevottomuuden hetkeksi pahenivat) olivat mustien nousun aikaa. Nyt tilanne on monilta osin huonontunut, mutta käänne voisi tapahtuia, jos terveemmät voimat pääsisivät Yhdysvalloissa johtoon.
VastaaPoista