Hjallis Harkimo on ryhtynyt poliittisen järjestelmän ykköskriitikoksi. Monesti on tullut mieleen, että miehen mietteiden taustalla on melkoinen vaikutusvaje. Hän ei ole päässyt niihin kammareihin, joiden kautta päästään vaikuttamaan päätöksentekoon, ja nyt hän on sulkenut portit ainakin kokoomuksen vaikuttajapaikoille lopullisen tuntuisesti erottuaan puolueesta.
On mielenkiintoista verrata Harkimoa toiseen kansanedustajaan, Susanna Huoviseen. Molemmat ovat luopujia mutta eri tavalla. Huovinen lähtee eduskunnasta omien sanojensa mukaan kyllästyttyään ”yksilösuorituksiin” joukkuepelaamisen sijasta. Harkimo ei eroa kansanedustajan tehtävistä, ainoastaan puolueestaan. Häntä pidetään nimenomaan yksilösuoriutujana. Tavallinen eduskuntatyö valiokuntineen ei huvita häntä. Vaikuttamisen pitää olla suorempaa.
Jokin yhteinen piirre näissä molemmissa tapauksissa kuitenkin on. Harkimokin haluaa laajemman päättäjäverkon (sillä lisäyksellä, että hänen pitää olla sen verkon keskeinen jäsen). Summa summarum Harkimo haluaa sittenkin enemmän sooloroolin ja Huovinen on ehkä vilpittömästi joukkuepelaaja.
Harkimosta jää kuva, että hänen moittimansa ”harvojen päättäjien malli” (kokoomuksen ja hallituksen sisällä) vaihtuisi (Harkimon mieleiseksi) toisenlaiseksi harvojen päättäjien malliksi. Harkimo on luonteenlaadultaan kärsimätön, joka tuo oman mausteensa soppaan. On kyseenlaista sopiiko hän mihinkään ryhmään, jossa hän ei ole johtaja.
Ongelma on kuitenkin laaja ja sitä luonnehtii Harkimoa paremmin Huovinen. Epämukavuus kansanedustuslaitoksessa on lisääntynyt: luopujia on runsaasti. Jotkut ovat hypänneet aidan toiselle puolelle lobbareiksi. Kansanedustajan työ sopii harvemmille, kuin mikä tilanne on ollut aiemmin.
Sama epämukavuuden tunne on nähtävissä myös äänestäjissä. Äänestyskäyttäytyminen on häilyvämpää kuin aiemmin: odotetaan parempaa tarjousta, kuin mikä aiemmin on ollut voimassa. Muutoksen tuulet näen omassa äänestyskäyttäytymisessä: lähden siitä, että äänestyskopissa ei arvota äänestettävää. Se on päätetty usein jo kauan ennen kuin vaalikamppailu on edes alkanut! Olenkohan pudonnut kärryiltä?
:::::::::::::::::::
On hyvin vaikeaa sanoa, kuinka pitkälle hyvin toimivaa kansanvaltaista järjestelmää Suomessa on päästy, mutta todennäköisesti missään ei ole luotu sellaista järjestelmää, jossa ei olisi ”kansakunnan johtoryhmää”. Käytännössä se tarkoittaa, että demokraattiseen järjestelmään on istutettu päätöksentekoa ohjaava taho, jolle poliittinen ympäristö on luovuttanut oleellista valtaa. Tässä on tietenkin päätöksenteon suuri haaste: päätösvaltaa on annettu ”johtoryhmälle”, mutta sitä ei saa antaa liiaksi. Kontrollin on pelattava. Tämä on demokraattisen järjestelmän ikuinen valinkauha. Sotatilanteessa, kuten hyvin muistamme talvi- ja jatkosodan kokemuksien perustella päätäntävalta kapenee pienelle sotakabinetille. Tälle ei todennäköisesti voi mitään. Tärkeää kuitenkin on, että konfliktin tai kriisin väistyessä palataan normaaliparlamentarismiin.
Nyt tilanne on erilainen – meillä ei ole kansakunta hädässä , vaikka joku sellaista saattaa väittääkin. Meidän asiamme ovat kohtalaisen hyvässä kunnossa. Myös demokratia toimii: on hallitus ja on oppositio. Ei se, että ollaan eri mieltä tarkoita sitä, että asioiden hoito on pielessä, sanoisin jopa, että päinvastoin. Oleellista on, että ollaan eri mieltä sivistyneesti. Voimasuhteet punnitaan eduskunnassa ja tarvittaessa hallitusta vaihdetaan vaalien kautta vaikka kesken kauden. Luulenpa kuitenkin, että saimme itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä tarpeeksemme tiheästi vaihtuvista hallituksista. Nehän kielivät epävakaudesta.
Voiko poliittisen päätöksenteon rinnastaa päätöksentekoon purjeveneessä, kuten Harkimo on halunnut nähdä. Tuskinpa. Purjeveneessä voidaan kyllä neuvotella, mutta kipparin on tehtävä lopullinen päätös ja tarvittaessa salamannopeasti. Jo miehistön valinnan yhteydessä on otettu huomioon, että tietty ajatuksenkulun yhtenevyys on varmistettu. Demokraattisessa järjestelmässä purjevenettä ohjaa kansalaisten valitsemat päättäjät, joiden joukosta erilaisin kriteerein valitaan hallitus. Demokraattinen järjestelmä tarkoittaa asioiden hieromista päätöksentekokuntoon – kärsivällisyyden täytyy riittää. Enemmistöpäätökset järjestelmässä tulee hyväksyä, vähemmistön täytyy osata alistua.
Meillä on pyritty pääsemään - ja hyvin on mielestäni onnistuttu - presidentin ja hallituksen hyvään työnjakoon. Näin on tapahtunut presidentti Koivistosta lähtien: on toimittu niin, että presidentti ei osallistu päivänpolitiikkaan. Hän on tässä mielessä reservissä. Tähän päämäärään ovat tähdänneet myös presidentin valtaoikeuksien kaventamiset.
Harkimon ristiretkeen kuuluu ideologisia päämääriä, vaikka hän itse ne todennäköisesti kiistääkin. Todellinen tavoite on markkinaliberalismin korostaminen, jossa kaikki ”turha” sääntely on poistettu. Päätöksentekojärjestelmää halutaan yksinkertaistaa. Mutta mitä yksinkertaisemmaksi se muodostuu, sitä autoritäärisemmäksi se muodostuu.
Populismiin kuuluu tänä päivänä poliitikkojen mollaaminen. Osan mielestä päätökset ovat aina vääriä. Vaihtoehtoa ei oikeasti esitetä. Nyt yritetään – jos olen oikein käsittänyt - herätellä kansakuntaa demokratiaunesta ”liikkeellä”. Liike voi toimia niiden puhetorvena, joiden mielestä koko politiikkahomma on pielessä. On kuitenkin aivan absurdia kuvitella, että kymmenien tai jopa satojen vuosien ajan koeteltu poliittinen järjestelmä olisi vaihdettavissa toiseen poliittiselta peliltä rauhoitettuun järjestelmään. Siinä uudessakin politikoidaan aivan, kuten me tavalliset ihmiset luomme kombinaatiota päästäksemme henkilö- tai ryhmäkohtaisessa päätöksenteossa eteenpäin.
Mikael Jungner toimii jonkinlaisena epävirallisena ajatuspartnerina Harkimolle. Jungner ei oikeastaan koko aikana ole ollut demokraattisesti toimivan järjestelmän kohdalla. Hän on aina vieressä tai sivussa kertomassa, miten asiat pitäisi oivaltaa. Tällaisia toisinajattelevia individualisteja kuitenkin tarvitaan. Heillä on yhteiskunnassa oma herättelijän roolinsa, mutta epäilen, että päätöksenteossa he kohtaavat melkoisia haasteita.
Mitä kaikkea tästä yksinpuhelusta jää käteen? Kysymys on epämukavuuden tunteesta, jota moni kokee nykyisen demokraattisen järjestelmän ollessa voimassa. Se ei vain tunnu mitenkään vastaavan ihmisten eriytyneisiin haasteisiin. Edustuksellinen demokratia oli yhtenäiskulttuuriin sopiva järjestelmä, ja sellaista ei enää ole. Silti parempaakaan ei ole tarjolla.
Harkimot ja Jungnerit ovat valmiit ottamaan riskin ainakin ajatuksissaan miettiessään vaihtoehtoja nykyisille käytännöille. Epäilen, että kummallaan ei ole suurta ratkaisua, jolla demokratian nykyiset haasteet voitetaan. Hämmennystä saattaa kyllä aiheutua.
Olisi mielenkiintoista kuultavaa,jos Harkimolle ja monelle muulle polittiselle toimialle saataisiin annettu jotain totuus seerumia,jolloin kertoisivat aikaisemmin,kuin mahdollisissa muistelmissaan todellisita tapahtumista ja vaikuttimista.
VastaaPoistaHarkimon yhteydet Putinin lähipiiriin,myös Presidentti Niinistön kautta,olihan juuri Harkimo Niinistön onnistuneen vaalikampanjan vetäjä,kuten olemme havaineet, Niinistön ja kokomuksen välit eivät ole olleet parhaat mahdolliset.
Rotenburgien kautta avaatuva varjomaailma,onhan venäjä tosissaan suunittelemassa alueelleen veroparatiisien verkostoa,jolla se pyrkii suojautumaan yhdysvaltain tyrannimaisen hegemoniaan johtavia ja paljastuvia vaikutuksia vastaan.
Harkimo on omien liikesuhteidensa vuoksi vaarassa joutua myös yhdysvaltain pakotteiden kohteeksi.
Myöskään europpalaiset,etenkin Saksalaiset,etenkin pankki ja muut rahoitustahot ovat joutumassa varautumaan talousodan vaikutuksille,maailma on siis muuttumassa,siihen myös polittisen kentän maassamme on kyettävä vastaamaan,kentie Harkimo ja Juger osaavat lukea ajan merkkjä paremmin ,kuin muut kuolevaiset.