Käsite voodoo-talous syntyi, kun George Bush vanhempi ja Ronald Reagan kävivät kamppailua republikaanien presidenttiehdokkuudesta vuonna 1980. Voodoo-talous oli Bushin käyttämä käsite hänen kuvatessaan Reaganin talouspoliittista ohjelmaa (ja joka myöhemmin tunnettiin nimellä ”Reaganomics”). Se oli Bushilta ainakin näennäisesti yllättävä veto, sillä edustavathan molemmat presidentit samaa puoluetta. Toisaalta olen oppinut tuntemaan nimenomaan vanhemman Bushin (pojasta ei polvi parantunut, päinvastoin) realistisena ja asiansa osaavana presidenttinä, jota jälkipolvi on aliarvioinut.
Olisiko kysymys perimmältään siitä, että Bush vanhempi edusti vanhoja perinteisiä konservatiivisia arvoja ja hänen edeltäjänsä Reagan ”päästi” riskipitoiset uusliberaalit opit (supply-side economics, trickle-down theory) salakavalasti konservatismin sisälle? Aluksi konservatiivit olivat innoissaan (ja äärioikeisto on edelleenkin!) uuden keksimisestä, mutta sitten tuli vastareaktio. Uusi talouspolitiikka jätti kuitenkin pysyvät jäljet amerikkalaiseen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen ajatteluun, joskin kylvi synkän polarisaation siemenen johtavien puolueiden välille.
Miten Reaganin talouspolitiikan kävi? Olen aina ihmetellyt Reaganiin kohdistuvaa ihailua, sillä sille ei tahdo löytyä faktaperusteita. Aluksi Reaganin (tai pikemminkin hänen taustavoimiensa, Arthur Laffer ym.) talouspolitiikka näytti toimivan, mutta pian verotulojen vähentyminen alkoi näkyä, varsinkin kun Reagan panosti samaan aikaan asevarusteluun eikä ”pienentänyt valtiota” läheskään siinä määrin kuin oli luvannut.
Velanottoluvut Reaganin ajalta kertovat korutonta tarinaa: vuosien 1981 ja 1988 välillä Yhdysvaltain velkamäärä kasvoi lähes kolminkertaiseksi (997 miljardista dollarista 2850 miljardiin dollariin), vuosittaisten kasvulukujen vaihdellessa 15 ja 20 prosentin välissä peräti viitenä eri vuotena. Vastaavasti budjettialijäämät paisuivat ennätyksellisiksi. Vertailun vuoksi yhden hänen seuraajansa, Bill Clintonin aikana velan kasvuluvut olivat aivan minimaaliset (vuosina 1998-2000: 2,1 prosentista 0,3 prosenttiin). Retoriikalla saadaan ihmeitä aikaan: suurimmalla osalla ihmistä on käsitys, että Reagan pisti USA:n talouden timanttiseen kuntoon. Ajatushan oli, että verohelpotuksin luodaan ”uutta tuloa” niin paljon, että lopputulos jää plussalle. Tosiasiassa maa velkaantui.
Maailman suurimmasta velkojasta tuli maailman suurin velallinen. Reagan itsekin myönsi tapahtuneen presidenttikautensa suurimmaksi pettymykseksi. Teoria ei toiminutkaan toivotulla tavalla, minkä George Bush vanhempi jo varhaisessa vaiheessa toi esille.
::::::::::::::::::::
Donald Trump lupasi vaalikampanjan aikana panostaa pienituloisiin paremman huomisen takaamiseksi. Näin ei ole käynyt. Sen sijaan hän on presidenttinä käyttänyt hyvin reaganilaisia ilmauksia kuvatessaan tulevaa. Törmäsimme tähän terminologiaan itse asiassa jo Trumpin ja Hillary Clintonin käydessä kamppailua presidenttiydestä. Tv-väittelyissä Clinton käytti kekseliästä ilmaisua moittiessaan Trumpin vero-ohjelmaa. Hän nimittäin sanoi, että Trumpin ohjelma on ”trumped-up, trickle-down” -politiikkaa (vyörytetään vero-ohjelmalla rahaa ensin ylös, josta sen ajatellaan sitten valuvan alas). Nyt Trump ajaa juuri tätä samaa elähtänyttä politiikkaa, jossa on niin monta kertaa epäonnistuttu.
Jo Hillary Clinton ihmetteli, miksi tätä taas kerran yritetään.
Trump on myös siinä suhteessa Reaganin jalanjäljillä, että alentaessaan veroja hän samaan aikaan lisää huomattavasti sotilasmenoja. Suuruuden kaipuu on molemmilla presidenteillä nostalgisena tavoitteena: ”Let´s Make America Great Again”. Ei auttanut, kun Hillary Clinton yritti sanoa, että Yhdysvallat on jo suuri.
Amerikkalaisessa poliittisessa keskustelussa ilmenee hämmentäviä piirteitä. Paikka paikoin tulee mieleen ”venäläinen” käsitys todellisuudesta: jos mielessä syntynyt kuva ei vastaa todellisuutta, muutetaan todellisuutta.
USA:n kongressin taloustoimisto (CBO) ennustaa nyt, että Trumpin hallinto romahduttaa valtiontalouden. Kysymys ei ole mistä tahansa tuomiopäivän ennustuksesta – joita herra paratkoon riittää tänä päivänä – vaan kongressin puolueettomasta virastosta, joka auttaa tajuamaan talouden realiteetit.
CBO:n ennusteen mukaan Republikaanien veroalennukset ja lisääntyneet valtion kulut nostavat valtionvelkaa ja lisäävät valtion budjettialijäämää. Yhdysvaltain valtiontalous tulee lähentelemään toisen maailmansodan jälkeistä taloustilannetta kymmenen vuoden sisällä. Silloin selvittiin, kun Yhdysvallat oli sodan jälkeisinä vuosikymmeninä vertaansa vailla oleva (talouden) suurvalta.
Arvio on, että vuoteen 2020 tultaessa vuosittainen budjetin alijäämä nousee 1000 miljardiin dollariin. Tämä luku kertoo jotain tai sitten ei mitään. Sitä voisi verrata vaikkapa Yhdysvaltain bruttovelkaan, joka liittovaltion velkakellon mukaan nousee tällä hetkellä hieman yli 21 000 miljardiin dollariin (eli 21 biljoonaan dollariin). Vertailun vuoksi Yhdysvaltain bkt on arviolta 20,2 biljoonaa dollaria tänä vuonna eli velan suhde bruttokansantuotteeseen on hieman yli 100 prosenttia, joka on suuri, mutta ei hälyttävä suhdeluku Yhdysvaltain kaltaisessa taloudessa. Viiden prosentin budjettialijäämä suhteessa bkt:hen on joka tapauksessa huolestuttava.
Luvut ovat eri lähteistä kerättyjä tietoja, joten niiden keskinäinen synkronointi on ”vain” suurinpiirteinen. Joka tapauksessa CBO:n ennuste velan kaksinkertaistumisesta 2020-luvun loppuun mennessä on hälyttävä. Olemmeko jälleen tilanteessa, jossa demokraatit joutuvat korjaamaan republikaanipresidentin verohöveliäisyyden ja varustautumishulluuden? Oletushan on ollut päinvastainen iät ja ajat: republikaanit syyttävät demokraatteja tuhlailevuudesta sosiaalipolitiikassa. Kummallisesti siinä on kerta toisensa jälkeen käynyt päinvastoin.
Kysymys on jälleen trickle-down -teorian testauksesta. Trump odottaa ”dynaamisten vaikutusten” satavan laariin. Miksi se tapahtuisi nyt, kun se ei ole aiemminkaan tapahtunut? Trumpin usko perustuu kansantalouden paljon korkeampien kasvulukujen toteutumiseen, mitä asiantuntijat sanovat. Tapansa mukaan Trump on arvostellut edeltäjäänsä suurista alijäämistä, mutta itse hän on rakentanut ansoja täynnä olevan talouden tulevaisuudenkuvan veronalennuksineen ja kauppasodan uhkineen.
Ronald Reagan oli nerokas talousmies. Kuvernöörinä hän nosti velkaantuneen Kalifornian talouden noin miljardin alijäämästä ylijäämäiseksi. Presidenttinä hän taas sai aikaiseksi USA:n talouteen voimakkaan kasvun, jonka seurauksena esimerkiksi työttömyys enemmän kuin puolittui.
VastaaPoistaReaganin aikana Yhdysvaltain taloudessa tehtiin koko maailmantaloudelle tärkeä "kokeilu", koska keynesläinen talouspolitiikka oli menettänyt kaikkialla tehonsa: kun vielä vähän aikaisemmin oli ollut mahdollista ylläpitää täystyöllisyyttä kasvattamalla inflaatiota, niin nyt eri kansantalouksissa oli päädytty stagflaatioon eli tilanteeseen, jossa sekä työttömyys että inflaatio kasvoivat yhtä aikaa.
Tästä talouden stagflaatio-taudista "voodoo-talous" avasi tien uuteen kasvuun ja työllisyyteen. Lopulta myös Suomessa.
On tietysti totta, että Reaganin aikana USA:n valtionvelka kasvoi. Mutta se johtui pääasiassa asevarustelusta, jota Reagan piti jonkinlaisena investointina. Hänhän oli nimittäin suunnilleen ainoa ihminen maailmassa, joka oli oivaltanut, että Neuvostoliiton talous ei kestä enää uutta varustelukierrosta. Ja kuinkas sitten kävikään!
Totuus tietysti harmittaa monia ja varsinkin näinä aikoina, kun Donald Trump vertailee itseään Ronald Reaganiin. Joka Trump vasta harmittaakin.
Reaganin aikana talous velkaantui pääosin veronkevennysten seurauksena. Samaan aikaan sosialiturvan leikkauksia ei toteutettu vaalikampanjan lupausten mukaisesti. Taloutta rahoitettiin velkarahalla.
VastaaPoistaNeuvostoliitto ei kaatunut Reaganiin, vaan sosialistisen talousjärjestelmän omaan mahdottomuuteen, kun neuvostotaloudelta puuttui kyky sopeutua moderniin globaalitalouteen. Onpahan aihe, jolla lukuisat propagandistit sekä idässä että lännessä ovat nostaneet profiiliaan. Puolustusmenojen lisäys sellaisenaan johti lisävelkaantumiseen. Lisävelkaantuminen saatiin kuriin Clintonin hallinnon aikana.
Reaganin kehuttu talouden nousu ei bkt:n kasvun todettuina lukuina nouse 1990-luvun kasvulukujen tasolle. Clintonin verotuksen kiristämiset eivät siten heikentäneet taloutta, vaan vahvistivat sitä.
Reaganin onnistunut talouden nostaminen oli itsessään suuri saavutus, koska se tapahtui kriisissä, jonka kaltaista ei ennen oltu nähty. Myös Englannissa, keynesläisyyden kotimaassa, yskä ymmärrettiin nopeasti. Englanti uudisti taloutensa Tatcherin johdolla ja samoilla keinoilla. Maa on porskuttanut siitä lähtien. Ranskalaisille ja yleensäkin latinalaisten kielien puhujilla asioiden realistinen näkeminen on ollut vaikeampaa. Sitä varten nyt on Macron.
VastaaPoistaMutta minulle on jäänyt epäselväksi, onko vasemmistolaisessa veropolitiikassa jokin kriteeri optimaaliselle verotukselle. Ainakin näyttää, että koskaan verotus ei (iloisten veronmaksajien mielestä) ole liian kireää. Niinpä aina, kun hallituksessa suunnitellaan jotain verokantaa laskettavaksi, alkaa vasemmistossa valitus verotulojen tuhoamisesta.
Tähän ei vaikuta, vaikka jälkikäteen osoittautuu, että verokannan alentaminen lisää verokertymää. Esimerkiksi nelisen vuotta sitten laskettiin yhteisöveroantaa. Kun lopputuloksena voidaan nyt nähdä paitsi verokertymän kasvaneen sen lisäksi, että maahan on saatu ulkomaisia sijoituksia ja pääkonttoreita, se ei tietenkään valittajien tahtia haittaa. Positiiviselle kehitykselle löydetään tuota pikaa sata parempaa selitystä kuin verokannan kevennys.
Joskus 70-luvulla naapurin kansankodissa nousi häly, kun kävi ilmi että Astrid Lindgreniä oli verotettu tuloistaan yli sata prosenttia. Asiasta käytiin runsaasti keskustelua ja ehkä sen seurauksena vaaleissa sosialidemokraatit menettivät valtansa ensimmäisen kerran melkein 50 vuoteen.
Luulenkin että ruotsalainen sosialidemokraatti on nykyään sitä mieltä, että optimaalinen verokanta on alle 100 prosenttia. Miten mahtaa olla Suomessa?
Itse ajattelen, että optimaalinen verotus on periaatteessa max (verokanta x kansantuote). Tämän funktion voi ratkaista, eikä tulos tietenkään voi olla lähelläkään nollaa tai sataa. Kummassakin ääriasennossa verokertymä ei riittäisi edes valtion perustoimintojen pyörittämiseen.
Optimaalinen verokanta saavutetaan kokeilemalla ja poliittisia kantoja yhteensovittamalla. Eksyit aika kauaksi Reaganin talouspolitiikasta. Hänen veronalennuksensa (ja pienituloisten veronkorotukset) tuskin edustivat optimaalista verotusta, koska valtio velkaantui.
VastaaPoistaKun Clinton korotti ylimmän margimaaliveron 39 prosenttiin Reaganin 28 prosentista, oli se selvä kannanotto talouden kyvystä hyödyntää suurituloisten veronmaksukykyä. Liittovaltion - Reaganin aikainen - 20 prosentin vuosittainen velkaanumisvauhti vaimeni lähelle nollaa.
Ohessa lainaus omasta kirjoituksestani tähän liittyen:
"En ole koskaan ymmärtänyt populisti Reaganin ”suuruutta”. Esimerkki: mies sanoi hoitavansa tiukasti taloutta ja ”pienentävänsä valtiota”. Velanottoluvut Reaganin ajalta kertovat korutonta tarinaa: vuosien 1981 ja 1988 välillä Yhdysvaltain velkamäärä kasvoi 260 prosenttia, vuosittaisten kasvulukujen vaihdellessa 15 ja 20 prosentin välissä peräti viitenä eri vuotena. Vastaavasti budjettialijäämät paisuivat ennätyksellisiksi. Vertailun vuoksi yhden hänen seuraajansa, Bill Clintonin aikana velan kasvuluvut olivat aivan minimaaliset (vuosina 1998-2000: 2,1 prosentista 0,3 prosenttiin). Retoriikalla saadaan ihmeitä aikaan. Suurimmalla osalla ihmistä on käsitys, että Reagan pisti USA:n talouden timanttiseen kuntoon. Ajatushan oli, että verohelpotuksin luodaan ”uutta tuloa” niin paljon, että lopputulos jää plussalle. Tosiasiassa maa velkaantui.
Reagan oli pelkkä kultti,joka näytteli presidenttiä,koneisto uusliberaali ja uuskonservatiivinen käytti hyväkseen hänen näytteliän taitojaan.
VastaaPoistaTrump tapaus on toisensorttinen,hänen polittisen nousun voimana on ollut, juuri Reagan kultin henkeyttämän polittisen kehityksen yliajamaksi joutunut vähempiosainen väestön osa, jonka päihin on kuitenkin kultuurin kautta tuotettu amerikkalainen unelma,joka realimaailmassa kaikkoaa tuon väestönosan kohdalla entistä kauemmaksi,juuri Trumpin talous ja veropolittisten toimien vuoksi.
Yhdysvaltain liittolaisiksi itsensä kokeneet tahot joutuvat pian maksamaan yhdysvalloille, tämän ystävyydestä ja turvallisuuden tunteen tuottamisesta.
Asekauppoja Saksa ja muut maat joutuvat tekemään yhdyysvaltain kanssa, aneena turvallisuudentunteestaan.
Myös maamme mittavat tulevat asetilaukset pitää katsoa tässä valossa.
Ok. Reaganissa oli osin kysymys bulvaanina toimimisesta. Trumpin unelman ja huijauksen sekoituksen suhde selvinnee vasta tulevina aikoina.
VastaaPoistaOlen edellä pyrkinyt riisumaan sekä Reagan- että Trump-myyttiä.
Vielä pari faktaa: Clintonin presidenttikaudella luotiin 23 miljoonaa työpaikkaa, Reaganin kaudella 15,9 miljoonaa työpaikkaa (myös Obaman kaudella luotiin enemmän työpaikoja kuin Reaganin kaudella). Bkt kasvoi Reaganin kaudella 3,5 % vuodessa, Clintonin kaudella 3,8 % vuodessa.
Työpaikkojen laadulla on myös merkitystä,taisivat nuo Clintonin aikakauden työpaikat olla enimmäkseen sellaisia,ettei niillä pärjännyt,kansalaiset elivät silloinkin velaksi.
PoistaEnnen Clintonia tapahtui selvä kulttuurinen ja pedagoginen ylilyönti, kun yliopistokoulutus nousi arvoon arvaamattomaan. Bill Clinton ja hänen työministerinsä Robert Reich yrittivät korjata tehtyä virhettä 1990-luvulla lisäämällä koulutuksen työelämäyhteyksiä (saksalaiseen malliin). Työ osoittautui melkoiseksi haasteeksi.
VastaaPoista