Ylen rahoitus vastatuulessa – yleisradiotoimintaa kyseenalaistetaan

 

Viime päivinä suurta huomiota ovat  herättäneet  kokoomuksen, perussuomalaisten ja Liike NYTin pyrkimykset leikata Yleisradion rahoitusta vaihtoehtobudjeteissaan. On pelkästään luonnollista,  että  Yleisradio koko kansan radiona ja TV:nä herättää paljon mielipiteitä, jopa tunnekuohuja, hyvä niin. Keitäpä Yle ei ylettyisi silittämään vastakarvaan, ja keitäpä se ei yrittäisi tavoitella informaatiotarjonnallaan. Mielipiteitä Ylestä on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. 

Kun joitakin vuosia sitten keskusteltiin näistä samoista asioista, jotkut totesivat, että Ylen pitää keskittyä viralliseen tai virallisluonteiseen tiedontarjontaan, kuten esimerkiksi merisäähän. Puolipiloillaan (?) tehty ehdotus on tietenkin surkuhupaisa. Ohjelmatarjonnan keskittäminen ”virallisluonteiseen” merkitsee Ylelle lopun alkua. Sen ohjelmatarjonnan pitää olla laajaa ja sisältää esimerkiksi dokumentteja, draamaa, urheilua, elokuvia ja myös korkeatasoista viihdettä yhteiskunnallisten teemojen lisäksi. Erityisesti huomattavien urheilutapahtumien välittäminen Ylen kanavilta on välttämätöntä. Sen sijaan joidenkin heppoisten sarjafilmien ja tosi-TV-ohjelmien ym. vastaavien välittämisestä Ylen kanavilla voidaan keskustella.

On vaara, että Yleisradio alistetaan täydentäväksi palvelun tarjoajaksi. Se joutuu tähän tilanteeseen,  jos em. kolmen puolueen leikkaukset ylen budjettiin toteutettaisiin. Leikkaussummat puolueittain vaihtelevat 120 miljoonasta 150 miljoonaan eli kolmasosaan Ylen budjetista. Ylen kulut vuonna 2021 olivat 508 miljoonaa euroa. Oppositiopuolueista kristillisdemokraatit eivät ole leikkausrintamassa mukana.

Yleen luottaa tutkimusten (Reuters-instituutti) mukaan 84 prosenttia suomalaisista, yhdeksän prosentin ollessa toista mieltä. Näyttää siltä,  että veroja halutaan mieluummin maksaa kuin katsella loputonta mainostulvaa.

Aleksander Stubb vertasi muutama vuosi sitten asetelmaa Suomessa BBC:hen kohdistuneeseen painostukseen, jolloin  hän totesi, ettei BBC:tä tulisi alistaa snookerin esittäjäksi, siis sellaisen tarjonnan esittäjäksi, jonka muut sivuuttavat.

Yleisradion puolueettomuus on herkeämättömän huomion kohteena. Perussuomalaiset ovat ideologisesti Yleä vastaan ennakko-oletuksenaan, että Yle painaa heitä puolueena alas. Ylen entinen kirjeenvaihtaja, kokoomuksen Pertti Salolainen näkee asian toisin: mikään muu tiedotusväline  ei huomioi niin paljon perussuomalaisia kuin Yle. Tässä voi olla perää. Mutta riittääkö mikään puoluetta myötäilevä perussuomalaisille?

Kokoomuksen osalta leikkauspyrinnöissä on kysymys - näin sanotaan - valtion menojen sopeuttamisesta, ei ideologisista syistä. Kokoomuslaisen Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajan, kansanedustaja Arto Satosen mukaan puolueen pidemmän aikavälin tavoite säästömielessä on Ylen saamien indeksikorotusten jäädyttäminen sekä Ylen saaman alennetun arvolisäkannan poistaminen. Esitykset ovat nyt tuoreeltaan esitettyjä lievempiä.

Kokoomuksen entinen puheenjohtaja ja toimittaja Pertti Salolainen vastustaa esitettyjä suuria leikkauksia. Nykyajan sekava poliittinen tilanne tekee Ylen luontoisen  kanavan välttämättömäksi. Myös liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka hämmästelee leikkauspuheita erityisesti kriisiaikoina. Harakka pitää sopeutustoimia ideologisin perustein suunniteltuina.

Niin kuin edellä olevasta voi nähdä, ei varsinkaan kokoomuksessa ole kysymys mistään yhtenäisestä linjasta vaan Ylelle annetaan se arvo, joka sille kuuluu.

Monet muutkin Ylen puolustajat vetoavat siihen, että sekasortoinen poliittinen ympäristö meillä ja muualla vaatii argumentoinnin laadukkuutta ja kaikkien keskeisten näkökohtien huomioon ottamista.

Yleisradiovero edustaa niitä veroja, joita pidän perusteltuna. Sillä rahalla pitää pystyä luomaan uskottava ja luotettava tiedotusympäristö myös konfliktitilanteissa sekä pitämään yllä perinteistä käsitystä Ylen toimittajien ammattitaidosta. Erityisesti ajankohtaislähetyksissä jää joskus kytemään ajatus, miksi paikalla ollaan juuri sillä kokoonpanolla, jolla siellä satutaan olemaan. Mutta eiköhän näissä ole kysymys luonnollisista esteistä, kun joku silmäätekevä puuttuu joukosta.

Yleisradion kunniatehtävä on olla puolueeton. Ei voi ajatella, että joillakin politiikoilla on oma ohjelmansa Ylessä, niin kuin joillakin muilla kanavilla tapahtuu.

Pertti Salolainen sanoo Demarin haastattelussa, että Yle on eräällä tavalla kommunikaation, kansalaisinfon ja kansalaismielipiteen puolustusvoimat! Niin tai näin, tasalaatuisuus ja tasapuolisuus ovat esimerkiksi uutistuotannossa kaiken  A ja O.

Totuuden nimessä on myönnettävä, että ylen kanssa kilpailevat kanavat Suomessa ovat nekin korkeatasoisia,  kun vertaa niitä monien  muiden maiden tiedotusvälineisiin.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Millainen on minun Yleisradioni?

Olen radion ja TV:n aikakauden tuote. Aluksi ei ollut televisiota. Pärjättiin pikkupoikana radion ja sanomalehtien kanssa. Koin isovanhempieni luona varhaiset TV-kokemukset. Jo virityskuvaa ryhmityttiin katsomaan tuvan penkeiltä. Sitten alkoi loputon TV-sarjafilmien katsominen. ”Lopetin” 70-luvun vaihteessa niiden katsomisen. Silti sallin ne Yleisradiolle tänä päivänä. Yle tarvitsee  vetäviä yleisömagneetteja, joilla se kerää peruskatsojakunnan.

Mutta on toki paljon muutakin.

Timo Harakka puhuu yleisradion yhteydessä henkisestä huoltovarmuudesta. Se on minustakin yksi yleisradiotoiminnan perusteista eli pyrkimys taata kaikissa olosuhteissa kattava tieto elintärkeistä asioista ilman subjektiivisia valintoja.

Yleisradioon kohdistuu kokoaikainen tsekkaus ja arvostelu esimerkiksi uutislähetyksiä ja ajankohtaislähetyksiä koskien. Minäkin arvioin yleisradion toimintaa kaiken aikaa. Yle tarjoaa uutisten taustavirtaa, jonka merkitsevyys tai määrä vaihtelee sen mukaan,  miten vastaanottavaisella päällä satumme olemaan. Yleisradio sopii kaikkeen, se sopii tuuletuskanavaksi, syntipukiksi tai päivän pelastajaksi.

Mutta eikö Yleisradio sellaisenaan ole vanhentunut yhteiskunnallinen rakenne? Se kuuluu yhtenäiskulttuurin piiriin, jonka aika on jo jättänyt. Onko sillä tänä päivänä riittävästi substanssia kohdata esimerkiksi nuorison vaateet (me vanhat pärjäämme kyllä Yleisradion kanssa, koska se on ”aina” ollut)? Joutaisiko se jo degeneroituneena ilmiönä ikäihmisten tippasilmässämuistelujen kohteeksi? Mutta näitä perustelujanhan ei käytetä puolueiden kustannusten leikkaamisen argumentoinnissa. Sen sijaan puhutaan ideologisista syistä, jotka voidaan mielestäni helposti kumota populismina tai oman itsekkään edun ajamisen perusteena:  koska Yle ei ole meidän puolella, on se meitä vastaan. Tai sitten leikkaamisen tai sopeuttamisen perusteena käytetään yleistä rahapulaa,  että kun kaikilta muiltakin leikataan, leikataan Yleisradioltakin. Minkään järkevän strategian perusteeksi tämäkään ei kelpaa, sillä Yleisradion laadukkuutta ei ole asetettu kyseenalaiseksi. Pitäisikö siis hyvääkin tuhota väärinperustelun tasapuolisuuden nimissä?

Niin. Onko Yleisradio enää relevantti toimija nykyisessä mediakentässä? Perustelisin sen olemassaoloa ankkurifilosofialla. Nykyaikana täytyy olla olemassa jokin toimintafilosofian peruskallioon sitova voima, muutoin ajelehdimme päämäärättömästi mediakentän kaupallisten  toimijoiden  riepoteltavana. Se, että meillä on ankkurimediaväline,  ei mitenkään heikennä tai kyseenalaista lukemattomien yksityisten mediakanavien merkitystä tai olemassaoloa. Niille löytyy aina yleisö, ja minäkin kuulun joukkoon. Entä ohjelmasisältöjen laatu sitten? Epäilen, että kilpailu on lähentänyt ääntä ja kuvaa välittävien  kanavien osaamiskapasiteettia. Hyvät pärjäävät, epäkelvot karsiutuvat pois. Nyt ilmeisesti Yleisradion ylivoimainen asema saa arvostelijat kiehumaan, ja koska Ylelle ei muuten mahdeta mitään, yritetään sitä heikentää populistisella politiikalla.